Perjantaipilates ja leppoisa sunnuntaikävely

Ratsastuspilatesguru Aira kävi pitämässä meille tunnin perjantaina Stenbackassa (ihana Mia järkkää vähän väliä tädeille jotain ekstraa). Perusasiat edelliseltä kerralta olivat jääneet mieleen, koskapa Aira ei löytänyt alkuasennostani muuta kuin kehuttavaa. Tämä siis paikallaan ollessa. Palikat eivät vaan valitettavasti pysyneet ihan niin hyvin paikallaan, kun tornia lähti liikuttamaan. Jos käynnissä nyt vielä jotenkin klaarasin, niin siihen harkkaraviin mä kyllä aina viimeistään sorrun. Se vaan ei ole mun vahvuus. Laukassa korjattavaa olikin taas vähemmän kuin ravissa.

Edelleen se tärkein tehtävä olisi oppia aktivoimaan ne hemmetin vatsalihakset. Asia joka on minusta ihan helppo tehdä paikallaan, mutta heti, kun hevonen liikkuu, siitä tulee melkein ylitsepääsemättömän vaikeaa. Välillä kun kovasti pinnistämällä luulin saaneeni vatsalihaksia aktivoitua, hiipui Nortin vauhti kokonaan. Olin siis ehkä onnistunut aktivoimaan vatsalihakset, mutta kaupanpäällisiksi vääntänyt päälle ihan kokovartalojäkityksen. Jipii.

Vatsalihaksien lisäksi - tai tavallaan melko kiinteästi niihin liittyen - mulla on myös tekemistä siinä, että onnistuisin vakauttamaan lantioni niin, että istuisin koko ajan pyrstölläni. Hevosen liikkeiden myötäämistä ei ole se, että lannerangasta heiluttelee sinne notkoselän suuntaan. Tämä on helpommin korjattava ongelma kuin tuo vatsalihaksien aktivoiminen, vaikka veikkaan, että jälkimmäisen ratkaisemalla edellinenkin korjaantuisi lähes itsestään.

Tykkään kyllä, että pilatesajattelun tuominen ratsastukseen on kaikin puolin järkevää. Niinä hetkinä, kun saa paketin pysymään kasassa, tuntuu satulassa oleminen ihan mielettömän mukavalta, tukevalta ja hevosen saa liikkumaan, pysähtymään ja kääntymään ihan minimaalisen pienillä avuilla. Hieno fiilis!

****

Tänään käytiin taas Mian ja Rampen kanssa maastolenkillä. On erikoista huomata, että rauhallinen, leppoisa Nortti käyttäytyy pikkuisen pöhlömmin Rampen seurassa kuin yksinään. Melkoinen puhina ja pörhistely alkoi siinä kohdassa, jossa viimeksi tuli vastaan se hirmuinen maitorekka. Ja sitten vielä puolivälin jälkeen piti ohittaa yksi järkyttävän uhkaava tuulimylly, jonka perään vastaan tuli kaksi mopoa. Onneksi mopokurkit olivat fiksuja ja huomaavaisia, hiljensivät vauhtia reilusti ja toinen jopa pysäytti ja kokonaan sammutti ajokkinsa. Kiiteltiin nuoria miehiä vuolaasti.

Kiva maastolenksu hyvässä seurassa on mitä oivallisin tapa viettää sunnuntaita ja pakoilla töitä :) Sen jälkeen töitä voi paeta kirjoittamalla blogia ja katsomalla jääkiekkoa. Peukut on pystyssä, toivottavasti ei tarvitse niellä samaa karvasta kalkkia kuin eilisen "jännitysnäytelmän" päätteeksi.

Luonnotonta

On se vaan kummallista, miten välillä saa ihastella sitä, kuinka luonto on niiiiiin viisas. Ja sitten taas toisinaan... Siis meille annetaan sinällään ihan käyttökelpoiset kehot, mutta ilmeisesti jätetään kertomatta, miten niitä pitäisi käyttää. Tai miten muuten voi selittää sitä, että keholle hyvä asento tuntuu ihan järjettömän epäluonnolliselta?

