torstai 31. maaliskuuta 2011

Sekalaisia fiiliksiä

Töissä pitää kiirettä ja se vähän ahdistaa. Heppailun riemua varjostaa iho-ongelma, joka tuntuu vain pahenevan. Järkevintä olisi varmaan pitää pidempi tauko ja antaa iholle aikaa toipua, mutta jotenkin se vaihtoehto ei houkuttele. Valittamisen aiheiden lisäksi on onneksi ilon aiheitakin.

Edellisen postauksen jälkeen heppailuun liittyen on tapahtunut paljon.

Kuvassa Mia Kainulainen, hieno demoheppa Laram ja Håkan Wahlman.


Sunnuntaina osallistuin Stenbackan tallilla järjestetylle Håkan Wahlmanin ajoklinikalle (siis maasta käsin ajamista). Hurjan hyvä ja opettavainen päivä. Yritän ehtiä kirjoittamaan tuosta klinikasta vielä ihan erillisen postauksen. Videomateriaaliakin olisi, jos vain ehtisi editoimaan jonkun pienen näytteen.

*****

Maanantaina Lilo tunnilla Jade oli taas enemmän rento kuin jännittynyt. Tehtiin avo- ja sulkutaivutuksia, pohkeenväistöjä ja siirtymiä. Laukassa kokoamisen harjoitteluunkin sain vähän ajatusta sinne päin, kun uskalsin/ymmärsin tehdä vähän jotain pohkeellani. Siihen asti Jade lähinnä hypähteli paikoillaan, joka pitkään jatkuessaan vaihtui passiksi. (Joo, itse en olisi tunnistanut, mutta Lilo valaisi asiaa - hassulta kyllä tuntui).

*****

Tiistain tunnin jouduin jättämään väliin, että iho sai taas vähän parantua ennen keskiviikon koettelemuksia. Ja huhhuh, mitä Mia pisti meidät tekemään: hyppäämään! Syke oli varmaan 160, mutta niin sitä vaan tultiin pahimmillaan jopa kahden hurjan korkean kavaletin yli :) Välillä tyylikkäämmin ja välillä vähemmän tyylikkäästi. Jade taisi skagata hyppäämistä vähintään yhtä paljon kuin täti, koska tuppasi kiihdyttämään kavalettien päällä ihan hurjasti. Pari kertaa mietin, että saankohan ennen seinää hidastettua ja/tai käännettyä. Ei kuitenkaan törmätty. Muutama hyppy oli semmoinen, että en ihan sulavasti matkustanut mukana, mutta en sentään kaulalle tai maahan päätynyt kertaakaan.

Kavalettien lisäksi mentiin neljän ravipuomin sarjaa. Niiden ratsastaminen on kyllä vaikeaa! Mulla ei taida olla luonnostaan kaksistakaan silmää siihen, että osaisin arvioida etäisyyttä ja sitä, miten monta askelta mihinkin mahtuu. En edes sitä, milloin pitää puomia ennen pyytää isompaa askelta ja milloin ei.

No sitten jos sattuu saamaan sen ensimmäisen askeleen kohdalleen tuurilla (yhden kerran tosin tuntui siltä, että vähän osasin ajatellakin jotain), niin sen jälkeen homman voi vielä kosauttaa monin eri tavoin. Unohtaa pidättää, pidättää liikaa, maiskuttaa liikaa ja säikäyttää pollen vauhdilla eteenpäin, ei muista ohjata suoraan...keinot on monet. Mutta ei se ehkä onneksi ihan noin huonosti mennyt. Se on kuitenkin ihan totta, että mitään luontaista silmää mulla ei ainakaan raviaskeleen arvioimiseen ole.

Hurjista sykkeistä ja ajoittaisesta puomien kolinasta huolimatta ihan huippukiva tunti. Avotaivutukset ja pohkeenväistöt sain tällä kertaa tehdä kevyessä ravissa, joten takamus pääsi vähän vähemmällä. Tämän torstain tunnin jätin kuitenkin kiivaan sisäisen taistelun jälkeen väliin, jotta iho ehtisi taas vähän levätä. Huomenna mennään taas eikä tunneta armoa :)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Sulkutaivutuksia ja ruuhkajäätymistä

Perjantaina Mian tunnilla Jade oli enimmäkseen kivan rento, vaikka täti selässä antoi välillä kaikkea muuta kuin rentouttavia signaaleja. Kaikki meni ihan kivasti niin kauan kuin maneesissa oli vain tunnille osallistuvia ratsukoita. Sitten yksi ylimääräinen ratsukko sai taas aikaan ihan järkyttäviä jäätymisiä. Miten ihminen voikin olla niin epävarma ja niin huono tekemään päätöksiä?


Voikohan tuosta seinän ja toisen ratsukon välistä laukata? Entä jos laukkaan ja sitten joku sanoo, että "mitä sä hullu siitä laukkaat"? Ei tuolta sisäkautta kuitenkaan kuulu ohittaa? Vai kuuluuko? Mitähän tässä nyt pitäis tehdä? 

Loputtoman pähkäilyn ajan on tietysti kätevää kävellä tai ravata uralla, jossa kaikki muut yrittää suorittaa annettua laukkatehtävää. Näin.

Vähän harvinaisempana (siis mulle) harjoituksena tehtiin sulkutaivutusta uralla. Ensin oikeaan kierrokseen tuntui vaikealta saada ideasta kiinni. Ulkojalan asento vääntyi ihan kummalliseksi ja satulassa istuminen tuntui kummalliselta. Kolmannella yrityksellä meni jo vähän sinne päin. Vasen kierros olikin sitten Jadelle helpompi, jolloin omankin istunnan kanssa oli tietysti helpompaa. Kummallisesti vaan unohtuu se ratsastaminen heti, kun hevonen tekee oikein. Löperölöperölöperö.

Pohkeenväistöjä tehtiin laukassa uralta poispäin. Vasemmassa kierroksessa ovat Jadelle vaikeampia enkä minäkään taas muistanut ja osannut ensimmäisillä yrityksillä ratsastaa, minkä seurauksena Jade vaihtoi laukkaa heti, kun siirryttiin uran sisäpuolelle. Huutoja tuli löperyydestä ja ihan ansaitusti :) Niiden jälkeen onnistuin vähän skarppaamaan.

Oikeassa kierroksessa liike oli Jadelle helpompi eikä ei-toivottuja vaihtoja tullut. Viimeisellä kerralla uskalsin Mian ohjeistamana ottaa vähän reilummin asetuksen ulospäin ja seurauksena olikin aika kivantuntuista väistöä, joka oikeasti liikkui sivulle.

Laukanvaihtoja harjoiteltiin ratsastamalla kasia niin, että radan poikki tultaessa piti vaihtaa laukka ja suunta. Aika erikoisia hyppelyitä oli meidän vaihdot, oikeaan kierrokseen vaihdettaessa jo vähän villitkin. Olin kuitenkin tyytyväinen, että viimeisellä yrityksillä onnistuin ihan oikeasti antamaan jopa laukka-avut. Osuivatko oikeaan hetkeen askelta, niin sitä en osaa edes arvioida. Jos osuivat, niin tuurilla. Iloista joka tapauksessa se, että sain jalkani liikkumaan. Tähän asti olen pääosin kunnostautunut jäätymisen taiteessa.

Tosi kiva tunti, joka tarjosi sekä ilon ja tyytyväisyyden että moitteen ja skarppaamisen aiheita. Varma menestysresepti, kunhan ainesten mittasuhde on jotenkin tasapainoinen :)

torstai 24. maaliskuuta 2011

Vapaa päivä

Tänään en mennyt ratsastamaan, vaikka olisin päässyt ihanan Nortin selkään ja vielä Mian tunnille. Voisi luulla, että olen tullut järkiini ja hogannut vihdoinkin, että onhan elämässä muutakin kuin ratsastaminen. Mutta ehei, siitä ei nyt ole kyse. En todellakaan pitäisi mitään vapaapäiviä, jos ei olisi melkein pakko. Vanha kunnon hiertymäongelma on palannut - ja äksympänä kuin koskaan aiemmin. Viimeisen reilun viikon ajan osa keskittymisestä on mennyt siihen, että yrittää olla huomioimatta kipua. Ajattelin, että josko yksi vapaapäivä tekisi tepposet, antaisi ihon vähän rauhoittua ja huilata, haavojen umpeutua.

Eilen tajusin onneksi avautua tilanteesta Mialle jo ennen tunnin alkua, minkä johdosta suurin osa tunnista mentiin kevyessä istunnassa. Alkuverkoissa kevenneltiin 2-2-tahdilla, ja se sujui ilostuttavan hyvin. En tymähdellyt holtittomasti satulaan kuin ehkä joka kahdeksannella askeleella. Ohjaamisen kanssa meinasi kevyessä istunnassa olla taas vähän hakemista, mutta lopputuntia kohden alkoi sujua paremmin.

Ja sitten mentiin puomeja. Viimeksi jo yksi puomi sai aikaan sen, että löysin itseni Jaden kaulalta. Siihen nähden tänään meni paremmin. Olen oppinut jotain Unagista ;)

Puomeja harjoiteltiin sekä ravissa että laukassa. Ravissa askelluksen sovittaminen puomeihin ja askeleen suuntaaminen ylöspäin oli tosi vaikeaa. Välillä tuurilla osuttiin hyvin kohdalle, mutta jos ei osuttu, niin enpä juuri osannut sitä ajoissa huomata, saati tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Tuntui vaikealta hahmottaa ravissa sitä "ponnistuskohtaa", tai ylipäätään sitä, missä ne hevosen jalat meni.

Laukassa ensimmäisellä yrityksellä etujalat osui puomin molemmin puolin, mutta sen jälkeen aloin vähän saada juonesta kiinni. Laukka-askelilla etäisyyden ja ponnistuspaikan hahmottaminen tuntui jostain syystä helpommalta. Jaden kanssa sai myös tsempata siinä, ettei linja ajautunut liian lähelle maneesin seinää. Haastetta riitti, mutta oli ihan hurjan kivaa!

*****

Tiistaina Rauhalan tunnilla ratsastin pitkästä, pitkästä aikaa Nastalla. Tunnin aiheena oli takaosakäännös, jota tehtiin neliöllä (eli 90 asteen käännöksiä).  Ensin harjoiteltiin käynnin kokoamista. Ei ollut ihan helppoa enkä voi kehua oivaltaneeni koko hommaa. (Olen muuten aika pihalla siitä, mitä tarkoittavat tempo, tahti, rytmi ja vauhti ja mitkä ovat niiden keskinäiset suhteet. Googlaamalla löytyy melko ristiriitaisia selityksiä.)

Vaikka takana oli onnistunut takaosakäännös sekä Nortilla että Jadella, ei ensimmäisistä yrityksistä meinannut tulla mitään. Nasta käveli käännösten läpi. Sitten muistin ulko-ohjan ja uskalsin myös käyttää sitä, jolloin käännökset alkoivat jo vähän vastaamaan sitä hataraa muistikuvaa, joka mulla niistä oli. Vähän hämäsi, kun ulko-ohjan vuoksi Nastan kaula olikin sitten kääntyneenä liikkeestä poispäin, mutta en sitten siinä onnistuneista käännöksistä tohkeillessani siitä kaulasta sen enempää kysellyt tai huudellut. Myöhemmin Mian kanssa keskustellessa palautuikin mieleeni, että takaosakäännöksessä asetus pitikin olla liikkeen suuntaan. No, ilmankos tulikin onnistuneita käännöksiä. Niin...tai siis käännöksiä :)

Nastalla oli kivan tasainen ravi ja muutenkin sopivasti vauhtia. Laukannostoja meinasi ennakoida vähän turhan paljon (tai ehkä annan vääriä signaaleja), ja lyhyt laukkapätkä tahtoi tuhraantua jarrutteluun. Muuten semmoinen lunginoloinen kaveri, joka ei turhia stressaa.

*****

Maanantaina olin taas ihan Raisa Rohkeana Lilon tunnilla :) Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia, harjoiteltiin ravi-laukka-ravi-siirtymiä ja lopuksi laukkaa niin, että toisella pitkällä sivulla ratsastettiin eteenpäin, päätyyn tehtiin mahdollisimman pieni voltti (tahdin hidastumatta), toisella pitkällä sivulla koottiin laukkaa ja toiseen päätyyn tehtiin pieni voltti.

Pohkeenväistöjä tehtiin niin, että käännyttiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätettiin siitä uralle päin. Käänsin taas aluksi tapani mukaan ihan liikaa, melkein kuin voltille kääntäen, jolloin Jaden takapuoli jäi jo valmiiksi väärin. Palautteen jälkeen sain käännöksiä korjattua miettimällä enemmän käännöstä lävistäjälinjalle kuin keskihalkaisijalle.

Avotaivutukset menivät hyvin, kun muistin huolehtia linjan säilymisestä. Laukan kokoamisen onnistumista en oikein osaa arvioida. Askel kyllä ainakin lyheni, mutta jotenkin tuli tunne, että tein koko ajan kauhean paljon liikaa.

Suuntaa vaihdettaessa piti laukata lävistäjälinjaa ja siirtyä raviin vasta uralla. Jouduin laiskanläksyyn kaksi kertaa ja vasta kolmannella löytyi tädistä riittävästi päättäväisyyttä. Kahdella ensimmäisellä yrityksellä päättäväisyys loppui sillä sekunnilla, kun kaviot koskivat uraa, jolloin ilmeisesti mielessäni ruksasin tehtävän suoritetuksi. Sillä seurauksella, että raviin pyytäminen jäi vienoksi kuiskimiseksi ja Jade tarjoili ravin sijasta uuden kierroksen mukaista laukkaa.

Oikeasti, jos tätä voisi jotenkin mitata, niin tavoitteeni olisi ehdottomasti: Ratsasta koko tunti! Siis ajatuksella, määrätietoisesti, tinkimättömästi edes yhden kerran koko tunnin ajan.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Haussa: herkkyys, nopeus ja päättäväisyys

Ratsastus on vaikea laji. Niin kuin kai muillekin vaikeille lajeille, ratsastukselle tunnusomaista taitaa olla se, että miten enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa osaavansa. Vaikka olenkin vasta oman opintaipaleeni alussa, olen itsekin törmännyt tähän jo useamman kerran. Tästä syystä välitavoitteet ovat ainakin minulle valtavan tärkeitä.

Välitavoitteiden pitää olla sillä tavalla konkreettisia, että ne voi todeta jossain vaiheessa saavuttaneensa. Esimerkiksi oppia istumaan hyvin on välitavoite, johon on turha kuvitella koskaan pääsevänsä - aina voi oppia istumaan vielä vähän paremmin. Jos hyvälle ei ole selkeää kriteeriä, niin nälkä kasvaa koko ajan syödessä ja välitavoite siirtyy päivä päivältä vähän korkeammalle. Tai näin siis minulla ainakin kävisi.

Loppukevään ja alkukesän tavoitteet ovat vielä mietinnässä, mutta jotain konkreettisesti todennettavaa niiden pitäisi siis olla.

*****


Tänään pääsin taas iloisena yllätyksenä Mian tunnille Nortilla (kuvassa). Verkassa Nortti oli reippaampi kuin torstain tunnilla, mutta itselläni ei ollut ihan yhtä leijuva olo. Avotaivutuksissa tuntui vähän haasteelliselta löytää omaan päähän ajatus siitä liikkeestä, jota haettiin. Hassua, miten tämäkin voi olla niin päivästä kiinni. Verkkalaukkaa vasempaan kierrokseen en saanut oikein kulkemaan kunnolla ja nelitahtisen tuntuisessa laukassa oli aika hankala istua. Oikeaan kierrokseen sujui paremmin.

Aiheena oli siirtymiset, joita harjoiteltiin ravista käyntiin kahden neliön muodostamalla kahdeksikolla. Käyntiin siirryttiin x:n kohdalla sekä molempien lyhyiden sivujen keskellä. Erityisiä haastepaikkoja oli kaksi: hyvän käynnin ratsastaminen ja suoraan ratsastaminen x:stä takaisin uralle. Molemmissa onnistuin tsemppaamaan muutamien muistutusten jälkeen., mutta varsinkin sen tarmokkaamman käynnin ratsastaminen heti ensimmäisestä askeleesta lähtien vaatii sen, että keskityn juuri siihen; ajatukset ei saa olla vielä seuraavan kulman ratsastamisessa tai vatsalihaksissa samaan aikaan, ei vaan kapasiteetti vielä riitä.

Lopputunnista yritettiin opetella ratsastamaan niin, että hevoset nostaisivat jalkojaan kunnolla. Apuvälineinä oli kaksi maapuomia ja yksi matala kavaletti niiden välissä pääty-ympyrällä, jossa mentiin alkuun ravissa ja lopuksi laukassa. Olin kyllä aika surkea. Hyvällä tuurilla sekä ravissa että laukassa tuli yksi sinnepäin suoritus, mutta muuten oli melkoista räpellystä. Miten semmoiset pienet puomit voi lisätä jännitystä niin paljon? Ja tehdä ympyrän kaaren ratsastamisesta muka yhtäkkiä niin vaikeaa? Onko se oma pää, joka jarruttaa, jos puolipidäte hyydyttää vauhdin puomien päällä? Mikä niissä sitten muka pelottaa? Vai onko se ehkä sittenkin sitä taattua tahmeutta ja (ajattelu)toiminnan hitautta?

Joka tapauksessa todella hyvä harjoitus, josta opin taas lisää siitä, miten paljon on vielä oppimatta. Kolme henkistä ominaisuutta, joissa erityisesti haluaisin kehittyä ovat herkkyys, nopeus ja päättäväisyys. Haluaisin oppia tuntemaan hevosen liikkeet niin hyvin, että osaisin ennakoida muutokset. Nopeutta, jotta kykenisin reagoimaan tuntemuksiini ja päättäväisyyttä, jotta uskaltaisin tehdä valintoja ja vaatia niiden toteuttamista sekä hevoselta että - ehkä ennen kaikkea - itseltäni.

Nortti oli ihan supermallina, kun vein sen takaisin tarhaan. Harmi, että valo tuli niin huonosta suunnasta, että suurimmasta osasta kuvia ei saa mitään selvää (ja valo oli tosiaan niin huono, että tämäkin selvisi vasta kotona :)).

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Maa kutsui

Tämän päivän tunti palautti tädin todella tehokkaasti takaisin maan pinnalle eilisen leijumisen jälkeen. Ei onneksi sentään ihan konkreettisesti.

Jadella oli tänään taas vähän huonompi päivä - askel oli kyllä vauhdikas, mutta selkä niin jännittynyt, että ravissa istuminen oli todella työlästä. Toivoisin niin olevani taitavampi ratsastaja, joka saisi jännittyneen hevosen rentoutumaan. Jonain päivänä vielä, mutta se päivä ei taida koittaa ihan lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä tuntuu pikemmin, että Jaden jännitys saa minut jännittämään, mikä taas saa Jaden jännittämään entistä enemmän. Tai mistä minä tiedän, jos koko ketju saakin alkunsa minusta? 

Alkuverkan jälkeen harjoiteltiin avotaivutuksia uralla pitkillä sivuilla. Jaden liike rentoutui vähän taivutusten aikana, mutta palautui kyllä melko ennalleen lyhyiden sivujen aikana. Seuraavaksi harkkailtiin pohkeenväistöjä uralla, ensin käynnissä ja onnistuneiden käyntisuoritusten jälkeen niin, että pitkän sivun alussa aloitettiin väistö käynnissä, siirrettiin raviin ja vielä ennen päätyä takaisin käyntiin koko ajan väistättäen. Vasempaan kierrokseen sujui oikein hyvin, oikeaan vähän huonommin; raviin siirtyminen kesken väistön vei vähän turhan monta askelta eikä ravi ollut kovinkaan tarmokasta. 

Lopputunnista harjoiteltiin siirtymisiä isolla ympyrällä. Ensin käynti-laukka-käynti, jossa haasteellinen oli tietysti tuo laukka-käynti-siirtymä. Vaati taas aika paljon ajattelua hahmottaa, mistä hommassa on kyse. Siis että pitää saada hevonen jatkamaan laukkaa samalla, kun hidastaa käyntivauhtiin. Ja että ne ohjat täytyy pitää käsissä silloin, kun hevonen hidastaa! Olin taas aika löperö. 

Seuraavaksi tehtiin ravi-laukka-ravi-siirtymisiä. Oli hauska huomata, että edellisten siirtymien jälkeen laukka-ravi-siirtymän sai ihan oikeasti tehtyä ihan pelkällä istunnalla, melkein pelkällä ajatuksella. Tähän osui myös ehkä yksi onnistuineimmista laukka-ravi-siirtymistä Jaden kanssa ikinä. Mutta ei anneta totuuden unohtua: mahtui joukkoon ihan toisenlaisiakin...

Siirtymäharjoitukset sujuivat paremmin oikeaan kuin vasempaan kierrokseen. Jälkimmäisen kohdalla Jaden ennakoi jo kovasti siirtymiä laukasta raviin enkä minä muistanut/ehtinyt/tajunnut ratsastaa siirtymiä loppuun asti ajatuksella. No löperö mikä löperö. Ensi kerralla skarppaan!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Tyytyväinen täti

Tänään oli ihan hurjan kiva tunti. Ensimmäistä kertaa heppailuhistoriassa oli sellainen olo, että oli oma kroppa kontrollissa. Siis tunne, että jos jotain pyydettäisiin tekemään, pystyisin siihen. Ja ei, en siis tarkoita, että jos Mia olisi pyytänyt pyöräyttämään parit laukkapiruetit, olisi se hoitunut tuosta noin vain vasurilla :)

Itse asiassa sain aika paljon korjaavaa palautetta kunnollisista teistä, huolellisesta ratsastuksesta, suoralle kääntämisestä ja vaikka mistä. Mutta hieno fiilis tuli siitä, että kerrankin oli sellainen tunne, että se ei ollut kroppa, joka oli tekemisen esteenä. Varmaan olisi monessa kohden voinut ollakin, mutta en ehtinyt sellaiseen tilanteeseen vielä törmätä. Tärkeintä oli kokemus, että minulla oli kontrolli, minä pidin jäseniäni hyppysissäni. Oma veikkaus on, että vatsalihaksien käytön oivaltamisella on tämän löytyneen kontrollin tunteen kanssa aika paljonkin tekemistä. 

Niin mukavaa oli ratsastaminen tänään, että unohduin välillä fiilistelemään niin pitkiksi pätkiksi, että jäi välillä ohjeetkin kuuntelematta, oho :o Välillä muistin olla skarppinakin ja alkuverkkojen jälkeen harkkailtiin Nortin kanssa ensin suoraan ratsastamista pituushalkaisijalla, sitten yhdistettiin siihen vuorokierroksin voltti oikeaan tai vasempaan x:n kohdalla. Suoraan ratsastaminen tuntui aluksi vaikealta, mutta kun ymmärsin olla sohimatta sisäpohkeella käännöksen aikana, niin alkoi linjakin suoristua. Sen jälkeen vaihdettiin askellajiksi laukka ja x:n kohdalla vaihto ravin kautta. Nortin kanssa vaihdot sujuivat periaatteessa hyvin, mutta periaatteessa tehtävää ei kai ollut tarkoitus tehdä hidastettuna ;)

Lopuksi harjoiteltiin ympyrällä pysähdyksiä ja käyntisiirtymiä ravista. Pysähdykset ja käyntisiirtymät sujuivat Nortin kanssa hyvin, oikeastaan pelkällä istunnalla. Sen sijaan pysähdyksestä liikkeelle lähtö ravissa on kyllä melko haastava, taitaa itselläni usko loppua jo ennen kuin edes ehdin yrittää. Jotenkin mun on vaikea ymmärtää, miten se hepparukka voisi ymmärtää, että haluan heti ravia enkä sitten raaski pyytää tarpeeksi päättäväisesti heti kärkeen. 

Jaden liike taitaa jonkin verran vaikuttaa istuntaani, sillä tänään Nortin kanssa en joutunut juurikaan korjailemaan jalustimia eikä vasen erottunut oikeasta ainakaan missään määrin silmiinpistävästi. Huomenna jatkuu harjoitukset Jaden kanssa. Ihanan paljon heppailua!

Samaa matkaa

Jaden kanssa mentiin eilen rauhallinen käyntimaasto kahden muun ratsukon seurassa. Tamma oli reipas ja järkevä eikä esimerkiksi autoista välittänyt yhtään.

Mukavaa oli tällä kertaa tulla maastosta takaisin tallille samaa matkaa hevosen kanssa :) (Kuka olisi arvannut, että tämä syyllisyydentuntoinen täti vielä joskus kykenee laittamaan tuohon kohtaan hymiön?) Ilma oli ihana ja Jade tuntui nauttivan rentoilusta - kyllä meidän kelpasi!

Maastoilun jälkeen harjoittelin omistajan ohjeiden mukaan nyppimään Jaden harjaa. Lupasin työtä jatkaa, mutta taitaa olla niin, että harja kasvaa nopeammin kuin mitä se mun nyppimisvauhdilla lyhenee. Nopeus ei vaan taida missään heppahommassa olla mun vahvuus...

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Onnistuneita pohkeenväistöjä ja tavoitepohdintaa

Eiliselle tunnille Rauhalassa sain pitkästä aikaa ratsukseni ihanan Retun. Kenttä oli pikkuisen jäässä, joten laukkaharjoitukset jätettiin väliin. Sen sijaan treenattiin pohkeenväistöjä sekä käynnissä että ravissa. Retun kanssa ylsin Rauhalan tallin tuntihistoriani ylivoimaisesti parhaisiin pohkeenväistöihin - jei! Käynnissä meni enimmäkseen kelvollisesti, kunhan vain muistin huolehtia ulko-ohjasta ja pidättää sopivissa kohdissa. Ravissa suoriuduttiin vielä paremmin.

Retulla on ihana, joustava ja lennokas askel ja Retun ravissa on tädinkin suhteellisen helppo istua. (Varsinkin, jos tilaa vaan sitä alitempoista.) Tosin täytyy myöntää, että ensimmäiset askeleet harjoitusravissa tuntuivat jostain syystä ihan kamalilta. Vasta pidemmän pätkän jälkeen sain juonesta kiinni ja perusistunta tuntui ajoittain jopa tosi mukavalta.

Noottia tuli löperyydestä voltin viimeisellä kolmanneksella. Loppua kohden onnistuin tsemppaamaan ja tehtiin asiallisempi voltteja.

*****

Nyt pitäisi siis asettaa uudet tavoitteet loppukeväälle/alkukesälle, kun edelliset tuli niin yllättäen saavutettua etuajassa. Vanhoista haasteista edelleen meneillään on tietysti ikuisuusprojekti painonpudotus. Senkin suhteen on tosin tapahtunut edistystä eikä vähäisin saavutus liene se, että oon ollut kuukauden kokonaan ilman karkkia, suklaata ja muita herkkuja. Aiempi yhtä pitkä karkiton kausi ajoittuu vauvavuosille.

Painonpudotus tietysti vaikuttaa myönteisesti ratsastukseen, mutta muitakin tavoitteita olisi kiva olla. Alla muutamia, joiden joukosta voisin yrittää valita muutaman:

* Vasen jalka kuriin. Nythän se tahtoo varsinkin Jadella ratsastaessa lähteä seilailemaan turhan eteen. Taustalla on varmaan jo lantiosta tai jopa yläkropasta lähtevä vinous, koska hiertymiä ilmaan enemmän oikealle puolelle.

* Ilman jalustimia ratsastaminen tai ehkä jopa ilman satulaa ratsastaminen (ellei ole Jaden selälle ihan kammottava koettelemus?). Tasapainon kohentaminen ei kai ole koskaan turhaa?

* Laukanvaihto. Tässä ehkä onnistunut tekninen suoritus olisi suuremman ja tärkeämmän asian mittari: sen, että oppii tuntemaan hevosen askeleet ja ajoittamaan apunsa oikein.

* Maastakäsittely ja juoksutus (tai ehkä juoksutus sisältyy käsitteeseen maastakäsittely?). Näistä haluaisin oppia paljon lisää. Onneksi tulossa parin viikon päästä juoksutus- ja ajoklinikka Stenbackan tallilla. Mutta mikä olisi se konkreettinen tavoite, jonka tälle alueelle voisi asettaa? Miten mitatataan maastakäsittelytaitoja? Mikä on hyvän juoksutuksen mittari?

Ehkä Mia auttaa valkkaamaan näistä muutaman sopivimman...tai jotain ihan muuta?

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mitä sit ku on valmis?

Nyt pääsi käymään ratsastuksen kanssa vähän niin, että tälle kevätkaudelle asetetut tavoitteet on jo saavutettu. Takaosakäännös, Jaden ravissa istuminen ja maanantaina vielä uskaltauduin Mian äidin, Lilo Kainulaisen tunnille. Oujee!

Tästä saattaa nyt helposti saada sen kuvan, että Lilo olisi jotenkin erityisen pelottava, mutta siitä ei ole kyse. Osallistuin Lilon tunnille viime vuonna loppukeväästä ihanalla Toscalla. Samalla tunnilla taisi olla 5 muuta ratsukkoa, Lilon nuoria, taitavia ja lupaavia estevalmennettavia vauhdikkaiden esteponiensa kanssa. Ja siinä joukon jatkona sitten yksi täti, joka ei vielä saanut laukkaa kunnolla pidettyä yllä. Sanomattakin lienee selvää, että tädistä tuli tulppa. Muistan tunnin loppupuolelta hetken, jolloin nuoret mennä viipottivat tehtävän mukaista kahdeksikkoa ja en kertakaikkiaan osannut löytää sellaista rakoa, johon olisin uskaltanut edes yrittää mennä mukaan :)

No, muutaman kerran sössin liikennejärjestelyiden kanssa tälläkin kertaa, mutta kyllä oma fiilis tunnin jälkeen oli aika erilainen kuin vajaa vuosi sitten.

*****

Kaikessa kiireessä on jäänyt raportoimatta viikonlopun ratsastukset Nortilla. Lauantainahan kävin suunnitelmien mukaisesti itsenäisesti ratsastamassa. Tai siis kävin, mutta suunnitelmallisuudesta ei ehkä tässä yhteydessä pitäisi puhua; en ollut tarpeeksi hyvin miettinyt, mitä tulisin tekemään.  Toisaalta, vaikka olisin miettinytkin, luulen, että maneesissa ratsastaneet muut ratsukot olisivat saaneet suunnitelmat kaikkoamaan päästäni joka tapauksessa. Kivaa oli kuitenkin!

Sunnuntaina olin tallilla auttamassa ja tarjoutui yllätysmahdollisuus osallistua Mian tunnille Nortilla. Harjoiteltiin ainakin pysähdyksiä ravista ja avotaivutuksia ympyrällä. Nortti on kyllä hurjan mukava ratsastaa. Tällä hetkellä tuntuu hassulta lukea viime kevään kirjoituksia, joissa kertoilen, kuinka haasteellista Nortin ravissa on ollut istua. Kaikki on niiiiiin suhteellista.

