torstai 23. kesäkuuta 2011

Ekoja kertoja

Ihanasti taas hörisi herra D, kun menin sitä tarhasta hakemaan. (Koeaikanahan tarvitaan kylmän viileää, järkiperäistä suhtautumista otukseen - selkeesti mun vahvuus ;))

Kamera kiinnosti sen verran, ettei ihan mahtunut koko nenä kuvaan :)

Eilen siis uskaliaasti osallistuin Durandon kanssa ensimmäiselle tunnille. Vähän jännitti, miten suoriudutaan, kun ohjauspaneeli ei ole vielä ihan perusasioidenkaan osalta hanskassa. Lisäksi piti vielä pienesti stressata sitä, miten D suhtautuu muihin hevosiin.

Keli oli mainio, mutta koska kentällä oli hyppytunti, jouduimme maneesiin. Kyllä muuten tuntui maneesin pitkä sivu lyhyeltä nyt, kun on taas ehtinyt tottua ylellisen kokoiseen ulkokenttään.

Ennakkojännityksestä huolimatta tunti sujui mielestäni ihan mainiosti siihen nähden, että se oli vasta neljäs ratsastuskertani Durandolla (kaveri onnistui heti toisena päivänä järkkäämään itselleen pari vapaapäivää hankkiutumalla eroon yhdestä kengästään). Laukannostot ravista alkoivat tällä tunnilla sujua jo lähes ongelmitta; yhden kerran taisi olla pyynnön kanssa vähän epäselvyyttä. Käynnistä nostojen kanssa ei ole ongelmaa ollutkaan.

Suurin haaste ratsastuksellisesti on Durandon vinous, jota en osaa korjata riittävän nopeasti enkä riittävän hienovaraisesti. Lopputulos on sitten vähän sellaista yleistä kiemurtelua, joka erityisesti korostui pohkeenväistöjen harjoittelussa. Durandohan varmasti osaa väistöt oikein hienosti, mutta minä en kyllä eilen vielä onnistunut saamaan herraa näyttämään parasta osaamistaan. Tuntui, että suoralla rungolla päästiin vain joko ihan suoraan sivulle tai ihan suoraan eteenpäin. Yritys päästä sekä eteen että sivulle johti melkoiseen kiemurteluun. No, kyllä se yritys loppua kohden alkoi jo tuottaa tulosta ja herätti lupauksia siitä, että kyllä tämäkin ajan kanssa ratkeaa.

Toinen ratsastuksellinen haaste, joka minulla on yhtäläisesti kaikkien hevosten kanssa, on se, että pitäisi muistaa aina ja koko ajan ratsastaa. Esimerkiksi siirtyminen laukasta raviin ei tarkoita sitä, että ensimmäisen raviaskeleen jälkeen voi heittää ohjat menemään ja jäädä matkustamaan. Selviydyn ihan kohtalaisesti silloin, kun Mia huutaa mulle ohjeita suunnilleen joka toisella askelella, mutta heti jos jään yhtään oman onneni nojaan, heittäydyn löperöksi. Tosin veikkaan, että iso osa löperyydestä kumpuaa epävarmuudesta. On helpompi olla täpäkkä ja vaatia, kun tietää, mitä tekee. Mulla on aina semmoinen pieni piru toisella olalla kuiskimassa ja pelottelemassa, että pilaan kaiken :) Miten siitä pääsee eroon?

Tämä jokaisen askeleen ratsastaminen liittyy paitsi siirtymiin ja erilaisiin tehtäviin, myös ihan perusetenemiseen: hyvästä tahdista ja liikkeestä huolehtimiseen. Siihen, ettei anna hevosen juosta alta, muttei myöskään löysäillä. Ihanan paljon on työsarkaa, ei tule aika pitkäksi tämän harrastuksen kanssa :)

Yllätin myös itseni olemassa lähes uhkarohkea - taas ;) Laukkatehtävässä sai vapaavalintaisesti ylittää yhden erittäin matalan kavaletin pääty-ympyrällä, ja minä valitsin kavaletin. Ensimmäisellä kerralla oli ihan pientä epäröintiä ja pienen pieni sivuliike juuri ennen kavalettia. Oma fiilikseni oli, että se oli Durandon tekosia, mutta todennäköisesti itse vähän epäröin ja hevonen sen mukana. Yli kuitenkin mentiin ja seuraavilla kerroilla ei ollut enää mitään epäröintiä ilmassa. Ihana esteheppa, mieletön ponnu ;)

*****

Ekat kerrat jatkuivat vielä tunnin jälkeenkin. Eilen oli hevosten joulu, laidunkauden ensimmäinen päivä. En ole koskaan ollut mukana tässä suuressa tapahtumassa ja odotin näkeväni räjähtelevää riemua ja isoja ilopukkeja. Ensin laitumelle viedyt tammat eivät todellakaan lunastaneet odotuksiani. Suurin osa keskittyi heti ensihetkestä lähtien syömiseen. Ihana Nortti sentään vähän piehtaroi, ja pienen russelin ajamina muutamat tammoista tekivät pienen pyrähdyksen. Ja sitten taas syömään.

Durando vietiin laitumelle Challen, Kvaten ja Zipen kanssa. Tutustuminen sujui aika rauhallisesti, eikä ruunalaitumellakaan alkuun nähty juurikaan liikettä...kunnes sitten naapurilaitumelle tuotiin toinen ruunalauma, jonka mahtipontinen johtaja Rampe sai molemmat laumat liikkeeseen. Melkoista juoksua ja pörinää. Onneksi kenkiä ei ehtinyt irrota ennen kuin pojat rauhoittuivat syömään.

Kvatte ja Durando


Edit: Jaana, tervetuloa lukijaksi! =)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Da-du-ran-ran-raa-da: Du-ran-do!

Durando <3


Noora päätteli edellisen postauksen kuvavihjeen perusteella ihan oikein: olen hurahtanut niin (heppa)hulluksi, että harkitsen ihan vakavissani oman hevosen ostamista. Siis Oman Hevosen!

Tottahan haave omasta hevosesta on kytenyt mielessä lähes siitä asti, kun alkeiskurssilla vajaa pari vuotta sitten tajusin, että tää on mun juttu. Mutta olen kuitenkin koko ajan ajatellut, että ehkä sitten parin vuoden päästä, kun osaan vähän enemmän. Mun luonteenlaadulla se pari vuotta ei omin avuin varmaan koskaan vähenisi. Olen huono tekemään päätöksiä, pienempiäkin. Epäilen, olisiko rohkeus koskaan riittänyt siihen, että olisin ikään kuin oma-aloitteisesti lähtenyt etsimään itselleni hevosta.

Kohtalo kuitenkin puuttui peliin – tosin pari vuotta etuajassa ;) – sillä seurauksella, että tällä hetkellä ihana herra Durando ja äärijännittynyt tätiratsastaja tutustuvat ja totuttelevat toisiinsa. Harkinta-aikaa meillä on kuukauden päivät. Se lienee riittävän pitkä aika siihen, että kävisipä sitten ilmi sitä tai tätä, ehdin rakastua Durandoon niin kovasti, että siitä tulee uusi jäsen meidän perheeseemme joka tapauksessa :)

Edit: Muitakin iloisia juttuja: blogilla on jo 15 lukijaa :) Tervetuloa Tups - toivottavasti viihdyt!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kankun karaisua

Nortilla oli taas noussut patin alkua satulavyön kohdalle (tällä kertaa tosin oikean puoleiseen kylkeen), enkä halunnut ärsyttää pattia pahenemaan, joten jätin suosiolla satulan telineeseen.

Ajatus oli kyllä ratsastaa vähän enemmänkin, mutta eihän mun takamus oikeasti kestänyt pitkien alkukäyntien jälkeen kuin ehkä kahdeksan kierrosta ravia ja neljä laukkaa. Siinä vaiheessa alkoi tuntua, että ihon rikki hiertyminen on enää todella pienestä kiinni. Voi miksi pitää olla tällainen herkkänahkainen? Olisi niin kiva ratsastaa enemmänkin ilman satulaa, sillä se tuntuu oivalta tavalta harjoittaa tasapainoa ja opetella vähän paremmin tuntemaan hevosen liikkeitä.

