keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ongelmahevosia vai ongelmia hevosen kanssa?

Löysin Marijke de Jongin sivuilta mielestäni erittäin hyvän kirjoituksen hevosten kanssa kohdattujen ongelmien käsittelyyn liittyen.

Tässä alla lainauksena se kohta, joka itselleni kolahti eniten.


" - - - Besides, the biggest problem is that riders think they are supposed to NOT have problems with their horses. - - -

- - - And remember: The goal is not being without problems, but getting ‘better quality’ problems so you can learn more."

Muuttamalla omaa ajatteluaan enemmän tämän suuntaiseksi, on elämä hevosen kanssa varmasti huomattavasti antoisampaa.

Muut hyvät havainnot liittyivät siihen, että ongelman sijaan pitäisi keskittyä ratkaisuun ja että ongelmia ei voi yleensä ratkaista samalla ajattelutavalla, jolla ne on luotu.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Istuntamietteitä

Ihana hevonen, jonka kanssa taidetaan alkaa pikkuhiljaa vähän tuntea toisiamme...

Nyt on semmoinen kutina, että istunnan suhteen on avautumassa ihan uusia akkunoita. Ajatus ylävartalon vakauttamisesta ei tietenkään ole mikään uusi, mutta se vain tuntuu menevän niin, että sitä mukaa kun vähän jotain oppii, ymmärtää vanhatkin ohjeet aina vähän uudella tavalla.

Ravissa olen ehkä sisäistänyt sen vakauttamisen idean (siis idean, en toteutusta) vähän paremmin jo aiemmin, mutta laukassa on oikeastaan vasta nyt valjennut, ettei ehkä sittenkään ole tarkoitus hirmuisesti pyörittää tai nylkyttää lantiolla. Erilaisille ihmisille toimivat erilaiset kieli- ja mielikuvat. Itselleni aukeni uusi näkökulma, kun Mia sanoi, että laukassakin liikettä pitäisi ajatella ylöspäin ja takapuoli saa vaikka vähän irrota satulasta. Yksi ohje oli myös istua liikettä vastaan, mutta se ei ehkä minulle toiminut ihan yhtä hyvin kuin tuo ylöspäin ajattelu.

Istuntaan liittyen on varmasti edelleen vallalla erilaisia ihanteita, mutta tämän vakaan mallin puolesta puhuu ainakin se, että a) käteni pysyvät rauhallisempina ja b) Durde sukeltaa huomattavasti vähemmän. Lisäksi kuvailisin laukkaa vielä jotenkin kevyemmän tuntuiseksi, mutta yksin ratsastessani en aina ole ihan varma siitä, onko se hyvä asia vai ei. (Tämä saattaa selittyä samalla analogialla kuin se, miksi pelokkaan tädin mielessä pohkeen edessä oleva heppa ei välttämättä olekaan pelkästään iloinen asia.  

Ravissa istunnan vakauttamisen tiellä on kuitenkin yksi iiiiiiso este: keskikehon lihasten hallinta siten, että samalla pystyn säilyttämään liikkeen omassa kehossani. Tällä hetkellä kuvio toistuu kutakuinkin samanlaisena: hyllyn ja löllyn -> saan ohjeen aktivoida lihakset -> teen työtä käskettyä -> unohdan pomppia (ja hengittää) -> Durde siirtyy käyntiin. Olispa kotona oma Simo Simulaattori, jolla harkkailla illat pitkät.

Pelkorintamalla on ollut Mian tervehtymisen jälkeen rauhallista ja tänään jopa yksin ratsastaminen oli aikamoisen ihanaa!

Yksinratsastamiseen olen saanut ohjeeksi tällä hetkellä huolehtia, että
  • tahti säilyy
  • ohjaus toimii
  • Durando pysyy tasapainossa ja kantaa minua keskellä
Voin kertoa, että tuossa on ihan riittävästi tekemistä, ilman mitään sen kummempia tehtäviä. Tänään alkuverkat meni oikein kivasti, kun keskityin vain näihin. Durando pysyi kivassa muodossa eikä dyykannut kertaakaan. Sitten aloin ahneeksi ja tein liian vaikeita / liikaa tehtäviä, jonka seurauksena keskittyminen perusasioihin herpaantui, istunta romahti ja sen mukana romahti myös hevonen. Otan tästä opikseni ja lupaan huomenna keskittyä vain tuohon kolmen kohdan listaan.

torstai 25. lokakuuta 2012

Hikistä, mutta - ah - niin ihanaa!

