Hyviä hankalia muutoksia

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut kaksi suurta mullistusta:

1. Uusi satula - viimeinkin!

Albion K2 (kuva: www.thesaddlery.co.uk)

Uusi satula on 17,5" ja MW – puoli tuumaa pidempi ja kaksi kokoa leveämpi kuin vanha tuttu, ihana satula. Tästäkin tulee varmasti ihana, mutta se ottanee vähän aikaa. Tällä hetkellä harjoitusravissa istuminen tuntuu olevan aika hukassa, ja sen löytyminen taitaa vaatia entistä enemmän lonkkien venyttelyä.

Durando tuntuu kuitenkin tykkäävän, ja mielestäni protestoi satulointia aiempaa vähemmän (tai sitten näen konkurssin sumentamin silmin juuri sitä, mitä toivon näkeväni, jotta minulla olisi jotain, millä perustelisin ostosta itselleni – miehestä puhumattakaan). Uusi satula on myös huomattavasti kevyempi kuin vanha. Kevyemmästä tulikin heti mieleen toinen suuri mullitus:

2. Uusi kymmenluku

Uusi kymmenluku!

Tässä riemulle vähän taustaa:

• 17-vuotiaaksi astin painoin 50-52 kiloa. Tunsin olevani lihava. 
• Sitten lihoin yli kymmenen kiloa. Kotikylässä kiersi huhu, että olen raskaana. Tarvitseeko sanoa, että tunsin olevani lihava. 
• Suurimman osan aikuiselämästäni painoni liikkui 60-65 kilon välillä. Tunsin olevani lihava, mutten ehkä enää niin vahvasti kuin nuorempana. 
• Vajaat kahdeksan vuotta sitten lopetin tupakoinnin ja lihoin yli 25 kiloa reilussa vuodessa. Peilistä ei katsonut yhtä lihava ihminen kuin valokuvissa oli. Kummastutti, mikseivät vanhat vaatteet mahtuneet päälle.

Siitä lähtien olen enimmäkseen yrittänyt laihduttaa ja onnistunutkin siinä, mutta tuloksia on tullut usein liian hitaasti siihen, että motivaatio olisi pysynyt tarpeeksi hyvin yllä.

Pahimmillaan painoin 88,7 kiloa! Kun reilut kolme vuotta sitten aloin ratsastaa painoin muistaakseni 78 kiloa. Sieltä on tultu alas hitaasti ja jojoillen. Maaginen 70 alittui ensimmäisen kerran kesäkuussa 2011 monen kuukauden sokerittoman ruokavalion jälkeen, mutta sitten ratkesin taas syömään.

Tuo vaakakuva on nyt tämän viikon torstailta, ja lupaan, ettei tämä jää tähän! Mulla alkoi juuri kolmen kuukauden tehokuntokuuri; aion saada itseni normaalipainoiseksi ja hyväkuntoiseksi - - - siihen on nyt entistä enemmän syytä, kun eräältä ystävältä kuulin, että huonokuntoiset ihmiset pelkää.

*****

Durandon kanssa on mennyt aika kivasti. Torstain tunnin aluksi en kyllä saanut sitä kulkemaan millään lailla järkevästi; siinä se roikkui etujaloillaan kilometrin mittaisena ja niin pohkeen takana kuin olla vain voi, vaikka mielestäni oikein tosissani jotain ratsastuksen tapaista yritinkin. Taisi näyttää melko epätoivoiselta, sillä tällä kertaa Mia itse ehdotti, että voisi vähän käydä selässä :)

On kyllä inspiroivaa nähdä, miten hevonen muuttuu sekunnissa ihan eri tyypiksi! Siinä sitä on itsellekin tavoitetta...jonakin päivänä vielä...

Durandon mielipide mun uhoamisesta.

*****

Pellolla on päästy käymään nyt taas parina päivänä, kun saatiin vähän pakkasta, niin ei kerry ihan järkyttäviä tilsoja. D on kiltti, kultainen ja rento eikä meillä ole siellä pellolla yhtään mitään hätää. Nyt oon jopa rohkaissut itseni ja ratsastanut sieltä jo kolme kertaa ihan tallin ovelle asti.  Se tallin piha on nähkääs mun mielestä huomattavasti vaarallisempi paikka kuin pelto, koska siinä on kaikki ne muut hevoset, jotka voivat lietsoa jotain. Ihan totta :)

Niin on helppo saada hyviä kuvia meistä yhdessä...

*****

P.S. Ei tartte pelätä, että tästä on tulossa painonpudotusblogi, mutta koska fyysinen kunto vaikuttaa ratsastukseen merkittävästi, saatan siitä aina silloin tällöin jotain sanoa. Ja sitä paitsi tällä tavalla julkisesti lupaamalla mulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin onnistua :)

Valitusta valmennuksesta ja hikistä maastatyöskentelyä

Nyt tekee mieli valittaa valmennuksesta, koska...

1. Valmennustunnit herättävät huomaamaan, miten selkärangattomasti sitä itsekseen ratsastaakaan.

2. Valmennustunneilla onnistumisista ja ohikiitävistä oikein tekemisen hetkistä seuraa ihan huippufiilis, tuntee itsensä ratsastajaksi – ja siitä  tulee riippuvaiseksi.

3. Siksipä hyvän valmentajan toivoisi olevan paikalla aina. Siis todellakin ihan aina, maastoilut mukaan lukien.

4. Kovakaan toivominen ei kohenna talouttani, joten on tyydyttävä muutamaan valmennuskertaan viikossa. (Oikeasti olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta valmentautua niinkin usein, mutta osanen minusta on silti ihan kyltymätön.)

Tänään oli siis jälleen ihan supersuperhuippuhyvä tunti. Mia ratsasti Durden ensin hereille, jonka jälkeen pääsin harjoittelemaan melkein pelkällä ajatuksen voimalla ratsastamista. Todistettua on, että kunhan Durandon saa hereille, toimii se ihan todella pienillä avuilla.

Tunnin jälkeen oli todella hyvä mieli...joskin torstaihin tuntuu olevan hurjan pitkä aika – mutta sanovat, että hyvää kannattaa odottaa :)

Olisipa muuten mahtavaa päästä siihen pisteeseen, että saisi itsekin hevosen hereille jo heti alkuverkoista lähtien eikä vasta sitten viimeiseksi viideksi minuutiksi. Sen voisi ehkä lisätä työn alla olevaan tavoitelistaan.

Maastatyöskentelyn harjoittelua

Eilen Laajan tallin Pirkko Haikkala piti talliporukallemme maastatyöskentelykurssin. Ohjelmassa oli demo, teoriaa sekä neljän ratsukon ryhmissä 2 x 45 minuuttia harjoittelua. Päivä oli mielenkiintoinen, opettavainen ja – aivan kuten ratsastustunnitkin – minulle fyysisesti raskaampi kuin Durandolle (joo, se ei ole mikään meriitti).

Hevosten kanssa työskenneltiin ihan normi suitsilla ja raviosuudessa sai todella pistää tossua toisen eteen. Mulle suurin haaste tässä(kin) oli saada Durando liikkumaan riittävän energisesti eteenpäin.

Upotan tähän Laajan tallin sivuilta löytyvän videon, joka esittelee Pirkon työskentelytyylin varmasti paremmin kuin loputtoman pitkät selitykseni :)



Satula-asiaa

Tänään hain kokeiluun kauan odotetun MW-leveyden K2:sta. En olisi arvannut, että asialla olisi minulle mitään merkitystä, mutta pettymys oli yllättävän suuri, kun satula paljastui väriltään ruskeaksi. Tärkeintä on kuitenkin sopiva satula, joten tarvittaessa sopeudun elämään sitten sen ruskean kanssa.

Tunnille en halunnut kokeilusatulaa laittaa, vaikka Mian mielipiteen toki haluankin kuulla ennen vaihtopäätöstä. Olen jo parilla tunnilla ratsastanut kokeilusatulassa, ja huomannut vieraan satulan aiheuttavan turhaa ylimääräistä jännitystä, joten säästin ensikokeilun huomiselle. Käytävällä Durden selässä satula näytti hyvin istuvalta. Olen toiveikas.

Kurimuksen alkulähteillä – ja muita havaintoja viikon varrelta

Pullero.

Viikon teema on ollut eittämättä tahti, tahti ja vielä kerran tahti. Olen todellakin myös itsekseni ratsastaessa pyrkinyt olemaan todella tarkka ja täpäkkä tahtipuikonheiluttaja. Väitän, että se on tuottanut jo jonkin verran tulosta eikä pohjetta ja raippaa tarvitse enää käyttää ihan entiseen malliin. Sitä paitsi jotain kertoo jo sekin, että tällä uudella asenteella myös käynti on eteenpäin menevä askellaji. No en nyt väitä, että se on mikään energian riemuvoitto, mutta ihan todistettavasti eteenpäin kuitenkin.

Jottei tästä tulisi ihan kilometripostaus, niin kirjaan tällä kertaa vain viikon kohokohdat ja eniten oivalluksia tai päänvaivaa aiheuttaneet asiat.

Aina kannattaa vähän epäillä.

Pellon ympäri

Kiersin tosiaan pellon ratsain (en tosin sinä päivänä kuin alun perin piti, koska silloin satoi ja pelto oli vähän turhan märkä). Retki sujui ihan rattoisasti, vaikka päivä olikin todella tuulinen. Yhdessä kulmassa tulikin sitten niin hurja tuulenpuuska, että pusikot tuntuivat hyökkäävän päällä ja tuuli paukutti läheisen postilaatikon kanssa. Siinä kohden piti vähän reippaammin komentaa eteenpäin, sillä D olisi mieluummin halunnut kääntyä tai  suunnata keskemmälle peltoa heinää tallomaan. Ei kuitenkaan tullut edes mitään isompaa kränää siitä, että jatkettiin sinne, minne mä halusin. Muun ajan lenkkiä D oli jopa flegmaattisen oloinen :) Että jee, hyvä me!

Peruutusta

Takaperin menoa on harkkailtu sekä tunneilla että itekseen. Torstaina Mia kävi näyttämässä vähän mallia ja sen jälkeen etenikin vähän sutjakammin. D peruuttaa usein ihan suht kivasti sen neljä askelta kerrallaan, mutta enempiä askelia on vaikeampi saada sujuvasti. Tänään sain itsekseni kyllä yhden aika hyvän pätkän, jossa taisi tulla jopa yhdeksän perättäistä askelta.

Ohjaaminen

Perusasioiden kanssa tahkotaan. Ja niin pitääkin. Mielestäni olen edistynyt lapojen hallinnan kanssa jo isosti, mutta vielä liian helposti iskee uskonpuute ja se "äh, ei tästä mitään tuu" -mieli, jonka seurauksena ei edes yritä korjata vaan seilailee vaan menemään vähän minne sattuu.

Tänään olin kyllä itseksenikin tosi tarkka teiden kanssa ja huomaan, että jo pelkästään sillä saan Durden keskittymään huomattavasti paremmin muhun.

Kurimuksen alkulähteillä

Alan pikkuhiljaa olla vahvasti sitä mieltä, että iso osa mun istunnan ongelmista kumpuaa oikeasta hartiasta. Hiirihartia pyrkii koko ajan eteenpäin ja hiirikäsi lähelle säkää. Huomaan, että hilaan oikeaa kättä sinne keskilinjaan ja ylikin jopa ihan pitkillä ohjilla ratsastaessa, jos en skarppaa.

Jos onnistun pitämään oikean hartian ja käden oikeilla paikoillaan, on kaikki paljon helpompaa; ohjaaminen, istuminen, taivuttaminen, siirtymiset – ihan kaikki. Pitäisköhän se hartia teipata paikoilleen?

Satula-asiaa

Niinpä niin. Heppani on pläskistynyt kevään mittaan, ja syksyllä hankittu satula alkaa olla vähän turhan kapea. Olen lykännyt satulahärdelliä pienentämällä ongelmaa geelin avulla, mutta samalla kun etukaarelle tulee vähän lisää tilaa, siirtyy satulan painopiste hieman turhan taakse.

Koska selän kanssa on jo ollut ongelmia, en tietenkään halua niitä ehdoin tahdoin synnyttää lisää. Siksi tällä viikolla tallilla vieraili satula-auto.

Kokeiluun jäi yksi CB ja Kiefferin Malmö. CB keikkasi selässä vähän turhan paljon sivusuunnassa ja tuntui sitä paitsi liian pieneltä mun takapuolelle. Malmö taas tuntui istuvan Durandolle hyvin, mutta polvituet olivat omaan makuun aivan liian suuret, ja satulan toppaus tuntui melkein pumpulilta (?). Näistä kumpikaan ei siis taida saada uutta kotia meiltä. Ehkä mieluiten haluaisin samanlaisen K2:sen, mutta leveämpänä tai sitten sen Black Countryn Eloquencen, jonka perään jäin syksyllä haikailemaan. Jos siis jollain on myynnissä, niin saa tarjota :)

Mä niin tykkään tästä lörpöttävästä alahuulesta <3

Laukkaa ja muita ihania asioita

Olen ollut vähän flunssassa, mutta siitä viis, sillä lähipäivinä on tapahtunut kaikenlaista ihanaa:

• Durtsin satula sai uudet upeat toppaukset. Eron todella tuntee, joten uskon, että D:kin on iloinen. Olemme jättikiitollisia ihanalle, supertehokkaalle toppaajalle, joka mitä luultavimmin ahkeroi läpi yön pimeiden tuntien, sillä mikä muu selittäisi sen, että emme ehtineet edes kaivata satulaa ennen kuin se jo kiikutettiin takaisin huomattavasti entistä ehompana.
   
• Olen päässyt ratsaille, ja tänään laukkasin pitkään – ihanaa! (No, oikeasti joitakin minuutteja, mutta viime viikkojen valossa se tuntui pitkältä. Ja flunssan vuoksi olin vartin ratsastuksen jälkeen ihan pökräyskunnossa, siis oikeasti.)
   
• Sari kävi hieromassa ja hänenkin mielestään selkä oli taas vähän parempi. Nyt vasenta puoltakin pystyi jo hieromaan normaalisti kutakuinkin normaalisti.
   
• Olen pysynyt jämptinä Durtsin kanssa. Se näkyy huomattavasti parempana käytöksenä. Hyvä minä!
   
• Tallilla on kivoja heppoja ja kivoja ihmisiä – siellä on välillä vähän liiankin helppo viihtyä =)
   
• Olenkohan muistanut pitkään aikaan sanoa, että Durando on ihana <3

 *****

Lauantaina olin vaklaamassa kisoja Primus-tallilla. Järjestelyt olivat moitteettomat, maneesi hulppea ja ratsukot taitavia. Muutaman kohdalla kävi harmillisesti niin, että parhaat esitykset (ja fiilis) nähtiin verkassa. Ei sillä, että lähimainkaan kaikkia hienouksia ja nyansseja ymmärtäisin. Tänään juuri mietin, että pitäisi selvittää, mikä ero on keskiravilla ja harjoitusravilla :)

GP-rataharjoituksen (?) palkintojen jako. Osallistujia oli juurikin noiden kahden ratsukon verran :)

Ja koska kisaradat odottavat meitäkin jo ihan nurkan takana (jep), oli tänään aika harjoitella sykeröiden tekoa Sannin johdolla. Durtsin otsis on kyllä melko vaatimaton.

Ei ollut ihan helppo saada korvia pystyyn.
Tyttöjen kampausleikit taisivat hieman syödä miehistä itsetuntoa.

Teurastus

Tänään pääsin seuraamaan aitiopaikalta melkoista murhenäytelmää: satulani paloiteltiin osiin. Oli hurjan mielenkiintoista nähdä, mitä kaunis ja viimeistelty pinta peittää alleen. Krouvi sisäpuoli todella yllätti, ja mielikuvani siitä, millaiselta puurunko näyttää, oli melko kaukana totuudesta.

Satula ilman toppauksia.

Rautainen osa on etukaari, jonka alta pilkottaa varsinainen runko.

Lähikuvassa puurunko (rusehtava levy), joka oma mielestä muistutti ehkä eniten vaneria :)

Toppaukset levällään kahvipöydällä.

Kokomerkinnät tulivatkin kuvaan näemmä tälleen kätevästi ylösalaisin... 17 MN

Lähikuvaa toppauksista. Noista aukoista villat ujutetaan sisälle.
Tämän satulan toppauksia on jossain vaiheessa täydennetty, sillä esiin kaivettiin kahta erilaista villaa.

Lähikuva kahdesta eri villasta.
Värillinen villa oli karkeampaa ja melko paakkuuntunutta.

Pelkkä runko Durtsin selässä.
Etukaaren alareunasta inasen liian tiukka – toisaalta toppausten kanssa etukaari ei laskeudu noin alas.

Säkätilaa jää ainakin ihan kivasti.

 

Rungon takaosassa on käytetty jotain solumuovia, jotta rungon linja olisi suorempi.

Ja vielä koko komeus takaapäin.

Toppaukset eivät olleet ihan toivottomat, mutta paikoitellen melko lyttääntyneet. Satulaa ei ole aiemmin topattu Durandolle, joten toppauksesta on varmasti joka tapauksessa hyötyä.

Tätihepan paluu

Aurinkokylvyssä.

Durandon sairasloma on ainakin toistaiseksi ohi. Selkä ei todellakaan ole vielä kunnossa, joten voi olla, että huomisen fyssarikäynnin jälkeen sairasloma jatkuu.

Tätihevonen on kuitenkin palannut, ja se on sentään jotain. Sanni ratsasti eilen ja tänään vartin verran. Tänään sain itsekin kivuta hetkeksi selkään. Aluksi jännitti, mutta jo muutama käyntiaskeleen jälkeen tuli onnellinen olo. Oli helppo rentoutua, kun ei tuntenut istuvansa painekattilan päällä. Ihan kuin olis kotiin tullut :)

Kolmen viikon lomailu näkyi yllättävän vähän. Tottakai eilen oli alkuun vähän jäykkyyttä, mutta tänään ei oikeastaan enää mitään. Sannin mielestä eniten lomailun huomaa vinoudessa, joka on taas vähän lisääntynyt.

Vaikkei sitä ratsastaessa huomannutkaan, niin selkä tosiaan on edelleen kipeä. Sen huomaa ihan koskemalla. Satuloita on nyt tutkailtu ja testailtu. Kipein paikka on todella lähellä rankaa. Loogisimman oloinen selitys löydettiin siitä, että kun satula jää hieman ilmaan takareunasta, ja painoni tuppaa usein olemaan liikaa oikealla, siirtyy satulan takareuna lähemmäs rankaa ja aiheuttaa kipeytymisen.

Nykyinen satula tuntuu useampien testaajien mukaan kokonaisuudessaan suhteellisen hyvältä, ja jos se sitä on fyssarinkin mielestä, niin sitten se ainakin topataan uudelleen. Sitä kun ei ole koskaan Durtsille topattu, ei siitä ainakaan haittakaan ole.

Tänään kokeilussa oli Kiefferin Malmö (taas), mutta hyvää istuntaa en siinä oikein löytänyt vaan valuin vähän väliä takakaarelle keikkumaan, jonka seurauksena hölskyvä paine tietysti kohdistui erityisesti juuri sinne selän kipeimpään kohtaan.

No, huomenna ollaan toivottavasti viisaampia.

Niitä hetkiä, joihin voisi pysähtyä pidemmäksikin aikaa.

Thor ja Durtsi ovat toistaiseksi tulleet kivasti toimeen. Pojat jaksavat nypeltää ja välillä vähän pystypainiakin. Syövät kuitenkin hyvässä sovussa jopa samasta heinäkasasta. Edelleen varovaisen toiveikkaana...

Hyviä uutisia hierojalta

Sari kävi taas tänään hieromassa Durtsin. Tällä kertaa kommentit olivat jo vähän positiivisempia. Oikean puolen pystyi jo hieromaan normaalisti ja vasentakin ihan toisella tavalla kuin aiemmilla kerroilla. Loma ja liikkuminen ovat selkeästi auttaneet. Nyt onkin sitten tiukka paikka, kun pitäisi alkaa taas pikkuhiljaa ratsastaa ja edelleen huolehtia siitä, että selkä menee parempaan suuntaan.

Ensi viikon torstaina saadaan toivottavasti fyssarilta roppakaupalla hyviä neuvoja ja ohjeita selän venyttämiseksi, vetreyttämiseksi ja – ennen kaikkea – kipeytymisen ennaltaehkäisyyn.

Onni on Sanni

Huomenna on siis tarkoitus ehkä kivuta taas satulaan.  Onneksi on Super-Sanni, joka lupautunut olemaan ensimmäinen yrittäjä. Sairaslomaa edeltänyt viimeisin ratsastuskertahan alkoi hiekan maistelulla, joten pikkuisen on vielä murusia hampaan kolossa. Siis jännittää.

D on kyllä ollut enimmäkseen ihan järkevä. Untamoisen mielelle lomailu tuntuu passaavan ihan mainiosti :)

Satula-asiaa

Vaikka nykyinen satula tuntuu ja näyttää istuvan melko hyvin, taitaa uuden metsästys silti olla ajankohtaista. Hierottaessa vasemman puolen pahimmat alueet ovat todella lähellä selkärankaa, mistä syntyy epäilys, että nykyisen satulan selkärangantila olisi kuitenkin vähän turhan pieni. Niin että lähiviikkoina lienee taas luvassa rutkasti satula-asiaa...

Ruohoa, ratsutusta ja rahanmenoa

Keskiviikkona vielä kelpasi mututtaa ruohoa. Tänään oli vähän toisenlainen keli. Harmaata päivää piristi kuitenkin ratsuttajan tutustumiskäynti. Vaikutti siltä, että D ja ratsuttaja pitivät toisistansa, joten sovittiin, että tapaavat jatkossa kerran tai kaksi viikossa. Tarkoituksena on saada D parempaan kuntoon ja tietysti myös pitää siinä, jotta nivelet pääsisivät pienemmällä kuormituksella. (Hurjan paljon on kaveri ehtinytkin kahden kuukauden aikana rupsahtaa. Tosin se ei kai ole mikään ihme, kun liikunta on ollut enimmäkseen tarhaan ja takaisin kävelyä, ja harvinaisempina päivinä tädin lepsua lykkimistä.) Mitään tempputreeniä ei ole tarkoitus tehdä ja maalaisjärkevänoloinen ratsuttaja ymmärsi muutenkin maltin ja itsehillinnän tärkeyden; D osaa ja saattaa suostua tekemään osaavan ratsastajan alla paljon sellaistakin, mitä fysiikka ei loppuviimein kuitenkaan kestä.

Rahanmenoasiaa

Kaikki ovat varmaan jo ihan väsyneet kuulemaan mitään satuloihin liittyvää. Sallittakoon pieni riemu kuitenkin, kun nyt vihdoin tänään kävin tekemässä kaupat. Durandolla on nyt siis vihdoin ikkarioma Albionin K2 -koulupenkki (17 tuumaa ja leveys M) – jipii! Tarkoitus on tutkailla tilannetta joidenkin kuukausien kuluttua uudelleen, kun näkee, miten ja millaiseksi lihaksisto muokkautuu. Nyt saa kuitenkin hetkeksi rauhoittua eikä tarvitse joka viikko ajella edestakaisin hakemassa ja palauttamassa kokeilusatuloita.

Satulakaupasta mukaan tarttui myös Horse Comfortin kaulakappaleellinen sadeloimi, sillä aiemmin ostamani ei kertakaikkiaan istunut vaan kirrasi ryntäistä ihan älyttömästi. Onneksi ostin sen käytettynä ja edullisesti. Ja voihan se nyt palvella varaloimena (ainakin siihen asti, kunnes Barnstormersilta tilaamani HW-loimipaketti saapuu...jos saapuu).

Pikkuhiljaa alkaa olla perustarpeet hepalle hommattuna. Aluksi ostaminen oli (rahasta luopumisen tuskaa lukuunottamatta) tosi hauskaa, mutta nyt on kyllä ruvennut koko homma ihan vähän tympimään, ja tekisi mieli käyttää aikaa välillä vähän muuhunkin kuin kaupoissa suhailuun. Esimerkiksi uudessa loimessaan hurjan komealta näyttävän Durandon rapsimiseen <3

Huomenna on taas tunti, joten jännitettävää riittää :)

Söpö kengällinen

Tänäänkin sai hakea tarhasta pollen, jolla oli mono jokaisesssa neljässä jalassa – melko mahtava fiilis! Tänään ei enää ollut epäpuhtaudesta tietoakaan, siis ainakaan niin, että minä olisin tuntenut. Sen sijaan jonkin verran patoutunutta energiaa tuntui olevan.

Durando näki jotain mörön tapaisia vähintään joka toisessa kentän kulmassa. Ja joka kierroksella. Jo alkukäynneistä yritti lähteä kirmaamaan usemman kerran, mitä ei todellakaan ole aiemmin tapahtunut. Ihanaa, että ilo on palannut, mutta nyt pitää kyllä päästä liikkumaan höpöenergia pois.

Liian raisusti en tietenkään halunnut aloittaa, joten mentiin jonkin verran ravia ja ihan vähän kokeiltiin laukkaakin. Ensimmäinen laukkapyyntö meinasi herättää rodeohevosen, ja jouduin ottamaan kiinni vähän reippaammin. Ehkä se sitten johti siihen, että jonkin aikaa sen jälkeen laukkapyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Tiedän, että jos pyytää eteenpäin, niin pitäisi antaa mennä eteenpäin, mutta toisaalta jos kovasti pukittaa, niin mätkähdän kanveesiin eikä kai sekään taas mitään positiivista hevoselle opeta. Lopulta päästiin vähän laukkaamaankin, ja ihan rennosti.

Enimmäkseen mentiin rauhallista käyntiä. Maasta käsin taluttelin vielä loppukäynnit, ja samalla käytiin tutustumassa maneesiin. Siellä pelottavinta taisi Durandon mielestä olla toisessa päädyssä olevien kahden ison oven välistä pilkottava luonnonvalo. Hassu otus <3

Hauskaa oli!

Satula-asiaa

Satulakauppaan menin aamusta aikomuksenani tehdä kaupat siitä Albionista, mutta sitten otin kuitenkin vielä yhden saman mallin erikokoisen kokeiluun. Tarkoitus oli ottaa M, mutta sitä ei löytynyt, joten otin sen sijaan W:n. Kapeampaa oli hakusessa, joten tämä saattaa kuulostaa vähän hassulta ratkaisulta. Se selittyy sillä, että Albionit ovat ilmeisesti kovin vaihtelevan kokoisia ja esimerkiksi tämä nyt kokeiluun rahtaamani W on kapeampi kuin tähän asti koekäytössä ollut MW!? Että osta siinä sitten koon perusteella satula :)

Se Black Country olisi mitä luultavimmin jäänyt meille, jos satulansovittajan kanssa olisi pystytty etenemään asiassa vähän nopeammin. Säkätila tuntui hieman ahtaalta ja olisin siitä kaivannut vielä asiantuntijan mielipidettä. Koska en ilman satulaakaan voi olla, niin päädy(i)n nyt sitten tähän hätään ostamaan Albionin K2:sen ja tutkailen tilannetta sitten uudelleen joidenkin kuukausien jälkeen, kun muutenkin näkee, miten Durando muuttuu.

Ihmeen vähän kipeä

Pelkäsin, että eilisen tannervoltin seuraukset näkyisivät kunnolla vasta tänään. Yö meni kyllä vähän huonosti ja aamulla oli vähän hakattu olo, mutta palautuminen on ollut aika nopeaa. Nyt illalla enää pikkuisen tuntuu kankussa ja yläselässä/hartioissa/niskassa, mutta siis vähemmän kuin kunnon jumpparykäyksen jälkeen. Kiitollinen täytyy siis olla, että näin vähällä pääsin.

Tänään liikuttiin kentällä ja Durando oli oikein mukava. Edelleenkin pää kenottaa vähän vasemmalle, mutta kiropraktikon käynnin jälkeen mielestäni vähemmän. Tehtiin paljon siirtymiä, ja oli ihana huomata, miten koko ajan pienemmät ja pienemmät avut riittivät kertomaan, mitä tehdään. Ja reagointiaikakin oli alle 10 sekuntia ;D

Satula-asiaa

Testissä oli tänään se toinen ehdokas eli Albionin K2. Tuntui omaan takamukseen mukavalta, joskaan ei ehkä ihan yhtä mukavalta kuin se Black Country. Durandon selkään istui muuten hyvin, mutta etureuna oli ehkä hivenen tiukka.

Albion K2. Kuva: Satula.com

Pikkuhiljaa pitäisi varmaan alkaa tekemään päätöksiä. Hintaero on tuntuva – tietysti, koska toinen on käytetty ja toinen uusi. Arveluttaa vaan investoida valtavasti satulaan, kun veikkaan, että Durando tulee minun ratsastuksessani (ikävä kyllä) muuttamaan muotoaan ehkä hyvinkin pian. BC-satuloita ei juuri näy käytettyinä – kertooko se siitä, ettei niitä ylipäätään osteta (siis edes uusina) vai siitä, että niistä ei haluta luopua? Vaikea arvioida jälleenmyyntiarvoa, kun myynti-ilmoituksia ei löydy. Jos kellään on kokemuksia BC-satuloista, niin nyt olisi hyvä hetki jakaa :)

Rokotuksia, raspausta ja raviakin

Kiireiseen viikkoon mahtui talutuksen ja irtokengän kiinnityksen lisäksi myös eläinlääkärin käynti perjantaina. Durando sai influenssa-, tetanus- ja herpesrokotukset ja hampaat raspattiin parempaan kuosiin. Sain itsekin kokeilla D:n purukalustoa – melkoista terävyyttä siellä oli ja sen johdosta oikean posken ihokin vähän rikki.

Durando käyttäytyi rokotuksen ja raspauksen ajan oikein mallikkaasti, vaikka saikin kai melko pienen annoksen rauhoitusainetta. Oli kuulkaa mamma melko ylpeä ja iloinen :)

Piikityksen jälkeinen 10 päivän talutusjakso päättyi, ja eilen juoksutin Durandoa kymmenisen minuuttia kentällä, pelkästään ravia ja käyntiä. Enimmäkseen ympyrällä, mutta lopuksi päätin haastaa vähän itseänikin: Durandokin tuntui liikkuvan innokkaammin, kun täti ei vaan tönöttänyt kentän keskellä komentamassa vaan juoksi mukana.

Tänään sitten uskaltauduin jo ratsaille. Ensin kuitenkin juoksutin hetken, koska halusin nähdä, miten kaveri reagoi pitkän tauon jälkeen laukkapyyntöihin. No, ei ollut kyllä missään määrin villi, joten kipusin selkään erittäin levollisin mielin.

Mentiin enimmäkseen käyntiä ja ravia, mutta otin myös vähän laukkaa molempiin suuntiin. Kun nyt olen saanut ohjeet, että pitää aloitella kevyesti, niin yritän niitä totella. Mutta samalla pelkään, että tällä mun tasolla kevyt voi taas olla vähän liiankin kevyt ;) 

Durando tuntui vähän vetelältä, mutta muuten oikein yhteistyöhaluiselta eikä yrittänyt punkea pois reitiltä kummassakaan kierroksessa. Suostui jopa vähän taipumaankin. Loppukäynti mentiin pihatiellä ja siellä herra säikähti jotain ihan olematonta aika paljon. Onneksi muutamat pikapakoaskeleet suuntautuivat sinne, minne oltiin muutenkin menossa, joten pysyin selässä. (Marika varoitteli, että joskus pelästyessään Durando kääntyy niin salamannopeasti 180 astetta, että kyydissä ei ole mitään mahdollisuuksia pysyä.) 

Satula-asiaa, yllättäen

Satulana oli nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa Black Countryn Eloquence, joka tuntui kieltämättä omaan takamukseen melkoisen hyvältä. Säkätila ei enää selästä kokeiltuna tuntunut ihan niin hyvältä, mutta pikkuisen ilmassa killunut takaosa asettui kyllä mukavasti painon kanssa. Satulan etureuna tuntui istuvan oikeinkin hyvin eli sieltä pystyi sormet ujuttamaan, mutta ei kuitenkaan ollut löysä. 

Kokeilen tuota Eloquencea vielä pari kertaa ja sitten vertailen siihen Albionin K2:seen. Lisäksi tallilla on muilla testattavana yksi Kiefferin Lech, jota myös saamme kokeilla. Olen päättänyt, että näistä kolmesta joku saa nyt luvan kelvata.

Black Country Eloquence.
Kuva: www.blackcountrysaddles.com

Aika ihanaa, että pääsee taas ratsastamaan! Tosin en tiedä, kauanko tästä riemusta saa nauttia; toisesta takasesta kuului kyllä vähän sen suuntaista kilinää, ettei välttämättä mene montaa päivää ennen kuin popo irtoaa. Voi, kun osaisi itse tehdä noille jotain!

Hepallisen kiire – pysyvä olotila?

Olen usein ihmetellyt niitä ystäviäni ja tuttujani, joilla on ollut oma hevonen. Paitsi että heppaihmiset ovat tietysti muutenkin omanlaisiaan, niin erityisesti on kummastuttanut se, miten paljon enemmän tunteja hevosen omistajan päivään on vaikuttanut mahtuvan. Ihmettely on alkanut väistyä ja tilalle punkee pieni pelko...

Nämä muutamat viikot ovat sen jo osoittaneet: heppa täyttää kalenterin sen verran tehokkaasti, että yhtäkkiä yöaika onkin työaikaa. Tunteja vuorokauteen ei ole tullut lisää, joten ilmeisesti pidemmän linjan hevosihmiset ovat vain oppineet äärimmäisen tehokkaiksi organisoijiksi sekä sopeutuneet siihen, että aikaa pelkkään olemiseen ei yksinkertaisesti ole.

Organisointirintamalla mulla ainakin on vielä tekemistä. Tämän päivän aikataulun olin onnistunut sössimään oikein huolella, minkä vuoksi kirmasin asiakaspalaveriin suoraan tallilta, hengattuani siellä nelisen tuntia kengittäjän apuna. Sen verran olin sentään varautunut, että autossa oli puhdas paita ja voimakkaan tuoksuista hiuslakkaa peittämään kuumakengityksen hajua. Asiakas ei ainakaan irvistellyt.

Palaverista kaahasinkin takaisin tallille treffaamaan satulaseppää. Lopputulema on kohtuullisen lohdullinen: kunhan taas viikonloppuna pääsee ratsaille, on kokeiltavaksi kaksi melko hyvin istuvaa satulaa: Albion ja Black Country. Ette arvaakaan, miten kovasti toivon, että niistä jompikumpi olisi nyt sitten Se Satula. Saisi ruksittua yhden tehtävän pois listalta.

Kaikesta tästä angstista huolimatta olen edelleen huippuonnellinen hepanomistaja ja korviani myöten ihastunut Durandoon. Kävelylenkeillä ollaan päästy kivasti tutustumaan. Ja myös keskustelemaan siitä, pysähdytäänkö kahdeksan askelen välein syömään vai ei. Ei muuten olla pysähdelty, mutta jotain toiveita herättävää mun komennustyylissä taitaa olla, koska Durtsi jaksaa kerta toisensa jälkeen ehdotella :)

Pukkeja, piikkejä ja popoja...niin ja sitä satulanmetsästystä

Kyllä on ehtinyt sattua ja tapahtua, ei tämä elämä hevosen kanssa ainakaan tylsää ole.

Pukkeja

Käytiin toistamiseen maastossa ja kokeiltiin ensimmäisen kerran laukkaa metsätiellä. Ensin luulin, että Durandossa on joku vika, että sitä sattuu johonkin, kun liike oli niin kummallinen. Ehkä kolmannen askeleen kohdalla tajusin, että nehän on ihan kunnon pukkeja. Neljännen kohdalla tasapaino jo vähän järkkyi ja silloin tajusin nostaa Durandon pään ylös. Kyydissä pysyin pitkälti laiskuuden ansiosta, sillä olin liikkeellä lainasatulalla enkä ollut jaksanut säätää jockey-jalustimia lyhyemmiksi – onneksi!

Seuraava laukkapätkä sujui rauhallisesti ja ilman pukittelua. Kaveri oli vaan niin innoissaan päästyään maastoon, ettei ensimmäistä laukkaa voinut ottaa ihan ilman ilon ilmauksia, aika söpöä, vaikken pukittelua välttis muuten niin toivoisikaan. Muutenkin Durando oli ihan tohkeissaan koko lenkin ajan, ja käyntiaskelkin oli todella matkaavoittava.

Piikkejä

Kiropraktikko-lääkäri kävi Durandoa vähän niksauttelemassa ja piikittämässä. Käsittelyn seurauksena seuraavat 10 päivää tädin harrastaminen on maasta kävelyttämistä, harjailua ja muuta hempeilyä.

Popoja

Jos Durando jossain on aivan erinomainen, niin kenkien irrottamisessa. Tänään oli toinen etukenkä irronnut karsinaan vajaa tunti sen jälkeen, kun putsasin kaviot enkä ainakaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kenkä olisi ollut mitenkään löyhästi kiinni.

Satula-asiaa

Sopivaa satulaa ei vieläkään ole löytynyt. Palautin sen Sydneyn, koska vaikka se omaan takamukseeni olikin aika kiva, niin leveys tuntui hevosen selkään huonolta; puristi etureunan yläosasta ja alempaa oli melko väljä. Nyt kokeiluun tuli se Kiefferin Malmö, mutta toisin kuin edellinen saman mallin satula, tämä jäi keikkumaan ihan ilmaan takareunasta. Alan olla neuvoton.

Sydän-asiaa

Kaikesta huolimatta täällä kirjoittelee oikein onnellinen hevosen omistaja, jonka sydän meinaa pakahtua joka kerta, kun tallille tullessa kuulee hevosen hörisevän ja tajuaa, että se on oma hevonen, joka siellä kerjää evästä <3

Satikutia

Eilen tuli sitten ihan kunnolla sanomista. Durandon entinen omistaja, Marika, oli eilen meitä moikkaamassa. Tuomio ratsastuksesta oli melko yksiselitteinen: olisi tärkeää, että edes yrittäisin ratsastaa.

Olen taas tapani mukaan ollut hysteerisen ylivarovainen ja tulkinnut sen, että Durandon pitää antaa rauhassa vertyä siten, että on ihan ok jättää kenttään hiihtovanaa perässään. Ei kuulemma ole :)

Sain siis ohjeeksi unohtaa koko hitaan vertymisen, sillä tällä tasolla ei vielä muita vaihtoehtoja ole olemassakaan. Nyt pitäisi yrittää säilyttää mielessään kuva siitä, mitä kunnolla ratsastaminen on. Hyvällä tuurilla se säilyy jopa kolme päivää, sitten pitäisi saada taas joku huutamaan ja palauttamaan kauas karannut kuri.

***

Palautin sen kokeilussa olleen Kiefferin ja hain tilalle viisi muuta satulaa. Näistä parhaalta tuntui Sydney, jota koekäytän nyt ainakin muutaman päivän. En jäänyt ikävöimään niitä Kiefferin polvitukia.

Sydney. Kuva: satula.com

Hevosenomistajan arkea

Ei sitä ihminen kauaa ehdi hevosta omistaa, kun jo joutuu soittamaan paikalle apujoukkoja. Durando oli ilmeisesti havitellut itselleen minilomaa hankkiutumalla eroon vasemmasta etukengästää. Vaan eipä tainnut ukko tietää, miten hyvät suhteet tallinomistajalla on kengitysseppään – ei aikaakaan, kun irtokenkä oli takaisin alkuperäisellä paikallaan, entistä ehompana. Ja niin joutui herra D taas hommiin. 

(Paitsi että tuli nopeasti paikalle, oli kengittäjä vielä kaiken lisäksi oikein mukava ja asiakaspalveluhenkinen. Kengitys (kengittäjät?) kun tuntuu olevan aihe, jossa riittää ruodittavaa sekä asiakkaan että kengittäjän näkökulmasta. Huom. esimerkkien asiakas ja kengittäjä eivät ainakaan tietääkseni viittaa kirjoituksissaan toisiinsa ;))

Kentänkiertäminen maistui Durandolle tänään vähän paremmin kuin edellisenä kolmena päivänä. Olisikohan syynä voinut olla se, että eilen käytiin ensimmäisen kerran maastossa, ja oli muuten niiiiiiin kivaa! Durando käyttäytyi oikein hyvin eikä turhia kyttäillyt. Pomo-luonne tosin paljastui tässäkin eikä peränpitäjän paikka oikein miellyttänyt. Laukkaa unohdettiin kokeilla, kun lipsahti tarinoinnin puolelle, mutta ehtiihän sitä sitten seuraavalla kerralla. Ihana Durtsi <3 

Kokeilussa olevaan Kiefferiin en ole ihan tyytyväinen: satula liikkuu aika paljon sivuttaissuunnassa ja polvituet tuntuvat todella isoilta. Toisaalta Durando liikkui kuitenkin tänään satulan kanssa ihan halukkaasti...miten näistä kukaan osaa mitään sanoa? 

Ratsastin tänään verkkailun jälkeen ilman jalustimia siirtymiä. Muuten sujui ihan kivasti, mutta vasemmassa kierroksessa meinasin välillä vähän jäykistellä laukka-ravi-siirtymissä. Tai siis rehellisesti sanottuna istuin ihan kakkajäykillä jaloilla ja puristin reisilläni kuin viimeistä päivää. 

Tajusin, ettei niin pidä tehdä ja ettei se auta mitään – tosin ei mulla ollut mitään hätääkään, mihin olisin apua tarvinnut. Kaikesta tästä huolimatta en oikein osannut lakata puristamasta. Hain sitten puoliväkisin yhden semmoisen edes piirun verran rennomman siirtymän ja palkitsin itseni siitä panemalla pillit pussiin tämän päivän osalta. Ehkä huomenna vähän rennommin?

Leevi Petteri Virolainen kaihoilee kesän perään. Niin minäkin. 

Kieffer koekäyttöön

Eilisessä satulansovituksessa ei – yllätys, yllätys – ihan sellaista täydellisesti istuvaa satulaa löytynyt. Kolme kohtalaista vaihtoehtoa kumminkin: Kiefferin Malmö ja Kür Excellent sekä Albionin K2 Genesis. Näistä koekäyttöön sain nyt muutamaksi päiväksi tuon Kür Excellentin, josta Durando tuntui tykkäävän eniten (tosin oli kolmas koestettava, joten D oli siinä vaiheessa jo ehtinyt vertyä muutenkin).

Kür Excellent. Kuva: satula.com 

Kür oli Malmö-malliin verrattuna erittäin pehmeä ja kuppimainen, ja siinä oli hyvä istua erityisesti harjoitusravissa. Sen sijaan keventäminen tuntui vähän hankalalta melko suurten polvitukien vuoksi. Malmö taas oli epäsopivampi Durandolle, ja käänsi siksi minutkin ihan etukenoon – siinä oli kuitenkin vähemmän keventämistä häiritsevät polvituet. Albionissa oli omasta mielestäni melko mukava istua, mutta satulansovittajan mielestä väännyin lonkista huonoon asentoon (?!).

Nyt sitten katsotaan keskiviikkoon asti, miten Kür toimii. Toivottavasti rakastutaan siihen molemmat, niin saadaan tämä tärkein varustehankinta pois päivänjärjestyksestä.

On muuten hauskempaa shoppailla sellaisia juttuja, joista ymmärtää edes vähän jotain :o

Passelin penkin perässä

Satulansovitus siirtyi tälle päivälle, ja pidän nyt tosissani peukkuja, että löytyisi Durandolle sopiva penkki tai parikin, joita voisimme sitten muutaman kerran koekäyttää. Toki olisi kiva, jos istuin olisi kiva omaankin takamukseen, mutta se on sitten se toissijainen valintaperuste. Uskon, että kunhan saa vähän aikaa totutella, sopeutuu takapuoleni kyllä usemmankin mallisiin satuloihin – ainakin hurjan paljon paremmin kuin hevosen selkä.

Sovitukseen on tulossa Albionin lisäksi nyt muunkin merkkisiä satuloita, ainakin Kiefferiä, Cliff Barnsbya ja Passieria. Nyt kun sovittaja on jo kerran käynyt, lienee osumatarkkuus melkoisen paljon parempi kuin mun puhelinbriiffin perusteella. 

Oi ihmetystä!

Kohta on kokonainen viikko hevosenomistajan elämää takana. Voin kertoa, ettei ainakaan ole aika tullut pitkäksi. Olen ihan varma, että kukaan ihminen ei saa yhtä paljon aikaa kulumaan tallilla - siis ainakaan tahattomasti. Pelkään, että meidän kohta käsketään etsimään uusi koti tallinomistajan kotirauhan palauttamiseksi ;) No, ei se kyllä pelkästään vitsin aihe ole. Monena päivänä olisi tehnyt mieli tehdä useampikin reissu tallille, mutta onneksi mieheni on pyynnöstäni suostunut kahlitsemaan minun kuistin pilareihin, joten häätö tallilta ei uhkaa ihan vielä.

Tuntuu vieläkin vaikealta käsittää, että mulla on hevonen! En oikeasti koskaan uskonut siihen mahdollisuuteen, vaikka lapsena kavereiden kanssa askarreltiin vaaleanpunaisesta piippurassista tikku-ukkoja, joille liimattiin Seura-lehdestä leikattu, mustavalkoinen Neumanin pää. Niitä upeita ukkoja käytiin sitten naapurustossa myymässä ovelta ovelle ajatuksena siten saada kasaan hepparahat. Saattaa olla, että tienattiin jopa yli 5 markkaa.

Durando on käyttäytynyt hienosti. Ehkä siksi, kun alkutaival Leevi-koiron kanssa oli niin tuskainen, olen jotenkin äärimmäisen yllättynyt siitä, että mun poika osaa käyttäytyä. Yllättynyt ja ylpeä :)

Ratsastanut oon päivittäin, mutta en vielä mitään kovin pitkiä pätkiä, kun ei ole omaa satulaakaan. Tosiaan, satulansovittaja kävi viime viikolla, eikä mukana olleista Albioneista valitettavasti löytynyt sopivaa, siis edes sen verran sopivaa, että olisi kannattanut jättää kokeiluun. Yhdestä saattaa tulla hyvä, mutta meni ensin uudelleen topattavaksi ja tulee keskiviikkona uudelleen testattavaksi. Lisäksi lupasi tuoda mukanaan muutaman Kiefferin ja Barnsbyn satulan, joiden arveli voivan toimia. Höh, olin jotenkin ajatellut, että jos ostan samanlaisen kuin edellinen, niin homma hoituu näpsästi ja kädenkäänteessä. No, ei hoidu. Eikä taida satulakauppojen kanssa yleensäkään hoitua.

Ratsastaessa en ole vielä kuuseen kurkotellut, kun ihan uralla pysymisen kanssa on välillä ollut tekemistä. Jostain syystä erityisesti kentän toisessa päädyssä herran tekee mieli liirata ulospäin, mutta tänään  muistin olla alusta lähtien vähän jämäkämpi ja taisin tämän erän voittaa. Laukannostot ovat onnistuneet ihmeen hyvin sekä ravista että käynnistä, ja tänään yksi laukka-ravi-siirtymä saattoi olla ehkä vähän parempi kuin ihan hirveä ;)

Mieli tekisi kovasti maastoilemaan, mutta nyt ei vielä ole ollut seuraa tarjolla ja vähän olen aristellut ajatusta yksin lähtemisestä ensimmäisellä kerralla. Ihan jo pelkästään mun olemattoman suuntavaiston vuoksi se on vähän arveluttavaa. Toisaalta tuntuu, että pitäisi kyllä suht pian päästä, ettei kerkiä kasvattamaan maastoilusta mitään mörköä mieleensä. Tarkoitus kuitenkin olisi, että liikkuminen myös kentän aitojen ulkopuolella olisi olennainen osa yhteiseloa D:n kanssa.