Harmitti meidän molempien puolesta, kun oli pakko hypätä alas. Niinpä yritin vähän paikata erittäin vaatimattomaksi jäänyttä ratsastuskertaa pienellä kävelylenkillä Norttia taluttaen. No, tädistä se tuntui kyllä reippailulta, Nortille se oli ehkä enemmänkin jotain tekemistä - eikä muuten mitenkään erityisen mieleistä :) Tuli sentään vähän sykettä nostettua, kai sekin tyhjää parempi on.

Huomenna on järistyttävän Suuri Päivä. Niin suuri, etten uskalla siitä täällä vielä etukäteen tämän enempää sanoa. Mutta sanonpa vielä sen, että takamusta lienee tarpeen ja kannattavaa vähän säästääkin.

Edit: koska kuitenkin pakahdun halusta kertoa edes jotain, niin tässä kuvavihje:

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Herkkuja Hästbackassa ja lisää napakkuutta

Puutarhajuhlatunnelmaa.

Lauantaina kävin katsomassa estekisoja Hästbackan tallilla Evitskogissa. Kovin monissa kisoissa en ole vielä kerinnyt lyhyen heppaelämäni aikana käymään, mutta koetuista nämä olivat ihan ehdottomasti mukavimmat kisat. Tunnelma oli puutarhajuhlamainen ja rento, kuuluttaja tsemppasi kilpailijoita ja kannusti hymyilemään epäonnistumisista huolimatta. Tuomaristo jopa palkitsi joka luokasta parhaan hymyn.

20 eurolla sai ostaa ruokarannekkeen, joka oikeutti nauttimaan superherkullisesta buffet-lounaasta juomineen. Ruokailu kauniissa maisemissa, loistavassa kesäkelissä ja hyvässä seurassa oli ihanaa. Kisapäivän kruunasi Stenbackan valmennettavien menestys. Jos kaikki kisat olisivat samanlaisia, voisin rampata niissä vaikka vähän useamminkin.



Ihana Edi seurasi kisoja keskittyneesti <3



*****

Tämän päivän tunnilla jatkettiin napakkuusharjoituksia eli puolipidätesiirtymiä torstain tunnin malliin. Ravi-käynti-siirtymät sujuivat jo vähän paremmin, mutta selkeää parannusta tapahtui laukan sisällä puolipidätteillä. Onnistuin tänään tekemään pidätteen ja pohjeavun eriaikaisesti, jolloin Nortinkin oli varmasti vähän helpompi ymmärtää, että mitä se täti oikein tahtoo. Alkuverkkojen laukka oli mun mittarilla jo aika laadukkaan oloista.

Välikäyntien jälkeen jatkettiin edelleen siirtymillä: tehtiin noin puolen kentän muotoista neliötä ravissa ja kahden sivun keskelle tehtiin kolme askel käyntiä. Tavoitteena oli tietysti laadukkaat käyntiaskeleet sekä lennokas lähtö suoraan samantempoiseen raviin kuin ennen käyntiinsiirtymistä. Onnistuttiin välillä yllättävänkin hyvin, ja harjoituksesta jäi hurjan hyvä mieli. Ikävä kyllä se ei siivittänyt ihan yhtä hyvään suoritukseen seuraavassa tehtävässä. Ehkä olin vähän liian tyytyväinen tai sitten helle oli jo vähän pehmittänyt päätä.

Viimeisessä tehtävässä laukattiin pääty-ympyrällä ja tehtiin yhdessä kohtaa ympyrää reilut 5 askelta ravia. Jouduin tsemppaamaan valtavasti, että ravi olisi heti siirtymän jälkeen tahdikasta ja ettei tahti hiipuisi laukannoston lähestyessä. Mahtavaa oli huomata, että niillä kerroilla, kun tahti säilyi, tuntui laukannosto helpolta ja suunta oli heti ensimmäisestä askeleesta lähtien eteen- eikä ylöspäin. Vähän jäi vaivaamaan se, että tässä vaiheessa ei enää päästy lähellekään sitä ihanan tuntuista laukkaa, joka verkassa löytyi. Meniköhän vähän yliyrittämisen puolelle vai olivatko tädit jo vähän väsyneitä? Tai sitten se johtui jostain ihan muusta.

Etualalla Nortti ja taustalla laiduntaan puolustavat Lamicha ja Lagrada. 

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Yltiöpäisen rohkeaa

Ajattelin nyt olla ihan kerrassaan hurja ja altistaa itseni arvostelulle oikein kunnolla. Haluan saada tästä blogista itselleni kattavan ratsastuspäiväkirjan, ja mikäpä paremmin kertoisi todellisesta kehityksen asteesta kuin video. Kamera on lahjomaton ja objektiivinenkin kai. Lisäksi videon avulla teidän ihanien lukijoiden on vähän helpompi saada kuva siitä, millaisen osaamistason vinkkelistä täti vinkuu.

Täältä siis pesee pieni pätkä torstain tunnin lopusta. Tällä tunnilla Mia tosiaan käväisi Nortin selässä välikäyntien aikana. Ammattilaisen visiitti selässä kyllä näkyy, vaikka pikainen olikin.

Vaikka videossa näkyykin kaikenlaista löllyvää ;), niin kokonaisuutena olen ihan hurjan tyytyväinen kehitykseeni viimeisen puolen vuoden aikana. Pikkuhiljaa alkaa olla jo vähän resursseja keskittyä hevosen liikkumiseenkin, edes lyhyitä hetkiä. Ja aina välillä muistan ihan oikeasti ratsastaakin :)



Tämän päivän tunnilla jatkettiin samaa napakkuustreeniä kuin eilen: viisi askelta ravia ja yksi käyntiä, ja seuraavassa vaiheessa muutama askel laukkaa ja hyvin lyhyen ravisiirtymän jälkeen uusi laukka. Suoritukset olivat taas vaihtelevia ja pohjeavun voiman säätely tuntui haasteelliselta. Välillä säikähdin itsekin sitä, miten nopeaksi tarkoitettu apu muuttuu vahingossa voimakkaaksi. Taidan olla vähän sellainen obelix, joka ei ihan osaa kontrolloida omia voimiaan :D

Napakkuuden lisäksi harkkailtiin pohkeenväistöjä uraa pitkin. Ensin käynnissä koko pitkä sivu ja sitten kun alkoi sujua, niin ensin muutama askel käyntiväistön, siirtyminen raviin väistön jatkuessa ja vielä ennen kulmaa siirtyminen takaisin käyntiin edelleen väistössä.

Oikeaan kierrokseen itse väistö sujui hyvin, mutta ensimmäisellä kerralla oli vähän tekemistä raviin siirtymisen kanssa. Lopuilla kerroilla onnistui paremmin. Vasempaan kierrokseen asetuksen saaminen ja säilyttäminen oikealle oli selkeästi vaikeampaa. Erityisesti sillä hetkellä, kun piti tehdä töitä raviin siirtymisen kanssa. Viimeinen yritys onnistui vasempaankin kohtuullisesti.

Tunnin jälkeen pesin Nortin ja - iloiseksi yllätykseksi - huomasin, että lattiakaivo ei vetänyt. Aikana kaivon pohjaa sorkittuani totesin, ettei homma ratkea sorkkimisella ja tyhjensin kaivosta hyvinkin kottikärryllisen kakkaliejua. Ei ole mikään maailman miellyttävin homma, mutta ei minusta myöskään järkkyhirveää. Kaikkein kurjin puoli hommassa on se, että yli kymmenen pesukerran jälkeen mun kädet lemuaa edelleenkin siltä liejulta. Joudun varmaan uhraamaan yhden limen hajun karkoittamiseen.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Napakkaa

Täytyy aloittaa pienellä tunnustuksella: tädin nyrkit eivät pysy kiinni. Ja tässä todistusaineistoa.

1. Ensin tulee rakko nimettömän keskelle!



2. Sitten, kun yrittää antaa vanhalle rakolle lepoaikaa ja pitää ohjia kädessä vähän toisella tavalla, tulee rakko pikkurillin ylimpään kolmannekseen!