*****

Mutta nyt pitäisi siis miettiä jotkut uudet tavoitteet, ettei mene ihan tuuliajolla seilaamiseksi tämä touhu :)

Tavoitteiden saavuttamisessa tärkeässä roolissa on tietysti hyvä valmentaja. Lisäksi haluaisin nostaa esille yli-innokkaan tätiratsastajan hyvän ystävän: *tiitidii* The Sinkkivoide, jota ilman ei pystyisi nousta ratsaille lähes joka päivä :D

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Juhannus!

Perjantain tunti alkoi hurjan hienosti: onnistuneita takaosakäännöksiä Jadella! Hyvä osoitus siitä, miten tärkeää on päästä kokemaan, miltä liikkeiden pitää tuntua -> todistaa jälleen sen, miten tärkeää on erityisesti tässä oppimisen alkumetreillä saada ratsastaa hyvin koulutetuilla hevosilla. Nyt pitäisi sitten asettaa joku uusi juhannustavoite :)

Alkuverkkojen jälkeen harjoiteltiin vastalaukkaa. Ensin niin, että oikeassa kierroksessa piti pitkän sivun alussa nostaa vasen laukka ja päin vastoin ja siirtyä pitkän sivun lopussa raviin. Sitten, kun tämä alkoi sujua, piti pitkältä sivulta kaartaa loivasti toiselle pitkälle sivulle vastalaukassa. Jade ja minä ei tosin koskaan päästy siihen vaiheeseen, että olisi alkanut sujua. Jostain syystä koko harjoitus tuntui olevan Jadelle tosi vastenmielinen ja tamma teki kaikkensa, etten pääsisi edes yrittämään laukannostoja: poikitti ja heitti takapuolta uran sisäpuolelle, venkoili ja otti ihmeellisiä spurtteja. Ehkä olin itse jotenkin tavallistakin jännittyneempi ja se sitten välittyi hevoseen? Muutamat laukat saatiin kuitenkin aikaiseksi.

Seuraavaksi siirryttiin vaikeampaan vastalaukkaharjoitukseen. Isolla pääty-ympyrällä piti nostaa vuorotellen myötä- ja vastalaukka.  Edellisen tehtävän takkuamisen jälkeen tädillä ei ollut ihan kaikkein itsevarmin fiilis siirtyä vaikeampaan harjoitukseen, kun helpommassakaan ei loistettu.

Yllättävää kyllä, tämä harjoitus sujui paremmin. Ensimmäinen vastalaukkayritys kuihtui muutaman askeleen jälkeen, mutta sitten sain juonesta kiinni ja loppu sujui ihan hyvin. Tai siis sujui hyvin, jos mittarina on ainoastaan se, että Jade nosti aina sen laukan, mitä pyysin. Jos taas katsotaan vähän laajemmin, niin allani oli kyllä ehkä jännittynein hevonen ikinä. Ottaisin mieluummin rennon hevosen ja epäonnistuneet vastalaukat, mutta siihen ei nyt taidot riittäneet.

Laukkaharjoitusten jälkeen jännitys jatkui myös ravissa. En muista, että Jade olisi sen meidän ensimmäisen yhteisen tunnin jälkeen ollut koskaan yhtä jännittynyt. Ravissa istuminen oli melko kamalaa  eivätkä käynti-ravi-siirtymät juurikaan kohentaneet tilannetta.

Tunnista jäi vähän ristiriitainen fiilis: tehtäväpuolella erittäin yllättäviä, iloisia onnistumisia, mutta lopputunnin superjännittynyt hevonen todisti taas kaikesta muusta kuin onnistumisesta. Takaosakäännösten kunniaksi join kuitenkin vähän juhannusviiniä illalla.

Nyt lähden ratsastamaan itsenäisesti Nortilla. Automatkalla pitäisi varmaan miettiä jotain järkeviä harjoituksia, ettei mene ihan häsläykseksi niin kuin noilla muutamilla itsenäisillä ratsastuskerroilla on ollut vähän taipumusta. Isosti pitäisi nyt panostaa siihen, että uskallan vaatia Norttia liikkumaan ilman, että Mia on siitä koko ajan huomauttamassa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Juhannus tuli jo puolittain...

...Onnistuin nimittäin heti tunnin kärkeen takaosakäännöksessä. Edellisessä postauksessa itselleni kirjaamaani juhannushaastetta en tällä kuitenkaan taklannut, koska haasteessa heppakaveriksi nimettiin Jade. Tänään ylsin hyväksyttyyn suoritukseen Nortin suosiollisella avustuksella. Ja kerrankin on jopa todistusaineistoa, sankarimusiikilla ryyditettynä ;D


Ei mulla tietenkään ole sen paremmin natsoja kuin tietämystäkään alkaa tuosta antamaan tyylipisteitä, mutta kehuja sain kyllä. Ehkä niiden runsauteen vaikutti eilinen onneton räpeltäminen, jonka tämä suoritus varmasti ylitti monin verroin.

Innostavaa oli saada vähän fiilistä siitä, miltä käännöksen kuuluu tuntua, jolloin sitä on varmasti helpompi harjoitella Jadenkin kanssa. Tosin niin vaikealta on tämän nimenomaisen liikkeen ymmärtäminen tuntunut, etten tiedä, mikä määrä toistoja tarvitaan, että homma menee edes auttavasti jakeluun - toivottavasti ei sentään ihan 10 000.

Tänään oli taas tosi kiva tunti. Nortin kanssa harkkailtiin avotaivutusta ravissa ja pohkeenväistöjä sekä ravissa että laukassa. Avotaivutus pituushalkaisijalla oli valtavan paljon haasteellisempaa kuin uralla - suoran linjan säilyttäminen ei ollut ihan pala kakkua. Varsinkaan kun ei ne taivutusavutkaan vielä tule automaattisesti - eikä aina miettimälläkään :)

Väistöt ravissa sujuivat oikealle hyvin ja vasemmalle vähän huonommin. Niin laukassakin, joskin yleinen taso romahti melkoisesti askellajin vaihtumisen myötä. Laukkaväistö tuntuu olevan liiketuntemuksenakin vielä pikkuisen hankala hahmotttaa. Jos jotain, niin viime päivät ovat kyllä alleviivanneet sen tärkeyttä, että pitää tietää mitä haluaa, jotta voi osata pyytää sitä hevoselta. Sitten, kun hevonen vastaa pyyntöön, niin pitäisi vielä pystyä tuntemaan, saiko sitä mitä tilasi. Ja siinä on kyllä haastetta tädille, joka ei vielä edes joka kerta erota väärää laukkaa.

Olenkohan muistanut pitkään aikaan hehkuttaa heppailun ihanuutta? On se <3

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Päivän haaste: Takaosakäännös

Olikos joku sellainen sanonta, jossa väitetään, että joka päivä pitää oppia uusia temppuja? No, tänään en ainakaan oppinut. Piskuiset aivosoluni joutuivat äärimmäiseen rasitukseen ja hyrräsivät vinhasti, mutta ei siitä kyllä vielä tällä erää tulosta syntynyt :)

Olin siis Jadella Mian tunnilla ja tehtävänä oli takaosakäännös. Väitin Mialle, että niitä on aikoinaan harjoiteltu jo melkein alkeiskurssilla Rauhalan tallilla. Selailin sitten vähän vanhoja juttuja ja lienee pakko todeta, että tämä kuvaus ei ihan vastaa sitä, että tunnilla olisi tosiaan harjoiteltu takaosakäännöksiä. Että ei ole tämä tädin muistikaan enää ihan nuoruuden kukkeudessaan.

Tämän päivän harjoitus opetti, että

1. Mun pitää opetella etu- ja takaosakäännös, niin että ymmärrän, millaista liikettä hevosilta niissä vaaditaan sekä sen, mitkä ovat niitä tyypillisimpiä "virheitä", joita hevonen käännöksissä yrittää tarjota.

2. Kun ymmärrän kohdan 1, voin siirtyä omaksumaan sitä, millaisia apuja minun ratsastajana pitää osata antaa, jotta liikkeen voi toteuttaa.

3. Tunne ja reagointinopeus. Näitä voi kirjasta opetella, mutta ovat ihan yhtä olennaisia onnistuneen takaosakäännöksen kannalta kuin kohdat 1 ja 2. Olisi ihanaa, jos oppimisprosessia voisi tässä jotenkin nopeuttaa, mutta luultavasti kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden kasvattaminenkaan ei ole huono asia.

Oma tavoitteeni on, että juhannukseen mennessä pitää saada tehtyä Jaden kanssa vähintään yksi onnistunut takaosakäännös.

Takaosakäännöksestä ei juuri löydy googlaamalla tietoa ainakaan suomeksi. Youtubesta löysin yhden videon, jossa tehdään takaosakäännös kohdassa 0:33 - ei ole osaamista arvioida, onko miten tyylipuhdas? Kian heppablogissa on kerrattu valmentajan antamia ohjeita takaosakäännöksen tekemiseen. Hyviä video- ja kuvaesitysvinkkejä otetaan suurella kiitollisuudella vastaan.

*****

Tiistaina olin Rauhalan tallilla tunnilla Siinalla. Tamma oli niin karsinassa poikkeuksellisesti hapan (raskaushormonit hyrrää?), mutta ratsastaessa kuitenkin superkiva. Harjoituksena oli ikään kuin vastalaukkaa, paitsi suoralla uralla, jolloin se periaatteessa siis oli myötälaukkaa :)  - luonnollisesti siis niin, että oikeassa kierroksessa tavoitteena vasen laukka ja päinvastoin.

Siinan kanssa suurin haaste oli saada se rauhoittumaan niin, että pääsin edes yrittämään laukannostoa. Alan jo epäillä, että kyse on siitä, että itse jänskään näitä tehtäviä niin paljon, että jännityn ja Siina huomaa sen. Ja peruste tälle epäilylle on se, että sekä ravi että käynti olivat ihan rauhallisia aina siihen asti, kun aloin kääntämään pitkän sivun alkuun, jonka jälkeen siis oli tarkoitus nostaa laukka. Onko ehkä niin, että tädin ajatus on jo niin vahvasti siellä laukassa, että kehon viestit ovat kovin ristiriitaisia? Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta, kun Siina liikkuu muuten rauhallisesti ja kivasti, mutta pyrkii "päätehtävän" kohdalla kaahottamaan.

Onnistuttiin kuitenkin nostoissa kahta myötälaukkaa lukuunottamatta, joten siihen puoleen olin ihan tyytyväinen. Sen sijaan omaa viestintää ja määrätietoisuutta pitäisi kehittää rutkasti. Huomenna pääsen taas tunnille, joten ei tule liian pitkää mietintätaukoa - hiphei!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ei menny ihan niinku aattelin...



Kevätaurinko heppalassa.

Tästä nimittäin tuli sittenkin ihan huippuheppailuviikko! Kiitos kuuluu (jälleen kerran) ihanalle Mia-opelle, joka antoi käyttööni varahevosen sekä keskiviikon vakkaritunnille että vielä extrabonuksena torstainkin tunnille. Perjantaihin mennessä kengittäjä oli paikantanut ja puhkaissut Jaden kaviopaiseen, joten päästiin tunnille suunnitelmien mukaan. Ja ihan kuin tässä ei vielä olisi ollut kylliksi, pääsin vielä tänään Mian tunnille vanhalla ystävälläni Nortilla, jonka jalkavaivat ovat onneksi parantuneet hyvin. Ihan huikea viikko takana!

Keskiviikon ja torstain ratsuna oli Wopper, ihana ja erittäin persoonallisen näköinen 7-vuotias ruuna. Wopper on loukkaantumisten vuoksi ollut paljon sairaslomalla, ja ei siksi vielä ole ihan normi seitsenvuotiaan tasolla; sain siis lisää oppia vähän nuoremman hevosen ratsastamisesta. Neljä asiaa jäi keskiviikon ja torstain tunneilta päällimmäisinä mieleen:

1. Nuorta hevosta pitää tukea ja tasapainottaa tasaisella tuntumalla. Erityisesti laukannostoissa tuli aika välitöntä palautetta, jos erehdyin vanhaan toimintamalliini eli myötäämään liioitellusti heittämällä ohjat pois.

2. Nuoren hevosen kanssa pitää olla erityistarkkana siinä, että ei anna missään kohtaa periksi: eikä varsinkaan suunnan tai askellajin suhteen. Lipsumalla aiheuttaa ainoastaan sen, että seuraavalla kerralla joutuu vaatimaan entistä kovemmin.

