sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Supermä III:n tuotanto kaatui miespääosan esittäjän terveysongelmiin

Edit 30.4.2012

HÖH. Blogger on kadottanut tekstin ja kuvat.

Ei siis mitään dramaattista uutta, samaa vanhaa vatsaoireilua. Yritän ehtiä kirjaamaan vikan valmennuksen kuulumiset uudelleen pikapuoliin. Nyt pitää kuitenkin rientää – ensin tallille Durdea kävelyttämään ja sitten ystävien tupareihin.

Hauskaa vappua kaikille!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Supermä II


Tää alkaa nyt vähän toistamaan itseään :), mutta ihan superonnistunut valmennus tänäänkin! Mari meni Durdella ensin, joten sain valmiiksi viritellyn pelin alleni. Vähän oli tahmaa kavioissa tänäänkin, mutta mulle sopii paremmin tahmaisuus kuin ylivireys.

Päivän suurin "temppuonnistuminen" oli vastalaukka ja ennen kaikkea onnistuneet vastalaukan nostot molempiin kierroksiin. Siitä ei ole kauaa, kun vasen laukka ei meinannut nousta millään edes vasempaan kierrokseen, ja nyt sain sen nousemaan oikeassa kierroksessa – wuhuu!

Vastalaukkaharjoituksina tehtiin kahta kuviota. Ensin myötälaukasta täyskaarron kautta vastalaukkaan ja kierrokseen jälkeen raviin. Seuraavaksi piti nostaa vastalaukka pitkällä sivulla (joo, eihän se hevoselle ole siinä suoralla vastalaukkaa, mutta mulle kyllä), ja kierroksen jälkeen lävistäjälle ja siinä siirtyminen raviin.

Tältä päivältä mieleen jäi erityisesti:

  • Siihen sisäohjaan ei ihan totta saa jäädä roikkumaan. Ei missään tilanteessa eikä mistään syystä. Eikä siinä roikkumisesta sitä paitsi ole koskaan mitään apua. Päin vastoin se pahentaa tilannetta, olipa ongelma sitten liian kova vauhti, liian hiljainen vauhti, taivaissa huiteleva tai ryntäitä viistävä turpa. Sisäohjasta staattisesti vetämällä ei näitä ongelmia ratkota. Mutta miksi, oi miksi, se on niin houkutteleva vaihtoehto? 
  • Paljon vaihtelua. Durdea ei saa puuduttaa tekemällä liian pitkään samaa. Voi vaihdella teitä, tehtäviä, tempoa, välillä istua alas, välillä keventää ja ratsastaa kunnolla eteen. 
  • Suunnanmuutosten ratsastaminen niin, ettei kädellä jarruta hevosta vaan antaa hevoselle edestä tilaa itse hakea tasapainon uudessa suunnassa. 
  • Kevyt käsi ja kevyt hevonen. Paitsi että kädellä pitää ajatella eteenpäin ja antaa hevoselle tilaa siirtymisissä, pitää myös olla tarkkana siinä, ettei anna hevosen yhtään painaa kädelle. Pohkeella eteenpäin ja pieni hölläys sormista auttaa saamaan Durden kevyemmäksi. Pitää kehittää omaa nopeutta ja reagoida heti, kun alkaa roikkua.
  • Pohkeenväistöissä ryhdikäs istunta, ulko-ohjan käsi alas, sisähartia taakse.
  • Ryhti. Ryhdistä oma istunta aina ennen uuteen tehtävään lähtemistä. Hevonen ryhdistyy samalla ja tietää, että jotain on tulossa.
  • Vatsalihakset. Ne ovat kipeytyneet ja se on oikea suunta!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Supermä

No onhan otsikko vähän pöyhkeä, mutta kun se itsesyytösten ruoska viuhuu täällä niin taajaan, niin kai sitä nyt joskus voi vetää vähän överiksi positiivisessakin mielessä, eiks joo?

Muna-asento on menneen talven lumia :)
Kuvasta kiitos Sannille!