Ei huolen häiväkään varjostanut ratsastusta tänään, kun pitkästä aikaa pääsin valmentajan siipien suojaan :)

Taas hipsuteltiin, mutta nyt tuli palautetta laahaavista takajaloista. Mia kävi selässä kokeilemassa, oliko vika hevosessa vaiko ratsastajassa ja – no arvaatte varmaan, onkohan se koskaan vielä ollut hevosessa?

Kannukset jalkaan ja uudestaan selkään. En muuten juuri joutunut kannuksia käyttämään, mutta ne taitavat olla mulle vähän sellainen henkinen apu. Tulee mieleen teinivuodet, jolloin kärsin migreenistä paljon useammin kuin nykyään. Migreenin ehkäisyyn riitti kuitenkin usein se, että migreenilääkkeet olivat mukana – toisaalta, jos huomasi unohtaneensa lääkkeet kotiin, olisi melko varmaa, että niitä olisi juuri silloin tarvinnut.

Takaisin tähän päivään. Hidas, ylöspäin suuntautuva ravi oli taas vähintään yhtä raskasta ja vaikeaa kuin viimeksikin. Oman kehon vakauttamisen yrittäminenkin on raskasta, ja jos siinä hetkellisesti onnistun, unohdan ratsastaa ja jarrutan Durden käyntiin. Hiki tulee hissutellessakin.

Ohjaamisen kanssa oli myös taas tekemistä. Tosin homma muuttui helpommaksi, kun sain Durandosta vähän energisemmän eikä vasemmassa laukassa ollut enää mitään ongelmaa. Oikeassa kierroksessa sen sijaan sorruin taas korjailemaan sukeltamista ohjia nypeltämällä, mutta sain sitten kädet rauhoittamalla ja ylöspäin ajattelemalla aikaiseksi muutaman kelvollisenkin askeleen, jossa D:kään ei enää kompastumassa ollut omaan nenäänsä.

Alla vähän videota. Laatu on huono, mutta kyllä siitä esimerkiksi näkee, että oikean kierroksen ravissa mennään melko syvällä. Ja näkyy siinä ne muutamat paremmatkin askeleet, kun tarkkaan katsoo. Laukassa istumisesta tuli hyvää palautetta, sen jälkeen kun onnistuin Mian ohjeiden avulla vakauttamaan kroppaani. Videolla näkyvät ensimmäisillä askeleilla oikeassa laukassa sorruin taas nylkyttämiseen, mutta korjasin suht nopeasti.



Sain huomiselle ruinattua ylimääräisen tunnin, joten toiveissa on päästä nopeasti takaisin oikealle polulle. Hyvä mieli!




Mentaalivelhon paluu

Eilen ennen ratsastusta sain Mialta viestin: Torstaina valmennus normaalisti. Olo oli kuin olisi nähnyt auringon pitkän pimeän jakson jälkeen.

Lähes puolentoista viikon tauko valmennuksista on todella näkynyt ratsastuksessa. Durando on oikeastaan joka päivä keksinyt vähän jotain säikähdettävää eikä se ainakaan ole mun itseluottamusta kohentanut. Välillä on pelottanut jo lähes edellisen kevättalven malliin (tosin ei vielä niin pahasti, sillä selkä ei oo puutunut kertaakaan).

Eilinen itsenäinen ratsastus meni kuitenkin jo huomattavasti paremmassa mielentilassa. On se aika käsittämätöntä, että pelkästään tietoisuus siitä, että seuraavana päivänä on taas apua ja ohjausta tarjolla, auttaa ratsastamaan paremmin ja pysymään tyynempänä. Välillä mietin, että olenkohan jo turhankin riippuvainen mentaalivelhostani ;)

Durandon säikähdyksiin liittyen täytyy raportoida yksi juttu, jonka koen ainakin jonkinmoisena edistysaskeleena. Muutama päivä takaperin D otti oikein kunnon lähdöt päätyovelta kohti toista päätyä. Säikähdin tietysti, mutta tein myös pari myönteistä huomiota: 1) mulla pysyi ohjat kädessä eikä D päässyt pukittamaan ja 2) ehdin vauhdissa miettiä, että pitää pitää varpaat eteenpäin, jotten laita kannuksilla lisää vauhtia. Kai se jotain kehitystä on tuokin.

