tiistai 21. syyskuuta 2010

Tallin taika

Sain juuri ennen tallille menoa oikein harvinaisen kurjia uutisia. Semmoisia, jotka yleensä saavat  aikaan valtaisan kiukun ja turhautumisen, jonka sitten jossain vaiheessa, jonkun ontuvan tekosyyn varjolla kohdistan täysin aiheettomasti siihen kaikkein tärkeimpään ihmiseen. Nyt olin kuitenkin yksin matkalla tallille ja ruuhkien takia matkantekokin venyi. Alkoi tuntua, että myöhästyn. Ilmassa oli kaikki hermojen menetykset ainekset.

Parkkipaikalla tuoksuu märkä heinä.  Jo se saa sykkeen hidastumaan ja verenpaineen asettumaan. Tallin ovella kuuluu ensimmäinen hörähdys. Huijaan itseäni kuvittelemalla, että se on suunnattu juuri minulle. Silitän, rapsutan ja painan nenän vasten samettista turpaa. Olo on  seesteinen, onnellinen ja kiitollinen.

Hoidin ja varustin valmiiksi ihanan Siinan ja suuntasimme sateiselle kentälle. Tunnin aiheena oli istunta ja treenattiin erityisesti harjoitusravia. Mielestäni istuin paremmin kuin muutamilla aiemmilla kerroilla. Se antoi toiveita, mutta toisaalta Siinalla on yksi Rauhalan tallin tasaisimmista askelista.

Laukkaa harjoiteltiin tällä kerralla isolla keskiympyrällä niin, että aina puolet ympyrästä käveltiin ja puolet laukattiin. Molempiin kierroksiin ensimmäiset laukannostoyritykset epäonnistuivat; en ilmeisesti osannut viestiä riittävän selkeästi. Sitten, kun Siina sai kiinni siitä, mikä oli homman nimi, se yritti varastaa joka kierroksella. Ja mitä teki löperö? No hemmetti, ylitti itsensä tietenkin!!! =) Siis kertaakaan en antanut periksi enkä suostunut ajolähtöihin vaan kaikki laukat nostettiin tehtävänannon mukaisesti käynnistä.

Yksi laukannostoista taisi olla jopa tosi hienokin - ainakin se tuntui siltä. Ajoitus osui jotenkin nappiin, Siina lähti pehmeästi laukkaan heti pyyntöni perään ja onnistuin itse pysymään liikkeessä mukana myös siirtymän ajan. Tuntui ihan mahtavalta! Sen toistaminen ei sitten euforiassa enää onnistunutkaan. Ensi kerralla sitten!

Loppukäyntien aikana tajusin, että eipä olleet ikävät uutiset käyneetkään mielessä. Eikä mieli enää edes ollut mitenkään musta. Ihana laji!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti