Kaikki on vinksin vonksin

Tai ainakin ihanasti heikun keikun :)

Siinä missä vielä joitakin viikkoja takaperin ehkä noin yksi kahdestakymmenestä laukannostoyrityksestä onnistui, tulee epäonnistumisia nykyään suunnilleen yhtä harvoin.

Vatsaoireilua ei ole ollut. Joko ihmelääke Sinking on auttanut tai sitten hepan vatsaoireilu on ollut isommin oman pääni sisässä kuin olisin osannut arvatakaan.

Durando on hyväntuulisen ja tyytyväisen oloinen, lihonutkin aika tavalla.

Tunneilla täti on saanut hikoilla ihan urakalla. Huomiota on kiinnitetty muun muassa näihin asioihin:

• Käsien asento. Varsinkin oikealla kädellä tuntuu olevan oma tahto, joka kuljettaa sitä koko ajan sään väärälle puolen.  Ohjeena miettiä vähän leveämpää kättä ja pitää huoli siitä, että kumpikin käsi pysyy omalla paikallaan. 
• Lantion asento. Että se vasen ei työntyisi eteenpäin.
• Jalkojen rentous, jousto polvissa.
• Tahti, tahti ja tahti. Koko ajan ja joka hetki. Siitä ei vaan saa tinkiä ja sitä pitää seurata herkeämättä! Jos Mia ehtii huomauttaa, olen jo auttamatta myöhässä korjauksen kanssa. (Ja voitte uskoa, että todellakin ehtii huomauttaa melko usein.)
• Puristamisen, jahtaamisen ja lantiolla nylkyttämisen lopettaminen. Polvilla ei saa puristaa eikä muutenkaan jalalla koko ajan painostaa. Selkeitä ja tarvittaessa teräviä pyyntöjä, mutta ei jatkuvaa kiusaamista. Ja se nylkyttäminen – se ei kuulemma ole mitään kaunista katsottavaa :D
• Kääntäminen, niin että hevonen taipuu ja pysyy tasapainossa. 
• Durandon oikean lavan pitäminen ruodussa. Nopeita, pieniä puolipidätteitä oikealla ohjalla, tarvittaessa raippa oikealle lavalle, jos pidätteet eivät riitä.
• Ja viimeisenä, mutta ehdottomasti tärkeimpänä: ASENNE! Ilman sitä ei ole mitään.

Ruotsinlaiva-takauma

Durando ryysää ruohon perään samanlaisella vimmalla kuin mummot buffaan ruotsinlaivalla. Tai yrittää ainakin. Saan päivittäin taputtaa itseäni selkään, kun olen mielestäni edistynyt jämptiydessä niin hienosti. Ruohoa kyllä saa mututtaa, mutta vasta sitten, kun osaa käyttäytyä.

Mmmmm...

Muutenkin ollut hyvä meininki. Durando on ollut hyväntuulinen ja suht reipas. Meillä on ollut kivaa yhdessä. Kahdestaankin on saatu treenattua välillä ihan järkeviäkin juttuja, esimerkiksi niitä vastalaukkaharjoituksia.

Toissapäivänä heittäydyin ihan hurjaksi ja raahasin kentälle yhden puomin. Mietin, että jos olisin ihan uhkarohkea, voisin mennä sitä jopa ravissa. Lopulta ylitettiin puomi moneen otteeseen myös laukassa. Ja sitä paitsi oikein sujuvasti. Ravissakaan ei kolissut, vaikka D on välillä ollut todella laiska nostelemaan jalkojaan – nyt se vaan on jotenkin ihan super <3

Olen nyt yrittänyt itseksenikin korjata istuntaani aina muistaessani. Siis siirtää vasenta lonkkaa niin pitkälle taaksepäin, että tuntuu ihan hullulta. Ja ihme ja kumma, kun tämän teen, ei vasempaan kääntyminen vasemmassa laukassa enää olekaan vaikean tuntuista. Nyt pitäisi vaan saada tehtyä ne mitkälie 10000 toistoa tai tuntia, jotta saisi lonkan uuden asennon juurrutettua lihasmuistiin.