Ihana Mari on taas matkannut veemäisiä lentoaikatauluja uhmaten tartuttamaan meihin kevyttä, herkkää ja myönteistä ratsastusta. Tämän viikon ratsastukset ovat muutenkin sujuneet kivasti, ja tämä ensimmäinen kurssipäivä oli kuin superpaksu vaaleanpunainen berliininmunkin kuorrute tämän viikon fiiliksille.

Taas kerrattiin paljon vanhaa. Kuuluu varmasti lajin luonteeseen, mutta on se vaan jännä, miten pitkään joidenkin asioiden kanssa saa tahkota ennen kuin ne oppii edes sillä tasolla, että muistaisi ajatella, miten eri tilanteita pitäisi lähteä ratkomaan. Hyvä esimerkki tästä on se hartioiden kääntäminen käännöksen suuntaan, josta olen täälläkin jo usein kirjoittanut. Se oikeasti toimii kuin häkä, mutta silti tyypillisin ratkaisuni Durtsin oikealla lavalla punkemiseen oikeassa kierroksessa on oikean hartian tuominen eteenpäin ja sisäkäden hivuttaminen lähelle säkää ja välillä sen ylikin.

Mutta niistä iloisista asioista piti kertoa. Viime päivinä on laukannostot käynnistä onnistuneet hyvin, ja ravistakin olen saanut muutamia hyviä onnistumisia – niin myös tänään. Istunta sen sijaan on laukassa ollut aika hakusessa, mutta tänään tuntui, että onnistuin välillä vähän enemmän rentoutumaan, sain varpaita vähän paremmin menosuuntaan, uskalsin antaa Durden laukata enkä koko ajan pelännyt, että mitä jos se rikkoo.

Upeimmat fiilikset tänään tulivat päästessäni kiinni siihen, miten laukassakin voi kääntää hevosta pelkällä istunnalla. Ja siis nimenomaan siellä takajalkojen päällä istumalla niin, että edessä on kevyt, iloinen ja hyväntuulinen hevonen. Meinasin alkaa kyynelehtimään.

Kiitosta itselleni antaisin myös lisääntyneestä napakkuudesta, joka näkyy esimerkiksi hanakkuutena korjata sitä, kun D yrittää piiloutua kuolaimen taakse. Ja papukaijamerkin ansaitsen siitä, että pidin enimmäkseen suuni kiinni ja ratsastin :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Jotkut ei vaan ymmärrä hävetä: rataharjoitusvideo

Teknisesti lahjakkaan ja osaavan siskoni avulla sain viimein videot siirrettyä videokamerasta koneelle ja sittemmin jopa YouTubeen asti.

Koska tästä ehdin jo täälläkin älämölöidä, tuntuisi jotenkin nololta jättää tämä julkaisematta. Toisaalta, jos tätä videota katsoo irrallaan kootuista selityksistä, niin noloahan sen julkaiseminenkin on. Itse kuitenkin koen tämän kauhistuksen suurena onnistumisena, olinhan niin lähellä luovuttaa vielä minuutti ennen radan alkua.

Rodeot leikkasin alusta pois – se oli liian noloa katsottavaa. Juuri mitään ei tapahtunut, mutta pelkoni pystyi melkein maistamaan. Videolla kuului ainakin neljä kertaa, kun sanoin Durandolle "eteen", mutta kaikki muu minussa viestitti päinvastaista. Muna-asento säilyy upeasti läpi radan :)

Kolmikaarisen kiemuran alussa D meinasi vielä kerran lähteä. En ole ylpeä sisäkäteni nopeasta ja  ylimitoitetusta reaktiosta.

Takaisin ruotuun, mars!



Lauantaina oli tunti piiiiitkän tauon jälkeen. Puolitoista tuntia piiskausta. Ei riittänyt ensimmäinen onnistunut laukannosto. Eikä muuten riittänyt vielä viideskään. Ja laukkakin piti pitää maltillisena istunnalla, ja samalla antaa pidempää ohjaa.

Sanonpa vaan, että itsekseni olisi lopetellut tyytyväisenä heti sen ensimmäisen noston jälkeen. On muuten hirmu hyvä tekosyy velttoilulle se "kannattaa lopettaa onnistumiseen". En tiedä, mikä opas se on, jossa käsketään lopettaa aina ja joka kerta ihan siihen ensimmäiseen onnistumiseen. Sen täytyy olla joku limbo-opas :)

On se onni, että on ihania ihmisiä apuna.  

*****

Upea, lämmin päivä oli tänään. Häärin pihahommissa teepaitasilteen. Ja oli kuuma.

Tallille saapuessa tulikin sitten aika kurja mieli: Durdella BOT-verkkoloimi, 150 g sisätoppis ja vielä kaulakappaleellinen kuoriloimi. Tais tarjeta. Reppana.

Hyvittelyks käytiin sitten nakukävelyllä maastossa. Talutin tietty, kun en mihinkään rohkeuspataan tullut edellisillan aikana tippuneeksi ja portviininkin vaikutus oli jo ehtinyt kaikota. Ihana lenkki oli kuitenkin – tuntui, että viihdyttiin. Me molemmat. Yhdessä. 


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Parasta pitkään aikaan

Huolimatta siitä, että maneesissa oli muitakin, oli tämän päivän ratsastus paras todella pitkään aikaan. Fiilis on katossa!

Olin päättänyt, että tänään mua ei vedätetä. Että eteenpäin mennään oli mikä hyvänsä.

Alku oli pikkuisen tahmeaa ja pari kierrosta piti vähän puskea, mutta sitten löytyi Durden oma moottori. Siitä eteenpäin sainkin sitten nauttia ratsastuksesta. Durando oli reipas ja kuuliainen. Välillä meinasi vähän yrittää liirailua, mutta uskoi korjausta melko nopeasti. Pohkeenväistöt oikealle eivät ravissa oikein onnistuneet, mutta mentiin sitten käynnissä, että tuli kuitenkin kunnollisia väistöaskelia.

Tein paljon nopeita ravi-käynti-ravi-siirtymiä ja oli ihana huomata, miten aina pienempi ja pienempi pohje riitti raviin siirtymiseen. Itse asiassa loppua kohden alkoi olla enemmän tekemistä käyntiin siirtymisissä – ja se on kyllä mulla Durden kanssa vähän harvinaisempi tilanne.

Fiilis oli niin hyvä, että päätin kokeilla laukkaakin. Nostot onnistuivat tosi hyvin. Kerran D rikkoi oikeassa kierroksessa raville ja meni hetki, että sain laukan takaisin. Itse asiassa jouduin ottamaan noston uudelleen käynnin kautta, mutta mielestäni kuitenkin selvisin tilanteesta jossain määrin voittajana, ja olin supertyytyväinen itseeni, etten luovuttanut, kun ensimmäinen korjausyritys ei toiminut.

Eteen-alas-ravi suuntautui tänään turhan vähän taakse ja muutenkin sain aika taajaan muistuttaa ohjille painamisesta ja luotiviivan takana roikkumisesta. Mutta kokonaisuudessaan – ja ennen kaikkea fiiliksen puolesta – en muista, milloin viimeksi olisi ollut näin hyvä ratsastuskerta.

Valokuvia ei tältä päivältä ole, kun kaikki filmi meni myönteisiin mielikuviin :)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kuin pässiä narussa

Kirkassilmäinen pässin taluttelija.

Nyt se on sitten virallisesti todistettu: Durando höynäyttää mua. Voin hyvin kuvitella, että teille rakkaat lukijat, tämä ei tullut varsinaisena yllätyksenä...jos ihan umpirehellisiä ollaan, niin itsellänikin on välillä pieni epäilys mielessä kalvanut.

Durdehan alkoi siis maneesikauden käynnistymisen aikoihin oireilla niin, että muuttui sekunnin sadasosassa superhyvästä superhuonoksi. Tätä tapahtui myös Sannin kanssa, joten tässä vaiheesa kyse ei vielä ollut Suuresta Puhalluksesta. Samoihin aikoihin D makoili tarhassa ja oli muutenkin vähän apaattisen oloinen. Vuoden vaihteen jälkeen edessä olikin sitten vatsan tähystys ja röntgen -> ei haavoja eikä hiekkaa.

