keskiviikko 31. elokuuta 2011

Pukkeja, piikkejä ja popoja...niin ja sitä satulanmetsästystä



Kyllä on ehtinyt sattua ja tapahtua, ei tämä elämä hevosen kanssa ainakaan tylsää ole.

Pukkeja

Käytiin toistamiseen maastossa ja kokeiltiin ensimmäisen kerran laukkaa metsätiellä. Ensin luulin, että Durandossa on joku vika, että sitä sattuu johonkin, kun liike oli niin kummallinen. Ehkä kolmannen askeleen kohdalla tajusin, että nehän on ihan kunnon pukkeja. Neljännen kohdalla tasapaino jo vähän järkkyi ja silloin tajusin nostaa Durandon pään ylös. Kyydissä pysyin pitkälti laiskuuden ansiosta, sillä olin liikkeellä lainasatulalla enkä ollut jaksanut säätää jockey-jalustimia lyhyemmiksi – onneksi!

Seuraava laukkapätkä sujui rauhallisesti ja ilman pukittelua. Kaveri oli vaan niin innoissaan päästyään maastoon, ettei ensimmäistä laukkaa voinut ottaa ihan ilman ilon ilmauksia, aika söpöä, vaikken pukittelua välttis muuten niin toivoisikaan. Muutenkin Durando oli ihan tohkeissaan koko lenkin ajan, ja käyntiaskelkin oli todella matkaavoittava.

Piikkejä

Kiropraktikko-lääkäri kävi Durandoa vähän niksauttelemassa ja piikittämässä. Käsittelyn seurauksena seuraavat 10 päivää tädin harrastaminen on maasta kävelyttämistä, harjailua ja muuta hempeilyä.

Popoja

Jos Durando jossain on aivan erinomainen, niin kenkien irrottamisessa. Tänään oli toinen etukenkä irronnut karsinaan vajaa tunti sen jälkeen, kun putsasin kaviot enkä ainakaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kenkä olisi ollut mitenkään löyhästi kiinni.

Satula-asiaa

Sopivaa satulaa ei vieläkään ole löytynyt. Palautin sen Sydneyn, koska vaikka se omaan takamukseeni olikin aika kiva, niin leveys tuntui hevosen selkään huonolta; puristi etureunan yläosasta ja alempaa oli melko väljä. Nyt kokeiluun tuli se Kiefferin Malmö, mutta toisin kuin edellinen saman mallin satula, tämä jäi keikkumaan ihan ilmaan takareunasta. Alan olla neuvoton.

Sydän-asiaa

Kaikesta huolimatta täällä kirjoittelee oikein onnellinen hevosen omistaja, jonka sydän meinaa pakahtua joka kerta, kun tallille tullessa kuulee hevosen hörisevän ja tajuaa, että se on oma hevonen, joka siellä kerjää evästä <3






torstai 25. elokuuta 2011

Satikutia

Eilen tuli sitten ihan kunnolla sanomista. Durandon entinen omistaja, Marika, oli eilen meitä moikkaamassa. Tuomio ratsastuksesta oli melko yksiselitteinen: olisi tärkeää, että edes yrittäisin ratsastaa.

Olen taas tapani mukaan ollut hysteerisen ylivarovainen ja tulkinnut sen, että Durandon pitää antaa rauhassa vertyä siten, että on ihan ok jättää kenttään hiihtovanaa perässään. Ei kuulemma ole :)

Sain siis ohjeeksi unohtaa koko hitaan vertymisen, sillä tällä tasolla ei vielä muita vaihtoehtoja ole olemassakaan. Nyt pitäisi yrittää säilyttää mielessään kuva siitä, mitä kunnolla ratsastaminen on. Hyvällä tuurilla se säilyy jopa kolme päivää, sitten pitäisi saada taas joku huutamaan ja palauttamaan kauas karannut kuri.

***

Palautin sen kokeilussa olleen Kiefferin ja hain tilalle viisi muuta satulaa. Näistä parhaalta tuntui Sydney, jota koekäytän nyt ainakin muutaman päivän. En jäänyt ikävöimään niitä Kiefferin polvitukia.

Sydney. Kuva: satula.com

maanantai 22. elokuuta 2011

Hevosenomistajan arkea



Ei sitä ihminen kauaa ehdi hevosta omistaa, kun jo joutuu soittamaan paikalle apujoukkoja. Durando oli ilmeisesti havitellut itselleen minilomaa hankkiutumalla eroon vasemmasta etukengästää. Vaan eipä tainnut ukko tietää, miten hyvät suhteet tallinomistajalla on kengitysseppään – ei aikaakaan, kun irtokenkä oli takaisin alkuperäisellä paikallaan, entistä ehompana. Ja niin joutui herra D taas hommiin. 

(Paitsi että tuli nopeasti paikalle, oli kengittäjä vielä kaiken lisäksi oikein mukava ja asiakaspalveluhenkinen. Kengitys (kengittäjät?) kun tuntuu olevan aihe, jossa riittää ruodittavaa sekä asiakkaan että kengittäjän näkökulmasta. Huom. esimerkkien asiakas ja kengittäjä eivät ainakaan tietääkseni viittaa kirjoituksissaan toisiinsa ;))

Kentänkiertäminen maistui Durandolle tänään vähän paremmin kuin edellisenä kolmena päivänä. Olisikohan syynä voinut olla se, että eilen käytiin ensimmäisen kerran maastossa, ja oli muuten niiiiiiin kivaa! Durando käyttäytyi oikein hyvin eikä turhia kyttäillyt. Pomo-luonne tosin paljastui tässäkin eikä peränpitäjän paikka oikein miellyttänyt. Laukkaa unohdettiin kokeilla, kun lipsahti tarinoinnin puolelle, mutta ehtiihän sitä sitten seuraavalla kerralla. Ihana Durtsi <3 

Kokeilussa olevaan Kiefferiin en ole ihan tyytyväinen: satula liikkuu aika paljon sivuttaissuunnassa ja polvituet tuntuvat todella isoilta. Toisaalta Durando liikkui kuitenkin tänään satulan kanssa ihan halukkaasti...miten näistä kukaan osaa mitään sanoa? 

Ratsastin tänään verkkailun jälkeen ilman jalustimia siirtymiä. Muuten sujui ihan kivasti, mutta vasemmassa kierroksessa meinasin välillä vähän jäykistellä laukka-ravi-siirtymissä. Tai siis rehellisesti sanottuna istuin ihan kakkajäykillä jaloilla ja puristin reisilläni kuin viimeistä päivää. 

Tajusin, ettei niin pidä tehdä ja ettei se auta mitään – tosin ei mulla ollut mitään hätääkään, mihin olisin apua tarvinnut. Kaikesta tästä huolimatta en oikein osannut lakata puristamasta. Hain sitten puoliväkisin yhden semmoisen edes piirun verran rennomman siirtymän ja palkitsin itseni siitä panemalla pillit pussiin tämän päivän osalta. Ehkä huomenna vähän rennommin?



Leevi Petteri Virolainen kaihoilee kesän perään. Niin minäkin. 



sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kieffer koekäyttöön

Eilisessä satulansovituksessa ei – yllätys, yllätys – ihan sellaista täydellisesti istuvaa satulaa löytynyt. Kolme kohtalaista vaihtoehtoa kumminkin: Kiefferin Malmö ja Kür Excellent sekä Albionin K2 Genesis. Näistä koekäyttöön sain nyt muutamaksi päiväksi tuon Kür Excellentin, josta Durando tuntui tykkäävän eniten (tosin oli kolmas koestettava, joten D oli siinä vaiheessa jo ehtinyt vertyä muutenkin).

Kür Excellent. Kuva: satula.com 

Kür oli Malmö-malliin verrattuna erittäin pehmeä ja kuppimainen, ja siinä oli hyvä istua erityisesti harjoitusravissa. Sen sijaan keventäminen tuntui vähän hankalalta melko suurten polvitukien vuoksi. Malmö taas oli epäsopivampi Durandolle, ja käänsi siksi minutkin ihan etukenoon – siinä oli kuitenkin vähemmän keventämistä häiritsevät polvituet. Albionissa oli omasta mielestäni melko mukava istua, mutta satulansovittajan mielestä väännyin lonkista huonoon asentoon (?!).

Nyt sitten katsotaan keskiviikkoon asti, miten Kür toimii. Toivottavasti rakastutaan siihen molemmat, niin saadaan tämä tärkein varustehankinta pois päivänjärjestyksestä.

On muuten hauskempaa shoppailla sellaisia juttuja, joista ymmärtää edes vähän jotain :o

lauantai 20. elokuuta 2011

Passelin penkin perässä

Satulansovitus siirtyi tälle päivälle, ja pidän nyt tosissani peukkuja, että löytyisi Durandolle sopiva penkki tai parikin, joita voisimme sitten muutaman kerran koekäyttää. Toki olisi kiva, jos istuin olisi kiva omaankin takamukseen, mutta se on sitten se toissijainen valintaperuste. Uskon, että kunhan saa vähän aikaa totutella, sopeutuu takapuoleni kyllä usemmankin mallisiin satuloihin – ainakin hurjan paljon paremmin kuin hevosen selkä.

Sovitukseen on tulossa Albionin lisäksi nyt muunkin merkkisiä satuloita, ainakin Kiefferiä, Cliff Barnsbya ja Passieria. Nyt kun sovittaja on jo kerran käynyt, lienee osumatarkkuus melkoisen paljon parempi kuin mun puhelinbriiffin perusteella. 


maanantai 15. elokuuta 2011

Oi ihmetystä!



Kohta on kokonainen viikko hevosenomistajan elämää takana. Voin kertoa, ettei ainakaan ole aika tullut pitkäksi. Olen ihan varma, että kukaan ihminen ei saa yhtä paljon aikaa kulumaan tallilla - siis ainakaan tahattomasti. Pelkään, että meidän kohta käsketään etsimään uusi koti tallinomistajan kotirauhan palauttamiseksi ;) No, ei se kyllä pelkästään vitsin aihe ole. Monena päivänä olisi tehnyt mieli tehdä useampikin reissu tallille, mutta onneksi mieheni on pyynnöstäni suostunut kahlitsemaan minun kuistin pilareihin, joten häätö tallilta ei uhkaa ihan vielä.

Tuntuu vieläkin vaikealta käsittää, että mulla on hevonen! En oikeasti koskaan uskonut siihen mahdollisuuteen, vaikka lapsena kavereiden kanssa askarreltiin vaaleanpunaisesta piippurassista tikku-ukkoja, joille liimattiin Seura-lehdestä leikattu, mustavalkoinen Neumanin pää. Niitä upeita ukkoja käytiin sitten naapurustossa myymässä ovelta ovelle ajatuksena siten saada kasaan hepparahat. Saattaa olla, että tienattiin jopa yli 5 markkaa.

Durando on käyttäytynyt hienosti. Ehkä siksi, kun alkutaival Leevi-koiron kanssa oli niin tuskainen, olen jotenkin äärimmäisen yllättynyt siitä, että mun poika osaa käyttäytyä. Yllättynyt ja ylpeä :)

Ratsastanut oon päivittäin, mutta en vielä mitään kovin pitkiä pätkiä, kun ei ole omaa satulaakaan. Tosiaan, satulansovittaja kävi viime viikolla, eikä mukana olleista Albioneista valitettavasti löytynyt sopivaa, siis edes sen verran sopivaa, että olisi kannattanut jättää kokeiluun. Yhdestä saattaa tulla hyvä, mutta meni ensin uudelleen topattavaksi ja tulee keskiviikkona uudelleen testattavaksi. Lisäksi lupasi tuoda mukanaan muutaman Kiefferin ja Barnsbyn satulan, joiden arveli voivan toimia. Höh, olin jotenkin ajatellut, että jos ostan samanlaisen kuin edellinen, niin homma hoituu näpsästi ja kädenkäänteessä. No, ei hoidu. Eikä taida satulakauppojen kanssa yleensäkään hoitua.

Ratsastaessa en ole vielä kuuseen kurkotellut, kun ihan uralla pysymisen kanssa on välillä ollut tekemistä. Jostain syystä erityisesti kentän toisessa päädyssä herran tekee mieli liirata ulospäin, mutta tänään  muistin olla alusta lähtien vähän jämäkämpi ja taisin tämän erän voittaa. Laukannostot ovat onnistuneet ihmeen hyvin sekä ravista että käynnistä, ja tänään yksi laukka-ravi-siirtymä saattoi olla ehkä vähän parempi kuin ihan hirveä ;)

Mieli tekisi kovasti maastoilemaan, mutta nyt ei vielä ole ollut seuraa tarjolla ja vähän olen aristellut ajatusta yksin lähtemisestä ensimmäisellä kerralla. Ihan jo pelkästään mun olemattoman suuntavaiston vuoksi se on vähän arveluttavaa. Toisaalta tuntuu, että pitäisi kyllä suht pian päästä, ettei kerkiä kasvattamaan maastoilusta mitään mörköä mieleensä. Tarkoitus kuitenkin olisi, että liikkuminen myös kentän aitojen ulkopuolella olisi olennainen osa yhteiseloa D:n kanssa.

torstai 11. elokuuta 2011

Ensimmäinen päivä takana

Jotenkin hönö hän on välillä ;) Mutta supersöpö <3

Eilen juoksutin, kävelytin ja vähän ratsastin Durandoa lainasatulalla. Juoksuttaessa herra esitteli parit pukit vasempaan kierrokseen laukannostoissa. Valmistauduin henkisesti siihen, että olisi turha kuvitella onnistuvansa laukannostoissa selästä käsin, mutta miten väärässä olinkaan: yhtä yritystä lukuunottamatta myös vasen laukka nousi aina ensimmäisestä pyynnöstä oikein nätisti, sekä käynnistä että ravista.

