Kiiru!

...muttei niin kiiru, ettei vähän tallille kerkiäis?! No nyt on kerennyt tallillekin vähän huonosti. Torstaina olisi tarkoitus mennä naimisiin ja lähteä samana iltana häämatkalle. Sitä ennen pitäisi saada kaikki työprojektit hyvälle mallille, jotta reissussa saisi pääsääntöisesti keskittyä lojumiseen. Ja koti pitäisi saada sellaiseen kuntoon, että kehtaa jättää toisten asuttavaksi. 

Pari ratsastuskertaa on kuitenkin raportoimatta: keskiviikkona olin Mian tunnilla Jadella, samoin sunnuntaina, jolloin lisäksi ratsastin myös Kallella itsenäisesti.

Istunnan kanssa olen selkeästi edistynyt. Välillä tulee tietysti hetkiä, jolloin tuntuu, ettei tästä mitään tule. Siihen auttaa, kun miettii vähän taaksepäin: ensimmäisillä kerroilla Jaden kanssa en pystynyt istumaan harjoitusravissa muutamia askeleita pidempään, liike pompotti niin paljon, että tasapainon säilymisen vuoksi oli pakko siirtyä aina muutaman askeleen jälkeen keventämään. Nyt pystyn jo istumaan kokonaisia kierroksia, en hyvin, mutta kuitenkin istumaan ilman, että tarvitsee pelätä putoavansa.

Jotain istunnan kehittymisestä kertoo kai myös se, että istun Jaden ravissa tällä hetkellä paremmin ilman  jalustimia kuin niiden kanssa. Tietysti pitää oppia myös istumaan jalustinten kanssa, mutta en siis enää tarvitse niitä ihan samanlaisena pelastusrenkaana. Korkeintaan henkisesti.

Keskiviikkona olin yksin tunnilla ja silloin keskityttiin ihan pelkästään istuntaan. Paljon harjoitusravia, laukka-ravi-siirtymisiä ja jalustimen metsästystä laukassa. Sunnuntain tunnilla piti enemmän keskittyä myös tehtäviin: erilaisia teitä ja siirtymisiä. Haasteelliseksi osoittautui laukan ylläpitäminen radan lävistäjällä, sillä Jade olisi automaattisesti halunnut vaihtaa laukan. Kerran onnistuin pääsemään takaisin uralle asti, mutta sittenkään en onnistunut siirtämään Jadea raviin vaan tamma ehdotti uutta laukkaa.

Laukkaistunnasta sain Mialta positiivista palautetta - nyt pitää vain varoa, ettei ylpisty :D

Jalkautuminen lähellä

Kallen kanssa itsenäinen ratsastaminen meinasi päättyä maneesin pohjalle. Kalle kompuroi jalkoihin aika isosti ja sitten en tiedä, missä järjestyksessä asiat tapahtuivat, mutta veikkaisin, että minä horjahdin, Kalle säikähti sitä (tai jotain muuta) ja meinasi lähteä kaahaamaan, jolloin minä horjahdin toiseen suuntaan. Sain kuin sainkin pidettyä itseni selässä ja Kallen aisoissa.

Ikävä puoli oli se, että jouduin tukeutumaan ihan valtavasti ohjiin eikä se varmasti tuntunut Kallesta kivalta :( Olisko ollut parempi tipahtaa ja antaa Kallen kaahata? Ei kai. Olo oli silti aika kurja. Onneksi Kalle ei vaikuttanut loukkaantuneelta, ei fyysisesti eikä henkisesti.

*****

Yritän ehtiä edes vielä kerran ratsastamaan ennen lähtöä. Vaikka matkalle on tietysti tosi kiva lähteä, niin vähän harmittaa, että tulee niin pitkä tauko ratsastukseen. Toivottavasti kaikki opittu ei ehdi unohtua.

Paritanssia

Epäilen, että olen joskus aiemminkin saattannut täällä pähkiä ratsastuksen ja paritanssin yhtäläisyyksiä. No, jos olen, niin en enkä silti ole itsekään tajunnut sitä, kuinka oikeassa olen ollut. Ja kuinka vaikeaa sitä on havainnosta huolimatta toteuttaa. Sujuu kuin tanssi - kiinnostaisi tietää tuonkin sanonnan etymologia.

Mutta tähän päivään: olin tehotunnilla Jadella. Mia oli taas ihan paparazzina kameran kanssa eikä todellakaan päästänyt mua helpolla. Harkkaravin kanssa sain pakertaa ihan tosissani ja vatsalihakset ruikuttivat armoa jo puolivälissä tuntia. Lantion liike löytyi tänään paikoitellen jo paremmin ja onnistuin jopa välillä sen laajuutta säätelemään.

Laukassa jouduin luopumaan jalustimista vuorotellen ja sitten kalastelemaan niitä kyytiin vauhdissa. Sisäjalan puoleinen jalustin löytyi helposti, mutta ulkojalkkaria metsästin niin hartaasti, etten ole tainnut koskaan laukata yhtä pitkään yhtäjaksoisesti. Niin, ja jalkkari jäi silti saamatta. (Mia vähän lohdutti, kun kävi myöhemmin Jaden selässä, että heppa on sen verran vino vasemmalle, että ulkojalkkarin löytäminen olikin varmasti haasteellista.)

Jos vielä olisin kestänyt sen, että jäi jalkkari löytämättä, niin vaikeampaa oli sulattaa se, että jossain vaiheessa Jaden tippuessa raville, hätäännyin ja reagoin taas itselleni tyypillisesti jähmettymällä. Mian piti sanoa mulle, että jarruta, kun oma ratkaisu oli paniikki silmiin, jännitys kroppaan, kätevä ja tasapainoinen etukeno ja kunnon jähmetys. Ihan niinku siinä olisi ollut mitään hätää?!?

Tänään tehtiin tavallaan yksi läpimurto ja löydettiin tämän hetken akilleen kantapää: jalat. Ne on edelleen pökkelöt. Vaikka olenkin onnistunut löytämään rutkasti rentoutta, on polvitaive edelleenkin se kohta, johon pomppu töksähtää. Tämän todisti äimistyttävällä tavalla se, että käynti-ravisiirtyminen ilman jalustimia onnistui tasapainoisemmin kuin jalustinten kanssa. Siis Jadella, jolla en olisi ilman Mian painostusta rohjennut tuommoista edes ikinä yrittää. Mutta pointti siis se, että en osaa pitää jalkaa rentona ja samaan aikaan laittaa painoa jalustimille. Voisikohan tätä jotenkin kuivaharjoitella?

Tunti oli ihan mahtava, melkein puolitoistatuntinen tehopläjäys. Vaikkei tällä kertaa ehkä tullutkaan suuria, uusia onnistumisen elämyksiä, niin mieli oli tunnin jälkeen erinomainen ja olo kropassa urheillut.

Ai niin, aloitin sillä paritanssipuheella. Havainto liittyi ehkä eniten siihen aiempaan aktiivisen pyörityksen pohdintaan eli siihen, ettei rentous tarkoitakaan tekemättömyyttä. Vähän samaan tapaan kuin paritanssissa siis:

• Jokainen tanssipartneri on uniikki (kehon)kieleltään.
• Toinen vie (mieluummin ratsastaja) ja toinen suostuu vietäväksi.
• Molempien täytyy vähän mukautua toisen liikkeisiin.
• Vietävänä oleva ei voi jäädä vain matkustelemaan - jokainen liike on tehtävä itse, mitään ei tule ilmaiseksi.
• Pienikin muutos toisen liikkeessä vaikuttaa toiseen (paritanssissa tämä pätee ehkä lähinnä suljetussa tanssiasennossa).

Mielipuolen haasteita

Puhuttiin tänään myös paljon rohkeudesta. Siitä, miten pitäisi uskaltaa tehdä asioita toisin, kokeilla, murtautua ulos mukavasta. Yritin miettiä, miksi se on mulle niin vaikeaa. Epäilen, että se on nolatuksi tulemisen ja/tai kontrollin menettämisen pelkoa. En lähde itseäni tässä blogissa sen enempää terapoimaan (voitte huokaista), mutta toistan sen, mitä sanoin tänään tunnillakin: olisi kiva, jos horjahduksen hetkellä (sattui se sitten missä tahansa) ensimmäinen ajatus ei olisi "Näkikö kukaan?"

Täyttä laukkaa!

Apassin kanssa saatiin tänään maastoon seuraa, ja kylläpä se vaikutti pojan menohaluihin. Välillä joutui jo vähän pidättelemään, kun tätiä alkoi vauhti hirvittää. Tai ei vauhti sinänsä, mutta kun välillä tuli tunne, ettei homma ollut enää Apassilla oikein hanskassa, ettei kaveri itse ole ehkä tottunut niin kovaan vauhtiin :)

Peltoaukeilla oli järkyttävän kylmä, lunta tuiskusi vaakasuorassa, mutta muualla oli oikein mukavaa ja tunnelmallista. Kiva oli päästä näkemään vähän uusia reittejä, ettei tartte sitten yksinäänkään hinkuttaa sitä yhtä ja samaa. Suuntavaisto kun on sitä luokkaa, ettei kannata lähteä seikkailemalla uusia polkuja etsimään.

Ensijärkytyksestä toipuneena

Viime keskiviikkotunnilla Mia taltioi sähellystäni videolle. Näin sen nyt, ja vaikka itsensä näkeminen ja kuuleminen videolta on aina vähän järkyttävää, niin kolmannen katsomiskerran jälkeen alkaa jo nähdä muutakin kuin sen, kuinka lihavalta näyttää ja tyhmältä kuulostaa :)

Video herätti paljon ajatuksia. Tässä päällimmäiset:

1) Kädet hölskyy ja kroppa tahtoo heilahtaa turhan usein etukenoon. Vielä on ihan perusteiden kanssa tekemistä, mutta

2) mä oon oikeasti kehittynyt aika paljon tämän syksyn aikana, ja se on ihan huippua! Ja siksi

3) haluan panostaa ratsastukseen ja jatkaa hyvällä tiellä.

Katsotaan vielä Mian kanssa videota joku päivä yhdessä, niin voidaan analysoida se puhki. Istunnan ulkopuolisista asioista jäi mieleen muutamat ihan onnistuneet avo- ja sulkutaivutukset. Jade on melkoisen taitava heppa, ja kuskikin sitten jotain teki oikein (ellei Jade osaa tehdä niitä ihan Mian puheiden perusteella?!).

Mietin, että olisi kiva, jos olisi jotain konkreettisia tavoitteita, mutten oikein tiedä, mitä ne voisivat olla, kun Kentuckyn kisatkin jo ehtivät mennä ;)

Aktiivista pyöritystä

Tähän viikkoon olen työkiireistä huolimatta änkenyt kivasti heppailua. Ihan kaikkeen en kuitenkaan venynyt, ja maanantain tunnin jouduin jättämään väliin.

Sunnuntai, talliorjana Stenbackassa

Ihana talliorjapäivä! Sain ratsastaa Kallen puoli-itsenäisesti (Mia ratsasti samaan aikaan itse ja huikkaili aina välillä ohjeita) ja juoksutin Wopperin. Päivä vierähti nopeasti. Niin nopeasti, että Rampen kokeiluun ei sitten lopulta jäänyt aikaa, kun piti lähteä kotiin luovuttamaan ajopeli perheen toiselle harrastajalle. Kiva ja opettavainen päivä. Alan vähän päästä kärryille tuosta juoksuttamisestakin. Itse asiassa siitä saa minusta hyviä eväitä hevosen liikkeiden ennakointiin.

Tiistai, Sissi, Rauhalan talli

Jotain on muuttunut hevosessa, ratsastajassa tai molemmissa: opettaja kehotti pyytämään Sissiltä vähän reippaampaa ravia! Sissi oli rento ja kiva ratsastaa - ja tietysti muutenkin ihana!

Keskiviikko, Jade, Stenbackan talli

Maneesissa vain kolme ratsukkoa - jee! Tehtiin avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Jade osaa ne tosi hyvin ja kuskikin pysyi kyydissä. Jaden ravi tuntui taas parin viikon tauon jälkeen aika haastavalta, mutta lopputuntia kohden alkoi yhteinen rytmi jälleen löytyä.

Taisin ensimmäistä kertaa tajuta sen, että ravissa ei riitä, että pelkällä rentoudella yrittää päästä mukaan hevosen liikkeeseen, vaan pitää myös itse aktiivisesti tehdä pyörivää liikettä lantiolla. Tai ehkä tämä vaihtelee hevoskohtaisesti? Tai ehkä kyselen tästä tarkemmin Mialta ensi kerralla :)

Jade oli mahtava, ja tuntuu kerta kerralta rauhallisemmalta.

Perjantai, maastoilua Apassilla ja Siina Rauhalan tallilla

Tänään luistin töistä ja karkasin aamupäivällä maastoilemaan Apassin kanssa. Ilma oli kiva ja laukka metsätiellä niin kivaa! Apassi oli tänään jostain syystä vähän säikky; matkalla kohdattiin kaksi niin pelottavaa asiaa, että pitkään piti keskustella mennäänkö ohi vai ei. Tajusin tässä kohtaa, että onkohan minulla tähän edes riittäviä työkaluja - siis siihen, miten hevosen pelkoa pitää käsitellä? Pitäisköhän hankkia se Kaimion kirja - löytyisikö sieltä vastauksia?

Vähän haikeissa fiiliksissä ratsastin hetki sitten Siinalla syyskauden viimeisen tunnin Rauhalassa. Tammikuu menee reissussa ja kevään ratsastuskuviot ovat vielä vähän auki, joten en arvannut vielä edes varata paikkaa kevään ryhmistä.

Tunti oli kiva. Alkukäynnit otettiin laitumella umpihangessa. Tunnilla ei ollut monimutkaisia kuvioita, joten sai ihanasti keskittyä istuntaan ja perusratsastukseen; hyviin teihin ja apujen täsmälliseen käyttöön. Kevyt ravi tuntui tosi mukavalta. Laukka-ravi-siirtymät sujuivat luokattoman huonosti. Osittain ehkä siksi, että osa niistä tuli vähän pyytämättä esimerkiksi edellä olevan ratsukon siirtyessä raviin. Ei silti ollut kehumista niissäkään, jotka ehdin mielestäni muka valmistella.

Laukka tuntui ihan mukavalta, mutta huomasin, että jalkoihin tuli välillä vähän jännitystä ja kyynerpäät eivät tahtoneet pysyä omalla paikallaan. Vasempaan kierrokseen sain yhdessä vaiheessa itseni jotenkin vähän paremmin istumaan, ja huomasin, että se lyhyt hyvä hetki vaikutti positiivisesti myös Siinan liiikkeeseen. Enemmän hyviä hetkiä, kiitos! =)

Lauantai on poikkeuksellisesti heppavapaa, mutta sunnuntaina suuntaan taas Apassin kanssa maastoon. Tällä kertaa saan seuraa toisesta ratsukosta, ja pääsen toivottavasti tutustumaan johonkin uuteen, ehkä vähän pidempään reittiin.

Helliä hetkiä ja muuta mukavaa

Viime aikoina ei kyllä ole ollut syytä valittaa, että saisi liian vähän heppailla. Tällekin viikolle heppailukertoja taitaa kertya viisi - jihuu!

Keskiviikko, Kalle, Stenbackan talli

Keskiviikkona olin Mian tunnilla Kallella. Stressihälytin ujelsi punaisella, kun tajusin tilanteen: tunnille tuli kolme muutakin ratsukkoa, maneesi oli täynnä esteitä, ja lisäksi joukon jatkona vielä kaksi muuta ratsukkoa, joista toinen hyppäsi niitä esteitä. Huhhuh. Kyllä siinä oli tädillä tekemistä, että sai itsensä koottua. Välillä oli hetkiä, jolloin tuntui, että meni mihin vaan, onnistui olemaan tiellä :)

Tiellä olemisen ohella onnistuin myös vähän ratsastamaankin. Kalle oli ensimmäisissä laukoissa ihmeen villinä, ehkä aisti mun jännityksen ja stressin. Rauhoittui onneksi aika pian.

Sen verran on tainnut jännittää, etten oikein tarkasti muista, mitä tehtiin. Siirtymisiä ainakin. Ja sitten Mia alkoi vaatia kulmien ratsastamista kunnolla. Olen tainnut jättää uralla ohjaamisen enimmäkseen hepan hommaksi, ja nyt siihen kuulemma pitäisi kuulemma saada muutos ;)

Alkuun piti ratsastaa pysähdys kulmaan ja kääntää vasta sen jälkeen, jotta Kalle oppisi odottamaan. Ja toisaalta luottamaan siihen, että kyllä muakin oikeasti kiinnostaa se, ettei mennä seinää päin. Siitä sitten pikkuhiljaa jatkettiin ilman pysähdyksiä, ja ratsastin kai muutaman kulman ihan kelvollisestikin.

Pääsin myös harkkaamaan pitkästä aikaa avotaivutusta. Enkä kyllä voi väittää, että olisin pystynyt mieleni kätköistä palauttamaan mitään siihen liittyvää. Alusta siis aloitettiin, taas. Välillä löytyi pieni pätkä jotain sinnepäin, mutta enimmäkseen olin taas ihan liian varovainen ulko-ohjan kanssa ja muutenkin löperö.

Tunnin jälkeen sain klipata toisen puolen Kallea. Opin paitsi klippaamaan, myös välttämään fleecen käyttämistä klippauksen aikana. Niistä karvoista en taida päästä koskaan eroon.

Perjantai, Helmi, Rauhalan talli

Olin ihan yllättynyt, kun minulle oli pitkästä aikaa laitettu perjantain tunnille Helmi. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin ihan hyvät muistot, joten en ollut lainkaan pahoillani.

Tunnilla jatkettiin samoja jumppaharjoituksia, joita tehtiin tiistaina. Yhdellä jalustimella keventäminen tuntui paljon helpommalta - ehkä ei jännittänyt enää niin paljoa ja toisaalta Helmin tasaisempi ravi varmasti auttoi asiaa.  Ohjat ristissä ohjaaminen oli Helmin kanssa vielä haastavampaa kuin Sissillä; Helmillä kun on taipumusta muutenkin puskea pois ympyrältä.

Vasemman laukan nostamisen kanssa oli haasteita, ja laukassa keventäminen ei tänäänkään oikein tahtonut onnistua (siis laukka hyytyi heti, kun yritin keventää). Sen sijaan Helmi oli tänään selkeästi taipuisampi kuin aiemmin minun kanssani ja yhteistyö oli kaikin puolin miellyttävää.

Tunnin jälkeen Helmi poikkeuksellisesti viihtyi yhdessä, ja rapsuteltiinkin oikein ajan kanssa. Yleensä Helmi kääntää heti riimun irrottamisen jälkeen päänsä pois ja antaa hyvin selkeästi ymmärtää, että laputahan täti matkoihisi, mutta tällä kertaa oli rouva olisi halunnut vielä jatkaa juttuja. Jonkinlaisen yhteyden löytymisestä tuli hurjan hyvä mieli <3

Lauantai, Apassi, maastoilua!

Ihanan ystävän kautta tarjoutui mahdollisuus käydä maastoilemassa Apassi-nimisellä unkarilaishepalla. Viikko sitten perjantaina oltiin yhdessä tutustumassa. Tänään rohkaisin mieleni ja lähdin matkan yksinäni.

Olen jo useamman päivän metsästänyt topparatsastushousuja nimenomaan maastoilua varten, mutta tuntuvat olevan loppu joka paikasta. Ajattelin vielä ennen tallille ajoa käydä ratsaamassa Nummelan putiikit. No, housuja ei löytynyt sieltäkään, mutta reissu tuli silti kalliiksi. Eikä ikävä kyllä siksi, että olisin löytänyt jotain vaihtoehtoista shopattavaa.

Olin opetellut reitin Lohjalla sijaitsevalle tallille, mutta nyt kun tein mutkan Nummelan kautta, ajattelin luottaa opastuksessa navigaattoriin. Virhe! Lopputulos: matka Nummelasta Lohjalle kesti puolitoista tuntia. Meinasi välillä pinna vähän kiristyä.

Onneksi vaiva palkittiin. Maastossa oli ihanaa! Kaunista, rauhallista ja alla rauhallinen, reipas ratsu. Ihan täydellistä! Metsätiellä laukatessa ei voinut välttyä ajattelemasta, että voi kun sitä voisi tehdä joka päivä!

*****

Huomenna ohjelmassa talliorjailua ja ehkä vähän Rampe-kokeilua - jipii! (...ei varmaan saisi koko ajan hihkua, mutta minkäs teet, kun tekee mieli ;))

Voimaton vasen

Tänään Rauhalan tunnilla jumpattiin! Ratsuna Sissi ja ensimmäisenä haasteena kevyttä ravia yhdellä jalustimella. Kylläpä oli täti toispuoleinen! Oikealla jalalla keventäminen toimi, olipa jalustin sitten ulko- tai sisäjalassa, mutta vasen jalka jalustimessa oli todella hutera ratkaisu molempiin suuntiin.

Erityisen hankalaa oli vasen jalka jalustimessa vasempaan kierrokseen. En kertakaikkiaan saanut oikeaa jalkaani hallintaan.  Se huiteli kuulemma balettityyliin kovin pitkänä ja kauniina, mutta ratsastuksellisesti niin kovin hyödyttömän ihan missä sattuu. Samaan aikaan ylävartalo kenotti kouristuksenomaisesti vasemmalle. Ihan hurjaa!

Laukassa harjoiteltiin keventämistä. Rytmin löytäminen oli haasteellista, eikä vähiten siksi, että pohkeet eivät tahtoneet aluksi pysyä kiinni, jonka vuoksi Sissi tiputti raville aina heti, kun aloitin keventämisen. Viimeisen puolen kierroksen aikana sain laukan pysymään yllä ja rytmistä kiinni - hauska fiilis! Ravissa tehtiin vielä kaksi alhaalla, yksi ylhäällä -kevennystä.

Ensimmäistä kertaa loppui voimat tunnilla niin, että noissa yhden jalustimen kevennyksissä oli pakko välillä pysähtyä ympyrän keskelle huohottamaan. Tunnin jälkeen oli hiki ja iloinen mieli - äärimmäisen hyödyllistä kehonhallinnan harjoittelua ja rytmitajun kehittämistä. Lisää tätä!

*****

Maanantaina kävin itsenäisesti ratsastamassa Kallella. Kaikinpuolin ihanaa, mutta päästän kyllä itseni niin helpolla, ettei yksinään ratsastelu minua eteenpäin vie. Mukavaa heppa-aikaa kuitenkin ja ainakin takamus saa tuntumaa satulaan :)

Ajatuksen voima

Tänään sain taas loistavaa opetusta ja saman vanhan, mutta aina yhtä tervetulleen opetuksen. Nimittäin ajatuksen voimasta. Siitä, miten itsensä voi vakuuttaa epäonnistumaan. Tai siitä, miten voi ylittää itsensä, jos vain uskaltaa uskoa, kokeilla, laittaa itsensä likoon ja yrittää. Jos uskaltaa ottaa riskin, vaikka saattaakin epäonnistua.

Olin talliapuna Stenbackassa, mutta tällä kertaa apuhommia ei oikein voi edes apuhommiksi kutsua. Sain ratsastaa itsenäisesti Kallella, ja sitten pääsin vielä kokeilemaan Mian upeaa Rampe-herraa.

Itsenäinen ratsastaminen Kallela ei nyt varmaan vie minua juurikaan eteenpäin, mutta periaatteessa semmoista yhden kohdan harkkaohjelmaa voin yksinkin vetää läpi. Siis vaikka niin, että keskityn jollain kierroksella pelkästään siihen, että polvi on rennosti satulaa vasten. Ja toisella kiekalla sitten johonkin toiseen asiaan. Siis periaatteessa voisin. Nyt oli kyllä maneesissa sen verran vilskettä, että en juurikaan mitään suunnitelmallista ehtinyt miettiä. Vähän meinasi tulla liikenneruuhkastressi :) En oikein saanut Kallen omaa moottoria käyntiin, veikkaan että kaveri aisti stressin, joka varmaan puolittain jarruttaa omaa eteenpäinpyrkimystä.

Olen kerran aikaisemminkin saanut kokeilla Rampea, ja nyt kun sitä raporttia jälkikäteen luen, niin vaikuttaa, että laukannostot ovat jostain syystä tainneet silloin onnistua paremmin kuin nyt tai sitten olen vain päättänyt jättää kirjoittamatta haasteista.

Nyt sitä haastetta siis aluksi vähän oli. En ollut ihan selkeä puolipidätteessäni, mutta Rampe on tosi herkkä pohkeelle, joten luuli ilmeisesti minun pyytävän vain vauhdikkaampaa ravia. Ja kun kuski oli valmistautunut laukkaan, niin yhteinen rytmi oli todella hukassa. Toisella kerralla valmistelin kyllä itseni, mutta unohdin valmistella hevosen, jolloin laukalle lähtö oli hieman yllättävä. Muut yritykset sujuivat onneksi paremmin.

Ensimmäinen laukka-ravi-siirtymä oli myös ihan kammottava. Maneesissa oli yksi ratsukko meidän lisäksemme, mutta armoitetun lahjakkaana onnistuin siitäkin saamaan liikenneruuhkafiiliksen (?!), mistä seurasi se, etten keskittynyt siirtymiseen kunnolla ja homma ei todellakaan ollut hallussa. Hallitsemattomuutta kuvaa se, että Mia läksytti minua siitä, etten saa antaa heti periksi ja ruveta keventämään, jos ravin rytmi ei tunnu löytyvän. Jouduin myöntämään, että en minä yrittänyt keventää - pompin vaan niin kertakaikkisen kontrolloimattomasti, että se ilmeisesti näytti kehnolta kevennysyritykseltä ;D

Mutta nyt siihen tärkeimpään eli päivän opetukseen: noiden hurjan tuntuisten laukkalähtöjen ja ensimmäisen surkean laukka-ravi-siirtymän jälkeen alkoi tätiratsastajan itseluottamus jo vähän rakoilla. Tuntui, että ainakin ajatuksissa maneesin pohja häälyi pelottavan lähellä. Jos olisin itse saanut päättää, olisin varmasti sanonut, että noooh, eiköhän tämä jo tältä päivältä riitä, ja teeskennellyt, että olisin muutenkin ollut jo lopettelemassa. Olisin siis lopettanut epäonnistumiseen ja kasannut siitä luultavasti mörköjä seuraavaa ratsastuskertaa odottamaan.

Onneksi minä en saanut sitä päätöstä nytkään tehdä. Sain hetken aikaa koota itseäni, ja sitten uusi yritys. Ja voin kertoa, että fiilis on huikea, kun epäonnistumisten ja niiden aikaansaaman jännityksen keskeltä saa koottua itsensä ja onnistuu! Kyllä oli taas onnenkyyneleet silmissä!

Tähän tarinaan sisältyy kolme opetusta, joista ensimmäistä julistinkin jo heti tämän kirjoituksen alussa:

1. Ajatuksen voima on valtava. Jos päättää epäonnistua, niin todennäköisesti onnistuu siinä. Siis epäonnistumisessa. Jos taas päättää unohtaa entiset epäonnistumiset ja yrittää parhaansa, saattaa vaikka lopulta huomata tirauttavansa iloitkua.

2. Hyvä valmentaja tai opettaja on monin tavoin arvokas asia, eikä vähiten estäessään tätiä heittämästä hanskoja tiskiin juuri väärällä hetkellä.

3. Vaikka se näyttää keventämiseltä, se ei välttämättä ole sitä.

Kriittinen rauha

Perjantain tunnille mennessä en enää edes arponut, että kukahan mulle on laitettu - Siina tietenkin :) Ja se on siis  pelkästään positiivista. Vaikka on kiva, että saa ratsastaa erilaisilla hevosilla, on mukavaa saada mennä useampia kertoja perätysten samalla. Se on ainakin mulle ainoa tapa päästä kokemaan isompia onnistumisia. Ensimmäinen kerta pitkän tauon jälkeen on nimittäin aina vähän jotain sinnepäin.

Meillä oli kivan rento tunti ilman hankalia kuvioita. Siinan kanssa yhteistyö on parantunut tosi paljon. Muistan jo huomattavasti paremmin pidätteet - tällä tunnilla jopa ihan ensimmäisestä ravista lähtien - enkä jää enää läheskään niin usein vetämään kuin aiemmin. Kokonaisuuden hallintaa helpottaa se, että Siinan ravi on tosi tasainen, joten minunkin on siinä suhteellisen helppo istua. Tällä tunnilla myös taivutukset onnistuivat paremmin kuin aiemmin ja ylipäätään oli semmoinen olo, että homma oli kuskilla jotenkin hallussa.

Olen viime viikkoina tosi paljon pohtinut omaa oppimistani. Väitän, että itselläni ainakaan stressi ei sitä edesauta. Vaikka toki stressaavista tilanteista selviäminen saattaa aiheuttaa jonkinasteisen voittajaolon, niin ratsastuksellisesti stressitunnit saattavat viedä minua ennemmin huonompaan suuntaan. Siis kun stressaan, jännityn entisestään ja unohdan kaiken hyvään istuntaan liittyvän - tai en ainakaan kykene tietojani käytännössä toteuttamaan. Ja itse ainakin pelkään, että nämä kokemukset sotkevat sitä pientä hyvää alkua, joka lihasmuistiini on toivottavasti ehtinyt syntyä onnistuneiden tuntien aikana?

Joka tapauksessa nyt oli taas sellainen tunti, jolla oli aikaa ja tilaa miettiä omaa istuntaa, käsiä, kantapäitä, polvia, pakaroita ja reisiä - jopa vatsalihaksia. Paikoitellen oli sellaisia hetkiä, jolloin ratsastus tuntui tosi mukavalta. Ja Siina oli kyllä taas ihan huippu! <3

Leppoisaa menoa kipakassa kelissä

Auton lämpömittari näytti -14 astetta, ja olin palellut koko päivän. En varsinaisesti puhkunut riemusta ratsastustuntiin valmistautuessani, mutta onneksi en antanut velttoudelle valtaa. Tunti oli kiva!

Sain taas ratsastaa Siinalla. Tamma oli tavalliseen tapaan alkutunnista aika reipas. Sain kuitenkin opettajan ensimmäisen huomautuksen jälkeen toistuvilla, pienillä puolipidätteillä homman haltuuni kerrankin hyvissä ajoin, niin että ehdin tunnilla miettiä muutakin kuin jarruja. (Tässä yhteydessä täytyy kyllä ikäväkseni myöntää, että silloin, kun joudun puolipidätteitä ottamaan kaahottamisen hillitsemiseksi, niin valitettavan usein unohdan, että oikeassa puolipidätteessä tehdään muutakin kuin käytetään pelkkiä ohjia :( )

Lämmittelynä tehtiin loivaa kaarevaa. Siinan taivuttaminen vasemmalle oli huomattavan paljon hankalampaa kuin oikealle, ja taisin taas välillä jäädä aika pahasti puristamaan pohkeella. Opinkohan tuosta koskaan pois?

Lämmittelyjen jälkeen harjoiteltiin takaosan väistättämistä ympyrän sisäpuolelle. Pohkeenväistöt käynnissä eivät koskaan ole olleet braavurini eikä tämänpäiväinenkään anna aihetta voimalliseen henkseleiden paukutteluun. Ehkä siellä aina välillä joku askel osui kohdalleen.

Haastellisinta minusta noissa käyntiväistöissä on oikean pidäte-pohje-rytmin löytäminen. Jostain kumman syystä kroppa tahtoisi tehdä ne samanaikaisesti. Sitten jos hetkeksi onnistun löytämään eriaikaisen rytmin, on se minusta hevosen askellukseen nähden väärä - olisi kai parempi, että ulkopohje antaisi merkin silloin, kun ulkojalka astuu, eikö?

Lopuksi otettiin vielä laukkaa pääty-ympyröillä. Laukka tuntui mukavalta ja istunnan suhteen oli muutenkin tänään aika hyvä fiilis, jopa harjoitusravissa. Homma pysyi hallussa enkä ihan kamalasti joutunut jännittämään enkä jännittymään. Arvokkain muistutus tänään tuli opettajalta siitä, että jokainen askel pitäisi muistaa ratsastaa. Erityisesti silloin, jos korjaan etäisyyksiä vaihtamalla paikkaa tai tekemällä voltin, tapaan jäädä vähän matkustelemaan ja unohdan, että myös ne askeleet pitäisi ratsastaa ihan siinä missä muutkin.

Kenttä oli tänään tosi hyvässä kunnossa ja pukeutumalla pärjäsi oikein mainiosti. Ainoastaan reidet jäätyivät ihan totaalisesti. Eikä ihme, kun jalassa oli vain kesäratsastushousut ja iankaikkisen vanhat pitkät kalsarit. Sain vinkin lämpimästä, kotimaisesta, ekologisesta ja ilmeisen mukavalta päällä tuntuvasta Ruskovillan kerrastosta, jonka ajattelin tilata, kunhan saan hankinnan hyväksytettyä jollakin verukkeella ;D

Pikkuisen pelokkaita polleja

Rauhalan tunnilla sain ratsastaa tänään ihanalla Siinalla. Tamma oli kivalla tuulella ja tykkäsi seurustella. Kentällä näki vähän kummituksia tallin päädyn kulmissa, ja pyrki välillä juoksemaan niitä karkuun, mutta muuten oli oikein yhteistyöhaluinen. (Ai niin,  jos ei lasketa sitä, että keskikentällä olisi mielellään jäänyt aina kaartoon :))

Tunnilla ei tänään ollut mitään turhan monimutkaisia kuvioita - ja sehän sopi minulle! Raveissa tehtiin voltteja kulmiin tavoitteena saada hevoset taipumaan, ja menemään myös niihin mörkökulmiin. En voi kehua vieneeni kotiin läheskään jokaista erää, mutta niukan otteluvoiton taisin saada.

Laukkaa otettiin pääty-ympyröillä ja oli mahtavasti aikaa keskittyä myös omaan istuntaan. Samoin laukkojen välissä harjoitusravissa. Välillä taisin keskittyä taas itseeni vähän liikaakin, ja unohdin ratsastaa :) Ravi tuntui ajoittain ihan mukavalta, samoin laukka. Tosin heti, kun pitää tehdä jotain, vaikka vähän oikaista, niin paketti vähän leviää.

Siina ei ollut tänään yhtään kaahotusmielellä tai sitten asiaa auttoi, että muistin pienet puolipidätteet tänään heti alusta lähtien.

Kirjoituspaineita

Kuulin Rauhalan opettajalta, että muutama hänen asiakkaansa toiselta tallilta oli kertonut lukevansa tätä blogia, ja harmitelleen sitä, miten päivitystahti on vähän hiipunut.  Tulin ensinnäkin hurjan iloiseksi kuullessani, että näitä pohdintojani luetaan ja että joku niitä oikein odottaa.  Kiitos, että luette! Toisaalta samalla tuli hurjat paineet ottaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Lupaan yrittää!

P.S. Pitäisi saada vähän kuviakin, mutta nykyinen - toivottavasti tilapäinen - puhelimeni on jotenkin niin vastenmielinen käyttää, ettei tule juurikaan räpsittyä. Ja nyt alkaa olla ilta-aikaan kuvaaminen kännykkäkameralla muutenkin täysin toivotonta.

Mia the Magician

Siis WUHUUUUU!

Ehkä muistatte, millaisen maanpinnallepalautuksen koin edellisellä tunnilla Jaden kanssa. En siitä mitenkään dramaattisesti masentunut, mutta odotukset omaa onnistumista kohtaan eivät olleet kuitenkaan tänään tunnin alussa mitenkään hurjan korkealla.

Siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa piti jäädä istumaan harjoitusraviin laukannostoa varten, taisin päästä suustani jonkun pienoista toivottomuutta ilmaisevan äännähdyksen. Siitä sain heti kuulla kunniani, ja hyvä niin! Jos ratsastuksen kuolemansyntejä pitäisi listata, olisi yksi niistä varmaan huono asenne. Jos on valmiiksi päättänyt, ettei tästä mitään tule, voi olla melko varma, että ei tosiaan tulekaan. Hevonenkin aistii ratsastajan toivottomuuden ja uskonpuutteen eikä epävarma ratsastaja ainakaan ole luotettavan ja turvallisen tuntuinen johtaja.

Oli siis hyvä, että sain heti alkuun muistutuksen siitä, miten pyyhettä ei saa heittää kehään ennen kuin erä on ehtinyt edes alkaa. Sen jälkeen tapahtui paljon hyviä asioita.

Jaden ravi on aika haasteellista, mutta nyt päätin, etten anna periksi vaan yritän koko tarmollani keskittyä oppimiseen. Asiaa auttoi se, että meitä oli tunnilla vain kaksi, joten olin tarkan valvovan silmän alla miltei koko ajan.

Alkuun otin vain pieniä pätkiä harjoitusravissa ja siirsin Jaden käyntiin heti, kun homma tuntui karkaavan lapasesta. Mentiin tosiaan vaan tyyliin kolmen askeleen pätkiä ravissa. Mia sanoi, että lysähdän eteenpäin aina ravin toisella askeleella, viimeistään. Hän neuvoi miettimään, että nojaisin reilummin taaksepäin. Tätä yritin ja se jo vähän kohensi tilannetta, mutta teki minulle ehkä vähän tasapainottoman olon.

Sitten Mia neuvoi miettimään, että lantio olisi se ylävartaloa, joka kulkee paketin etummaisena. Kuulostaa uskomattomalta, että vaikka lopputulos näissä kahdessa tekemisessä on fyysisesti varmaan kutakuinkin sama, niin tämä jälkimmäinen toimi mulle jotenkin paremmin. Sen pystyin tekemään ilman, että se vaikutti tasapainon tunteeseen samalla tavalla kuin ajatus taaksepäin nojautumisesta.

Ihan mahtavaa! Lantio edessä -mielikuvaan kun vielä onnistui hetkellisesti yhdistämään pyörivän lantion, rennot jalat, satulassa kiinni olevat (mutta ei puristavat) polvet, aktiiviset vatsalihakset, rennot hartiat ja painavat, elastiset kyynärpäät, niin oikeasti oli hetkiä, jolloin olisin voinut ihmetellä, että mikä Jaden ravissa muka on haastavaa.

Enkä nyt väitä, että tuota autuutta olisi koskaan kestänyt kovin pitkään kerralla, mutta huikeita oikein tekemisen tunteen ja helppouden välähdyksiä pääsin ainakin kokemaan. Ja sen verran sain pomppua haltuun, että pystyin lopputuntia kohden jo ravamaan ihana kokonaisia ympyröitä siirtymättä välillä käyntiin tai alkamatta keventää.

Laukassa istumisesta sain Mialta tosi positiivista palautetta - jee! Laukka tuntui itsestänikin tänään rennolta ja jotenkin luotevalta. Kun vielä lopuksi onnistuin (toki vasta neljännellä yrityksellä) tekemään hallitun siirtymisen laukasta raviin, oli se melkoinen kuorrutus tämän päivän ihanaan kakkuun.

Jade oli ihana ja Mia on taikuriope!

Kotimatkalla piti ihan tiristää pieni itku, kun oli niin hyvä mieli :)

Tunnelmallinen talvimaasto

Eilisellä tunnilla mentiin maastoon. Vaikka tunti alkoi jo viideltä, oli pelloilla ja metsässä pimeää. Lumen ansiosta onneksi näki ja tunnelma oli taianomainen. Paitsi niillä aukeilla paikoilla, kun tuuli puhalsi todella viiltävästi ja meinasin tyysin kangistua kesähousuissani :)

Reissu meni muuten mukavasti, mutta yhdessä kapeassa paikassa Siina päätti varoa märkää polkua hyppäämällä sen verran sivuun, että polveni jäi aika kipeästi hevosen ja puun väliin. Onneksi taisin selvitä pienellä naarmulla ja mustelmilla. Pitäisi oppia herkemmäksi aistimaan ja nopeammaksi reagoimaan, niin saattaisi polvetkin säästyä.

Tänään pääsen Mian tunnille ja Jadella ja sitä ennen saan juoksuttaa Miron - niin kivaa!

Heppailu häiritsee bloggailua :)

Heppailua on mahtunut taas viikkoon onneksi aika paljon, mutta todellinen syy harvakseltaan kirjoittelulle löytyy ikävä kyllä työrintamalta. Tai onneksi. Riippuu katsantokannasta. Yrittäjän elämä on lähtenyt tosi mukavasti käyntiin ja töitä on tällä hetkellä niin paljon, että muutamalle mielenkiintoiselle projektille on ollut jo pakko sanoa ei kiitos. Ja se on tietysti tosi positiivista, mutta tietysti olisi tosi mahtavaa, jos rahaa sataisi taivaasta ja voisi vaan heppailla päivät pääksytysten :)

Katsaus kuluneen viikon heppailuihin ja fiiliksiin:

Keskiviikkona olin pitkästä aikaa tunnilla Jadella. Oli kyllä tervetullut palautus maanpinnalle. Olen saanut niin pitkään nauttia Kallen tasaisesta kyydistä, että olin jo ehtinyt alkaa kuvitella osaavani edes vähän istua harjoitusravissa. No en kuvittele enää :)

Jos positiivisia puolia yritän löytää, niin tuskin se meni huonommin kuin Jaden kanssa edelliselläkään kerralla, mutta välissä oli vaan totuus päässyt unohtumaan. Positiivista on myös se, että tunnin loppupuolella löytyi jo muutama vähän usemman askeleen semihallittu pätkä, mutta kyllä se kokonaisuudeta melkoista hölskymistä oli.

Ihana Mia oli taas skarppina aistimassa mielialaani, ja kannusti kehumalla kevyttä ravia ja laukkaa, niin ei tullut ihan toivotonta oloa. Vaikka ei mulla oikeasti ole vielä koskaan sellaista tullut. Oon jotenkin onnistunut sisäistämään sen, että oppimisessa tulee aina välillä vähän takapakkia, ja se kuuluu asiaan. (...kai? ;))

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain pitkästä aikaa ratsastaa Kuvalla. Kenttä oli huonossa kunnossa ja askellajina oli pääasiassa käynti. Tehtiin pysähdyksiä, käännöksiä ja pituushalkaisijalla muutamia ravi-käynti-siirtymiä. Kuva oli kivasti kuulolla ja tuntui, että yhteistyö sujui hyvin. Toki kaveri on aika ideaali tuommoiseen käyntitreeniin, kun liikkuu pääsääntöisesti jo luonnostaan aika reippaasti. Herttainen ruuna, joka tykkää läheisyydestä (tai ei ainakaan pistä vastaan, kun lähentelen) <3

Tänään olin Stenbackan tallilla Mian apuna; kävelytystä, juoksutusta, tuomista ja viemistä. Aika meni taas nopeasti ja mietin, että mun tekemisen tahdilla ei tuon kokoisen tallin yhden päivän hommat hoituisi edes kolmessa päivässä. Että paljon on vielä opittavaa, mutta onneksi ei ole kiire! Aika onnekasta, että saa vielä tätinä opetella kaikenlaista uutta :)

Ihana heppaviikonloppu - ihan loppu!

Viikonloppu on pitänyt sisällään hurjan annokseen tallielämää. Perjantaina olin pitkästä aikaa moikkaamassa ihanaa Köpöä. Sain seurata satulan sovitusta ja pääsin vähnä ratsastamaankin.

Perjantai-iltana olin vetisellä tunnilla Rauhalan tallilla ratsuna vauhdikkaalla päällä ollut Siina.

Lauantaina ja sunnuntaina sain olla tallityttönä Mian apuna Stenbackan tallilla. Molempiin päiviin mahtui harjailua, puunailua, jalkojen pesua, juoksutusta, viemistä ja tuomista. Lauantaina myös ratsastusta. Paljon ihanaa heppa-aikaa, uusien asioiden opettelua ja hyvää seuraa!

Loistava viikonloppu vei kyllä tädistä mehut niin, ettei nyt ole voimia tämän kattavampaan raporttiin. Alkuviikko näyttää aika työntäyteiseltä, mutta yritän ehtiä paikkaamaan hiljaisuutta lähipäivinä.

Kallella kohtuullisesti, Sissillä sinnepäin

Viime keskiviikon tunnilla Kallen kanssa pääsin treenaamaan paljon siirtymisiä. Istunta oli tunnin alusta lähtien parempi kuin yleensä, mutta keskityinkin siihen niin paljon kuin osasin. Kaikki muu sitten jäikin vähän lapsipuolen asemaan, varsinkin kulmien ratsastaminen. Siis nimenomaan ratsastaminen eikä seinän avulla kääntäminen.

Vasemman laukan nostamisen kanssa oli hankaluuksia, oikeaan kierrokseen laukka nousi melkein olemattomasta merkistä. Tässä kohden veikkaan, että vasen kierros on Kallelle se huonompi...tai voinko mä olla niin vino? En ainakaan ole saanut siitä palautetta. Ehkä se johtuu siitä, että Mia ei raaski kaataa kaikkia kehityskohteita niskaan kerralla ;)

Sinnepäin, horjumatta

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain ratsastaa taas Sissillä. Tunnin aiheena olivat siirtymiset ja erityisesti oman kehon hallinta niissä. Aloitettiin käynti, pysähdys, peruutus, käynti -setillä. Seuraavaksi mentiin koko uraa pitkin harjoitusravissa, mutta kaikki kulmat käynnissä. Lopputunnista tehtiin ravi-laukka-ravi- ja käynti-laukka-ravi -siirtymisiä pääty-ympyröillä.

Sissin kanssa askellajit löytyivät helposti, mutta oman istunnan kanssa oli kyllä hakemista taas varsinkin ravissa. Tosin tuntuu, etten laukassakaan löydä sitä samanlaista rentoutta jalkoihin, jos sitä ei minulta jatkuvasti vaadita. Olen siis oppimiskäyrällä siinä vaiheessa, että tarvitsen tauotonta haukankatsetta ;)

Vaikka istuntaa vähän tunnin jälkeen murehdinkin, tein myös kaksi tosi positiivista havaintoa:

1. Sissi ei kaahottanut.
2. En tainnut horjahtaa kertaakaan. Ainakaan en huomannut.

Mietin, että voikohan tohon kakkoskohtaan vaikuttaa se, että nyt jo muutaman viikon ajan treenannut päivittäin sillä jumppapallolla. Nykyään pystyn olemaan sen päällä jopa polviseisonta-asennossa melko pitkään. Siinä muuten kehittyy hämmästyttävän nopeasti. Ehkä mun olisikin pitänyt valita lajikseni jumppapalloakrobatia...

Toiveikkaita banaaniaskelia

Maanantaina taas ihan huipputunti Kallen kanssa Mian tiukasti valvovien silmien alla. Olen nyt jo aika pitkään ratsastanut siinä luulossa, että kyynärpääni ovat kutakuinkin siellä missä pitääkin.  Totuus onkin toisenlainen: niin ne vaan ovat pikkuhiljaa valuneet suoremmiksi. Siltä osin on siis kurinpalautuksen aika.

Kyynärpäihin ja niiden käyttöön liittyen opin muutenkin dramaattista uutta. Hevosta voi kääntää ja taivuttaa ihan reilusti sisäohjalla (kunhan huolehtii ulko-ohjan tuesta), siis niin reilusti, että kyynärpää voi liikkua kyljestä taaksepäin toooosi pitkälle. Tästä ne mun ohjausongelmat on ainakin osittain johtuneet - en ole uskaltanut käyttää ohjia reilusti vaan olen yrittänyt saada hevosen käännettyä lähes kättä liikuttamatta tai sitten pahimmassa hädässä vääntämällä ulko-ohjaa kaulan sisäpuolelle asti.

Mia pisti mut harkkaamaan mahdollisimman pientä kasia niin, että taivutin ja käänsin sisäohjalla tosi reilusti. Pelkkä ajatuskin tuntui tosi pahalta, mutta helpotti kummasti, kun Kalle alkoi liikkua kauniisti peräänannossa. Nämä pakkoharjoitukset ovat ainoa hetki, jolloin onnistun edes hetkeksi tavoittamaan sen, mitä sillä tuntumalla tarkoitetaan. Ilmeisesti siis ohjia voi käyttää reilustikin, kunhan ei nyi, revi eikä tee muitakaan äkkinäisiä tai rajuja liikkeitä. Ainakaan Kalle ei tuntunut pahastuvan yhtään.

Jalkojen ja rentouden suhteen oli vähän vaihteleva tunti. Hetkittäin harjoitusravi sujui tosi kivasti, mutta yleensä siinä vaiheessa, kun ehti yhtään iloita, niin paketti levisi jostain kohtaa :) Sain myös tehdä tosi hyvän ja haasteellisen harjoituksen: harjoitusravissa piti päästää ensin jalustimet pois, ravata muutamia ympyröitä ilman jalustimia ja sitten kalastella jalustimet takaisin jalkaan. Ja tehtävän haaste oli se, että kaikki tuo piti yrittää tehdä jäykistymättä. No, en suoriutunut likimainkaan täydellisesti, mutta sanoisin, että toiveita herättävästi kuitenkin.

Tiistain tunnin joudun jättämään väliin työmenojen vuoksi, mutta keskiviikkona pääsen onneksi taas tunnille.

(Ja jos joku ei tiedä, mitä on banaaniaskeleet, niin ne on niitä toiseksi pienimpiä, siis hiiriaskelten jälkeen.)

Rentouden harjoittelua

Koska iso osa ratsastusongelmistani johtuu järkyttävästä jännittämisestä, olen alkanut harjoitella tietoista rentoutumista ihan kaikessa arkisessa tekemisessä. Aikoinaan harkkasin sitä erityisesti autonratissa, mutta olen pikkuhiljaa yrittänyt laajentaa harkkailua kaikkeen olemiseen ja tekemiseen.

Luonnostaan rennon ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, että jonkun pitää ihan tietoisesti keskittyä miettimään, että pitäisi vaikka leukaluut rentoina - yritän olla mielummin vaikka vähän hölmön näköisenä haavi auki sen sijaan, että puristan hampaitani yhteen kaikin voimin. Samoin yritän opetella esimerkiksi istumaan sohvalla niin, että jalat olisivat ihan rentoina.  Niin vaikeaa!

Jotain editystä on kuitenkin tapahtunut. Viime tiistain tunti Sissin kanssa meni rauhallisemmin kuin yksikään aiempi. Uskon vahvasti (mikä on tietty vähän noloa, jos oon väärässä) siihen, että Sissin tyyppinen hevonen reagoi mun jännitykseen jännittymällä itse ja lisäämällä vauhtia. Joka tapauksessa tällä kerralla ei tullut tunnetta, että olisin joutunut aktiivisesti pidättelemään tammaa ja tuntui, että yhteistyö sujui aika paljon mukavammin.

Tunnilla tehtiin paljon siirtymiä ja harjoiteltiin puolipidätteitä. Pidätteissä tuppaan edelleenkin jäädä vetämään. Jotenkin vaan ei ajatus pelaa tai ei se ainakaan kulkeudu käsiin asti.

Maanantaina ja lauantaina kävin Mian tunneilla Kallella.  Palauteltiin mieleen taas sitä kyynärpään oikeaa paikkaa ja sitä, että sen kuuluu olla elastinen. Harjoiteltiin paljon siirtymiä ja erityisesti laukka-ravi- ja ravi-käynti-siirtymissä kyynärpään paikka meinaa unohtua kokonaan. Siinä on joku semmoinen kumma ajatusvirhe, että kun vaihdetaan pienemmälle vaihteelle, niin voi muka heittää ohjat pois.

Kehitystä kuitenkin on havaittavissa ja erityisesti jalkojen lisääntyneestä rentoudesta sain lauantaina positiivista palautetta loppuravien aikana. On aika hassua huomata, että oon pitkään väittänyt, etten pysty pitämään varpaita suoraan eteenpäin, koska mulla on nilkat luut vähän vinksallaan (jälkimmäinen siis on totta), mutta huomaankin nyt, että varpaiden suoraan eteenpäin kääntämisen on tehnyt vaikeaksi pakaroiden ja takareisien äärijännitys. Kun sitä ei ole, niin varpaatkin voivat olla huomattavasti suoremmassa ilman, että se tuntuu työläältä tai väkisin vääntämiseltä.

Hauskaa on myös huomata, että nykyään ratsastuksen aikana pystyn tuntemaan, milloin takareiteni ovat rennot. Tai itse asiassa olisi oikeampaa sanoa, että pystyn tuntemaan takareiteni - aloin nimittäin tuntea ne vasta silloin, kun ensimmäisen kerran onnistuin niitä rentouttamaan.

Jatkan siis tarmokkaasti rentousharjoituksia ja keskikehon lihasten treenaamista jumppapallon kanssa. Huomenna pääseen taas rapsimaan Kallea <3

Pukki!

Tänään koin ihkaensimmäisen pukin. Se ei nyt tietystikään ole mitenkään kovin ihmeellistä. Sen sijaan ihmeellistä, yllättävää ja riemastuttavaa on se, että pysyin kyydissä - jeeee!!!

Olin siis Mian tunnilla ihanalla Kallella. Tunti lähti käyntiin paremmin kuin aikaisemmat kerrat Kallen kanssa eikä meno ollut ihan niin tahmaista. En nyt silti lähtisi väittämään, että ruuna mitenkään into pinkeänä olisi polkenut menemään, mutta sentään liikuttiin ilman jatkuvaa muistuttelua.

Ja sitten verkkalaukkojen aikana tuli se vaihe, kun tosiaan liikuttiin. Kalle säikähti takana olevan ratsukon yllättäviä ääniä, pinkaisi laukasta aika paljon kovempaan laukkaan ja pukitti mennessään. Säntäystä kesti melkein koko pitkä sivu, lyhyt sivu ja vähän matkaa toista pitkää sivua. En oikein ehtinyt tajuta, mitä kaikkea siinä tapahtui, mutta ehdin ajatella, että mahdankohan saada Kallen rauhoittumaan ennen kuin tipun.

Hassuinta oli, etten edes meinannut tippua. Tai jos meinasin, niin sitten en huomannut sitä. Kun ottaa huomioon, miten usein minulta menee tasapaino, kun hevonen tottelee pyyntöäni liikkua reippaammin (niinpä!), on käsittämätöntä, etten kokenut horjahtavani näin yllättävässä tilanteessa. Voihan olla niin, että adrenaliini on hämärtänyt tilanteen ja olenkin horjahtanut tosi pahasti, mutten vaan ole rekisteröinyt sitä. Niin tai näin, olen tosi tyytyväinen, että hanskasin tilanteen edes jotenkuten.

Alkuverkkojen jälkeen tehtiin ensin pohkeenväistöä käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Käsittämätöntä, miten paljon vaikeampaa se on käynnissä, en saa rytmistä kiinni läheskään niin hyvin kuin ravissa.

Kolme tuntia tässä välissä Jaden kanssa on opettanut minua paljon - eikä vähite arvostamaan Kallen ravia, joka Jadeen verrattuna on ihan lähes tasaisen tuntuista. Pystyin jopa harkkaamaan pohkeenväistöjä perusistunnassa.

Yritin kovasti miettiä taas jalkoja ja ajoittain onnistuinkin pitämään ne suhteellisen rentoina. Tiedän, että tässä edetään pikiriikkisin askelin, mutta kun alkaa vähän kiinnittämään asioihin huomiota, niin toivoisi voivansa niihin heti vaikuttaa; harmittaa, etten osaa tehdä pohkeilla yhtään mitään ilman, että jalka välittömästi jäykistyy ja jalkaterä kiertyy ulospäin. Tämä siis jopa laukannostossa.

Kivaa oli se, että laukka Kallen kanssa sujui aika mukavasti ja sellaisia yllättäviä tiputuksia raville ei tainnut tapahtua kuin kerran. Ongelmalliselta sen sijaan tuntui ympyrällä pitäminen laukassa, en tainnut oikein saada ulkoapuja läpi, minkä seurauksena tulikin kerran - ja ihan aiheesta - sanomista, kun onnistuttiin kahden ratsukon voimin saamaan maneesissa ruuhka aikaiseksi.

*****

Tunnin jälkeen jäin auttamaan Miaa ja imemään itseeni hevostietoja ja -taitoja. Lopuksi sain juoksuttaa Wopperin, ja onnistuin paremmin kuin viime viikonloppuna Xaran kanssa - Wopperilla taisi olla hyvä päivä ja ehkä raipallakin oli jotain osuutta asiaan :) Kiva päivä!

*****

Perjantaina tunnilla Rauhalassa ratsastin Retulla. Alkuverkaksi mentiin vähän käyntipuomeja ja ravivoltteja. Varsinaisena tehtävänä oli viisi perättäistä kavalettia pitkän sivun keskellä, jotka piti tulla ravissa perusistunnassa, päädyssä voltti ja sieltä pituushalkaisijalle, jonka keskellä olevan puomin kohdalla siirryttiin käyntiin, puomin jälkeen siirryttiin raviin ja käännettiin voltille, jonka katkaisi voltin toisen puolikkaan kohdalla oleva puomi, joka ylitettiin käynnissä, sitten taas ravi, käynnissä puomin yli ja pituushalkaisijaa pitkin toiseen päätyyn, jossa jälleen voltti ja sitten kavaleteille.

Myöhemmin tehtävää muutettiin niin, että kavalettien jälkeen siirryttiin lyhyellä sivulla käyntiin, nostettiin laukka, tehtiin laukkaympyrä pitkällä sivulla, jatketiin laukassa pitkän sivun loppuun, jossa siirtyminen raviin ja tehtiin voltti tai pari ravissa ennen kavaletteja.

Jos tämän nyt summaisi, niin kavaletit ravissa olivat minulle tosi vaikeita istua. Unohdin hengittää ja tuntui melkein naurettavalta, kun pompsahdin satulasta niin voimallisesti ilmaan jokaisen kavaletin kohdalla. Unohdin myös sekä pidättää että myödätä. No, muistin sentään useimmilla kerroilla pitää silmät auki ja katsoa eteenpäin :) Erittäin hyvää harjoitusta pökkelöjalalle!

Laukat Retun kanssa menivät mukavammin kuin aiemmin ja taisin osata ainakin ajoittain pitää jalat suht rentoina. En oo menettänyt pökkelöiden suhteen toivoani vielä =)

Wuhuu! (ilman sarkasmia)

Viikossa on tapahtunut niin paljon, ja yritystoiminnan käynnistäminen on pitänyt sen verran kiireisenä, ettei aikaa kirjoittamiseen ole tuntunut löytyvän mistään. Johannan ihana kommentti viime torstain postaukseen painosti kuitenkin positiivisella tavalla nipistämään päivittämiseen tarvittavan ajan. Yritän nyt summata kuluneen viikon tapojeni vastaisesti eli tiivisti ;)

Viime perjantain ratsastus oli pakko jättää väliin ja antaa pakarahiertymän hieman rauhoittua. Lauantaina oli vuorossa ensi kohtaaminen uuden vuokraheppakokelaan kanssa. 16-vuotias Jade-rouva oli oikein säpäkkä tapaus enkä ole taatusti yhtä herkällä hevosella ratsastanut vielä koskaan. Semmoinen pohjeapu, jota aiemmat ratsuni eivät välttämättä ole vielä noteeranneet millään tavalla, sai Jaden pinkaisemaan karkuun. Opin aika äkkiä olemaan käyttämättä pohjetta kääntävänä apuna.

Säpäkkyydestään huolimatta Jade kuunteli oikein kivasti. Aina kun muistin pyytää. Tuppaa olemaan tädillä vähän taipumusta siihen, että kun vauhti kiihtyy, niin unohtuu, että siihen tosiaan voi vaikuttaa, että ei ole pakko jäädä paniikin vallassa puristamaan ja lietsoa heppaa yhä kovempaan vauhtiin.

Ensimmäinen yhteinen kokeilu oli kyllä kieltämättä molemmin puolin melko jännittynyt, ja aika vauhdikas. Jaden isossa ravissa istuminen oli todella vaikeaa, ja oikeaan kierrokseen mentäessä meinasin kahdesti suistua satulasta laukannostossa.

*****

Sunnuntaina sain olla tallityttönä Mian apuna (sitkeästi imartelen itseäni tytöttelemällä, mutta tallitäti-nimike ei vaan yhtään houkuttele ;). Taisi minusta olla vähän enemmän apua kuin edellisellä kerralla, mutta kyllä se turkasen hidasta vielä on. Pikkuhiljaa. Sitten viisikymppisenä voin ehkä jo elättää itseni tallityttönä :)

Heppojen laittamisen lisäksi sain kokeilla juoksuttamista. Toiseen kierrokseen homma toimi hyvin ja olin jo niin hevoskuiskaajaa että. Sitten vaihdettiin suuntaa ja tamma oli sitä mieltä, että yksi suunta olisi riittänyt ihan hyvin. Sorruin liialliseen maiskutteluun ja äänen käyttämiseen, ja sitten olikin kaikki auktoriteettipaukut käytetty. Jos pääsen toiste kokeilemaan, niin tiedänpä lähteä vähän toisella tavalla liikkeelle.

*****

Maanantaina pääsin kokeilemaan Jadea jo toisen kerran. Tällä kertaa oli ylimääräistä jännitystä tuomassa Jaden omistaja katsomossa. Tunti meni kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen kokeilu - Jade oli rauhallisemman oloinen ja ratsastajakin vähän paremmin tasapainossa. Harjoitusravissa ei silti montaa kauniisti istuttua askelta tullut, mutta laukka sujui lauantaihin verrattuna paljon paremmin.

*****

Tiistaina oli vuorossa tunti Rauhalan tallilla, ja tällä kertaa mentiin maastoon. Sain ratsukseni Jambon, jolla en ole alkeiskurssin jälkeen ratsastanut kertaakaan (paitsi istuntakurssilla liinassa). Jambo oli maastossa kiva kaveri, joskin tosi epävarma alamäissä ja hirmuisen ahne seisovan pöydän antimien perään. Ihan kunnialla kuitenkin lenkistä selvittiin.

Lopuksi ehdittiin vielä ottaa vähän laukkaa kentällä ja olin iloisesti yllättynyt siitä, että Jambon kanssa se sujui ihan kelvollisesti. Ohjauksen kanssa oli enemmän haasteita; Jambo taitaa olla aika herkkä istunnalle -> huojuva ratsastaja tuotti mutkittelevia teitä.

*****

Tänään olin taas Mian tunnilla Stenbackassa. Jade oli entistä ihanampi ja muutenkin tunti oli ihan huippu! Voitteko uskoa, että pökkelöjalka on vähän edistynyt?! Laukassa ja kevyessä ravissa sain tänään positiivista palautetta jaloistani, jotka tekivät nyt kerrankin jotain muuta kuin puristivat, ainakin isomman osan aikaa kuin yleensä. Olen niitä nyt niin pitkään aktiivisesti yrittänyt miettiäkin, että tuntuu tosi palkitsevalta huomata edistyvänsä.

Edelleenkin tilanne oli se, että heti, kun joutui tekemään jotain vähän enemmän (esim. useamman puolipidätteen) tai tuli mitään yllättävää (toinen ratsukko edessä),  jäykistyin välittömästi ja varpaat kääntyivät sojottamaan ulospäin. Mutta tasaisina, turvallisina hetkinä tunsin itsekin, kuinka jalat oikeasti olivat aika rentoina. Eron huomasi erityisesti reisissä, vaikka jännittäessäni varmasti ihan koko jalkaa jännitänkin.

Samoin aloin pikkuhiljaa erottamaan sitä, miten oman istunnan rentous vaikuttaa hevosen liikkeeseen ja miten siitä seuraa itseään positiivisesti vahvistava kehä: rento istunta -> rento hevonen -> mukavampi liike -> rennompi istunta -> rennompi hevonen -> mukavampi liike. Tosin tämä positiivinen kehä kääntyy myös hyvin nopeasti negatiiviseksi kehäksi: yllätys -> jännitys -> jännittyneempi hevonen -> epämukavampi liike -> jännittyneempi ratsastaja -> jännittyneempi hevonen jne. 

Jotain istunnan paranemisesta laukassa kertoo ehkä myös se, että aloin kaivata jalustimia. En pelastusrenkaina, joihin takerrun epätoivon vimmalla, vaan asennon tasapainottamisen tukena. Aiemmin minua ei ole haitannut, jos jalustin on siirtynyt koron tuntumaan, mutta tänään tuntui, että nimenomaan jalan rentouden säilymisen kannalta oli tärkeää pitää jalustin oikealla paikallaan.

Kaiken tämän hehkutuksen keskellä on silti katsottava silmiin myös toisenlaista totuutta : ratsastin tänäänkin enimmillään ehkä 15 askelta harjoitusravia kerrallaan eivätkä nekään askeleet olleet kaksisia. Harjoitukset jatkuvat perjantaina :)

*****

Että tämmöinen tiivis paketti.

Keskivartalon lihastreeniä

Nyt kun pakarat on taas niin verillä, ettei kärsi istua, on hyvä aika panostaa extrapaljon ratsastuksen kannalta valtavan hyödylliseen keskivartalon lihastreeniin. (Joojoo, tätä tottakai pitäisi tehdä ihan aina ja muutenkin kuin vain ratsastuksen vuoksi.)

Ihana opettajani Mia haastoi minut jokin aika sitten treenaamaan jumppapallolla niin, että on mahdollisimman pitkään konttausasennossa pallon päällä. Aluksi pelkkä ajatuskin tuntui mahdottomalta, ja ensimmäiset yritykset olivat tosi huteria. Yllättävän nopeasti kuitenkin tuossa lajissa kehittyi; nyt alkaa ranteiden kestävyys olla se, johon homma kaatuu.

Kehityksestä intoutuneena etsin netistä lisää vinkkejä jumppapallotreeniin. Haluan ehdottomasti jakaa nämä löytämäni hyvät treenivinkit ja ohjeet.

Onnistuneita harjoituksia seuranneessa euforiassa pohdin, että voisinko tasapainoilla pallon päällä jopa seisten - mies palautti aika äkkiä maanpinnalle ja säästi minut ylpeyden kolausta pahemmilta vammoilta :)

Pakarat - taas!!! (ei kuvia)

Maanantain tunnilla sain taas hiertymät pakaroihin - tai tällä kertaa oikeastaan vain vasempaan. Siis kertokaa nyt hyvät ihmiset, mitä teen väärin? Hassuinta on, että tuo maanantain tunti oli istunnallisesti varmaan parhain tuntini ikinä. Ja vaikkei se ehkä sankkoja joukkoja kiinnostakaan, niin lisättäköön vielä, että alushousutkin oli ihan Hööksiltä hankitut, ratsastukseen suunnitellut. En ymmärrä.

Tilannetta ei juuri helpottanut se, että menin eilen rupisella takamuksellani tunnille. Helmi muilutti minua taas pariin otteeseen oikein kunnolla: puski kolme kertaa pois ympyrältä, aina samassa kohdassa - luulisi, että sitä oppisi varautumaan, mutta näköjään ei.

Muutoin tunti meni ihan kivasti ja yritin miettiä jalkoihin samoja ajatuksia kuin maanantain tunnilla: varpaat menosuuntaan, polvet kiinni satulassa, mutta ei puristaen ja painoa jalustimille. Näistä viimeinen oli kaikkein vaikein toteuttaa, ja jouduinkin usein palauttamaan jalustimen takaisin paikalleen. Ehkä olin vähän rennompi kuin yleensä, mutta ei kyllä antanut aihetta massiivisempiin tuuletuksiin =)

Tänä aamuna maksoin ahnehtimisesta kovan hinnan, kun kiskoin reippaalla liikkeellä alas ruhjoutuneeseen pakaraani iloisesti kiinni liimautuneet kalsarit. Melko kipakkaa!

Kaikenlaista uutta ja ihanaa!

Tänään on Uuden Elämän ensimmäinen päivä. Olen siis ensimmäistä kertaa 12 vuoteen vailla työsopimusta. Koska yrityskään ei vielä ole virallisesti perustettu, olen siis virallisesti kai työtön?

Perjantain läksiäiset olivat ihanat ja muistuttivat monin tavoin niistä syistä, jotka saivat viihtymään noin pitkään samassa työyhteisössä. Itkupillipiiparien jäsenenä kyyneleitä oli tietysti odotettavissa, mutta loppujen lopuksi itsekin yllätyin tunnekuohun voimasta. Ei lähteminen helppoa ollut.

Onneksi tässä ei jää väliin mitään pehmeän laskun ja loputtoman voivottelun aikaa vaan uudet kuviot vaativat tiukkaa tekemiseen tarttumista heti tästä aamusta lähtien =)

*****

Itsenäisen elämän hyvistä puolista pääsin nauttimaan jo tänään, kun reilun viikon tauon jälkeen karkasin ratsastustunnille keskellä työpäivää. Ja mikä tunti! Mia on kyllä ihan huippuhyvä opettaja!

Koko yksityistunti oli pelkkää istunnan harjoittelua eli sitä kaikkein olennaisinta. Keskityttiin erityisesti akilleen kantapäähäni, joka ei siis ole pelkkä kantapää ;) vaan koko jäykistelemään taipuvainen jalka.

Supertunti huipentui oivaltamisen iloon, kun jossain vaiheessa ravi alkoi sujua jo vähän paremmin ja tajusin, miten hyvältä voi tuntua se, että pomppii, kunhan pomppii kontrolloidusti ja samassa rytmissä hevosen kanssa.

Tavallaan tuntee, että pomppii, vaikkei tunnukaan siltä, että pomppii. Siinä kai se oivallus nimenomaan onkin: minä valitsen pomppia mukana ja minä päätän, miten minä pompin. Sen sijaan, että yritän vastustaa pomppimista, jolloin tuntuu siltä, että pomppii. Tiedän, kuulostaa aika sekavalta. Jotenkin kai yritän selittää sitä, että yritän olla sen pomppimisen subjekti enemmän kuin objekti - ja se ero on oikeasti todella merkittävä.

Kalle oli ihana, ja minäkin sille todennäköisesti vähän kivempi kuskattava tällä kertaa =) On kyllä etuoikeus saada olla Mian opissa! Ja ratsastaa Kallella! Ja olla oman elämänsä toimitusjohtaja ;D

Hanuristressi!!!

Sikurin Sissi

Tuska, ahdistus ja stressi - siinä päällimmäiset fiilikset perjantain tunnilta. Eipä ole pitkään aikaan mennyt tunti niin plörinäksi.

Menin Sissillä, ja tehtävänä oli ratsastaa neliö kentän toiseen päätyyn, mutta niin, että neliön yksi kulma oli lyhyen sivun keskellä eli vähän niin kuin salmiakkikuviona kenttään nähden. Kulmiin piti tehdä takaosakäännökset ensin pysähdyksen kautta ja sitten vain hidastamalla. Tähän asti kaikki suht hyvin.

Sitten siirrytään tekemään samaa kuviota ravissa. Alku on lupaava: Sissin ravi maltillista ja onnistun istumaan siinä pari kierrosta paremmin kuin koskaan aiemmin (siis nimenomaan Sissillä). Tässä vaiheessa joko vauhti kiihtyy tai edellämenijän vauhti hidastuu. Seuraus on joka tapauksessa se, että olemme aika lähellä edellä menevän takapuolta. Yritän jarrutella, mutta meidän hanurissa hiostaa myös toinen ratsukko. Alan katsella, mihin voisin siirtyä. Siirryn. Vain huomatakseni, että taas on edessä hanuri. Siirryin uudelleen. Sama tilanne. Stressaannun ja jännityn. Sissin vauhti kiihtyy ja pidätteet eivät enää tahdo mennä läpi. Vaihdan taas paikkaa. Ojasta allikkoon. Opettaja kommentoi, että nyt on kyllä istunta ihan kateissa. Stressaannun vähän lisää. Jännityn vähän lisää (jos se nyt enää on mahdollista). Sissiä ei enää juurikaan kiinnosta mun jutut, koska taitavat olla aika hätäisiä. Tyttö on kuitenkin armollinen eikä ala kaahottaa. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen jatketaan uraa pitkin - pelastus!

Kun istunta on vielä niin hakusessa, että yhteinen rytmi hevosen kanssa voi löytyä aikaisintaan kymmenen askeleen jälkeen, jos saa kunnolla keskittyä, niin tuommoisessa tehtävässä, noin ahtaassa tilassa (6 ratsukkoa ja melko pieni neliö), minulla ei ole mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Kurjinta oli se, että tuosta ahtaanpaikan ahdistuksesta ja hanuristressistä jäi sellainen hermostunut fiilis päälle, että koko lopputunti meni vähän ohi. Otettiin laukkaa pitkillä sivuilla ja vaikka yleensä Sissin laukka on tuntunut kivalta, niin nyt ei yhteistä rytmiä löytynyt siinäkään.

Ainoa, mistä onnistuin pitämään kiinni tälläkin kertaa oli se, että jokainen laukka nousi minun pyynnöstäni. Mielentila huomioon ottaen olen yllättänyt, että sain edes tuosta pidettyä kiinni. Jotain edistystä siis kai... Aika mölö fiilis jäi siitä, että annoin itseni ahdistua niin kovasti.

*****

Tänään aamulla olin ensin tekemässä tallihommia Stenbackassa, josta jatkoin matkaa tunnille Rauhalaan. Ratsuksi sain pitkästä aikaa Kuvan. Harjoiteltiin lisäyksiä käynnissä ja ravissa. Kuvan kanssa tämä tuntui aika paljon vaikeammalta kuin kesän lopulla Retun kanssa, mutta se johtuu varmaan siitä, että Retun tempo on lähtökohtaisesti niin hidas, että siihen on helpompi saada tuntuvampi lisäys. Toisaalta en ole vielä kovin hyvä tuntemaan hevosen liikettä ja veikkaan, että moni pieni lisäys jää minulta helposti rekisteröimättä.

Laukassa istuminen meni tänään paljon paremmin kuin eilen, mutta jalkojen kanssa oli vielä ongelmia. Niiden rentojen, mutta paikallaan pysyvien jalkojen löytäminen ei ole ihan helppoa.

Pidätteiden suhteen sorruin taas huijaamaan itseäni. Mikä siinä on, että pitää uskotella itselleen pitätteen menneen läpi, vaikkei sen seurauksena tapahdu mitään???

Tallilla on ollut ihanaa, mutta ratsastuksen suhteen on nyt vähän argh-fiilis :( Ensi viikon aikataulut ovat semmoiset, etten näillä näkymin pääse kertaakaan ratsastamaan. Ehkä ihan hyväkin ottaa pieni aikalisä ja antaa ajatusten hautua. Mentaalivalmentautumista ja vatsalihastreeniä. Tallitöitä ja syksyistä metsää.

Zen

Hyvä suunta

Rauhalan rautarouvat Sissi ja Siina <3

Tiistain tunnilla Rauhalassa oli aiheena pohkeenväistöt. Näissähän en ole varsinaisesti loistanut. Oikeastaan olen onnistunut väistöissä ainoastaan ravissa, Toscalla ja Nortilla Stenbackan tallilla. Ja näiden onnistumisten ainoa selitys ovat olleet nimenomaan nuo mielettömän osaavat hevoset.

Nyt siis pohkeenväistöä käynnissä. Siinan kanssa ensimmäiset yritykset menivät ihan penkin alle ja sain laiskanläksyä. Sitten toiseen kierrokseen homma yllättäen onnistui huomattavasti paljon paremmin. Ehkä Siina kyllästyi ja päätti, ettei kestä enää enempiä laiskanläksyjä :) tai ehkä tein jotain vähän paremmin.

Ainakin pääsin kiinni kahteen suurimpaan ongelmaani: 1) löperö päästi taas hevosen kävelemään tehtävän läpi uskottelemalla itselleen, että Siina on vain niin reipas ja kiva, että kävelee ja 2) kehnolla kehonhallinnalla on vaikeaa antaa avuja oikeaan aikaan; vaikka opettaja kuinka neuvoo, että vuorotellen pidäte, pohje, pidäte, pohje, niin tästä masiinasta niitä tuntuu saavan vain samanaikaisesti.  Yhdellä tai kahdella yrityksellä sain avuja tuotettua vähän eriaikaisestikin. Ja minä ihan totta yritin joka kerta! Harmittaa, että vaikka tietää, miten pitäisi tehdä ja vaikka kuinka keskittyy, ei kuitenkaan saa tuotettua sitä mitä pitäisi.

Laukkatehtävässä nostettiin lyhyen sivun keskeltä laukka, tehtiin pitkälle sivulle laukkaympyrä ja jatkettiin laukassa vielä toisen pitkän sivun puoliväliin asti, jossa siirtyminen raviin.  Oikeaan kierrokseen Siinan kanssa tehtävä sujui oikein hyvin. Haasteita aiheutti ainoastaan ajoittainen ruuhka reiteillä. Siina yritti välillä ennakoida laukkaa, mutta pidin pintani enkä heittätynyt löperöksi.

Vasempaan kierrokseen Siina säikähti jotain minulle näkymätöntä jo ennen ensimmäistä laukannostoa. Sen jälkeen oli haasteita saada tamma ylipäätään uralle sillä pitkällä sivulla, jolla laukka olisi pitänyt nostaa. Kun samaan aikaan Siina vielä yritti ennakoida laukkaa, niin oli näille taidoille jo vähän liikaa samanaikaista tekemistä. Osa yrityksistä kuitenkin onnistui, ja näillä kerroilla laukka oli mukavaa ja minun hallinnassani - muistin nimittäin tällä kertaa ne pidätteet vähän paremmin heti alusta lähtien.

Olin kovin tyytyväinen itseeni tunnin jälkeen, vaikkei läheskään kaikki mennyt nappiin. Ja Siina on ihana!

*****

Keskiviikkona uskaltauduin Mian tunnille Kallella (Stenbackan tallilla), vaikka yhteinen sävel sunnuntain kokeilussa jäikin vielä enimmäkseen löytämättä ;)

Tunnilla ratsastetiin erilaisia kuvioita; kolmikaarista kiemurauraa, voltteja, ympyröitä ja kahdeksikkoa, mutta minun kohdallani kuviot ovat aika epärelevantteja, vaikka tietysti muiden mukana menenkin. Mian keskittyy nimenomaan opastamaan kohti parempaa istuntaa. Kallen laukassa istuminen oli tänään aluksi todella vaikeaa. Vaikka suomenhevosilla istunkin laukassa muuhun tasooni nähden hyvin (palautteen määrästä päätellen), niin tuommoisen suuren hevosen laukka tuntuu olevan ihan eri juttu.

Pikkuhiljaa sain kuitenkin jalkojani rentoutettua ja lantiota mukaan liikkeeseen, jolloin laukkakin alkoi tuntua kivalta. Jännä oli myös huomata, että kun keho rentoutui, niin laukannostotkin onnistuivat ihan toisella tavalla. Laukkakahdeksikon viimeiset kaksi kierrosta menivät jo alkutuntiin verrattuna tosi hyvin. Loppuravien aikana sain ehkä ensimmäisen kerran tuntemuksen siitä, miltä tuntuu, kun jalka on enemmän niin kuin sen kuuluisi. Jotenkin sain yhtäkkiä varpaatkin vähän enemmän menosuuntaan ilman, että se tuntui hirmuiselta vääntämiseltä. Toiveita siis on!

Harjoitusravi oli tänään huomattavasti kurjempaa katsottavaa kuin sunnuntaina, mutta toivottavasti sillä saralla saadaan toivoa heräteltyä seuraavalla Kalle-tunnilla.

Sitä pääsee kyllä kokemaan hassuja fiiliksiä, kun saa ratsastaa niin hienolla hevosella kuin Kalle; ei ihan heti arvaisi, että näillä taidoilla tehdään laukanvaihto poikkihalkaisijalla ihan noin vain ohi mennen. Eikä muuten tehdäkään, mutta Kallen taidoilla tehdään :) Komea, huipputaitava Kalle <3

Kalle!

