maanantai 2. tammikuuta 2012

Vauhtiraita

Täällä ollaan taas! Matkalla oli ihanaa, mutta kotiin oli oikein kiva tulla. Varsinkin, kun tultiin sopivasti neljä tuntia sähköjen palautumisen jälkeen ;)

Päivät ennen matkalle lähtöä olivat niin kiireistä, etten kerennyt edes siirtämään kuvia kännystä koneelle. Siitä syystä nämä kynimisen jälkeiset otokset tulevat esittelyyn vasta nyt. Vauhdikkaan kampauksesta huolimatta kaveri pysyy vielä ihan hyvin käsissä ;)

 





Matkalla oli välillä valtavan ikävä molempia kotona odottavia poikia. Onneksi molemmat olivat hyvässä hoidossa, joten aihetta huoleen ei ollut. Tosin myrsky ja sähkökatko eivät olleet varsinaisesti helpottaneet hommaa.

Ihana, taitava Sanni oli ratsastanut Durandon niin hyväksi, että laukka oli yhtä upean tuntuista kuin ihan kaikkien aikojen ensimmäisellä kokeilukerralla. Paitsi että se tuntui hyvältä, se oli lähes äänetöntä, mikä lienee hyvä merkki (?).

Pari kertaa olen nyt reissun jälkeen ehtinyt ratsastaa, ja jännä on huomata, ettei uusi vuosi mitenkään automaattisesti ole pyyhkinyt pois entisiä haasteita: laukannostojen kanssa takutaan edelleen. Onnistuessaan nostot ovat enimmäkseen hyviä, mutta ainoastaan murto-osa pyynnöistä menee läpi.

Tämä ilta oli laukannostoangstailun osalta positiivinen poikkeus ja synnytti jo pienen toivonkipinän. Tein kaikki nostot käynnistä siten, että käänsin lyhyeltä sivulta jo muutama metri ennen kulmaa, väistätin muutaman askeleen uralle ja pyysin laukkaa heti uralle päästyä. Onnistuin yllättävän hyvin saamaan Durandon kuulolle, ja laukat nousivat oikein reippaasti. 

***

Yleisesti ottaen Durando voi paremmin, ei ole makoillut tarhassa ja on saanut lisää massaa. Silti jotain kummallista siinä on: yhtenä hetkenä se on ihan superhyvä ratsastaa, mutta saattaa muuttua sekunnissa todella huonoksi. Siitä tulee haluton, kyljet muuttuvat pinkeiksi, pää tippuu melkein maahan eikä sitä kerta kaikkiaan tee mieli potkia väkisin eteenpäin. Täytyy vielä kysyä lääkäriltä, josko tähystys ja röntgen sitten kuitenkin voisivat auttaa eteenpäin.


2 kommenttia:

  1. Hyvä, että on piristynyt. Nuo selittämättömät taudit on niitä sietämättömämpiä. Pahimmillaan hevosen sairauksien arvaileminen on yhtä sietämätöntä kuin kuunnella pienen vauvan itkua: auttaisi takuulla, jos vain pystyisi. Uhmaikäistä on paaaaljon helpompi kestää, vaikka se saa kohtauksensa kassajonossa.

    Tsemppiä laukannostoihin. Sain itse joskus valmentajaltani ohjeen, että nyt et ajattele niitä nostoja etkä tee niitä vähään aikaan. Minulla oli ongelmia nimenomaan toisen puolen laukan kanssa. Vähän aikaa sitten valmentaja kysyi, kumpi laukka olikaan se vaikeampi, että ei aloiteta sillä. Vastasin, että olen unohtanut, enkä edes halua enää muistaa. :)

    VastaaPoista
  2. Näin on, Anni. Päätin nyt sitten kuitenkin kuskata Durandon tutkimuksiin. Jotenkin tuntuu tärkeältä saada asiaan selvyys. Sitä paitsi pelottaa, että jos sitten vaikka onkin hiekkaa, niin joku päivä tilanne onkin niin paha, ettei enää ole mahdollisuutta hoitaa. Tutkimus paaston vuoksi on tietysti aika raskas ja sen vuoksi venkslasin päätöksen kanssa ehkä turhankin pitkään.

    Kiitos laukkatsemppauksesta. Voi olla, että johtui siitä, että D oli muutenkin energisemmän oloinen viimeksi, mutta jostain syystä onnistuin tosi hyvin. Tällä itseluottamuksella toivottavasti onnistun seuraavalla kerrallakin :)

    Tuo on tosiaan hyvä tilanne, jos on unohtanut, mikä oli vaikeaa :) Siinä tavoitetta minullekin!

    VastaaPoista