Rikkoja raviin tuli kyllä aika paljon, ja oman reaktionopeuden kehittämisessä onkin ihan hurjasti tekemistä. Muutoin Durando liikkui kivan innokkaan oloisesti ja voi hyvänen aika, että herran laukassa on kiva istua.

Talutellessa tuli vastaan ensimmäisen illan tuttavuus, Iines-vuohi. Ensimmäinen kohtaaminen sai aikaan pientä puhaltelua, mutta kun löntysteltiin Iineksen ohi tarkoituksella vielä kaksi kertaa, oli havaittavissa enää pelkkää uteliaisuutta.

*****

Tänään tulee satulansovittaja. En kuulemma ollut ihan taas terävimmilläni, kun paljastin satulamyyjälle ihan avoimesti lähes täydellisen tietämättömyyteni :D No, optimistina uskon ihmisten hyvyyteen ja luotan siihen, että saamme yhtä hyvää palvelua kuin jos olisin hogannut teeskennellä tietäväni jotain satulanostamisesta.

Aatoksissa on ostaa samanlainen Albionin koulusatula kuin Durandolla on ollut aiemminkin. Koskapa se on hyvin toiminut, niin mietin, ettei tällä kokemuksella varmaan kandee kauheesti alkaa kokeilla. Pitäkää peukkuja, että saadaan sopiva penkki, joohan?


tiistai 9. elokuuta 2011

Rakkautta ilmassa

Todellakin. Monenlaista rakkautta ilmassa. Ja hulluutta myös :)

Durando tuli tänään uuteen kotiin. Tällä kertaa pysyvästi. Kauppakirja on allekirjoitettu ja kauppasumma maksettu, joten nyt ei täti enää pysty pykistelemään itseään tästä irti. Ei sillä, että tahtoisinkaan.

Olo on  melko epätodellinen, ja huomiseen malttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Kunhan saisi vähän nukuttua, huomisesta lähtien sitten tutustutaan kaikessa rauhassa paremmin toisiimme ja uuteen ympäristöön.

Yhdenlaista rakkautta, ensi silmäyksellä.
Tallin vuohirouva Iines iski välittömästi silmänsä komeaan miestulokkaaseen. Eikä herra D:kään tuntunut pistävän huomiota pahakseen. Hieman hämmentynyt taisi olla.
(Pahoittelut äärihuonosta kuvanlaadusta, en hennonut häiritä herkkää tutustumista salamalla.)

perjantai 5. elokuuta 2011

Vieraissa

Eilen kävin kolmen muun tytön (juu, oltiin tuntilistalle kirjattuina nimillä tytöt 1-4 :) - muut tosiaan olivatkin tyttöjä, ja yksi täti tuli tytöttelystä ääri-iloiseksi) kanssa tunnilla Jokelassa. Kyllä kuulkaa jännitti pitkästä aikaa kivuta vieraan hevosen selkään, vieraalla kentällä. Onneksi opettaja oli ennestään tuttu ja turvallinen, Rauhalan tallillakin opettava Leena. Ratsuksi sain huumorintajuisen Axel-ruunan.

Jännityshän ei sinänsä ole pelkästään huono asia, mutta istuntaa sen ei kyllä voi kehua kohentavan. Pakonomainen puristaminen reisillä ja lievä etukeno tekevät olosta kaikkea muuta kuin vakaan. Vaikka taas järjellä tiesi, ettei puristaminen auta, kesti pitkään ennen kuin onnistuin vähän hölläämään. Verkkalaukoissa tuli käsky päästellä pitkät sivut reipasta vauhtia ja siinä jossain laukatessa alkoi pahin jäkitys vähän hellittää.

Varsinaisena tehtävänä oli pohkeenväistöt ja askellajissa ylöspäin siirtyminen suoraan väistöstä. Väistö tehtiin käynnissä pitkällä sivulla niin, että hevosen etupää kulki uran sisäpuolella. Puolikkaan sivun väistätyksen (tai yrityksen) jälkeen siirryttiin ensimmäisillä kierroksilla raviin ja myöhemmillä laukkaan.

Väistöt nyt tosiaan meni vähän niin kuin ne on mulla tupanneet käynnissä menemään. Jotensakin paketin koossa pitäminen tuntuu hakalalta, samoin apujen ajoittaminen oikein ja käden pitäminen rentona. Taisi sinne muutamia onnistuneitakin askelia mahtua mukaan, mutta itse en oikein osannut niitä edes erottaa. Siirtymiset sekä raviin että laukkaan onnistuivat hyvin.