Nyt lähden valmistautumaan tunnille - jiiiihaaaa!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Hevoshuijattu

Olen tullut huijatuksi hevoskaupoilla. Durandon väitettiin olevan puoliverinen ratsuhevonen. Viime aikoina esille tulleen todistusaineiston valossa ja sitä internetin ihmeellisestä maailmasta löytyvään tietoon peilaten, on Durando nähtävästi sittenkin merihevonen. Siinä määrin intohimoisesti sukeltaa :/

Tilanne sukeltelun suhteen on kyllä huoltopäivän jälkeen kohentunut, mutta tämä uusi hissuttelutyyli tekee kyllä sukeltamisen korjaamisesta entistä haasteellisempaa. Miten nostaa pää ilman että vauhti kiihtyy? No korsetilla tietenkin, mutta kyllä on kuulkaa raskasta. Oon varmaan melko koominen näky, kun hissuttelen hiki otsalla ympyrää maneesissa.

Valmentaja on kipeänä ja yksin oon ihan hukassa, mutta yritän silti. Sitkeästi. Hitaasti ja sitkeästi. Rakkaan merihevoseni kanssa.

*****


Rakas merihevonen on muuten pistänyt päreiksi jo kaksi verkkoviritelmää siitä heinälaatikosta. Tänään alkoi jo vähän kääntyä mieli apeaksi, kun tiukkaan aikatauluun piti mahduttaa reissu verkko-ostoksille ja huomenna aamusta pitää taas suunnata akkuporakoneen kanssa tuunaamaan laatikkoa. Mieluummin olisin mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomaan Marin valmennusta Granåsaan. No nyt en mee.

Ja tässä kuva, jolla yritän tsempata itseäni:
Leevikin oli aikoinaan kova tuhoamaan kaikkea irtainta, mutta on keskittinyt viime vuodet yksinomaan söpöilyyn.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hitaasti hyvä tulee?

Nyt se on kuulkaa niin, että juuri kun mä ja Durde ollaan vähän alettu löytää sellaista liikkumiseniloa, tulee joku ranskalainen ukkeli ja pistää meidän valmentajamme pään ihan sekaisin. Nyt sitten opetellaan liikkumaan mahdollisimman hitaasti. Siis niinku t o d e l l a  h i t a a s t i.

Onneksi kaikki ei kuitenkaan muutu. Jos aiemminkin on ollut tavoitteena istua suorassa ja jäntevästi, niin nyt se on sitä vielä enemmän. Ratsastaja saa pomppia ylös-alas, mutta ei yhtään nytkyttää lantiosta eikä joustaa alaselästä. Tämä on erityisen olennaista, sillä hevonen pitää saada liikkumaan hitaasti pelkästään istunnan avulla, ei ohjilla. On muuten raskasta.

Jos nyt mietitte, että mistä kummasta on kyse, niin tästä: http://www.scienceofmotion.com/

En ole vielä riittävästi perehtynyt teoriaan, jotta uskaltaisin siitä kovin asiantuntevasti täällä kertoa, mutta käsittääkseni tavoitteena on opettaa hevoselle tasapainoisempi tapa liikkua ja käyttää kehoaan oikein. Ja sitä ei voi tehdä, jos hölkötellään menemään tuhatta ja sataa.

Yllätyin siitä, miten kivasti Durando on tähän lähestymiseen suhtautunut. Olisin voinut etukäteen arvella, että kaverin moottori sammahtaa totaalisesti, kun yritetään liikkua hitaasti. Olin kuitenkin ihanan väärässä – D pysyi varsin hyvin hereillä.

Odotan innolla tulevia päiviä!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Saita mikä saita

Vaikka pistin kovasti kampoihin, tulin kipeäksi. Siinä mielessä sopivasti, kun Durdekin on vielä vähän kevyemmällä. Siinä mielessä epäsopivasti, että lähialueen heppaliikkeessä alkoi alennuspäivät.

Olo ei todellakaan ollut kaksinen, mutta punaiset hintaliput siintivät silmissä siinä määrin houkuttelevasti, etten voinut niitä vastustaa.

Tarkoitus oli ostaa uudet ratsastuskengät, minichapsit ja housut. En todellakaan tykkää vaatteiden sovittelusta, mutta valmentajalta tuli hienovarainen vihjaus, että voisi olla helpompi katsoa sitä istuntaa, jos ei olisi musta housu vasten mustaa satulaa ja mustaa heppaa. Saattoi se vihjaus liittyä siihenkin, että ne housut on myös todella, todella vanhat ja kulahtaneet. (On mulla toki uudemmatkin (mustat) housut kaapissa, mutta ne on nyt siellä venanneet puolitoista vuotta sitä, että laihtuisin sen pari kiloa voidakseni myös hengittää niissä.)

Uusia housuja ei kuitenkaan löytynyt. Kaikissa Pikeureissa oli ihan liian pitkät lahkeet. Kuulemma tilaavat liikkeeseen enimmäkseen vaan sillä pidemmällä lahkeella. Varmaan siksi, kun me suomalaiset olemme nimenomaan tunnettuja valtavan pitkistä jaloistamme?!

No kengien ja minichapsien suhteen homma oli helppo. Otin just samanlaiset kuin vanhatkin, niin ei tarttenut kokeilla eikä tuskailla eri vaihtoehtojen välillä.

Mountain Horse Windsor

Moutain Horse Xcelsior leggins


Punaiset hintalaput pakottivat ostamaan myös yhen satulahuovan, Durdelle uudet suojat (varsinkin hivutussuojat tulivat tarpeeseen) sekä pari riimua.

GG harmaa satulahuopa

Eskadron hivutussuojat

Eskadron jännesuojat

  
Parikymmentä minuuttia ja aika paljon euroja, mutta kotona kerrottuna painotetaan tietysti sitä säästöä – normihintaisena jos olis nää ostanut, niin olis maksanut paaaaaljon enemmän. 

*****

Durando ehkä vaistosi, etten ollut ihan parhaassa vedossa, oli mulle  armollinen ja käyttäytyi tosi hienosti sekä eilen että tänään. Eilen juoksutin ihan pari kierrosta ympyrällä ja yritin juosta rinnalla sen vähän mitä jaksoin. Tänään juoksutin jo enemmän ja otettiin myös laukkaa. Yksi pukki tuli, mutta muuten D oli rauhallinen ja enimmäkseen oikein kuuliainen. Kerran piti heittää vähän hiekkaa, kun ei ollut piiskaa kädessä eikä mennyt käsky perille :) Muuten oli ihan superhieno poika <3 br="br">

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Vastahakoisuudesta viehättävään valssiin

Syyskuun lopulle oli sovittu jatkoa heinäkuiselle maastatyöskentelykurssille. Tarkoitus oli ollut harjoitella tässä välissä itsenäisesti, mutta myönnettävä se on, että vähiin oli jäänyt. Itse asiassa mieleni teki perua osallistuminen kokonaan, sillä ne vähät itsenäiset harjoitukset, joita tein, tuntuivat suoraan sanottuna ihan hyödyttömiltä ja jopa tylsiltä.

Asenne ei siis ollut ihan huipussaan, mutta kun en peruakaan kehdannut, raahauduin paikalle vastahakoisesti ja jo etukäteen olematonta harjoitteluamme häveten.

Aloiteltiin ensimmäiseltä kurssilta tutuilla harjoituksilla: avoväistöä uralle, sulkuväistöä uralle ja vuorotellen näitä molempia. Siitä siirryttiin palauttamaan mieleen etu- ja takaosakäännöksiä, joita sitten jalostetiiin edelleen valssiksi eli tehtiin peräjälkeen puolikkaita etu- ja takaosakäännöksiä.

Valssin jälkeen hikoiltiin raviharjoituksissa. Tavoitteena on saada hevonen ravaamaan energisesti, mutta kuitenkin niin hitaasti, että pystyy itse kävelemään vierellä, välillä reippaammin ja välillä hitaammin. Ohjeena oli ottaa hevonen aina ympyrälle, jos yrittää kiihdyttää liikaa.

Durden kanssa haasteena oli roikkuminen kuolaimen alla etupainoisena, ihan kuten ratsastaessakin. Koska omat ratkaisuyritykset eivät oikein tuottaneet tulosta, hyppäsi Pirkko hetkeksi puikkoihin, jonka jälkeen itsekin pärjäsin paremmin.

Tunnin jälkeen myönsin Pirkolle, ettei ennakkoasenteeni ollut hyvä. Totesin kuitenkin, että tähän pätee ihan sama juttu kuin ratsastukseeni: ilman valmentajaa en tiedä, teenkö oikein vai väärin, olen  epävarma eikä oikein mistään saa sellaista fiilistä, että Joo, näin! Sitten kun on ammattilainen opastamassa, niin yhtäkkiä tekemiseen löytyy punainen lanka, ei tarvitse itse arpoa, meneekö sinne päinkään, kun saa palautetta tekemisestään. Ja sitä kautta tekemisestä tulee mielekästä. Summa summarum: Olen siis kertakaikkisen ja totaalisen riippuvainen valmennuksesta. Löytyisköhän tähän vaivaan joku klinikka? ;)

Pärjäsin tunnilla omiin odotuksiini nähden yllättävän hyvin. Sain Durden alusta asti liikkumaan huomattavasti reippaammin kuin ekalla kurssilla (ei tarkoita sitä, etteikö parantamisen varaa olisi jäänyt) ja paikoin harjoituksetkin sujuivat aika kivasti. Myös raviosuuteen mahtui muutamia pätkiä, jolloin katselin Durandoa ihan hämmästyneenä, kun liikkui niin hienosti. (Oikeastihan se hämmästys pitäisi kohdistaa vain itseeni, sillä kyllähän D osaa ;))

Vaikka ratsastuksessa on niin paljon opeteltavaa, että toisaalta olisi ehkä viisainta käyttää kaikki paukut siihen, tykkään kuitenkin, että tämä maastatyöskentely tekee hyvää mun itseluottamukselle. Mietin myös, että jos toiste tulee sellaisia sairauslomia, jolloin ei saa laittaa satulaa selkään, mutta saa liikkua muuten, on tällainen tekeminen ihan kivaa vaihtelua iänikuiseen pellon tai kentän kiertämiseen – ehkä myös Durden mielestä.


tiistai 9. lokakuuta 2012

Huoltopäivät

Täällä on nyt huollettu sekä ratsastajaa että hevosta.

Ratsastajan jalkoja on mankeloitu niin, että valituksen määrä hävetti jo itseäkin. Mankeloija (fysioterapeutti) antoi myös jumppavinkkejä, joilla pitäisi yrittää pikkuhiljaa saada jalkojen linjauksia vähän oikeammiksi. Jollei tästä olisi apua myös ratsastukseen, niin tuskin jaksaisin vaivautua, sen verran raskasta oli kyykkääminen, kun sen teki oikein.

Melko perusteellisen katsastuksen yksi havainto oli myös se, että kun jalat ovat näin pahasti valuvirheelliset, on täydellistä lopputulosta turha havitella koskaan: vasemman jalan varpaita en edes saa yrittää vääntää ihan suoraan eteenpäin, koska silloin polvi kääntyy liiaksi sisään. Mutta paljon on kuitenkin tehtävissä ja lupaan ihan tosissani yrittää. Linjausten lisäksi myös nilkan joustossa olisi paljon parannettavaa, joten venyttelyohjelmaa pitää laajentaa entisestään.

Durando lomalla


Durdea kävi katsomassa eläinlääkäri-kiropraktikko. Olen jo pidempään ollut huolestunut siitä, että Durando on taas pikkuhiljaa alkanut valua alemmaksi ja alemmaksi etujalkojen päälle. Viime päivinä ratsastaessa pää on varsinkin oikeassa kierroksessa välillä jo lähes viistänyt maata. Olin varma, ettei D välttyisi piikitykseltä. Yllätys oli ainoastaan se, että piikityksen kohde olikin tällä kertaa etuset.

Lääkäri oli sitä mieltä, että koska lantion seutu oli taas mennyt tukkoon, estää se painon siirtämisen takaosalle, josta seuraava etupainoisena hölkyttely kipeyttää etuset. Piikityksen lisäksi Durde sai siis myös kokovartalonaksauttelun.

Kutsukaa mua hysteerikseksi jos haluatte, mutta tästä lähtien D saa kiropraktista hoitoa säännöllisesti (tietysti lääkärin tilannearvion mukaan). Mieluummin naksautteluhoitoa usein ja piikkiä harvemmin.

Kävelylomaa Durdella on nyt neljä päivää ja sen jälkeen aloitellaan liikkumista kevyesti liinassa. Ratsaille pääsen vasta ensi viikolla.

Lauantaina, ennen lääkärin käyntiä, Durde ehti ottaa vähän iloa irti aurinkoisesta päivästä. Otin kaverilta kaulakappaleen pois kesken tarhailun enkä arvannut, millaisen hurjimuksen vapautin :)

Istu sitten tommosessa kyydissä...



maanantai 1. lokakuuta 2012

Lisättyä ravia!

Otsikoista voisi tietysti kuvitella, että olisin suorastaan loistanut tänään tunnilla. No, en loistanut.

Suuri jalustinsaaga jatkuu, ja se näkyi ikävä kyllä tämän(kin) päivän tunnilla niin, että iso osa keskittymisestä meni jalustimiin.

Kokeiltu on nyt:

  1. Kumilenksulliset turvajalkkarit – toimisivat, mutta jos jalka lipsahtaa yhtään liian syvälle, kannuksen remmin jää helposti kiinni kumppariin eikä irtoa kuin kädellä irrottamalla.
  2. Kevyet komposiittijalustimet – toimisivat, mutta oavt niin kevyet, että kun jalka sitten vahingossa uppoaa liian syvälle jalkkariin, ei sitä saa sieltä ravistamalla pois.
  3. Erittäin painavat perusjalkkarit – no nämä nyt sitten taitavat olla niin painavat, ettei tällä puutteellisella polven joustolla saa niitä pysymään siellä päinkään. positiivista on se, että korjaamista varten ei tarvitse pysähtyä, mutta toisaalta siitä on myös erittäin lyhytaikainen apu. 
Noissa erittäin painavissa perusjalkkareissakin oli kiinni ne Mountain Horsen kenkiin sopivat uralliset kumit, mutta ei niistä ole mitään hyötyä, jos jalka jännittyy hetkellisesti niin paljon, että jalkkari jää pari senttiä alemmaksi kuin jalka. Että höh, hyviä ideoita otetaan vastaan kiitollisena! Olisko jalustimen painon osalta sellaista kultaista keskitietä?

Ja tiedän toki, että paras ratkaisu tähän olisi, että oppisi istumaan niin, että jalka pysyy rentona, mutta sitähän tässä koko ajan yritetään opetella. Jatkuvasti irtoava jalustin aiheuttaa lisää jännitystä kroppaan, kun niin osa energiasta menee koko ajan jalustimien justeeraamiseen. Jos saisi tämän välineasian edes vähän paremmalle tolalle, voisi paremmin keskittyä istuntaan ja hevoseen.

Sanomattakin on selvää, ettei valmentaja ollut lainkaan tyytyväinen siihen, että energia suuntautui ihan väärään asiaan. Suoritukseni ei juuri antanut aihetta henkseleiden paukutteluun, mutta onneksi muutama hyväkin hetki mahtui mukaan. Vahvimmin mieleen jäi harjoitus, jossa piti puolikas ympyrä lisätä ja puolikas mennä harjoitusravia. Taisin tänään päästä ensimmäistä kertaa kokemaan, miltä oikean suuntainen lisäys tuntuu. Yleensähän on käynyt niin, että jos mitään eroa olen saanut aikaiseksi, on se lähinnä ollut pieni lisäys vauhdissa. Nyt väitän, että tunsin kaksi raviaskelta, jotka olivat ilmavampia kuin muut. Ou jee! :)


En tiedä, onko tämä miten oikeaoppinen, mutta ainakin on kivan havainnollinen esitys lisätyn ravin ratsastamisesta:



******

Heinälaatikko on ollut selkeästi mieleinen sisustuselementti. Durando on ollut nyt pari päivää tarhassa oikein tyytyväisen ja rauhallisen oloisena. Tavallaan pitäisi kai olla surullinen, kun se ei tänään juossut höristen vastaan portille, mutta en ole :)