Ihan viimeinen ratsastustunti ennen lomaa. Nyyyyyyyyh! Ratsastukseen tulee nyt sitten väkisinkin yli neljän viikon tauko, ja se surettaa kyllä (vaikka reissuun on tietysti kiva lähteä).
Tämän päivän tunnille sain Jehverin. Tämän kirjoituksen otsikko liittyy siihen, että meillä meni Jehverin kanssa kutakuinkin samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla - Jehveri vei ja minä yritin epätoivoisesti siihen punkemisen väliin kertoa pohkeillani jotain omista ajatuksistani ja reittisuunnitelmista. Huonolla menestyksellä.
Jehveri on skarppi herra eikä tee mitään turhaa. Jos se ei tykkäisi konikavereistaan niin paljoa, saisin sitä tuskin edes liikahtamaan. Onneksi Jehveri tykkää edes kulkea kavereiden jalanjäljissä.
Nyt voisi helposti erehtyä luulemaan, että sittenhän kaikki on ihan helppoa; valitaan vain reipas kaveri seurattavaksi ja mennään perässä. Mutta ei. Jos pitäisi mennä vaikka kentän lyhyeltä sivulta kääntyä kentän keskelle päin, niin ilman taitavaa ratsastusta Jehveri kääntyy keskelle siinä vaiheessa, kun edellä menevä kaveri on kääntynyt eli monesti ennen kuin ollaan edes ennätetty lyhyttä sivua edeltävään kulmaan. Jos jossain voi oikaista, niin Jehveri yrittää sitä varmasti :)
Yritin tänään kaikkeni, mutta ratsastuksellisesti tulos ei kyllä ollut kummoinen. Mukavaa oli silti! On ihanaa huomata, että tässä lajissa ei hermo kiristy, vaikkei aina sujuisikaan.
Nyt sitten ratsastuksen osalta vain mielikuvaharjoittelua seuraavat viitisen viikkoa.
Pikkuhiljaa pitäisi alkaa orientoitua sukellusmaailmaan. Aina tauon jälkeen jännittää, että osaako ja muistaako enää mitään ja - erityisesti - onko nosteenhallinta ihan kadoksissa. No, on tai ei, niin kyllä se sieltä enemmin tai myöhemmin löytyy. Koska kuitenkin startataan Similan-safarilla, olisi kiva, että tuntuma palautuisi melko nopsaan, ettei mene huippusukelluksista nauttiminen tekniikkaharjoitteluksi.
Hassua ajatella, että lähtöön on enää neljä yötä ja että viikon päästä ollaan jo sukeltamassa. Nyt kun täällä Etelä-Suomessakin on kerrankin kunnolla lunta, tuntuu melkein haikealta lähteä. Metsässä on juuri nyt Maailman Kauneinta. Ihan kuin olisi astunut vaatekaapin kautta Narniaan Jadiksen valtakaudelle. Paitsi että ihan kohta on joulu.
tiistai 22. joulukuuta 2009
lauantai 19. joulukuuta 2009
Volttityöskentelyä
Jännäksi meni, kun auton lämpötilamittari näyttää matkalla tallille pahimmillaan -18. Tallin pihassa onneksi enää -14, joten tunti pidettiin. Ryhmässä oli minun ja kaverini lisäksi neljä todella kokenutta ratsastajaa, joten etukäteen vähän hermoilin, onnistuisinko pysymään poissa jaloista.
Sain ratsastattevakseni ensimmäistä kertaa Helmin, pienen mutta pippurisen suokkitamman. Helmin kanssa valmistelut sujuivat enimmäkseen hyvässä yhteisymmärryksessä ja pysyimme aikataulussa. Nousin selkään ensimmäistä kertaa ilman kenenkään roikkumisapua. Helmi on onneksi niin matala, että ponnistusvoimani riitti helposti ja satulakin pysyi paikallaan.
Alkukäyntien jälkeen tehtiin vähän käännöksiä kahdella neliöllä. Pärjäsin mielestäni huonommin kuin aiemmilla kerroilla, mutta aina ei voi onnistua. Helmin kanssa oli ohjaamisessa muutenkin alussa poikkeuksellisia haasteita ja pari kertaa epäonnistuin kääntämään ravissa uralta ympyrälle. Harmitti kyllä, mutta kokosin itseni ja tein kaikkeni, jotta muistaisin hyödyntää ulko-ohjaa ja olla roikkumatta sisäohjassa ja lopputunti meni ohjauksen osalta paremmin.
Pienten ravien jälkeen oli vuorossa pohkeenväistöt pääty-ympyrällä. Tässä kohden ei voi kyllä oikein muuta sanoa kuin että aivan liian edistynyttä tekemistä minulle. En kertakaikkiaan onnistunut kertaakaan. Pelkkä ulospäin asetuksen pitäminen ja etupään kääntäminen ympyrän sisälle olisi ollut riittävän haastava harjoite.