11.6. meillä on taas rataharjoitus kotitallilla. Ratsastan saman helppo C1 -radan, tavoitteena parantaa suoritutusta ja erityisesti niitä alakerran numeroita. Tänään kävin kisoissa katselemassa itseäni huikeasti parempia ja yritin imeä itseeni vähän jotain vaikutteita. Kisahoitajan jännitys ja aurinko uuvuttivat niin, että suunniteltu ratsastus typistyi talutuskierrokseen pellon ympäri ja pitkään buffahetkeen varjossa. Huomenna sitten taas treenataan.

Unelmien hevonen: Simo

Se ei koskaan ole heittänyt ketään selästään. Se ei pukita eikä potki. Ei säiky, ei säpsy. Ei kiemurtele eikä punge. Ei hangoittele vastaan eikä lähde kiikuttamaan. Ei varasta eikä riko.

Se on unelmien hevonen. Se ei ole todellinen. Se on Simo the Simulaattorihevonen.

Viime sunnuntaina käväisin siis Kangasalla asti testaamassa simulaattoriheppaa, upean ryhdikästä Simoa. Mukana valmentaja, tavoitteena tutkailla vähän istuntaa ja sen korjaustarpeita.

Simo osaa kaikki GP-liikkeet, mutta arvaatte varmaan, että minä en niitä päässyt testaamaan. Oma puolituntinen kului oikean asennon ja oikeanlaisen liikkeen etsimisessä ihan perusaskellajeissa.

Kun siitä vinoudesta ja vasemmassa laukassa kulman ratsastamisen vaikeudesta olen valittanut, niin nyt selvisi syykin. Lantioni ei ole vinossa oikea-vasen-suunnassa, mutta vasen lonkkani on edempänä kuin oikea ja sitä myöten myös vasen jalkani on edempänä. Tähän kun vielä yhdistetään lysyyn painuva oikea kylki, niin ei kai se ihme ole, jos vasemmalle kääntyminen tuntuu vähän epäluontevalta.

Toinen huomio liittyi kropan liikkeeseen erityisesti laukassa. Tiedä sitten, onko se Durandon ajoittainen tahmeus vai mikä, mutta kovasti teki mieli nytkyttää laukassa sekä ylävartalolla että lantiolla. Ylävartalon pysäyttyminen oli vielä vähän helpompaa, mutta pyyntö olla lantiolla hitaampi kuin hevonen oli vaikeampi toteuttaa.

Loppuun tehtiin 2 minuutin istuntatesti, jossa oma tehtäväni oli ainoastaan istua mahdollisimman hyvin, kun Simo kävi oma-aloitteisesti läpi kaikki perusaskellajit. Tulos näyttää tältä:

Vasemmalla ylhäällä painon asettuminen oikea-vasen-akselilla askellajeittain.
Vasemmalla alhaalla painon asettuminen eteen-taakse-akselilla.
Simon oikealla puolella ohjastuntuma.
Äärimmäisenä oikealla pohkeen sijainti, joista 2 normaali paikka, 1 edempänä ja 3 taaempana.

Simo oli jopa minun mielestäni melko turta pohkeelle tai sitten jalan oikean kohdan kiinnisaaminen oli vain niin vaikeaa. Sain pohkeen näkymään näytöllä ainoastaan painamalla kantapään syrjällä. Epävarmuus ja hakeminen näkyy tuossa pohjekäyrässä (oikean puoleisin sarake) – sen kun kuuluisi koko ajan olla kakkossarakkeessa.

Muutoin tulos on kai aika hyvä. Vähän olen enemmän vasemmalla, mutta en pahasti. Ohjastuntuma (toinen sarake oikealta) pysyi yllättävän tasaisena myös ravissa  tosin Simo oli koko ajan asetettuna vasemmalle.