Kun noista tavoitteista on aina välillä jauhanut, niin ehkä tässä voisi olla yksi sellainen konkreettinen: jos opettelis pitämään ohjat kädessä :)

*****

Sitten tämän päivän tuntiin. Nyt on selkeästi menossa semmoinen vaihe, että tätiin yritetään saada vähän enemmän potkua. Välillä ihan kirjaimellisesti . Tänään harkkailtiin erittäin napakoita siirtymisiä: 5 askelta ravia ja 1 askel käyntiä ja taas 5 askelta ravia jne. Voi veljet, että oli vaikeaa! Välillä onnistuin ja välillä en sinnepäinkään. Loppua kohden jo vähän paremmin.

Huomaan kuitenkin, että kun mikään ei vielä ole selkärangassa eikä tapahdu automaattisesti, niin sen yhden käyntiaskeleen saaminen vaatii väkisinkin ennakointi ja vähän hyvää tuuria. Jos alan pyytää uutta ravia vasta sitten, kun varmuudella on tultu jo yksi aito käyntiaskel, niin on jo ihan liian myöhäistä. Koska siitä, kun tajuan jotain tapahtuneen, kestää vielä melkoinen tovi, kun mietin, että mitäs mun sitten pitikään tehdä. Ja toinen tovi, että saan sen seuraavan jutun tehtyä.

Tosi hauska ja mulle äärimmäinen hyödyllinen harjoitus, jonka myötä Nortti tuli selkeästi aktiivisemmaksi, nopeammaksi reagoimaan ja Mian mukaan lyheni 30 senttiä.

Alkuverkoissa en loistanut puolipidätteilläni, joten Mia hyppäsi välikäyntien aikana Nortin selkään ja havainnollisti, mitä tarkoittaa se, että ratsastetaan aktiivisesti ja jokainen askel. Nortin tapauksessa se tarkoittaa hurjan paljon puolipidätteitä ja pohje- tai raippamuistuksia.

Mian ratsastuksella oli vaikutusta paitsi Nortin liikkeeseen myös siihen, että minäkin onnistuin havainnollistamisen jälkeen huomattavasti paremmin. Kehuja sateli ja tätiratsukko porskutti menemään kovin tyytyväisenä ja vähän ylpistyneenä :) Nyt pitäisi vain muistaa huomennakin olla aktiivinen ja yrittää myös edes ajoittain kiinnittää huomiota hevosen liikkeeseen ja opetella pikkuhiljaa erottamaan jyvät akanoista.

*****

Koska en oo vielä ehtinyt hehkuttaa, niin nyt on hyvä hetki: Ihana kesä! <3


Epäonnistumisen riemu

Aika idyllistä, eikös?
Eilisellä tunnilla oivalsin taas kehittyneeni. En siksi, että olisin tehnyt jotain erityisen hyvin vaan siksi, että huomasin tuntevani, kun tein joitakin asioita vähän sinnepäin tai en muuten vain onnistunut. Vielä joitakin kuukausia takaperin olisin saattanut ratsastaa kulman todella huonosti ja väittää kirkkain silmin palautteen jälkeen, että luulin sen menneen ihan hyvin. Nykyään huomaan välillä jo itsekin kehnon ratsastuksen ennen kuin Mia kerkiää siitä motkottamaan :)

Tämä varmasti liittyy siihen, että taitojen hiljalleen karttuessa pystyy antaa tilaa muunkin kuin oman itsensä tuntemiselle. Mutta kyllä se on vielä tosi pienestä kiinni, että sulkeudun sinne omaan kuplaani; ei se oikeastaan vaadi kuin kehotuksen käyttää vatsalihaksia, niin keskittyminen ei riitä enää mihinkään muuhun asiaan - ei siis edes sen huomaamiseen, missä hevonen liikkuu, puhumattakaan siitä, että tuntisi, miten se liikkuu. Tai edes että liikkuuko lainkaan.

Eilen keskittyttiin siis ratsastamaan hyviä kulmia, asettaen ja taivuttaen. Osa meni ihan penkin alle, mutta väliin mahtui jokunen onnistuminenkin. Oikea kierros on Nortille selkeästi haasteellisempi, ja siihen suuntaan onnistumisia tulikin vähemmän.