Seuraavaksi oli tarkoitus nostaa laukka jostain tietysti pohkeenväistön vaiheesta. Tämä meni minulta vähän ohi, kun eivät ne väistötkään onnistuneet, niin tähtäsin vain siihen, että saisin edes laukan nostettua enkä jäisi jarruttamaan muita. Ja hiphei, kyllä ne nostot enimmäkseen onnistuivatkin.
Vähän hurjalta tuntui mennä monta kierrosta laukkaa pääty-ympyrällä, kun aiemmat laukkakokemukset olivat enimmäkseen pelkän pitkän sivun mittaisia. Ja edellisellä tunnilla se yksi kokonainen ympyrä, jonka onnistuin tekemään. Nyt siis monen monta ympyrää peräjälkeen. Välillä teki mieli pysäyttää, että voisi vähän hengähtää välillä, mutta onneksi rohkeus riitti laukata niin pitkään kuin annettiin. Sain roppakaupalla kokemusta.
Lopputunti keskityttiin voltteihin kevyessä ravissa. Sain paljon palautetta ulko-ohjan löperyydestä, mutta onnistuin loppua kohden tässä vähän tsemppaamaan, jolloin voltitkin sujuivat vähän paremmin.
Sain tästä tunnista vähän kuvia ja videoita itsestäni. Oli hieman masentavaa huomata, että istuntani näyttää selkeästi huonommalta kuin kuvittelin; selkä on notkolla ja jalat aivan liian edessä. Miten huonosti voi oman kehonsa tuntea, kun asento ei lainkaan tunnu siltä, miltä näyttää? Hyvä puoli tässä on se, että nytpä sentään tiedän, miten paljon korjattavaa on.
Sain ratsastattevakseni ensimmäistä kertaa Helmin, pienen mutta pippurisen suokkitamman. Helmin kanssa valmistelut sujuivat enimmäkseen hyvässä yhteisymmärryksessä ja pysyimme aikataulussa. Nousin selkään ensimmäistä kertaa ilman kenenkään roikkumisapua. Helmi on onneksi niin matala, että ponnistusvoimani riitti helposti ja satulakin pysyi paikallaan.
Alkukäyntien jälkeen tehtiin vähän käännöksiä kahdella neliöllä. Pärjäsin mielestäni huonommin kuin aiemmilla kerroilla, mutta aina ei voi onnistua. Helmin kanssa oli ohjaamisessa muutenkin alussa poikkeuksellisia haasteita ja pari kertaa epäonnistuin kääntämään ravissa uralta ympyrälle. Harmitti kyllä, mutta kokosin itseni ja tein kaikkeni, jotta muistaisin hyödyntää ulko-ohjaa ja olla roikkumatta sisäohjassa ja lopputunti meni ohjauksen osalta paremmin.
Pienten ravien jälkeen oli vuorossa pohkeenväistöt pääty-ympyrällä. Tässä kohden ei voi kyllä oikein muuta sanoa kuin että aivan liian edistynyttä tekemistä minulle. En kertakaikkiaan onnistunut kertaakaan. Pelkkä ulospäin asetuksen pitäminen ja etupään kääntäminen ympyrän sisälle olisi ollut riittävän haastava harjoite.
Seuraavaksi oli tarkoitus nostaa laukka jostain tietysti pohkeenväistön vaiheesta. Tämä meni minulta vähän ohi, kun eivät ne väistötkään onnistuneet, niin tähtäsin vain siihen, että saisin edes laukan nostettua enkä jäisi jarruttamaan muita. Ja hiphei, kyllä ne nostot enimmäkseen onnistuivatkin.
Vähän hurjalta tuntui mennä monta kierrosta laukkaa pääty-ympyrällä, kun aiemmat laukkakokemukset olivat enimmäkseen pelkän pitkän sivun mittaisia. Ja edellisellä tunnilla se yksi kokonainen ympyrä, jonka onnistuin tekemään. Nyt siis monen monta ympyrää peräjälkeen. Välillä teki mieli pysäyttää, että voisi vähän hengähtää välillä, mutta onneksi rohkeus riitti laukata niin pitkään kuin annettiin. Sain roppakaupalla kokemusta.
Lopputunti keskityttiin voltteihin kevyessä ravissa. Sain paljon palautetta ulko-ohjan löperyydestä, mutta onnistuin loppua kohden tässä vähän tsemppaamaan, jolloin voltitkin sujuivat vähän paremmin.
Sain tästä tunnista vähän kuvia ja videoita itsestäni. Oli hieman masentavaa huomata, että istuntani näyttää selkeästi huonommalta kuin kuvittelin; selkä on notkolla ja jalat aivan liian edessä. Miten huonosti voi oman kehonsa tuntea, kun asento ei lainkaan tunnu siltä, miltä näyttää? Hyvä puoli tässä on se, että nytpä sentään tiedän, miten paljon korjattavaa on.
perjantai 18. joulukuuta 2009
Pakkasraja
On niin ihanaa, että on kunnon talvi; lunta ja kunnolla pakkasta, kaunista kuuraa puissa ja ikkuinoissa.