Tarhassa makoilu loppui syksyllä, ja muutenkin D piristyi. Ajoittainen oireilu ratsastaessa jatkuu silti. Durando saattaa liikkua oikein hyvin ja yhtäkkiä menee ihan kivikovaksi kyljistä eikä halua liikkua mihinkään. Häntä viuhtoo yläilmoissa ja D vaikuttaa siltä, että olisi kakkaa tekemässä. Joskus tulee vain ilmaa, joka jo helpottaa oloa, kyljet pehmenevät ja homma jatkuu normaalisti.

Päivät ovat olleet vaihtelevia; joinain päivinä tuommoista "kakkakohtausta" ei ole tullut lainkaan, joinain päivinä se on mennyt ihan minuutissa ohi tai oikeasti johtanut kakkaamisen ja sitten helpottanut. Viime päivinä kohtaukset ovat kestäneet pidempään. Olen ollut aika pulassa siinä miettiessäni, että potkinko vai enkö potki. Kipeyttään pysähtyvää hevosta en halua väkivalloin pakottaa liikkeelle, mutta välillä olo on todella typerä, kun minuuttitolkulla jumitetaan paikallaan eikä pientä hännänhuiskimista lukuunottamatta tapahdu mitään.

*****

Tänään ihana Tiia tuli esiratsastamaan Durden. Kuten edellispäivänäkin, D oli erittäin pirteällä tuulella ja liikkui innokkaasti. Kun kiipesin Tiian jälkeen selkään, ohjaaminen oli helppoa ja heppa tuntui muutenkin oikein hyvältä. Tiia usutti kokeilemaan laukkaa, vaikka – kauhistus sentään – oltiin ulkokentällä. Vasen laukka nousi lapsellisen helposti ja myös pysyi yllä, vaikka taisinkin vähän jännityksestä lipsua etukenoon ja sortua jälleen käsillä laukkaamiseen.

Sitten piti yrittää oikeaa laukkaa. Pari nostoyritystä kaikuivat kuuroille korville, sitten D jymähti kovaksi kyljistään ja parkkeerasi aidan viereen. Aikani siinä arvoin, yritin vuorotellen komentaa eteenpäin ja kurkkia taakse, että tuleeko kakka. Viimein sain Durandon liikkeelle, mutta aiempi reippaus oli kyllä tipotiessään.

Vaihdettiin taas kuskia. Tiia pääsi selkään – ja D lähti kävelemään ihan superreippaasti.

Että näin.

*****

Olen edelleenkin vakuuttunut, että vatsassa on jotain kummallista, mutta tämänpäiväisen valossa on selvää, etä D on myös oppinut käyttämään sitä hyväkseen minun kanssani.

Suurin ratsastushaasteeni on tällä hetkellä oman pääni sisällä. Ei ole mitään hyötyä harjoitella istuntaa, taivutuksia tai mitään muutakaan, jos kaikkea tekemistä sävyttää epävarmuus, pelko tai sääli. Mun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni. Paitsi itseni, myös Durandon vuoksi.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Durando – täyden kympin poika

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, 
paljon onnea rakas Durde, 
paljon onnea vaan! 

Kympin synttäriä juhlistettiin kakkukahveilla, tosin juhlakalu itse sai tyytyä kuivaan leipään ja porkkanoihin. Jotain spessua kuitenkin tähänkin päivään eli hemmotteluhoitoa á la Sari:
B-day treat(ment)
Sarin mukaan Durandon selkä alkaa olla aika lähellä normihierottavaa. Pientä jumia on vielä vasemmalla puolella keskellä selkää ja oikeassa lavassa. Takapäästäkin on alkanut löytyä hierottavaa, mikä ilmeisesti on merkki siitä, että sekin moottori on ainakin ajoittain ollut toiminnassa. Oikealla puolella takana oli vähän enemmän hierottavaa. Lihasta on kuulemma tullut lisää ja suunta on oikea – jeejee!

Fyssarin ohjeistamana olen tunnollisesti venytellut Durandon jokaisen ratsastuksen jälkeen, ja Sarin kommentit kyllä innostavat jatkamaan samalla tiellä. 

*****

Viime päivien ratsastelut ovat olleet vähän sinnepäin -tyylisiä. Sanni on ollut sairaana, ja olisin ollut ihan tuuliajolla, mutta onneksi tallilla on valtavasti ihania ihmisiä. Turvauduin jälleen Tiian apuun, jonka seurauksena Durando joutui kerran pääsiäisen aikana oikein hikoilemaankin. Tosi kivalta näytti meno, ja D oli selkeästi tohkeissaan päästessään kunnolla hommiin.



Positiivinen trendi omassa ratsastuksessa on ollut se, että pelko on selkeästi väistynyt taka-alalle. Laukata en tosin ole rohjennut, jos maneesissa on ollut toinen ratsukko (en tiedä kumpaa pelkään enemmän, sitä noloutta, jos pyyntöni kaikuvat kuuroille korville vai sitä, että D kimmastuu komentamisesta ja alkaa riekkua). Yksin ollessa sattui semmoinenkin päivä, että laukat vasempaan nousivat aika kivasti, mutta oikeaan sakkasi – kai se on hyvä, että asiat muuttuu?

*****

Ensi viikolla mulla on henkilökohtainen NLP-valmennustapaaminen. Ette arvaa, miten kovasti sitä odotan! Aion marssia sieltä ulos ihan uutena ihmisenä, itsevarmuutta ja rohkeutta uhkuvana, sellaisena jonka yli ei kävellä. Ihan totta!

Synttäripokut ihanassa auringonpaisteessa


lauantai 7. huhtikuuta 2012

Jei! Hui! äh. #%§&# – rataharjoituksen jälkeistä elämää

Keskiviikko

Sanni ratsasti ja Sari hieroi. Minä katselin. Kaikki meni kivasti.


Torstai

Upea aurinko ja Durdella takana jo ihan liian pitkä maneesijakso -> talutuslenkille. Kaikki meni kivasti.


Perjantai - kun kaikki ei enää mennyt niin kivasti.

Kiipesin kyytiin. Pelotti. En osannut rentoutua. Mun mielestä D oli koko ajan lähdössä johonkin. Ei lähtenyt kertaakaan. Oma selkä puutui (taas), ilmeisesti jännityksestä. Ratsastin ehkä nipin napin puoli tuntia ja siitäkin osa oli käyntipunkemista.

Hartiat lysyssä talliin, josta löytyi ihana tallikaveri, joka lupasi jatkaa siitä, mihin jäin. Durde sai liikkua ja näyttikin nauttivan siitä isosti. Hepan vinkkelistä: loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lauantai

Psyykkasin itseäni jo kotona miettimään iloisia ajatuksia. Ei pelottanut fyysisesti enää ihan samalla tavalla kuin eilen. Ilmeisesti alitajuisesti kuitenkin, koskapa en juuri mitään rohjennut vaatia. Kuitenkin parempi tämä vanha tuttu nössöys kuin eilinen kokovartalopaniikki. Uskalsin jopa pyytää vähän laukkaa. Vasempaan ei sitten onnistunutkaan, kun jämäkkyys oli lähtenyt jonnekin pääsiäisen viettoon.

(Tästä on varmaan rivien välistä luettavissa, että en ole onnistunut järjestämään itselleni tilaisuuksia kokeilla vielä mitään saamistani kenotuksenehkäisyvinkeistä. Toivottavasti huomenna jo päästään laukkaamaan myös vasemmalle... :) - - - Laitoinpa tuohon loppuun vielä hymynaaman, koska parempi yrittää hymyillä kuin alkaa spiidaan, eiksvaa?)

Rataharjoitusvideosta

Melkoisen ähläämisen ja odottelun jälkeen videotiedostot siirtyivät kamerasta koneelleni, mutta kas, koneeni ei tunnista tiedostomuotoa, eikä niitä siis sittenkään koneelta löydy. Olisiko liikaa toivoa sellaista systeemiä, joka ensin tutkii, tunnistaako tiedostomuodon ja vasta myönteisen tuloksen jälkeen lähtee niitä siirtämään?

