sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Wanted: Liimaa, kaksipuolista teippiä tai jotain kepulikonsteja


Mun jutut alkavat hieman toistaa itseään, mutta se johtuu vaan siitä, että nämä heppaelämän tarinat tuntuvat toistavan itseään. 

Kengittäjä kävi eilen kiristämässä helisevät takakengät ja tarkisti samalla, että etumonot olivat vielä tukevasti paikallaan. Tänään oli vasen etukenkä jäänyt tarhaan. Eihän sille mitään voi, mutta kyllä teki mieli päästää muutama voimasana. 

Hinku ratsaille olisi ollut tosi kova, sillä Durando oli lauantaina ihan superkiva; molemmat laukat toimivat ja nousivat yhtä kertaa lukuunottamatta ensimmäisestä pyynnöstä. Itse asiassa ensimmäinen laukannosto oikeaan kierrokseen oli ehkä paras ikinä, ja vielä todella pienestä merkistä. Muutenkin fiilis oli loistava ja sain paljon aihetta kehua Durandoa. Positiivinen ilmapiiri tuntui ruokkivan itseään ja kaikki jotenkin vaan sujui. Olisi ollut niin kiva päästä jatkamaan samalla fiiliksellä tänään. No, oli taluttelu ja ruohon syöttäminenkin ihan kivaa :) 

Ei tällä kaverilla vaan näemmä pysy tossut jalassa. Tämän kertaiseen kengänlähtöön osaan kuitenkin arvella syyn. Tarhassa on semmoinen kallioalue ehkä noin puolitoista metriä muuta tarhaa korkeammalla (näkyy alla olevassa kuvassa). Rinteessä näkyi kaksi luistelujälkeä ja vähän matkan päässä niistä maassa se irronnut kenkä. Veikkaanpa, että tämä vuoristojen gaselli (not!) on meinannut tulla vähän turhan vauhdikkaasti alas, menettänyt tasapainonsa ja astunut vaihteeksi kannalleen. 

*****



Keksin muuten vihdoin, kuka mulle tulee Durandosta mieleen. Muistatteko ihanasta Tohtori Sykeröstä sen Untamoisen? Herttainen hömelö, joka kuitenkin kai oli omalla tavallaan oikein viisas. Hidas, joskaan ei laiskuuttaan vaan enemmänkin siksi, että unohtuu uneksimaan. Semmoinen se on Durando-Untamoinen <3 (Joo, ja sitten on se Mr. Hyde, joka heittelee keski-ikäistä tätiä pitkin metsäteitä.)

Untamoinen

4 kommenttia:

  1. Ai en oo ainut jonka hevosella on kenkä ongelmia!? :D Meillä vaan on puoliks irti oikee etusen kenkä ja taas se on puoliks irti.. Täytyis taas soittaa kengittäjä..

    Ja tuli kysymys mieleen: Onks toi Durano jotain sukuu Duran Hannoverille?!

    VastaaPoista
  2. Joo, on tää kyllä tällaista :D En oikein tiedä, että mistä nyt lähtis apua ruinaamaan... ei taida olla kovin hyvää bisnestä ajaa tallille yhden ainokaisen irtokengän vuoksi.

    Ei taida Durando olla sukua tuolle Duran Hanoverille. Durando on nimetty uudelleen Suomeen muuton yhteydessä, alkuperäisestä nimestä mulla ei ole tietoa, mutta sukupuu näyttää tältä: http://www.sukuposti.net/hevoset/durando/429521

    VastaaPoista
  3. Blogissani on tunnustus. :)

    http://hevosteluasaksassa.blogspot.com/

    VastaaPoista