Loppuraveissa alkoi löytyä jo ihan vähän rentoutta niin tätiin kuin ruunaankin ja askellus oli välillä mukavan letkeää. Axelilla oli omaan makuuni juuri sopivasti omaa moottoria niin, vaikka välillä pitikin vähän muistuttaa eteenpäin menemisestä, oli se kuitenkin kivempi vaihtoehto kuin kovin kaahottavan pollen ja kakkajäykän tädin yhdistelmä ;)

Jokelassa on semmoinen luksusjuttu, että tallin mailla (?) kiertää noin kilometrin mittainen lenkki, jossa voi ratsastaa autojen häiritsemättä. Saimme tunnin perään kiertää lenkin kahdesti, ja ekalla kiekalla päästiin vähän laukkaamaankin - kivaa oli!

Jokelan tallilla oli kiva ilmapiiri, ja tuntia seurasi erittäin kannustava katsomo. Harmi, että talli on täältä Kirkkonummen vinkkelistä katsottuna niin kovin kaukana, ettei tuollaisia kuuden tunnin tallireissuja voi kovin usein tehdä.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tasapaino on korvissa. Mutta myös niiden välissä.

Viime viikko vierähti lomaillessa Sloveniassa ja Kroatiassa. Heppavieroitusoireita kävin lievittämässä Lipicassa, jossa kasvatetaan korkeaan kouluratsastukseen jalostettuja lipizzanhevosia. Ammattilaisten treenaaminen oli melkoisen vaikuttavaa nähtävää. Ratsastivat tietysti erittäin kauniisti, ja kouluttaessa palkkasivat karkilla, mikä tietysti miellytti tällaista kukkahattutätiä.




Lomakuulumisten lisäksi halusin jakaa viimeaikaisia pohdintoja ja oivalluksia tasapainosta. Käydessäni taannoin moikkaamassa Durandoa, jouduin pitkästä aikaa ratsastamaan ilman jalustimia. Kyydissä kyllä pysyin, mutta suurelta osin sen ansiosta, että roikuin rystyset valkoisina kiinni jalustinhihnassa.

Sittemmin olen ratsastanut Nortilla alkuverkkoja lukuunottamatta oikeastaan koko ajan ilman jalustimia. Siis oppiakseni istumaan paremmin. Nortin selässä ei tunnu vaikealta pysyä ilman jalustimia, eikä sen puoleen ilman satulaakaan. Toki Durandon liike on huomattavasti suurempi kuin Nortin, mikä varmasti vaikeuttaa tasapainon säilyttämistä, mutta yhtälailla horjuvaa on ollut meno myös muilla hevosilla kuin Nortilla (esimerkiksi Sissin kyydissä ilman satulaa).

Johtopäätös tästä on se, että paitsi fyysinen on tasapaino myös suurelta osin psyykkinen juttu. Ja perustelut tulevat tässä. Luotan Norttiin niin paljon kuin nyt elävään otukseen ylipäätään voi luottaa. Tiedän, että saan sen pysähtymään heti, kun haluan eikä vasta 10 metrin päästä eikä minun tarvitse pelätä, että se tekisi yllättäviä sivuliikkeitä, pukittaisi tai hyppisi pystyyn. Tästä syystä pystyn Nortin selässä rentoutumaan, oli sitten jalustimia tai ei.

Kaikkien muiden hevosten selässä olen hieman epävarma. Varsinkin vähänkään vauhdikkaamman hevosen selässä taidan huolehtia sitä, että jos horjahtaisin, niin saisinko hevosta pysähtymään ennen kuin olisin jo kopsahtanut kanveesiin. Tämä (vaikkakin sitten pienen pieni) epävarmuus mielessä rentoutuminen on vaikeaa ja etukeno houkuttelee usein vastustamattoman voimakkaasti.

Tässä siis suuri oivallukseni. Ei tästä nyt varmaan mitään pystiä saa, mutta uskon, että omaa kehitystäni tämän ajatuksen selkeytyminen auttaa. Nyt tarvittaisiin mentaaliharjoituksia, joilla saisi sekä lisää itsevarmuutta että myös poistettua sitä turhaa putoamisen pelkoa. Jos voisi valikoida vain sellaisia tippumisia, joista selviää pelkillä mustelmilla, niin tilaisin kyllä niitä. Muutama puolipehmeä muksahdus voisi olla ihan paikallaan :)