Vapun ratoksi tutustuttiin siis pilatesratsastuksen saloihin ja voin kertoa, että ehti kyllä tuntua monta kertaa jo tosi oudolta ennen kuin oltiin edes päästy hevosen selkään. Aira korjasi meidän kaikkien seisoma-asentoa ja tällä kertaa tunne ei niinkään synnyttänyt mielikuvaa Quasimodosta. Olen totuttanut itseni seisomaan notkoselällä ja sieltä kun oikaisee, niin päätä ei olekaan ihan helppo saada keskilinjaan. Kömpelö gorilla se siinä seistä tönötti Airan korjausten jälkeen :)

Asentokorjausten jälkeen tehtiin pilatesharjoituksia ja laitettiin vatsalihakset anomaan armoa. Ja sitten ratsaille. Yllättäen se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Miahan on meitä jo muutaman viikon opastanut Quasimodo-tyyliin, joten lantion asento alkaa pikkuhiljaa tuntua jo aika kotoisalta. Nyt haaste on enemmänkin sitten ylävartalon kanssa, että saisi sen riittävän hyvin lantion päälle, mutta kuitenkin säilyttäen normaalin hyvän ryhdin sekä pään ja niskan rennon asennon. Huomasin, että hartiat tuppaavat jännittymään ja pää painuu etukumaraan, vaikka katse ei painukaan hevosen niskaan.

Täytyy sanoa, että lämpenen kyllä kerta kerralta enemmän ja enemmän tälle uudelle asennolle (vaikka näin lyhyellä historialla ei ehkä voi puhuakaan mistään kovin syvään juurtuneesta vanhasta asennosta). Quasimodoilun alettua on satula alkanut tuntua miellyttävältä ja ennen kaikkea erittäin tukevalta istuimelta (mikä ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö saattaisi sieltä ensimmäisen yllättävän liikkeen kohdalla lentää komeassa kaaressa, mutta siis tuntuu tukevalta).

Miahan on ahkeroinut mun istunnan suhteen ihan urakalla ja on tosi iloista huomata, että panostaminen alkaa kantaa hedelmää. Jopa niin, että korjaustarpeita tuntui olevan omilla jaloilla seistessä enemmän kuin ratsailla :) Mikä ehkä enemmän johtuu siitä, että seisoma-asennossa oli todella paljon korjattavaa eikä todellakaan tarkoita, etteikö niitä riittäisi vielä istuntaankin vaikka kuinka:

• ylävartalon ja pään asento,
• hartioiden rentouttaminen,
• vatsalihasten käyttäminen (Miten vaikeaa se voikaan olla! Siis jännittää niitä ilman, että koko muu kroppa jännittyy.) ja 
• rentoutuminen, rentoutuminen, rentoutuminen - silloinkin, kun pohkeella pitää tehdä jotain

Ja eihän savotta siihen lopu, vaikka noita saisikin korjattua. Sehän tarkoittaa vasta, että pystyy istumaan kutakuinkin oikein tasaisesti ja täysin odotusten mukaisesti liikkuvan hevosen selässä. Sitten pitäisi opetella ratsastamaan ja mukautumaan niin, että hyvä istunta säilyy hevosen muutoksista huolimatta ja toisaalta tuntemaan muutosten alkuaihiot niin, ettei hevonen ehtisi muuttaa liikettä omasta aloitteestaan. Ajattelin, että jos suvivirren aikaan voisi sen päättötodistuksen saada ;D

*****

Sunnuntain tunnilla kertailtiin kurssin asioita ja treenailtiin taas vähän sitä lisäämistä. Saattaa olla, että pääsin taas vähän paremmin siitä jyvälle (tosin niin taisin sanoa viimeksikin ja silti aloitin nyt heittämällä ohjat pois :)). No jotain oli jäänyt muistiin: vatsalihasten käyttö ja oman kehon pitäminen vakaana. Ei horjunut, ei ainakaan pahasti.

Lopputunnista vaihdettiin vielä Charlyn omistajan kanssa ratsuja. Meni kyllä Charlyn kanssa nyt Mian valvovan silmän alla selkeästi paremmin kuin silloin pääsiäisenä itsenäisesti - se ei tosin liene kellekään mikään yllätys :)

*****

Tänään aloitin päivän maastoretkellä Nortin kanssa. Rouva oli alkumatkasta pikkuisen kyttäilevä ja vähän puhisi koiranhaukunnan vuoksi, mutta muuten oli oikein rentouttava ja kiva lenkki.