Thaimaastoilua

Huijui, olinhan melkoisella ratsastusreissulla eilen täällä Raya Yain saarella Thaimaassa. Opas ei puhunut sanaakaan englantia. Hevonen oli pieni, melkein ponikokoinen, mutta todella ärhäkkä. Nimeltään enteelllisesti Speed.

Ennen maastoon lähtöä mentiin kentällä kierros puoliksi käyntiä ja puoliksi ravia. Tällä perusteella opas ilmeisesti arvioi ratsastustaitoni!?

Ja sitten mentiin! Ensin vastaan tuli noin 100 metrin välein kolme hevosta, jotka jostain syystä aiheuttivat valtavasti hermostuneisuutta meidän hevosissamme. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että sain Speedin menemään oppaan perässä ja pysymään kutakuinkin housuissaan. Hirnuntaa riitti.

Hieman seesteisemmän ratsastelun jälkeen alkoivat sitten vauhtipätkät. Mielikuvitelkaapa tämä: noin metrin levyinen, mutkainen, paikoin kivikkoinen polku, johon vesimassat ovat tehneet valtavia uria. Molemmin puolin polkua tiheät pusikoit täynnä myrkkyhämähäkkejä (tai ehkä ne oli vaan mun mielikuvituksessa). Toiselta puolelta polkua jyrkkä pudotus pöheikön läpi mereen. Askellaji laukka. Välillä pelotti.

Käytiin myös laukkaamassa saaren pisin ranta päästä päähän. Kun näkyvyys oli hyvä, alusta tasainen ja pehmeä, niin vauhti oli pelkästään mukavaa! Tuuli ujelsi korvissa ja Speedikin oli ihan tohkeissaan.

Kotimatkalla koettiin vielä jännittäviä hetkiä, kun tiellä oli tukkeena vesipuhveleita. Opas tuntui pelkäävän niitä ihan tosissaan ja yritti kovasti komentaa niitä ilmeisesti pysymään paikoillaan. Ensimmäisen ohitus sujui hyvin, mutta toisen kohdalla oppaan hevonen vähän pillastui. Speed otti pienen pyrähdyksen, mutta rauhoittui onneksi nopeasti.

Lopuksi kierrettiin vielä resortin tilukset ratsain. Meiningin erilaisuuden kotimaahan verrattuna huomasi viimeistään siinä, kun tultiin resortin rannasta takaisin, bungalowien ohi kulkevaa päällystettyä ylämäkeä. Laukaten.