Olisi kiva sanoa, että näin hyvä tulos kertoo pätevistä valmentajista ja lahjakkaasta oppijasta :) Todellisuus on kuitenkin mielestäni tämä: Simulaattorissa hyvin istuminen ei ole kovin vaikeaa. Jos sitä saa ensin harjoitella parikymmentä minuuttia, ei istuntatestistä kohtuudella suoriutuminen liene suurimmalle osalle ratsastajista vaikeaa.

Eri asia on sitten se, mitä tulos kertoo ratsastajan istunnasta sitten, kun siirrytään oikean hevosen selkään. Mielestäni ei juuri mitään.

Durandon selässä jouduin koko ajan keskittymään hurjan moneen eri asiaan, jotka vielä kaiken lisäksi muuttuvat koko ajan (askellaji, tahti, suoruus, taivutus, asetus, tuntuma, tiet, muut ratsastajat jne, puhumattakaan kaikista kielletyistä mitäjos-skenaarioista). On ihan eri asia saada huolettomasti istua Simon selässä ja keskittyä ainoastaan omaan kehoon ja sen tekemisiin.

Tällä en tarkoita, etteikö simulaattoriharjoittelusta olisi hyötyä. Jos Simo sijaitsisi jossain vähän lähempänä, kävisin mielelläni useamminkin harjoittamassa istuntaani, keskittymässä vain siihen, että saisin pidettyä lonkat tasassa, oikean kyljen kuosissa ja malttaisin olla soutamatta ja nytkyttämättä. Mutta en usko, että säännöllisillä Simo-tunneillakaan tuon testin tulos tuosta merkittävästi muuttuisi.

Tässä vielä kaksiminuuttinen istuntatesti videolla, jos joku on kiinnostunut näkemään Simon toiminnassa :)

Kovin paljon on myös itsestäs kiinni...

Siihen nähden, että ratsastin tänään itsekseni, voin olla ihan tyytyväinen suoritukseeni. Tahti ei varmasti olisi ollut Mian mielestä enimmän osan aikaa riittävä, mutta jotenkin onnistuin Durden herättämään, ja loppua kohti kaveri oli oikein eloisa. (Saattoi kyllä johtua polttiaisistakin :))

Olin aika päättäväinen, muistuttelin itseäni vähän väliä nyrkeistä, istunnasta ja tahdista. Rohkeasti nostin ensimmäisen laukan suoraan ravista. Ja määrätietoinen asenne tietysti tarkoitti sitä, että onnistuin. Ensimmäistä vasenta laukkaa piti vähän komentaa, mutta sen jälkeen ei nostojen kanssa ollut enää mitään ongelmia.

Muutamia oikein hyviä istuntahetkiä tunsin erityisesti oikeassa laukassa. Vasemmassa yritin korjata lantioni suoraan ja vasenta jalkaa oikealle paikalle, mutta en silti päässyt lähimainkaan samanlaisiin fiiliksiin kuin oikeassa kierroksessa.

Ratsastuksen jälkeen käveltiin pellolla. Mieli oli taas niin hyvä ja olosuhteet kohdillaan, joten kipusin vielä satulaan. Vähän Durdea jännitti pellon laidan pöheiköt. Yhden kerran D lähti sellaiseen vähän äkkinäiseen sivuliirtoon, mutta sain sen nopeasti takaisin oikealle uralle. En juuri säikähtänyt, enemmän hymyilytti toisen säikkyminen tyhjästä. 

 

 

 

Todistusaineistoa :)

Leevi on välillä vähän mustis kaikesta tästä Durandon saamasta huomiosta, ja haluaa lähettää terveisiä:

Surkea kondis, mutta muuten huippufiilis

Tässä on nyt taas vähän muutoksen tuulet puhaltaneet lähipäivinä – siitä hiljaisuus. Sitä pitää aina ensin itsekseen saada ajatukset ja suunnitelmat järjestykseen ennen kuin alkaa niistä kovasti huutelemaan maailmalle :)

Tavallaan kaikki alkoi tästä:

Lisääntyneen päättäväisyyden myötä tulin siihen, että olisi parempi käyttää kannuksia kuin kaivertaa ja pusertaa Durdea joka askeleella. Ajatuksen tasolla olen edelleen samaa mieltä. Muttei tällä istunnalla/asenteella/ratsastuksella.

Lopputulema oli nimittäin se, että vaikka D kyseisenä päivänä tunnilla olikin oikein reipas eikä pohjetta juuri tarvinnut käyttää, onnistuin paskalla, pusertavalla istunnallani hinkkaamaan vasemman kyljen rikki. Ei siis pelkkää karvaa pois vaan oikeasti ihon rikki. Siis tuolla mitättömällä pyöreällä pallerolla. Että kyllä on pitänyt pusertaa ja hinkata ihan huolella. Ja kaikki tämä huomaamatta.

Järkyttyneenä mietin, että mitä tälle istunnalle nyt pitäisi tehdä. Varasin jo aiemmmin yhden päivän CR-kurssin erään blogin lukijan suosituksesta (kiitos vaan :)), mutta se olisi edessä vasta kesäkuussa. Ja tämä ongelma ei ollut sellainen, jonka kanssa halusin jäädä odottelemaan (vaikka sanomattakin on tietysti selvää, että kannukset jäivät nyt taas toistaiseksi kaappiin).

Ylipäätään istunnan suhteen on ollut keväällä vähän sellainen tunne, että ainakaan se ei ole parempaan päin mennyt. Päätin siis tarttua härkää sarvista ja ruinata hätiin sen ihmisen, jonka ohjauksessa olen istunnan kanssa tähän astisella ratsastusurallani eniten edistynyt. Siis Mian.


Vaikka hätähuudon alkuperäinen syy olikin istunta, oli fiilis tunnin jälkeen sellainen, että eniten tekemistä on oman asenteen kanssa. Asenne! Nyrkit kiinni! Tahti! Nuo kolme huutoa toistuivat todella taajaan. Valehtelematta voi sanoa, että nyrkit kiinni -käskyn kuulin ainakin parisataa kertaa. Että voi ihmisellä olla kova pää :)

Armoa ei annettu, ei hevoselle, muttei varsinkaan tädille. Ja hyvä niin. Ratsastin paremmin kuin aikoihin. Tunnin aikana nostin esimerkiksi laukan ravista useammin kuin edeltävän puolen vuoden aikaisten ratsastuskertojen aikana yhteensä. Koska muita vaihtoehtoja ei ollut.


Olo tunnin jälkeen oli hikinen, väsynyt, ratsastanut, onnellinen ja innokas. Se, mikä oli tarkoitettu istuntatunniksi, herätti huomaamaan, että olen valmennettavana sen verran vetelä ja selittelyyn taipuvainen, että tarvitsen valmentajan, joka osaa tarvittaessa olla todella, todella tiukka, vaativa ja armoton.

Tiukkuus ei kuitenkaan tarkoita pelon ilmapiiriä tai kannustuksen puutetta – päinvastoin. Jokaisesta onnistuneesta askeleesta sai kehuja, vaikka niitä sitten olisikin osunut kierrokselle vain se yksi :)

Tänään oli toinen tunti Mian kanssa. Paljon tuli ahaa-elämyksiä, mutta karuin niistä oli ehdottomasti tämä:olen niin huonossa kunnossa, etten jaksa ratsastaa kunnolla juuri kymmentä minuuttia pidempään. Minua kehotettiin painokkaasti kulkemaan jatkossa tallimatkat fillarilla. Nyt on kelitkin olleet sen verran kohdillaan, että tekosyyt on vähissä...

Tästä tuli muuten vielä huono omatunto toisestakin syystä. Innokkaana vastasin aikoinaan Annin haasteeseen, mutta edes yrityksellä ei kyllä pääse leijumaan :(

Kevättä!

Ihana kevät! Saa tädinkin ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen. Tänään ratsastuksen jälkeen talutin Durden pellolle ja hetken kauneudesta rohkaistuneena kipusin selkään. Kivasti meni. Ihana kevät ja ihana Durde <3

Kuvissa ihania kevätfiiliksiä.

Kadonnut teksti

Tosiaan, edellisessä postauksessa ei ollut lainkaan tarkoitus luoda dramatiikkaa julkaisemalla pelkkä kysymyksiä herättävä otsikko. Jostain syystä Blogger oli kadottanut kaiken sisällön.

Tässä nyt tiivistelmää viimeisestä valmennuspäivästä:

Hetken aikaa poissaolollaan loistaneet Durden vatsaoireilut palasivat rytinällä. Alku meni vielä kohtuullisesti, mutta sitten tuli taas muutama täysstoppi eikä Durdea saanut liikkeelle millään. Jos ravin tai laukan nostaminen onnistui, niin eteenpäin päästiin välillä ihan hyvinkin, mutta välittömästi jo käyntiin siirtymistä ajatellessakin, hyytyi kone kokonaan.

Saatiin sentään vähän treenattua pohkeenväistöjä ja vastalaukkaa, mutta selkeästi enin oma energia meni puskemiseen.

Harmittaa tietysti, että D:llä on kipuja ja se, että valmennuspäivä meni vähän plörinäksi. Tavallaan on kuitenkin hyvä, että Marikin näki oireilut pahimmillaan – sen verran kummallista se on, että näkemättä voi olla vaikea uskoa, millaisesta oireyhtymästä on kyse. Ja myönteistä on tietysti se, että näitä "kohtauksia" on nyt ollut selkeästi harvemmin, joten ehkä se Sinking-kuuri toimii.

Kaikkiaan valmennuksesta jäi viimeisen päivän murheista huolimatta hyvä mieli. Omassa asenteessani on tapahtunut aimo harppaus eteenpäin kohti "mennään eikä vaan meinata" -tyyliä, ja D oli ajoittain kivasti kuulolla.

Marin ammattitaito jaksaa hämmästyttää. Keinovalikko on valtava, joten päätä ei tarvitse jäädä hakkaamaan seinään vaan aina löytyy joku vaihtoehtoinen reitti Roomaan. Kevyt ratsastus ei ole vain sanahelinää, vaan ihan oikea tavoite, johon pyritään – tasosta riippumatta. Tämän valmennusviikonlopun kuulluimpia lauseita taisivat olla "älä vedä", "anna ohjaa"ja "kädet eteen".

Omakohtaisesti mahtavuutta on myös se, että Mari jaksaa valmentaa myös tällaista aloittelevaa tätiä, ja onnistuu välittämään minulle fiiliksen, että olen ihan yhtä tärkeä kuin se edellisen tunnin ratsukko, joiden kanssa hiottiin vaihtoja ykkösellä tai se seuraavan tunnin ratsukko, jotka treenailivat piaffen ja passagen alkeita. Olen onnekas ja kiitollinen!

*****

Vappuaattona käytiin Durden kanssa hyvänmielenkävelyllä, nautittiin auringosta ja Durando pääsi vähän maistelemaan ruohoa.

Tiistaina ja keskiviikkona ratsastin. Durde oli ihan normaali oma itsensä, mitä nyt vähän säpsyi ulkokentällä jotain olemattomia. Keskiviikkona Sari kävi hieromassa, ja lantion alueella olikin hierottavaa molemmin puolin, mikä johtunee kolmesta peräkkäisestä valmennuspäivästä. Selkä oli vasemmalta ennallaan, mutta mennyt oikealta puolelta huonompaan suuntaan – sitä täytyy nyt pitää silmällä.