Vuokraheppakokelas Kalle osoittautui ihmisläheiseksi, ruualle persoksi herrasmieheksi. Vuokraajakokelas ei ollut Kallen mielestä ainakaan ihan pahinta päällä maan, vaikka ei osannutkaan pyytää riittävän selkeästi liikkumaan eteenpäin ja muutenkin sähläsi selässä aikalailla omiaan.

Ihanaa, että yhteisen sävelen löytymisestä on toiveita, sillä se tarkoittaa, että pääsen taas Mian oppiin! Ja Kalle on niin hieno heppa, että tällainen oppimaton tätiratsastaja ei sitä edes ymmärrä. Olen etuoikeutettu ja sitä kannattaa aina välillä palautella mieleensä.

Lisää Kallesta ja Miasta keskiviikon tunnin jälkeen. Yritän tohkeilultani muistaa napata kuvankin komistuksesta.

Siirtymiä, kulmia, taivutuksia, pidätteitä

Kaunottaret Sissi ja Siina

Perjantain tunnilla sain pitkästä aikaa ratsukseni Helmin.  Aloitettiin tekemällä voltit pitkien sivujen keskelle. Tärkeää oli saada hevonen taipumaan ja silti säilyttää hyvä käynti. Sitten lisättiin voltit myös lyhyiden sivujen keskelle ja otettiin mukaan ravipätkät aina siitä, kun palattiin voltilta uralle seuraavaan kulmaan (eli näillä ratsastustaidoilla lyhyeen sivuun ei kovin montaa raviaskelta mahtunut).

Helmin kanssa yhteistyö sujui näissä ihan kohtuullisesti, joskin tamma ennakoi lähes kaikki käyntisiirtymiset. Näin jälkikäteen mietin, että jos heppa siirtyy oma-aloitteisesti käyntiin, niin pitäisi varmaan jatkaa ravissa tehtävänvastaisesti kulman ylikin, jotta saisi itse määrättyä askellajin. Tässä kohtaa taas vanha löperö näytti todellisen luontonsa ja hyväksyi Helmin ennakoinnit lähes mukisematta, aijai.

Kun voltteja ja siirtymiä oltiin tehty molempiin suuntiin, siirryttiin keskiympyrälle, jossa tehtiin taas ravi-laukka-siirtymiä, eli puoli kierrosta aina yhtä lajia kerrallaan. Molempiin kierroksiin oli yhden kerran haasteita saaada laukka nousemaan, mutta muutoin kaikki yritykset (joita oli aika monta) onnistuivat tosi hyvin. Helmin laukka varsinkin oikeaan kierrokseen oli tosi mukavaa. Vasempaan oli vähän enemmän käynnistysvaikeuksia ja tiestäkin pikkuisen enemmän keskusteluntarvetta.

Kaikkiaan tosi kiva tunti Helmin kanssa! Lonkat ja reidet joutuivat koville, kun yritin niitä muistaa pitää aukinaisina ja Helmi on melko pyöreä rungoltaan :)

Avaruusponi <3

Lauantaiksi oltiin varattu kaverin kanssa yhteinen yksityistunti, tavoitteena erityisesti istunnan parantaminen. Ratsuksi sain ihanan, tasaravisen Siinan.

Alkuun mentiin neliötä käynnissä. Ohjeena oli tehdä hyvät kulmat, muistaa suoristaa ja säilyttää käynnin tahti kaikissa vaiheissa. Siina yritti keskikentän puoleisilla kulmilla vähän kiihdytellä taivutusten alta pois, ja löperönä annoinkin sen aluksi niin tehdä (tamma onnistui huijaamaan minua taipumalla juuri sen verran, että sai minut tyytyväiseksi). Huomautusten jälkeen tsemppasin ja muistin ulko-ohjan, jonka jälkeen kaikki neljä kulmaa menivät kivasti.

Kuvioon lisättiin pysähdykset kaikille sivuille ja muutama peruutusaskel. Erityisesti piti keskittyä pitämään yläkroppa hallittuna siirtymissä. Onnistuin melko hyvin, ja positiivista oli se, että silloinkin kun en onnistunut, huomasin sen myös itse. 

Sitten jatkettiin samaa neliötä ravissa. Tässä vaiheessa jouduin sanomaan heiheit jalustimille. Ei siitä mihinkään pääse, että harjoitusravi on tällä keholle toooosi vaikeaa. Väliin mahtui toki sellaisiakin pätkiä, jolloin löytyi yhteinen rytmi ja hetkellinen rentous. Enimmäkseen kuitenkin keskityin puristamaan reisilläni kuin viimeistä päivää.

Hassu ilmiö on se, että kun ilman jalustimia vauhti kiihtyy, niin menen lähes toimintakyvyttömäksi ja tuntuu, etten saa edes pidätteitä tehtyä. Ei toimi sen paremmin kroppa kuin ajatuskaan. Kaikki energia tuntuu menevän selässä pysymisen varmisteluun. Välillä onneksi sain tehtyä pidätteetkin, ja niillä kerroilla kulmista tuli edes välttävät.

Lopuksi tehtiin vielä  kentällä kahdeksikkoa, jonka toinen puoli ratsastettiin neliöksi harjoitusravissa ja toinen puoli ympyränä laukassa.  Tässä vaiheessa minun oli pakko ottaa jalustimet takaisin käyttöön; laukassa kyllä uskoin selässä pysyväni, mutta arvelin laukka-ravi-siirtymisten koituvan kohtalokseni.

Jalustimiin turvautuminen taisi olla tällä kertaa oikea valinta, sillä Siina oli kovin laukkaavaisella tuulella, ja hidastamisen kanssa oli tekemistä. Tosin tässä opin oivan läksyn: kun on tuommoisen reippaamman hevosen selässä, niin se laukka kannattaa pitää pienillä pidätteillä hallussa heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Sen jälkeen on paljon paremmat mahdollisuudet tehdä hallittuja siirtymiä. Näillä ohjeilla viimeinen siirtymä oli välttävä. 

Hurjan hyvä tunti! Erityisesti tällaiselle löperölle on äärihyvä, että joku toinen vahtaa vähän tiiviimmin ja muistuttaa siitä, miten pitää koko ajan keskittyä tekemiseen ja tavoitella onnistunutta suoritusta eikä vaan jotain vähän sinne päin. Jotenkin sitä vaan toivoisi, että voisi tuossa harjoitusravissa istumisessa kehittyä nopeammin; niin oli haastellinen tunti ja Siinalla sentään on todella tasainen askel.

*****

Huomenna pääsen kokeilemaan mahdollista vuokraheppaa. Jännittää niin vietävästi! Pitäkää peukkuja, että se on rakkautta ensi silmäyksellä :)

Lion Attack

Haaveilen ratsastussafarista Afrikassa, ja etsin niihin liittyen videoita Youtubesta. Sitten löysin tämän:

Tallin taika

Sain juuri ennen tallille menoa oikein harvinaisen kurjia uutisia. Semmoisia, jotka yleensä saavat  aikaan valtaisan kiukun ja turhautumisen, jonka sitten jossain vaiheessa, jonkun ontuvan tekosyyn varjolla kohdistan täysin aiheettomasti siihen kaikkein tärkeimpään ihmiseen. Nyt olin kuitenkin yksin matkalla tallille ja ruuhkien takia matkantekokin venyi. Alkoi tuntua, että myöhästyn. Ilmassa oli kaikki hermojen menetykset ainekset.

Parkkipaikalla tuoksuu märkä heinä.  Jo se saa sykkeen hidastumaan ja verenpaineen asettumaan. Tallin ovella kuuluu ensimmäinen hörähdys. Huijaan itseäni kuvittelemalla, että se on suunnattu juuri minulle. Silitän, rapsutan ja painan nenän vasten samettista turpaa. Olo on  seesteinen, onnellinen ja kiitollinen.

Hoidin ja varustin valmiiksi ihanan Siinan ja suuntasimme sateiselle kentälle. Tunnin aiheena oli istunta ja treenattiin erityisesti harjoitusravia. Mielestäni istuin paremmin kuin muutamilla aiemmilla kerroilla. Se antoi toiveita, mutta toisaalta Siinalla on yksi Rauhalan tallin tasaisimmista askelista.

Laukkaa harjoiteltiin tällä kerralla isolla keskiympyrällä niin, että aina puolet ympyrästä käveltiin ja puolet laukattiin. Molempiin kierroksiin ensimmäiset laukannostoyritykset epäonnistuivat; en ilmeisesti osannut viestiä riittävän selkeästi. Sitten, kun Siina sai kiinni siitä, mikä oli homman nimi, se yritti varastaa joka kierroksella. Ja mitä teki löperö? No hemmetti, ylitti itsensä tietenkin!!! =) Siis kertaakaan en antanut periksi enkä suostunut ajolähtöihin vaan kaikki laukat nostettiin tehtävänannon mukaisesti käynnistä.

Yksi laukannostoista taisi olla jopa tosi hienokin - ainakin se tuntui siltä. Ajoitus osui jotenkin nappiin, Siina lähti pehmeästi laukkaan heti pyyntöni perään ja onnistuin itse pysymään liikkeessä mukana myös siirtymän ajan. Tuntui ihan mahtavalta! Sen toistaminen ei sitten euforiassa enää onnistunutkaan. Ensi kerralla sitten!

Loppukäyntien aikana tajusin, että eipä olleet ikävät uutiset käyneetkään mielessä. Eikä mieli enää edes ollut mitenkään musta. Ihana laji!

Ponnyakuten - kannattaa katsoa!

Kuva Ponnyakuten-sarjasta

Satulahuone-blogista bongasin ohjelmavinkin: SuomiTV esittää ruotsalaista lastensarjaa Ponnyakuten (suomeksi luonteva käännös on tietenkin Apua, ponini ei tottele!), jonka jaksoja voi katsoa myös SuomiTV:n netistä. En tiedä, iskeekö tämä välttämättä sellaisiin aikuisiin, jotka ovat heppailleet koko elämänsä, mutta ainakin minut se tempasi mukaansa välittömästi.

Ohjelmaan on valittu ryhmä nuoria, joilla on erilaisia haasteita poniensa tai oman ratsastuksensa kanssa: yksi ei suostu menemään traileriin, toinen pelkää ihmisiä, kolmas on agressiivinen jne. Nuoret poneineen viettävät kaksi viikkoa Tobbe Larssonin tilalla, hänen ja monien muiden valmentejien opissa. Ihania onnistumisen hetkiä ja ainakin minulle paljon uutta tietoa. Suosittelen!

Puolitoista väistöaskelta ja vähän sarkastinen wuhuu!

Viikonloppu on ihanan täynnä heppailua. Sain ratsastaa sekä perjantaina että lauantaina kauniilla Sissillä.

Sissi ei meinannut mitenkään haljeta riemusta, kun maanittelin sitä poseeraamaan.

 Perjantain tunnilla teemana oli pohkeenväistöt. En osannut. En siis oikeasti yhtään. Vaikka kuinka toistelin päässäni mantraa pohje, pidäte, pohje, pidäte, ei kroppani saanut suoritettua niitä perätysten. Ihan kuin olisi joku vain pohkeenväistöissä vaikuttava ohjelmointivirhe, että jalka ja käsi vaan väkisin toimii samaan aikaan.

Siinä vaiheessa, kun tulin kolmatta kertaa laiskanläksykierrokselle ja olin melkein jo luovuttanut, jokin liikahti hetkeksi oikealle paikalleen ja käsi ja jalka suostuivat hetken toimimaan itsenäisinä yksiköinä. Tai sitten se oli puhdas vahinko. Joka tapauksessa tuloksena oli puolitoista onnistunutta väistöaskelta - wuhuu! ...kai.

Lopputunnista otettiin vielä laukkaa pitkällä sivuilla. Ensimmäistä nostoa taas kiirehdin ja lopputulos oli sen mukainen. Sen jälkeen muistin valmistella paremmin ja homma toimi paremmin. Sissi oli kyllä aika topakalla tuulella ja muutama laukkaan siirtyminen oli melkoisen räjähtävä. Onneksi loppua kohti onnistuin rauhoittamaan, joten jäi taas kiva mieli.

Sikurin Sissi

Lauantaina keskityttiin enemmän istuntaan. Olen tosiaan venytellyt lonkkiani päivittäin jo todella pitkään. Tulosta ei tunnu tulevan, joten pitänee keksiä parempia venytyksiä. Tai tehdä nämä nykyiset oikein? ;)

Ravissa pompin enimmäkseen aika holtittomasti. Väliin mahtuu aina muutama paremmin istuttu askel, joiden aikana ehtii vähän saada kiinni siitä kivasta fiiliksestä, mutta se katoaa ennen kuin ehtii enempiä innostua. En oikein pääse käsiksi siihen, miten jalka voisi olla samaan aikaan rento ja pitkä.

Laukassa istun huomattavasti paremmin kuin ravissa, vaikka lonkasta varmasti pitäisi pystyä rentouttamaan vielä paljon. Vasemmassa kierroksessa ulkojalka tuppaa myös vispaamaan (tästä taisin mainita joskus aiemminkin). Se on hämmentävää, sillä sen saa sitä ihan täysin pysähtymään, vaikka miten yrittäisin. Paitsi tietysti, jos jännitän molemmat jalat ihan jäykiksi, mutta muuten ei kyllä onnistu. Oikeaan kierrokseen ongelmaa ei ollut. Mystistä.

