Eilinen ratsastustunti käynnistyi surullisesti, kun kuulin, että tallin vanhin ruuna, 23-vuotias Luvite, oltiin jouduttu lopettamaan jalkavaivojen vuoksi. Ratsastin itse Luvitella ensimmäisen ja viidennen tai kuudennen tuntini, ja ihastuin vanhaan herraan kovasti (niinkuin toki olen ihastunut joka ainoaan tapaamaani hevoseen - 8-vuotiaan heppatytön sielu 33-vuotiaan ruumiissa). Tietysti on aina parempi, että kovasti kärsivä eläin lopetetaan, mutta surulliseksi siitä silti tulee.
Olin tallilla jo tunti ennen tunnin alkua, joten minulla oli ruhtinaallisesti aikaa harjata Retu oikein kunnolla ja muutenkin viettää laatuaikaa. Suojat menivät ensimmäistä kertaa ensiyrityksellä oikein päin ja oikeisiin jalkoihin - kyllä nämä asiat ovat ihan opittavissa, mutta aikaa se vaatii :)
Itse tunti sujui melko vaihtelevasti. Retulla oli kova vauhti päällä heti ensimmäisestä ravista alkaen, ja minulla oli melkoisia vaikeuksia pidätellä sitä. Retu on tosi herkkä avuille muuten, mutta hillitsevät avut eivät tuntuneet tehoavan.
Minulla oli tasapaino eilen tavanomaista pahemmin kadoksissa. Ainakin kymmenisen kertaa tunnin aikana tuntui siltä, että nyt tipun. En kuitenkaan tippunut. Voisi olla hyvä kerran tipahtaa, mielellään sillain pehmeästi, niin sitten ei ehkä pelkäisi sitä tippumista ihan niin paljoa. Toisaalta, jos tippuisikin vähemmän pehmeästi, pelkäisi ehkä entistä enemmän.
Laukannostot onnistuivat hyvin. Viimeisellä kerralla tosin Retu taisi nostaa laukan jo silloin, kun minä vasta ehdin ajatella sitä. Laukasta pysäyttäminen ei onnistunut lainkaan ja kyydissä pysyminen kaarteessa oli vaikeaa.
Jotenkin epäloogista, mutta kaikista tasapaino-ongelmista huolimatta harjoitusravi sujui eilen melko hyvin. Myös kädet pysyivät edelliskertoja paremmin oikeassa asennossa. Kantapäitä sen sijaan pitää korjata tuon tuostakin. Kaiken kaikkiaan kiva ja vauhdikas tunti!
Varasin maanantaille 14.12. Centered riding -istuntatunnin minulle ja yhdelle ryhmäkaverilleni. Erityisesti eilisten tasapaino-ongelmien jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että istuntatunti tulee enemmän kuin tarpeeseen. Ja yksi tunti on oletettavasti vasta mukava alkupala.
Leevi-koirulin kuulumisia sen verran, että pärskiminen jatkuu. Eläinlääkäri soitti röntgen-kuvista ja hänen mukaansa niissä ei näkynyt mitään kasvaimeen tai krooniseen tulehdukseen viittavaa. Lupasi vielä näyttää kuvia ylipistolle jollekin asiantuntijalle, mutta jos kuvista ei löydy mitään, niin hoitosuunnitelmassa seuraavana on nielurisaleikkaus.
Minulla on leikkauksesta vähän kahtalaiset fiilikset: koska jokainen nukutus on aina riski ja Leevi ei ole varsinaisesti sairaan oloinen, ei leikkaus sinänsä tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Toisaalta tuntuu siltä, ettei tuo jatkuva pärskiminenkään voi olla mukava vaihtoehto. Eikä voi kai oikein olettaa, että pärskiminen on ainoa oire, minkä Leevi itse tuntee. Ainakin silloin tähystyksen aikaan nielurisat olivat olleet todella ärtyneet, joten voisi olettaa, että niistä jotain särkyäkin aiheutuu. Voi murua!
Matkalle lähtöön on enää kolme viikkoa. Sukellus, valkoinen hiekka ja turkoosi meri ovat kovasti mielessä. Varasin sukelluskamoille erityismatkavarakuljetuksen paluulennolle (35 €), jotta voi pikiriikkisen jotain shoppaillakin. Ainakin tuon kuljetuksen arvosta pitää siis shopata, jottei tule tappiota :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti