Kamera kiinnosti sen verran, ettei ihan mahtunut koko nenä kuvaan :) |
Eilen siis uskaliaasti osallistuin Durandon kanssa ensimmäiselle tunnille. Vähän jännitti, miten suoriudutaan, kun ohjauspaneeli ei ole vielä ihan perusasioidenkaan osalta hanskassa. Lisäksi piti vielä pienesti stressata sitä, miten D suhtautuu muihin hevosiin.
Keli oli mainio, mutta koska kentällä oli hyppytunti, jouduimme maneesiin. Kyllä muuten tuntui maneesin pitkä sivu lyhyeltä nyt, kun on taas ehtinyt tottua ylellisen kokoiseen ulkokenttään.
Ennakkojännityksestä huolimatta tunti sujui mielestäni ihan mainiosti siihen nähden, että se oli vasta neljäs ratsastuskertani Durandolla (kaveri onnistui heti toisena päivänä järkkäämään itselleen pari vapaapäivää hankkiutumalla eroon yhdestä kengästään). Laukannostot ravista alkoivat tällä tunnilla sujua jo lähes ongelmitta; yhden kerran taisi olla pyynnön kanssa vähän epäselvyyttä. Käynnistä nostojen kanssa ei ole ongelmaa ollutkaan.
Suurin haaste ratsastuksellisesti on Durandon vinous, jota en osaa korjata riittävän nopeasti enkä riittävän hienovaraisesti. Lopputulos on sitten vähän sellaista yleistä kiemurtelua, joka erityisesti korostui pohkeenväistöjen harjoittelussa. Durandohan varmasti osaa väistöt oikein hienosti, mutta minä en kyllä eilen vielä onnistunut saamaan herraa näyttämään parasta osaamistaan. Tuntui, että suoralla rungolla päästiin vain joko ihan suoraan sivulle tai ihan suoraan eteenpäin. Yritys päästä sekä eteen että sivulle johti melkoiseen kiemurteluun. No, kyllä se yritys loppua kohden alkoi jo tuottaa tulosta ja herätti lupauksia siitä, että kyllä tämäkin ajan kanssa ratkeaa.
Toinen ratsastuksellinen haaste, joka minulla on yhtäläisesti kaikkien hevosten kanssa, on se, että pitäisi muistaa aina ja koko ajan ratsastaa. Esimerkiksi siirtyminen laukasta raviin ei tarkoita sitä, että ensimmäisen raviaskeleen jälkeen voi heittää ohjat menemään ja jäädä matkustamaan. Selviydyn ihan kohtalaisesti silloin, kun Mia huutaa mulle ohjeita suunnilleen joka toisella askelella, mutta heti jos jään yhtään oman onneni nojaan, heittäydyn löperöksi. Tosin veikkaan, että iso osa löperyydestä kumpuaa epävarmuudesta. On helpompi olla täpäkkä ja vaatia, kun tietää, mitä tekee. Mulla on aina semmoinen pieni piru toisella olalla kuiskimassa ja pelottelemassa, että pilaan kaiken :) Miten siitä pääsee eroon?
Tämä jokaisen askeleen ratsastaminen liittyy paitsi siirtymiin ja erilaisiin tehtäviin, myös ihan perusetenemiseen: hyvästä tahdista ja liikkeestä huolehtimiseen. Siihen, ettei anna hevosen juosta alta, muttei myöskään löysäillä. Ihanan paljon on työsarkaa, ei tule aika pitkäksi tämän harrastuksen kanssa :)
Yllätin myös itseni olemassa lähes uhkarohkea - taas ;) Laukkatehtävässä sai vapaavalintaisesti ylittää yhden erittäin matalan kavaletin pääty-ympyrällä, ja minä valitsin kavaletin. Ensimmäisellä kerralla oli ihan pientä epäröintiä ja pienen pieni sivuliike juuri ennen kavalettia. Oma fiilikseni oli, että se oli Durandon tekosia, mutta todennäköisesti itse vähän epäröin ja hevonen sen mukana. Yli kuitenkin mentiin ja seuraavilla kerroilla ei ollut enää mitään epäröintiä ilmassa. Ihana esteheppa, mieletön ponnu ;)
*****
Ekat kerrat jatkuivat vielä tunnin jälkeenkin. Eilen oli hevosten joulu, laidunkauden ensimmäinen päivä. En ole koskaan ollut mukana tässä suuressa tapahtumassa ja odotin näkeväni räjähtelevää riemua ja isoja ilopukkeja. Ensin laitumelle viedyt tammat eivät todellakaan lunastaneet odotuksiani. Suurin osa keskittyi heti ensihetkestä lähtien syömiseen. Ihana Nortti sentään vähän piehtaroi, ja pienen russelin ajamina muutamat tammoista tekivät pienen pyrähdyksen. Ja sitten taas syömään.
Durando vietiin laitumelle Challen, Kvaten ja Zipen kanssa. Tutustuminen sujui aika rauhallisesti, eikä ruunalaitumellakaan alkuun nähty juurikaan liikettä...kunnes sitten naapurilaitumelle tuotiin toinen ruunalauma, jonka mahtipontinen johtaja Rampe sai molemmat laumat liikkeeseen. Melkoista juoksua ja pörinää. Onneksi kenkiä ei ehtinyt irrota ennen kuin pojat rauhoittuivat syömään.
Kvatte ja Durando |