Nyt viimeinen oljenkorteni on siskoni, joka kameran omistaa. Jos häneltä ei heru apua, niin olkoot mokomat videot sitten siellä kamerassa vaikka hamaan tappiin. Vakuuttavasta uhosta huolimatta kovasti tekis mieli saada tämäkin ongelma selätettyä, sillä kamerassa on myös useita videoita Portugalista. Siis ratsastusvideoita, tietysti.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Rodeolla sisään – ja oman luokan ylivoimaiseen voittoon

Hikoilua, hyperventilointia, huimausta, pahoinvoinnin tunnetta – ihan normi jännityssettiä siis. Verkan aikaan odotetun toisen ratsukon lisäksi maneesissa vielä kolmaskin ratsukko. Pasmat vähän sekaisin.

Ensimmäisten ravikierrokset vasempaan menivät hyvin, oikeaan vähän tahmeasti. Sitten alkoi tuntua, että istun pommin päällä. Ja taas mentiin rodeota. Yhden kerran D pääsi menemään melkein puoli kierrosta ennen kuin sain kiinni, mutta ei onneksi kuitenkaan pukkikiitolaukkaa, joten pysyin selässä. Pidin varmaan ohjat liian tiukasti kädessä, könötin tutussa ja turvallisessa muna-asennossa ja toivon, että koko koitos olisi jo ohi. Pasmat melko sekaisin.

Verkka päättyi ja pyysin toista ratsukkoa poistumaan, koska ajattelin ylimääräisen hevosen läsnäolon häiritsevän Durdea. Väärin. Heti kun poistuivat, alkoi uusi rodeo ja tämä tuli oikein videolle. Surullista katsottavaa, kun suu kyllä sanoo eteen, mutta kaikki muu kropassa viestii päinvastaista. Pystyynnousua yritin ratkaista ilmeisesti auttamalla hevosta nousemaan vähän paremmin eli nostin kädet oikein mahdollisimman korkealle. Pasmat todella sekaisin.

Kun vihdoin sain Durandon eteenpäin oli jo melkein tippa linssissä. Mietin vakavissani luovuttamista, mutta olo oli jotenkin sellainen, että jos nyt tulen sieltä satulasta alas, niin uskallanko  koskaan enää kiivetä sinne uudelleen. Päätin yrittää ratsastaa radan, vaikkeivät lähtökohdat olleet kaksiset.

Ja näin jälkeenpäin ei voi muuta sanoa kuin että kyllä kannatti! Ei todellakaan mennyt kaikki putkeen, mutta sain hyväksytyn tuloksen ja jopa kolme seiskaa. Ehkä hieman yllättäen yksi seiskoista tuli vasemman laukan nostosta, joka on viimeiset kuukaudet ollut se kaikkein pahin murheenkryyni.

Yleisesti ottaen ratsastin aika pelokkaasti ja varovaisesti. Askeleen pidennyksiä en juuri uskaltanut pyytää, kun D oli yrittänyt lähteä niin monta kertaa. Myöskään oikeaa laukkaa en rohjennut pyytää riittävän uskottavasti; C:n ja M:n välilille tarkoitettu nosto onnistui vasta pääty-ympyrän ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Sen sijaan peruutus onnistui ihmeen hyvin, vaikka pysähdys olikin mennyt pitkäksi ja fiilis oli vähän äh juuri siinä kohtaa.

Se mikä jäi eniten hampaankoloon ja missä eniten toivon kehittymistä tapahtuvan on istunta. Toki nyt viime viikolla on ollut erityistä haastetta Durandon ravin haltuunoton kanssa, mutta myös sieltä munasta olisi päästävä pois. 5,5 istunnasta on minusta vähän surullinen numero, kun istunta mielestäni kuitenkin on se hyvän ratsastuksen perusta.

