Tasapaino

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja palata taas ahkeramman päivittämisen tahtiin. Jo siksikin, että tulee vähän pureskeltua asioita tuoreeltaan paremmin – ehkä se vähentää märehtimisen tarvetta ja ainakin auttaa huomaamaan, ettei tässä nyt sentään paikoillaan junnata, vaikka joskus hetkellisesti siltä tuntuisikin.

Tänään tunnin teemaksi tuli väkisinkin tasapaino, sillä vasemman laukan kanssa on tosiaan ollut havaittavissa taas hiipumista. Toki UKK-listalla (Usein Kuullut Kehotukset Käskyt) olivat myös sellaiset kestosuosikit kuin energia, tahti, suunnitelma ja skarppaus, mutta erityisfokus oli tänään tasapainossa, sen tuntemisessa ja korjaamisessa.

Ei kai ole mikään uutinen se, että D on vino, mutta en tiedä, olenko koskaan yrittänyt täällä kuvailla, millä tavalla se on vino. No se on C-kirjaimen muotoinen. Molemmissa kierroksissa. Eikä kyse ole (pelkästään) siitä, että sen kaula olisi taipunut ja peräpää karkaisi oikealle. Varsinainen vinous on selkärangassa, joka kiertyy akselinsa ympäri oikealle. Siis vasemman puolen okahaarakkeet lähestyvät keskilinjaa ja oikean puolen okahaarakkeet tuntuvat tipahtavan alemmaksi. Vasemmassa kierroksessa tämä näkyy taipumisen ja laukannostamisen vaikeutena, oikeassa kierroksessa kaatumisena sisäänpäin.

Ja nyt sitten näillä taidoilla pitäisi saada C suoristettua ja okahaarakkeet tasan. Ihan helppoa! Tuohon lauseeseen voi lukea sarkasmia. Tai olla lukematta, sillä se nimittäin toimii kummallakin tavalla. Varsinaisesti vinouden korjaaminen, siis hetkellisesti, ei ole mitenkään mahdoton juttu. Vaikean siitä tekee se, kun ei voi keskittyä vain siihen. Samaan aikaan pitää huolehtia energiasta, tahdista, suunnasta ja omasta istunnasta, joka ei saa kipata okahaarakkeiden mukana oikealle eikä ylikorjauksen johdosta vasemmalle.

Haasteellisuudesta huolimatta tuntuu, että aloin tänään päästä jyvälle, vaikka Mian antamat avaimet edellyttävätkin huolestuttavan paljon itsenäistä ajattelua: pitää tuntea, mitä hevonen tarvitsee päästäksen tasapainoon. Välillä se sulkutaivutus, välillä avo, välillä pohkeenväistö, toisinaan ehkä vain pieni puolipidäte.

En taida vielä olla siinä pisteessä, että voisin sanoa tuntevani hevosen kehon niin tarkkaan, että pystyisin automaattisesti valitsemaan oikean korjauksen. Tärkein oppi ja muistettava asia mulle tässä vaiheessa onkin se, että pitää tehdä asioita ja keskittyä tuntemaan, mitä niistä seuraa ja varmistaa, että niistä seuraa jotain, siis että D kuuntelee mun tarinoita. En voi vaan posottaa suoria uria ja pääty-ympyröitä ja odottaa, että D jossain vaiheessa maagisesti itse suoristaa itsensä vaan pitää muuttaa jotain.

Lopputuntia kohti alkoi napsahdella onnistumisia ja vasen laukka nousi useammankin kerran. Aloin paremmin ja paremmin tuntea, milloin D oikeasti oli tasapainossa, jotta nosto oli mahdollinen. Kyllä sinne stipluja vielä lopputunnistakin mahtui, mutta selkeän myönteinen suuntaus.

Täti Rohkea, osa 2

Meinasi unohtua leijua kokonaan siitä, että pari viikkoa takaperin kävin sänkkärillä. Pelkkä laukan ajatteleminen käynnissä nosti sykkeen reilusti yli 130, mutta niin vain otin kaksikin laukkapätkää. Olin uupunut, mutta onnellinen :) Ehkä vielä joskus maastoillaan muuallakin kuin tallin pelloilla...