Ja sitten aikamme taivuteltuamme päästiin taas hyppäämään! Siis semmoista miniristikkoa ja kolmen kaarevalla uralla olevan kavaletin sarjaa. Keskityttiin siihen, että oltaisiin hypyssä oikeaan aikaan ja riittävästi mukana. Ristikolla sain aluksi palautetta siitä, että käsi ei myödännyt hypyssä yhtään. No ei kai, kun takapuoli pysyi enempi ja vähempi tiukasti kiinni satulassa. Ollaan parilla tunnilla menty kavaletteja niin, että on nimenomaan pitänyt istua kavaletin ylikin enkä ymmärtänyt, että nyt ei sitten pitänytkään. Kas kun kaikki tarttee vääntää rautalangasta.

Yhden kerran onnistui ristikon ylitys niin, että tuli positiivista palautetta myötäämisestä. Kertoo siitä, että ihan alkumetreillä ollaan harjoittelussa.

Kolmen kavaletin sarja alkoi niin, että sain oikein kunnolla huutia, kun en saanut Norttia ajoissa laukkaan ja päätin sitten ohjata kavalettien ohi. Yritin kysyä, että jos näin käy, niin kuuluuko ohjata ohi vai mennä sitten kavaletit ravissa. Täpäkkä vastaus kuului, että tuommoista kysymystä ei ole, koska ei ole semmoista vaihtoehtoa, että hevonen ei laukkaa, jos siltä sitä pyydetään.

Tässä on siis mulle oivallinen opetus: sen sijaan, että mietin aina sitä, miten pitää toimia sitten, kun asiat ovat menneet pieleen, mun pitää keskittyä miettimään, miten saan asiat sujumaan mun suunnitelmien mukaan. Tämän opettelu on olennaisen tärkeää tai musta ei voi koskaan tulla hyvää ratsastajaa. Olen ihan varma, että hevonen vaistoaa sen, jos mietin jo valmiiksi, miten toimin sitten, jos (kun) pyytämäni ei mene läpi.

Seuraavat kerrat kavaletit vasempaan kierrokseen sujuivat kohtuullisesti ja olin jo varmaan liian tyytyväinen itseeni, kun vaihdettiin suuntaa. Oikea kierros on tosiaan Nortille vaikeampi, mutta senhän olin jo autuaasti unohtanut ja odotin, että homma sujuu yhtä vaivattomasti kuin vasempaan. No ei sujunut. Hyvän tien ratsastaminen oli vaikeaa ja muutaman kerran laukka hiipui juuri ensimmäisen kavaletin kohdalla. Siitähän seurasi taas vähän huutia, jonka jälkeen skarppasin ja rohkenin vaatia Nortilta laukkaa vähän vaikeampakin hetkinä. Kyllä se vaan on niin, että tätikin tarttee aina välillä vähän ryöpytystä, että muistaa vaatia itseltään tarpeeksi.

Lopuksi harjoiteltiin kevyttää istuntaa, myötäämistä ja täsmällisiä siirtymiä ratsastamalla puolen kentän kokoista neliötä, josta toinen puolikas mentiin ravissa ja toinen laukassa kevyessä istunnassa. Laukassa piti harjoitella käden siirtämistä eteenpäin. Ilman esteitä homma sujui melko hyvin. Lantion asento meinasi tosin vähän väliä repsahtaa, mutta onneksi tarkkasilmäinen valmentaja muistutteli siitä.

Niin kivaa!


Kaunottaret Nortti ja Bräde

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Ei sunnuntaikaan pölhömpi päivä ole...

---varsinkaan silloin, kun pääsee (ihan liian) pitkän tauon jälkeen ratsaille! Mehän ollaan ystäväni Nortonin kanssa oltu vuorotellen sairaslomalla ja eilen olin tunnilla ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon - siis voitteko kuvitella!?!? En minäkään.

Vaikka tauko näkyi kuskin otteissa ja tuntui kropassa, oli mieli kyllä todella korkealla. Tunnin jäin sain vielä turista piiitkästä aikaa ihanan Jennin kanssa ja naureskella hassulle Nortille, joka meni välillä jo vähän hysteerisen oloisesti mättäältä toisella. Vähän kuin hädissään siitä, että jos vaikka jäisi se kaikkein herkullisin mätäs maistamatta.

Kuvassa täti ja Nortti. (Huomioikaa, että varjo leventää vielä enemmän kuin kamera ;))


Suupielestä ei sentään roiku nortti.