Rata on videolla ja jos vain joskus onnistun ratkaisemaan sen mysteerin, että miten videokameralta videot siirtyvät koneelle, niin lupaan laittaa sen näytille tänne blogiin.  Sitä odotellessa tarjoilen ainakin tämän arvostelupaperin:

Pikkuoravatkin olin näemmä ottanut mukaan radalle, vaikka itsellä ei siitä mitään muistikuvaa olekaan :)


Ja juu, olin siis ainoa helpon C:n ratsastaja tänään. Siksi myös ylivoimaisesti paras luokassani :) Mutta vakavissaan, olen ihan superylpeä itsestäni. Siitä, että sain pääni jotenkuten kasaan ja ratsastin radan läpi kaikesta huolimatta. Hyvinhän mä vedin, niinku Anni eilisen kommenteissa tsemppasi ;)

Elätellään toiveita, että saadaan sama ihana tuomari arvioimaan edistystä joidenkin viikkojen päästä. Nyt on treeneillä suunta ja selkeä tavoite.

*****

Muuten, olisiko kellään vinkkiä tähän ongelmaan? Kun olen ratsastanut ympyrän vasemmassa laukassa ja jatkan suoraa uraa, tuntuu kulman ratsastaminen vasemmalle lähestulkoon mahdottomalta. Tuntuu siltä, että ei tämä käänny. Olen itse järkeillyt sen johtuvan siitä, että paino tippuu ympyrällä oikealle, ja yritin tänäänkin korjata sitä suoralla polkaisemalla vähän vasemmalle jalustimelle, mutten huomannut mitään merkittävää eroa. Kulmista tuli susihuonot ja tasapainottoman tuntuiset. Mikä neuvoksi?


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Rodeotäti harjoituksen kenraaliharjoituksessa

Rodeoheppa näyttää kieltä.

 Lauantain tunti sujui hyvin ja sunnuntain itsenäinen ratsastelukaan ei ollut lainkaan sieltä pölhöimmästä päästä. Sitä paitsi Sanni kävi lauantaina alkuun Durden selässä ja totesi sen liikkuvan huomattavasti paremmin eli en ole kuvitellut kaikkea.

 Tänään oli viimeinen tunti ennen huomista rataharjoitusta. Onnistuneen viikon jälkeen olo olis voinut olla ihan zen, mutta kun maneesissa oli pitkästä aikaa muitakin. Tämä oireyhtymä alkaa olla niin paha, että kohta pitänee alkaa hakea rakennuslupaa omalle maneesille ;)

Jännä ilmiö on se, että vaikka järjellä voisi ajatella vilkkaammassa liikenteessä (=kokonainen yksi ratsukko ja toinen taluttelija) olisi turvallisinta pitää katse ylhäällä, jotta pysyy kärryillä muiden tekemisistä, niin minusta tulee kuitenkin ihan muna. Selkä köyristyy ja katse suuntautuu enemmän sinne hevosen harjaan ja pahimmillaan omiin käsiin. Jännitys saa hevosen jännittymään, jonka seurauksena vahtaan kaulaa entistä tarkemmin. Onkohan se lähdössä jonnekin? No, jos ei ollut, niin loputtomalla stressaamisella sen kyllä saa aikaan.

En ollut kauaa ehtinyt ratsastaa enkä montaa kertaa ohittaa toista ratsukkoa, kun Durandosta oli jo aistittavissa ihan toisenlaista virkeyttä. Ravi oli kuulemma hienon näköistä, että jotain hyvää. Sitten pääty-ympyrämme kohtasivat kentän keskellä eikä muutaman metrin hajurako ilmeisesti ollut Durden mielestä tarpeeksi, kun vastaan tuli iloisesti puhiseva naapuri. Ja sitten mentiin taas heppajenkkaa. Siinä on paljon hyvää, että D on niin notkea, mutta on sillä kyllä varjopuolensakin :)

Onneksi pysyin selässä. Luovuttaminen kävi yhdessä vaiheessa mielessä ja olinkin jo sukeltamassa melko pitkälle kaulan mukana, mutta onneksi juuri sillä hetkellä Sanni huusi tsemppaushuudot ja sain kuin sainkin kiskottua Durden pään ylös ja sitä myöten homman taas jotenkin omaan hanskaani. Musta on tullut ihan rodeotäti :D

