Tämä ei ollut suunniteltua, mutta näköjään päädyin kirjoittamaan tänne tasan vuosi edellisen kerran jälkeen. Kummallinen sattuma.
Omaan vuoteeni on mahtunut paljon kaikenlaista: iloa, surua, kyyneitä, naurua, toivoa ja epätoivoa, häpeää, syyllisyyttä, varmuutta, rauhaa, ahdistusta, onnea, pelkoa, luottamusta ja odotusta.
Durandolle kuuluu hyvää, ja elättelen toiveita, että pääsisin ukkelia vielä kevään aikana tervehtimään. Lupaan laittaa sitten tännekin enemmän kuulumisia, jos saan siihen luvan.
Lupaan myös vielä jonain päivänä kirjoittaa tänne siitä, miltä tuntuu, kun joutuu tekemään / valitsee tehdä ratkaisuja, jotka ovat vastoin kaikkea sitä, mihin on koskaan uskonut ja millaisena ihmisenä on itseään pitänyt.
Muuten tämä blogi jatkaa hiljaiseloa. En halua tätä poistaa, koska toivon, että ehkä joistain kirjoituksistani voi olla jollekin samankaltaisten haasteiden kanssa painiville jotain apua.
Omia kuulumisiani ja elämiseen ja oppimiseen liittyviä pohdintoja kirjoittelen harvakseltaan, voimavarojen mukaan, toiseen blogiini.
Aurinkoista kevättä ja ihania heppahetkiä!