3. Hankalankin tuntuinen askellaji voi muuttua oikein mukavaksi, jos saa ratsastettua niin, että hevonen alkaa käyttää itseään vähän paremmin.

4. On äärimmäisen tärkeää oppia kuuntelemaan hevosta, aistimaan ja ennakoimaan tilanteet, jolloin hevonen on aikeissa muuttaa jotakin. Tämän tärkeys korostuu ehkä erityisesti nyt, kun oma tasapainoni (sekä henkinen että fyysinen) on vielä melko herkästi horjutettavissa. Jos en osaa ennakoida, niin hevosen äkkinäinen muutos saa minut pois tasapainosta, ja tilanteen korjaaminen ei onnistu. Jos esimerkiksi hevonen rikkoo laukasta yllättäen raville, saattaa minulla kestää puolen kierroksen verran ennen kuin saan itseni koottua niin, että voin yrittää uutta laukannostoa. Tässä vaiheessa hevonen on jo saanut niin paljon periksi, että laukannosto ei siitä ainakaan helpotu.

Wopperin kanssa oli haastetta, mutta torstain tunti päättyi lopulta oikein hyvään fiilikseen, kun pienen keskustelun ja yhden pukin jälkeen laukat nousivat suhteellisen hallitusti. Wopperin laukka myös tuntui oikein kivalta sen jälkeen, kun kuski osasi vähän hellittää jalkojen puristusta ja muutenkin käyttäytyä enemmän kuin johtaja ja vähemmän kuin matkustaja.

Vasen jalka on pysynyt vähän paremmin jalustimessa ja vatsalihaksia olen yrittänyt miettiä aktiviisesti paitsi ratsastessa myös työtuolissa (satulatuoli), autonratissa ja kotitöitä tehdessä. Ja kun yksi ongelma vähän hellittää, niin uutta pukkaa: Olen aina ollut enemmän taipuvainen kaatumaan satulassa etukenoon ja Wopperin kanssa jännittäessä se ikävä kyllä korostui. Tästä on nyt päästävä eroon, ja perjantaina ja tänään yritinkin tsempata tämän könötysongelman kanssa.

*****
Jade


Perjantaina pääsin taas Jaden selkään. Tunnilla oli lisäkseni viisi muuta ratsukkoa, joten ruuhka jännitti jo vähän etukäteen.

Tunnilla tehtiin paljon alkuverkkojen jälkeen pysähdyksiä ravista ja pohkeenväistöjä sekä ravissa että laukassa. Pysähdykset ja liikkeellelähdöt olisivat voineet olla terävämpiäkin. Pysähdyksessä arkailen vähän ja liikkeellelähtö ravissa tuntuu olevan jotenkin mystisen vaikea. Jos hevoselta on tarkoitus pyytää asioita mahdollisimman pienin avuin, niin miten varmistetaan se, että pyydetään pienellä, mutta ei päästetä hevosta kävelemään yhtään askelta?

Pohkeenväistöt menivät ravissa oikein kivasti ja laukassakin tuli onnistumisia, varsinkin oikealle. Vasempaan Jade meinasi muutamalla yrityksellä vaihtaa laukkaa enkä itse onnistunut riittävän nopeasti huomaamaan, oliko se vaihtunut vai ei, minkä vuoksi osa yrityksistä jäi vähän torsoiksi. Muistin kuitenkin tällä kertaa paremmin huolehtia siitä, ettei vauhti päässyt kiihtymään ihan älyttömästi eli edistystä jeejee!

*****

Nortti solariumissa tunnin jälkeen.
Tänään sitten pitkästä aikaa sain ratsastaa Nortilla. Se on kyllä ihana tamma: osaava eikä turhia hötkyile. Vähän reippaammin olisin varmasti saanut ratsastaa eteenpäin, mutta kaikkiaan minusta yhteistyö näin pitkän tauon jälkeen sujui ihan hyvin.

Pääsin harjoittelemaan vastalaukkaa ensimmäistä kertaa. Vaativuusastetta lisäsi aika haasteellinen kuvio, jossa nostettiin laukka pitkän sivun puolivälin jälkeen, käännettiin kulmasta takaisin tulosuuntaan, siirryttiin raviin ennen pitkän sivun loppua ja otettiin taas seuraavan pitkän sivun puolivälin jälkeen laukka ja taas kulmasta käännös takaisin tulosuuntaan ja uralle päin. Haasteelliseksi kuvion siis teki se, että meitä oli viisi ratsukkoa ja lyhyellä sivulla kohtaaminen oli aina vähän jännää. Pärjättiin kuitenkin yllättävän hyvin ja itse pärjäsin mielestäni paremmin kuin olisin ikinä osannut toivoa.

Vastalaukkaa harjoiteltiin vielä toisellakin kuviolla, jossa nostettiin laukka pitkän sivun päädyssä, laukattiin pääty-ympyrä ja seuraavan pitkän sivun alusta tehtiin kaari melkein kentän keskelle ja sieltä takaisin uralle. Kunhan vaan muistin istua takamuksellani, könöttämättä eteenpäin,  ja pyytää Norttia eteenpäin pohkeilla (eikä käsillä viuhtomalla - kamalaa, mutta siihenkin syyllistyin lähes huomaamattani) niin vastalaukkakin sujui kai ihan kelvollisesti.

Oi, heppailun ihanuutta! <3

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Jade-mussu saikulla

Ihana, luotettava vuokraratsuni Jade alkoi sunnuntaina ontua toista takajalkaansa. Eilen tamma oli ollut melkein kolmijalkainen. Arvaus ja toivomus on, että kyseessä olisi kaviopaise, joka on kai  suhteellisen helppo hoitaa ja ennuste on hyvä.

Tänään jää siis tunti väliin, mutta menen kuitenkin kokeilemaan, jos Jade jaksaisi vähän kävellä (taluttaen) ja muutenkin vähän hoitamaan ja viihdyttämään.

Eilen en päässyt töiden vuoksi Rauhalan tunnille, joten tästä viikosta taitaa tulla heppailumielessä edellisen täysi vastakohta. Aika mälsää, mutta opettaa toivottavasti arvostamaan edellisen kaltaisia viikkoja entistä enemmän.