Minäkö? En minoo mitää poppinu. Nautin auringosta tässä ihan kaikessa rauhassa.
Rodeokohtaus ei aiheuttanut jäätymistä vaan päinvastoin selässä pysyminen sai aikaan melko voitonriemuisen fiiliksen. Silti en tällä tunnilla onnistunut loistamaan. Jännityksen vuoksi istunta oli vielä viime päiviäkin enemmän hukassa enkä laukassa saanut kroppaani rentoutumaan vaikka kuinka yritin. Ja vaikka D laukkasi kivasti, oli itsellä koko ajan sellainen fiilis, että jos ei joka askelella puske, niin justiin rikkoo.

Lopuksi ratsastin radan läpi kertaalleen. Siinä oli paljon hyvää, ja sitten myös sitä ei niin hyvää. Sannilta tuli erityisesti kehuja laukka-ravi-siirtymisistä ja hyvästä asenteesta. En luovuttanut, vaikkeivat asiat tapahtuneet aina ihan siinä kohdassa kuin oli tarkoitus. Etukäteen vaikeimmaksi ajattelemani vasen laukka nousi oikeassa kohdassa, mutta nosto ei kyllä ollut mikään kukkanen. Peruutus tyssäsi ensin ekaan askeleeseen, mutta toisella pyynnöllä tuli oikein reippaat peruutusaskeleet.

Myös radan ratsastamisen aikana D meinasi lähteä kerran kiitämään, kun toinen ratsukko oli taas ilmeisesti liian lähellä, mutta pidin ohjat tiukasti käsissäni. Siitäkin olen tyytyväinen.



Se, missä toivoisin eniten kehittyväni olisi se, etten ratsastaessa keskittyisi miettimään niitä tulevia vaikeimpia juttuja, vaan eläisin ja tuntisin juuri siinä kohdassa, jossa mennään ja keskittyisin ratsastamaan hyvät tiet, hyvät kulmat – hyvällä fiiliksellä :)

Se verran jännittää, että suunnittelin jopa kehitteleväni itselleni jonkun vatsataudin tai migreenin... Seuraavana työlistalla on tästä jännittämisestä eroon pääseminen tai edes sen puolittaminen. Eihän tässä ole oikeasti mitään järkeä!


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Rahalla ei saa ihan kaikkea

Kerrankin on tulossa parjausta, joka ei kohdistu itseeni. Törmäsin Youtubessa The Taming of Totilas -videoon. Kyseessä on Profession Horse Services -nimisen firman (?) yli tunnin mittainen video, jossa arvioidaan Edward Galin ja Matthias Rathin ratsastustyylien eroja. Siinä ei siis oteta kantaa hevosten koulutukseen ja erilaisiin koulutusmetodeihin vaan ainoastaan arvioidaan näiden kahden ratsastajan apujen käyttöä ja tapaa reagoida erilaisissa tilanteissa.

Kun arvioidaan tämän tasoisia ratsastajia, on sanomattakin selvää, että oma taustani ei juurikaan mahdollista muuta kuin nyökyttelyn. En siis sen enempää voi arvioida kommentaattoreita ja sitä, osuvatko oikeaan vai eivät.

Yhdessä asiassa pystyn kuitenkin ihan maalaisjärjelläkin yhtymään heidän mielipiteisiinsä: Totilas on maailman parhaimmaksi arvostettu kouluhevonen, jonka tulokset ovat ihan omaa luokkaansa. Kun uuden ratsastajan kanssa homma ei toimi lähimainkaan yhtä hyvin kuin edellisen kanssa, olisi looginen ratkaisu ilman muuta opettaa ratsastaja toimimaan enemmän sillä tyylillä, mihin hevonen on koulutettu. Mutta ei, sen sijaan yritetään muuttaa Totilasta sopimaan Rathin ratsastustyyliin. Mikä näitä ihmisiä vaivaa?!?!

Ja sitten vähän asian vierestä: löytyisiköhän jostain verkkokauppa, josta voisi tilata galimaisen asennoitumisen hevoseen ja liikkuvuudeen lantioon? Ottaisin heti molempia yhdet.