lauantai 27. syyskuuta 2014

Rataharjoitus

Edellisessä postauksessa jo mainitsinkin, että meillä oli kotitallilla rataharjoitus viime sunnnuntaina. Jo hyvissä ajoin (!) lauantaina tallilta kotiin ajaessa soitin Mialle ja kyselin mielipidettä, että mikä rata mun pitäisi ratsastaa. Se HeB3, jota oon nyt pari kertaa mennyt, on suoraan sanottuna vähän tylsä, vaikka tottakai ymmärrän, että siinä suorituksessa olisi vaikka kuinka paljon hiomisen varaa. Mutta tuntui, että pieni vaihtelu olisi paikallaan.

Pitkän radan ohjelmissa oli tasan yksi vaihtoehto: HeB2 (no myöhemmin kyllä kuulin, että olis kaikenlaisia poniohjelmia ymv.). Mia luki ohjelman silleen puolihuolimattomasti läpi ja sanoi, että joo tää on hyvä, meette tän. Mä yritin vähän kakistella kuultuani vastalaukat ja muut, mutta todettiin, että kun tää nyt kuitenkin on harjoittelua, niin kokeillaan.

Illalla sitten luin itse ohjelman ajatuksella läpi. - - - ja tajusin, että huhhuh, nyt tuli kyllä haukattua liian suuri pala. Siinä missä B3:n suositusaika oli 4 min, niin tämän B2:n oli 8 minuuttia; siis tuplasti tekemistä! Puhumattakaan tehtävistä.

Osaan nykyään ottaa nämä oman tallin harjoitukset tosiaan ihan harjoituksina, mutta nyt tuntui siltä, että onko mitään järkeä mennä ratsastamaan ohjelmaa, josta ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia selviytyä edes puoliksi kunnialla. Tuntui haasteelliselta edes saada painettua mieleensä noin pitkää ohjelmaa.

Ja tämä kaikki pohdinta oli ennen kuin luin radan vielä kerran läpi ja tajusin, että siinä tullaan laukassa sisään, ja nostetaan vielä viimeiselle halkaisijallekin laukka ja laukasta seis. Siis liike, jota ei olla koskaan harjoiteltu (tosin joskus tehty vahingossa laukka-käynti-harjoittelun sivutuotteena).

****

Sunnuntai ajoin tallille ja koko matkan toistin ääneen rataa. Juteltuani Mian kanssa radasta kävi ilmi, ettei hänkään ollut huomannut, että sisääntulo olisi laukassa. Sovittiin, että jätän suosiolla sen väliin ja teen ravissa. Mia kyllä heitti, että voinhan sitten kokeilla tulla laukassa lopputervehdykseen, jos on hyvä fiilis.

Verkkailin itekseni ihan kivalla mielellä ja suht järkeviä juttuja. Kokeilin vähän laukkalisäyksiä lävistäjällä, kolmikaariset molempiin suuntiin ja ne oudossa paikassa tehtävät ravivoltit ja niiden jälkeiset ravilisäykset.

Hyvällä mielellä siirryin maneesista kentälle ja just kun olin aloittamassa rataa, tallikissat pinkaisi kentän poikki ja siihen pöpelikköön yhteen puuhun. Durando ei tykännyt :) Olin jo aika varma, että nyt menee kyllä ihan pipariksi kaikki, kun D vaan säikkyi ja kyttäsi niitä kissoja. No, osa tehtävistä kyllä menikin aika penkin alle. Kaikkein pahiten peruutus, johon lopulta useiden kilttien pyyntöjen jälkeen jouduin Durtsin kiskomaan tosi rumasti, koska tyyppi vaan vahtas niitä katteja niska pitkällä ja mä en suunnilleen ollut olemassa. Ja tiet oli (kuulemma) yleisesti ottaen aika surkeita. Mutta näistä huolimatta ei kyllä hävetä yhtään vaan päinvastoin, olin ihan supertyytyväinen rataan!



Ja huom, huomasitteko, että rohkeus riitti yrittää tulla lopputervehdykseen laukassa :)

Tästä radasta sain siis tiukan palautteen ja sitten otettiin uusiksi.



Kissat olivat kadonneet ja niiden mukana (tavallaan tervetullut) ylimääräinen energiakin. Ratsastuksellisesti tämä toinen rata oli kuitenkin energian hiipumisesta huolimatta selkeästi parempi. Ja taas tulin lopputervehdykseen laukassa, ja sain jopa tehtyä ihan kelvollisen siirtymisen pysähdykseen.

Mutta vitsi, että mä toivon ja odotan sitä päivää, jolloin osaan ottaa ulkopuolisien tekijöiden synnyttämän energian ja käyttää sen pelkästään positiiviseen. Enkä usko, että se on ihan valtavan kaukana – ainakaan jos se ulkopuolinen on jotain noin viatonta kuin kissat.

Näistä radoista voisin helposti kirjailla elämää pidemmät listat siitä, mitä kaikkea pitäisi parantaa ja tehdä toisin. En kuitenkaan aio. Tämä oli niin iso harppaus meille, että ylipäätään mentiin noin paljon haastampi rata ja saatiin aikaiseksi suht ehjä suoritus, etten aio tässä kohden keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen euforiseen tilaan, johon pääsee tekemällä asioita, joihin ei kuvitellut pystyvänsä. Aikamoista!

4 kommenttia:

  1. Näin kyllä tossa radassa paljon hyvää! Parasta on se kun näkee kuinka keskittynyt ja tosissaan olet, muttet silti liian vakavissaan ja hymy käy huulilla vähän väliä :) Peruutuskohta oli ihan mainio! Tuli niin mieleen monet vastaavanlaiset tilanteet kun tajuaa että eihän tää hevonen välitä minusta eli ratsastajasta tuon taivaallista, miettii vaan että peruta keskenäs...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Noora! :)

    Peruutuksen tuskaa ei yhtään helpottanut se, että se tehtiin suoraan tuomarinpöydän edessä. Sieltä kuului hiljaista mutinaa tyyliin "ei tässä oo mihinkään kiire..." :)

    VastaaPoista
  3. Mikä minusta näyttää hyvältä on mielestäni se, että Durtsistahan on tullut balettitanssija, sen askellus näyttää jo alusta lähtien hyvältä ravissa. Mielestäni sen liike on parantunut huomattavasti tai näin ainakin se minusta näyttää. Mutta hienostihan sinä ratsastat. :D

    VastaaPoista