Vetoomus: tädille lisää tunteja vuorokausiin!

Muutama päivä sitten oli suuri päätöksenteon hetki. Mies katsoi minuun spanielinsilmillään ja sanoi vetoavasti: "Rakas, älä pakota mua lähtemään yksin". Mitä siinä voi vaimo muuta tehdä kuin myöntyä.

Tiistaina on siis (äkki)lähtö ja nyt pitää melko kiirettä. Koira, koti, hevonen, työt ja joulujutut. Niin ja tietty matkasuunnitelmat ja muut. Sen verran fiksaamista, ettei ihan meinaa viikko riittää.

Leevin hoito on onneksi jo saatu sovittua ja koti menee siinä samalla, kun vakkarihoitaja tulee asumaan meille. Durtsista päävastuun on lupautunut ottamaan ihana luotto-Sanni muutaman muun superystävällisen ihmisen avustuksella. Työasioista olen saanut sumplittua ison osan, mutta vielä riittää tekemistä ennen matkaa. Pieni osa hommista lähtee mukaan matkalle. Ja sitten vielä joulu ja kaikki siihen liittyvä. Huh.

Mutta ei sais keskittyä valittamiseen vaan pitäisi iloita siitä, että pääsee sukeltamaan – jei!

*****

Durandolla olen nyt ratsastellut joka päivä. Ja siis nimenomaan ratsastellut. Lyhyitä aikoja ja melko vähäisillä odotuksilla/vaatimuksilla. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että mennään mun määräämää askellajia ja mun määräämään suuntaan. Muutoin en juuri ole vaatinut. Silti osa näistä vähistäkin vaatimuksista on kaikunut kuuroille korville.

Tätä päivää lukuunottamatta Durando on ollut ihan pirteä, ja tänäänkin oma moottori löytyi laukkaamisen jälkeen. Tosin laukkojen löytyminen vei myös ihan hyvän tovin aikaa. Huomasin taas, että parhaiten homma toimii silloin, kun en mieti mitään muuta kuin, että tästä lähtee laukka ja ajattelen selkeästi eteenpäin. Kaikki muut lähestymistavat johtavat eriasteisiin epäonnistumisiin.

Positiivista:

• Punkeminen pysynyt aika hyvin kurissa. 
• Durtsi ollut enimmäkseen pirteä eikä ole nähty makoilevan tarhassa.
• Mun ja Durtsin elämässä on huippuihania ihmisiä, jotka auttavat silloinkin, kun pyydän ihan kohtuuttoman paljon.

Edit: Luettuaan tämän postauksen mies kommentoi, että spanielinsilmien kohdalle olisi totuudenmukaisempaa kirjoittaa kivespussisilmät (ihan vähän väsynyt mies). En kuitenkaan korjaa tekstiä, koska muokkauksen jälkeen myöntymistäni voisi olla vaikea ymmärtää ;D

Ristiriitaisia fiiliksiä

Kun työt on tehty, voi keskittyä vaan näyttämään komealta. 

Durando oli eilen illalla ollut levoton tallissa ja taas tänään makoillut tarhassa. Silmätkään eivät ilmeisesti ole ihan niin kirkkaat kuin sopisi toivoa. Päätin, että soitan maanantaina lääkärin paikalle ja kyselen, että mistä kannattaisi lähteä tutkimaan. Varmaan ainakin verikokeet voisi ottaa ja varmistaa, ettei ole mitään puutoksia eikä toisaalta päinvastaisiakaan.

Näitä outouksia lukuunottamatta D oli ihan normaali oma itsensä. Hörisi tyytyväisenä, kun menin hakemaan sitä tarhasta ja söi karsinassa hyvällä ruokahalulla aamulta ylijääneet Vi-Siblin-kaurat. (Ilmeisesti aamulla, kun on vaan kauraa, ei Vi-Siblin uppoa yhtä hyvin kuin iltamössöjen kanssa. Sitten kummallisesti kuitenkin iltapäivällä kylmänä tekee hyvin kauppansa.)

Osaan onneksi aina stressata sitä, että mitä jos pahennan asioita, joten huolissani kyselin vielä tallinpitäjän mielipidettä liikuttamiseen. Sain kuitenkin neuvon liikuttaa kevyesti (normaalisti), jos vain hevonen liikkuu halukkaasti.

Ja liikkuihan se. Kyllä on muuten hurjia päiväkohtaisia eroja liikkumisinnossa. Eilinen kävelylenkki teki luultavasti hyvää mielelle ja keholle.

Vähän, mutta ajatuksella

Tällainen kerta tänään (minuutit kutakuinkin sinnepäin):

15 minuuttia kävelyä maasta käsin (muutamia ravipätkiä molempiin suuntiin)
10 minuuttia käyntiä ratsailla
15 minuutin alkuverkka, kevyttä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, suoria uria ja suuria ympyröitä
5 minuutin välikäynti pitkin ohjin
15 minuuttia "työskentelyä": ravi-käynti-ravi- ja ravi-pysähdys-ravi-siirtymiä sekä käynnissä pohkeenväistöä 3/4-linjalta uralle ja siitä laukannosto
15 minuuttia loppukäyntiä maasta käsin

Olin taas tarkkana punkemisen kanssa ja voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että tänään homma ei lähtenyt käsistä vaan hoksasin reagoida yrityksiin ajoissa ja sain tilanteen korjattua kohtalaisen helposti. (Paitsi lähtipäs kerran, mutta kuka näitä epäonnistumisia haluaa kaivella :))

Yritin myös muistaa pitää kyynärpäät kyljissä ja kädet paikallaan, muttei jarruttamassa. Durtsi liikkui tosiaan iloisen oloisesti, joten taisi ainakin onnistua olemaan jarruttamatta. Etupää sukelteli välillä, mutta ei järkyttävän syvälle eikä kohtuuttoman pitkiksi ajoiksi.

Uhkarohkea yritykseni kokeilla pohkeenväistöjä käynnissä ja siitä suoraan laukannostoja kantoi hedelmää. Väistöt tuskin olivat muotovalioita, mutta laukka nousi kaikilla neljällä yrityksellä erittäin helposti, joskin toisella kerralla vasempaan kierrokseen oli tuloksena oikea laukka eli asetuksen (ja ehkä oman painonsa asettamisen) kanssa saisi olla vielä tarkempana.

En ole ihan varma siitä, millainen on hyvä laukannosto. Nämä tuntuivat hieman rajuilta, mutta toisaalta väistöissä oli melkein kaikki vauhti hiipunut, joten laukannostaminen lähes paikaltaan kai vaatiikin vähän voimaa? Veikkaan, että ne olivat aika hyviä, koska ne tuntuivat jotenkin positiivisella tavalla energisiltä. Mutta olivat hyviä tai huonoja, niin iloista oli se, että laukka nousi toivotulla hetkellä, pienillä avuilla ja onnistuin jopa itse pitämään kroppani kurissa enkä nytkähdellyt ihan minne sattuu.

Alkuverkoissakin laukannostot ravista onnistuivat kohtuullisesti. Oikeaan itse asiassa tosi hyvin. Vasempaan kierrokseenkin ensimmäinen nosto onnistui, mutta myöhemmin ympyrällä tuli yksi rikko (seurasta siitä ainoasta kerrasta tänään, kun punkeminen lähti lapasesta), jonka jälkeen ensimmäinen nosto ei onnistunut ja jouduin vähän hakemaan uutta vauhtia keventämällä.

 

Hikiseksi ei heppa tästä(kään) ratsastuskerrasta yllättäen tullut, mutta toivottavasti D:lle jäi siitä edes puoliksi yhtä hyvä mieli kuin minulle. Ikävää, että huoli terveydestä vähän varjostaa muuten oikein onnistunutta päivää.

Positiivista:

1) Onnistuneita laukannostoja sekä ravista että käynnistä pohkeenväistön jälkeen.
2) Vain yksi paha punkeminen.
3) Hyvä yhteistyöfiilis!

Jännittää!

Huomenna se sitten on. Tunti. Eikä mikään ihan satunnainen tunti, vaan sellainen, jolla Durtsi ei saisi punkea - uijui! Myös tänään keskityin enimmäkseen siihen ja osittain ihan onnistuneestikin. Muutaman kerran vasemmassa kierroksessa meinasi homma karata käsistä. Ihan liian usein kääntyy oikea käsi sellaiseen asentoon, että raippa sojottaa suoraan sivulle ja samalla käsi siirtyy lähemmäs säkää (ja arvatenkin välillä myös sen yli), ja näin kun käy, niin se on varmaa, että seinä lähestyy. Tai sitten käy niin, että vasemmalta laukkaympyrältä jatketaankin koko rata leikkaa -tyylisesti, vaikka ratsastaja kuinka epätoivoisesti yrittää jatkaa ympyrällä – juu, tuosta olisi suorastaan ropissut pisteitä...

Ensimmäinen laukannostoyritys ei tänään onnistunut, mutta sen jälkeen aika moni kyllä (onnistumissuhde noin 16/20, myös yksi onnistuminen käynnistä). Huomasin, että jos ottaa pidätteen ihan vähän yläviistoon, niin laukka nousee melkein jo sillä. Onkohan se rikollista? Satutanko hevosta? Täytyy huomenna tunnilla vähän kysellä. Ja heti sen jälkeen taas sulkea suu.

Suun sulki pitäminen on tärkeää. Olen punkemisasian lisäksi myös ihan tosissani tsempannut sen kanssa, että keskittyisin ratsastamiseen. Vaikka menin tänään tallille vielä valoisan aikaan, luikin silti maneesiin. Enkä pelkästään karkuun suorituspaineita vaan yhtälailla taipumustani keskittyä kaikkeen muuhun kuin oleelliseen. Eilenkin ulkokentällä oli samaan aikaan muita, ja jostain kumman syystä koen tarpeelliseksi aina jotenkin kommentoida tekemisiäni. Tai lähinnä sitä, miksi ne eivät onnistu. Sen sijaan, että keskittyisin ja saisin ne onnistumaan.

Marin valmennuksesta muistelin tänään ja eilen sitä takaosan väistättämistä ulos ympyrältä sekä niitä etuosakäännöstyylisiä kulmia. Ensimmäisiä tein ajatuksella enkä ihan surkeasti, mutta jälkimmäisten kohdalla limbosin oikein huolella. Jotenkin tuntui vaikealta ja päätin taas kelpuuttaa ihan mitä tahansa.

Durando tuntui tänään vähän väsyneeltä, toivottavasti huomenna on pirteämpi päivä. Punkeminen on nimittäin sitä todennäköisempää mitä vähemmän on vauhtia.

Ei punkemiselle

Torstaina kävi ratsuttaja. Itse olin auttamassa ystäviä muutossa, joten teoriassa olisin voinut pitää ensimmäisen tallivapaan päivän sitten Durandon hankkimisen. Kotimatkalla oli kuitenkin ihan pakko poiketa vähän rapsimaan ja hengittämään tallin tuoksua. Kai tää alkuinnostunus joskus laantuu? Ei niin, että pistäisin pahakseni, vaikkei laantuisikaan. On ihanaa olla ihan täysin hurahtanut, innoissaan, ihastunut, rakastunut, hämmästynyt, hämmentynyt ja tohkeissaan <3

Perjantaina oli sitten aika käydä Tipan heittämän haasteen (ukaasin?) kimppuun. Ratsastuksen tärkein tavoite oli pyrkiä estämään oikealle punkeminen. Yritin keskittyä huomaamaan ja korjaamaan punkemisajatukset jo hyvissä ajoin. Tsemppasin sen kanssa, että muistaisin myös irrottaa pohkeen Durandon reagoidessa. 

Punkemista oli selvästi vähemmän kuin aiemmin, ja toisaalta onnistuin välillä suht nopeastikin palauttamaan kurin ja järjestyksen. Ratsuttajan käynnin vaikutuksen huomasi selkeästi (myös) siinä, että kulmiin ratsastaminen myös oikeassa kierroksessa ei ollut lainkaan työlästä. 

Laukat nousivat keskimäärin toisella yrittämällä, joten ei nyt ihan susihuonosti. Hieman hämmentävästi kävi välillä niin, että laukka nousi siinä vaiheessa, kun mielessäni olin jo ajatellut yrityksen menneen pieleen, ja vasta virittelin ajatuksissani seuraavaa yritystä. Kerran nousi vasempaan kierrokseen oikea laukka, mutta muuten sain sitä, mitä tilasin. Ihana Durando, jonka laukassa on maailman mukavinta istua!

Lopuksi ratsastin vielä muutamat kierrokset ja kaarrokset ilman jalustimia. Se ei muuten enää tunnu pelottavalta. Ja nyt tämän kirjoitettuani herää vahva epäilys siitä, että onkohan taas tullut mummoravailtua?