Tuntien jälkeen hepat pääsivät viettämään ansaittua viikonloppua laitumelle. Ihanaa, että saavat laiduntaa kavereiden kanssa!

Komea Retu

Virolaisen kanssa metsässä kiinnitin huomiota noihin alla olevan kuvan sieniin. Niitä on tosi paljon. Mahtavatko olla syötäviä? Voisin vaikka kerätä ja tyrkyttää jollekulle, joka sienistä tykkää.

Sieniä

Tyhjän päälle

Jännittää! Olen viimeisiä viikkoja nykyisen työnantajani palveluksessa, jossa olen ollut liki 12 vuotta. Useassa eri tehtävässä tosin, mutta silti samassa työyhteisössä piiiiitkään; yli kolmanneksen koko elämästäni ja 80 prosenttia työvuosistani. Irrottautuminen on vaikeaa. Yhtään helpommaksi tilannetta ei tee se, että olen aloittamassa jotain sellaista, johon minun ei koskaan pitänyt ryhtyä. Minusta tulee yrittäjä.

Itse asiassa olin nuoruudessa ja vielä varhaisaikuisenakin niin yrittäjyysvastainen, että se oli suunnilleen ainoa ammatti, jossa en itseäni missään nimessä voinut kuvitella. Ja painokkaasti korostin viestiäni vielä sanomalla, etten suostuisi edes elämään yrittäjän kanssa. No, mies on ollut yrittäjänä nyt reilut viisi vuotta ja juuri tälläkin hetkellä minun pitäisi kyhätä kokoon omaa liiketoimintasuunnitelmaa. Joku on tainnut sanoa, että juuri ne ei koskaan -asiat  toteutuvat varmimmin. Jos nyt siis sanon, etten koskaan saa liiketoimintasuunnitelmaa valmiiksi, voinko olla varma, että se valmistuu ajoissa ensi torstaiksi?

Jos yrittämisen polulla käy hyvin, kuulette siitä varmasti vielä jossain vaiheessa jotain. Jos taas epäonnistun, vaikenen koko yrityksen olemattomiin, kuten kävi taannoin erään puolimaratonprojektinkin =)

Sateenkaarisillalle

Tosca IV 16.6.1989-7.9.2010

Tosca oli ensimmäinen hevonen, jonka sain yksin hakea laitumelta. Ensimmäinen kerta jännitti valtavasti, ja jouduin talliin päästyämme varmistamaan, että olinhan tuonut mukani oikean hevosen. Sen jälkeen sujui paremmin, vaikka välillä Tosca tosiaan pisti hakemaan itsensä mutaisen tarhan äärimmäisestä päädystä. Mutta toisinaan ihana rouva tuli kutsusta portille ja täytti sydämeni lapsellisella ilolla, sai minut tuntemaan itseni erityiseksi.

Kärsivällinen, lempeä, viisas, taitava ja kaunis.  

Until one has loved an animal, 

a part of one´s soul remains unawakened. 

Anatole France

Tavoitteellisesti talvikaudelle

The Puu

Yksi talvikauden tavoitteista voisi tietysti olla se, ettei kroppa enää keväällä näyttäisi samalta kuin tänään metsässä hämmästelemäni puu (kuvassa).

Mutta varsinaisesti tässä postauksessa oli tarkoitus puhua ratsastukseen liittyvistä tavoitteista, joista puhuttiin tänään tunnin lopuksi. Jokainen asetti itselleen jonkin tavoitteen, johon erityisesti keskittyy. Minun piti tietysti ahneena ja päätöksiin kykenemättömänä hamstrata itselleni kaksi:

1. Fyysinen tavoite: lonkkien vetreyttäminen ja sitä kautta parempi istunta.

2. Mentaalinen tavoite: vähemmän löperyyttä ja enemmän keskittymistä.

Jos näissä molemmissa edistyy edes jonkin verran, niin keväällä olen jo paljon parempi ratsastaja, ja siis hepoille mukavampi ja reilumpi kaveri. Mutta ilmaiseksihan noista ei tule kumpikaan, joten töitä pitää tehdä.

Tänään tunnilla menin Retulla. Alkuverkat sujuivat kivasti ja varsinaisiin tehtäviin lähdin positiivisin odotuksin. Tehtiin jyrkkää loivaa kaarevaa eli niin, että kaari ulottui jotakuinkin halkaisijalle asti. Tavoitteena tietysti taivuttaa (se on nyt tosiaan tainnut tulla jäädäkseen :), ks Taipuu, taipuu). Hetken päästä lisättiin kuvioon vielä voltit kaarien keskelle.

No, ei ollut helppoa. Homma meni niin, että jos liikuttiin, ei taivuttu ja jos taivuttiin, ei liikuttu. Tähän liikkumattomuuteen yritin sitten vielä oivaltavasti vaikuttaa nytkyttämällä itseäni satulassa - sehän se on se eteenpäinvievä avu, jota jo alkeiskurssista lähtien on opeteltu. Nyt se ei kuitenkaan jostain syystä toiminut. En ymmärrä, miten voi olla niin vaikeaa yrittää miettiä useampaa asiaa samanaikaisesti? Alan tuntea yllättävää sympatiaa miestäni kohtaan ;)

Seuraavaksi jatkettiin kaaria ravissa, jollon vauhti ei hyytynyt, mutta en kyllä päässyt taivutuksillakaan loistamaan. Joskin kyllä sinne taisi muutamia hyviäkin hetkiä mahtua joukkoon. Sitten jätettiin toiselta pitkältä sivulta kaari pois ja otettiin sinne laukka. Laukat nousivat sujuvasti ja hieman pyytämällä niihin löytyi vähän ponnekkuuttakin. Tässä vaiheessa oli kiva fiilis.

Viimeisenä tehtävänä mentiin uraa pitkin niin, että aina pitkällä sivulla otettiin laukkaa, siirryttiin vielä pitkän sivun puolella raviin ja ratsastettiin hyvä kulma ja taas seuraavalle pitkälle sivulle laukka. Yksinkertaisen kuuloinen tehtävä, mutta tässä vaiheessa paketti hajosi ja Retu päätti, että yhteenkään kulmaan ei enää mennä.

Naputin pohkeella, yritin ohjeella ja siirtelin painoani holtittomasti puolelta toiselle,  mutta en kertakaikkiaan (tai ehkä juuri siksi) löytänyt tapaa saada Retua takaisin toivotulle reitille. Tämän seurauksena tietysti myös suurin osa laukoista oli vääriä, kun paino oli missä sattuu ja keskittyminen meni siihen, että saisi ratsun edes suunnilleen jonnekin uran tuntumaan. Olin taas liian hidas ja jäin puristamaan pohkeella sen sijaan, että olisin ollut nopea ja terävä. Raippakin oli kädessä, mutta enpä sitäkään älynnyt käyttää. Plörinäksi meni.

Sitten yllättäen loppuraveissa Retu oli taas aivan ihana. Meni nätisti kulmiin ja toimi muutenkin kuin unelma. Harmi, että tuohon väliin osui tuommoinen ylikuumeneminen ja harmi, etten osannut toimia siinä yhtään paremmin. Siitä huolimatta jälleen erittäin kiva tunti! (Onko muunlaisia?)

Seuraavan tunnin ratsukot ihanassa ilta-auringossa.

*****

Sain palautetta aiemmasta postauksesta, jossa kirjoitin näin:

Sain jo alkulämmittelyravien aikana käskyn tehdä tunnin raviharjoitukset ilman jalustimia. Kovasti kun olisi tämän tädin istunnassa korjaamista. Opettaja kuvasi sitä niin, että minä istun enemmänkin hevosen yläpuolella kuin sen selässä.

Oikeasti opettajan kuvaus oli tietysti se, että minä istun enemmän hevosen selässä kuin sen ympärillä. Tuo selässä ja yläpuolellahan on sama asia. Tämän ilmauksen kyllä aikoinaan ymmärsin oikein, mutta sen kirjalliseen muottoon saattaminen olikin sitten ontunut pahemman kerran. Joka tapauksessa tuosta päällä istumisesta pyrin siis pois ja yksi tärkeä askel sillä tiellä on jo alussa tavoitteisiin listattu lonkkien vetreyttäminen.

Tuoksuja

Virolainen on ajanut oravan puuhun.

Metsässä tuoksuu syksy. Vaikken muuten olekaan syksyihminen, niin syksyinen metsä on kyllä ihana. Ja Leevikin tykkää. Yllä oleva kuva on otettu muutama minuutti sen jälkeen, kun Suuri Metsästäjä oli ajanut oravan puuhun. Kai se yrittää tuossa tuijotuksellaan varmistaa, että kurre pysyykin pakopaikassaan.

Perjantaina tallin eteisessä nuuskutin tallin tuoksua. Tuntui, että edellisestä kerrasta oli liian pitkä aika, vaikka olinkin siis ollut tiistaina tunnilla. Tallin eteinen on ihana paikka; siinä on sellainen näkymätön narikka, johon on pakko jättää kaikki huolet, murheet ja stressi.

Tunti Sissin kanssa alkoi huonosti. Tamma oli niin rauhaton, että ensimmäistä kertaa koko valtavan pitkän ratsastusurani aikana en päässyt omin avuin selkään. Harmitti ja vähän hävettikin, etten saanut Sissiä pidettyä paikoillaan ja pelkäsin, että alun huono fiilis pilaa koko tunnin.

Onneksi pelkoni oli turha. Verkkailuissa oli vielä vähän semmoista epävarmuutta ja opettaja kommentoikin, että näytin kovin tasapainottomalta. (Jäin miettimään, että tarkoittaakohan tuo kommentti sitä, että edes joskus onnistun näyttämään tasapainoiselta? :))

Tunnin aiheena oli keskivartalon ja ennen kaikkea syvien vatsalihasten hallinta. Harjoiteltiin pysähdyksiä ja peruutuksia ja lopulta laukannostoa suoraan peruutuksesta. Olin tosi tyytyväinen suoritukseeni, vaikka tottakai parantamisen varaakin jäi.

Pysähdykset onnistuivat hyvin, osa pelkällä istunnalla. Peruutukset sujuivat myös, joskin muutaman kerran Sissi oli lähdössä eteenpäin jo kahden peruutusaskeleen jälkeen, vaikka oma ajatukseni oli peruuttaa aina vähintään neljä askelta. Vain yhden kerran peruutuksessa unohdin omat vatsalihakseni ja kaaduin vähän etunojaan.

Laukannostot peruutuksesta onnistuivat joka kerta, joskin ainoastaan kaksi oli sellaisia, joissa itse olin ensimmäisestä askeleesta lähtien mukana. Pitäisi vielä enemmän keskittyä tuntemaan hevosen liikettä eikä keskittyä niin paljon itseensä.

Loppuraveissa Sissi meni tosi kivasti eikä minkäänlaista kaahotusta ollut ilmassa. Kiva tunti alun hapuilun jälkeen!

*****

Lauantain tunnille sain pitkästä aikaa Helmin. Tallin vanhimmalla rouvalla on ikää jo kunnioitettavat 18-vuotta, mutta vanhus ei Helmi ei todellakaan ole! Tamma oli oikein pirteä ja enimmäkseen ihan vauhdikas. Taivutusten aikana vauhti meinasi välillä hyytyä, mutta kyllähän se vertyminen kestää nuoremmillakin.

Tehtiin alkulämmittelyiksi kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä ja sitten ravissa, niin että uralla otettiin laukkaa. Helmiä oli tosi vaikea saada taipumaan, mutta sitkeä yritys (ja venyttely) palkittiin ja lopputunnista Helmi taipui jo paremmin. En edelleenkään ole kovin kaksinen taivuttelija :)

Varsinaisessa tehtävässä jatkettiin taivutteluja tekemällä ravissa toiseen päätyyn iso ympyrä, jonka sisälle tehtiin vielä ravivoltti. Ympyrän jälkeen palattiin uralle ja nostettiin laukka pitkän sivun keskeltä ja tehtiin toiseen päättyyn laukkaympyrä.

Oikeaan kierrokseen tehtävä sujui hyvin, mutta vasempaan kierrokseen myötälaukan löytäminen oli haasteellista. Lisäksi vasemmassa kierroksessa Helmi karkasi suoraan kahdesti siinä kohden, kun olisi pitänyt kääntyä laukkaympyrälle. Molemmilla kerroilla syy oli ilmeinen: keskityin selittämään jotain muuta. Mitään ogelmaa ei ollut niillä kerroilla,  kun keskityin ratsastamaan ja suunnittelin ympyrälle kääntymisen hyvissä ajoin. Toistan usean kuukauden takaisin havaintoni siitä, että olennaista on ehtiä itse valmistautua siihen, mitä on tekemässä. Jos ei siinä onnistu, on aika kohtuutonta vaatia kummoistakaan suoritusta hevoselta.

Tunnin jälkeen talutettiin tammat laitumelle. Ihana oli katsoa, kun ilopukittelivat ja ottivat pieniä spurtteja. Laitumella oli tarjolla myös erikoisherkkuja: ihanan tuoksuisia, punaposkisia omenoita. Harvoin on aikuisena omppuvarkaus houkuttanut yhtä paljon, mutta onnistuin pitämään näppini kurissa :)

*****

En taas muistanut tallilla kuvata,  joten hyvityksenä tarjoilen koirulin ja syysmetsän kuvia.

Leevi Petteri Virolainen

Traktoritie syysmetsässä