Kunnon talven kääntöpuoli on sitten se, että ratsastustunti peruttiin pakkasen vuoksi - yhyy! Yritän parhaillaan epätoivoisesti järjestää korvaavaa tuntia huomiselle, jottei tulisi niin pitkää taukoa Rauhalan tallilla käymiseen. Tämän päiväinen tunti olisi siis virallisesti ollut viimeinen ennen lomaani, mutta kuuden viikon tauko on ajatuksena tosi vastenmielinen.
Huomiselle 12-13 tunnille mahtuu mukaan. On vain tekemistä, että saan houkuteltua jonkun omasta ryhmästä kaveriksi, sillä tuossa lauantain ryhmässä on tosi taitavia ratsastajia enkä kehtaa mennä yksinään jarruttamaan heidän tuntiaan :)
Onneksi on vielä yksi tunti toisella tallilla ensi tiistaina. Ja luulenpa, että täytyy yrittää löytää Thaimaasta joku talli, jossa voisi edes vähän käydä kokeilemassa. Mutta nyt vielä katse lähitulevaisuuteen eli huomiseen ja peukut pystyyn!
*****
Samana iltana, ihan vähän myöhemmin:
Oujee! Sain kaverin tunnille, joten jos vain pakkanen hellittää, niin huomenna pääsee hepostelemaan =)
Kunnon talven kääntöpuoli on sitten se, että ratsastustunti peruttiin pakkasen vuoksi - yhyy! Yritän parhaillaan epätoivoisesti järjestää korvaavaa tuntia huomiselle, jottei tulisi niin pitkää taukoa Rauhalan tallilla käymiseen. Tämän päiväinen tunti olisi siis virallisesti ollut viimeinen ennen lomaani, mutta kuuden viikon tauko on ajatuksena tosi vastenmielinen.
Huomiselle 12-13 tunnille mahtuu mukaan. On vain tekemistä, että saan houkuteltua jonkun omasta ryhmästä kaveriksi, sillä tuossa lauantain ryhmässä on tosi taitavia ratsastajia enkä kehtaa mennä yksinään jarruttamaan heidän tuntiaan :)
Onneksi on vielä yksi tunti toisella tallilla ensi tiistaina. Ja luulenpa, että täytyy yrittää löytää Thaimaasta joku talli, jossa voisi edes vähän käydä kokeilemassa. Mutta nyt vielä katse lähitulevaisuuteen eli huomiseen ja peukut pystyyn!
*****
Samana iltana, ihan vähän myöhemmin:
Oujee! Sain kaverin tunnille, joten jos vain pakkanen hellittää, niin huomenna pääsee hepostelemaan =)
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, onnistumisiakin
Huhhuh! Olihan semmoinen ratsastustunti, että tällaista sohvavässykkää jo välillä vähän hirvitti. Sain ratsastettavakseni Nallen, erittäin menointoisen suokkiruunan, joka ei ole kovin rutinoitunut tuntihevonen.
Jos Nalle kirjaisi blogimerkinnän tunnista, kuuluisi se varmasti jotenkin näin: "Huhhuh! Olihan semmoinen tunti, että välillä korpesi ja välillä nauratti oikein kunnolla. Sain vietäväkseni vässykän aloittelijan, jota kuljetinkin enimmäkseen oman makuni mukaan pitkin kenttää. Kipakka pakkassää laukaisi minussa tuon tuostakin hillittömän halun kirmata oikein kunnolla ja karauttelin kunnon laukkaa pitkin poikin kenttää. Onnen tunnetta hieman hillitsi ikävästi ohjissa roikkuva vässykkä."
No, höpinät ja mielikuvittelut sikseen, mutta kyllä alkutunnista homma meni selkeästi niin, että Nalle vei ja minä vikisin. Totesin (jälleen), että tunnin ensimmäisen vartin puristan ohjia niin tiukasti, ettei veri kierrä sormissa; siksi aina aluksi tuntuu, ettei hanskoista ole mitään hyötyä. Rentoutuminen olisi avainsana niin moneen asiaan - miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Kärsivällisyys, se on toinen avainsana.
Massiivisten alkuvaikeuksien jälkeen yhteistyö Nallen kanssa alkoi sujua vähän paremmin ja sain vauhtiakin hillittyä ajoittain ihan mukavaksi ja rauhalliseksi. Jännästi vaan ratsastaessakin tulee vauhtisokeaksi: kun Nalle oli paahtanut suurimman osan alkutunnista ihan järkyttävää vauhtia, kuvittelin monesti meidän menevän ihan rentoa ravia, ja vasta opettajan huomautuksen jälkeen huomasin, että hidastamisen varaa oli vieläkin ihan reilusti.
Lopputunnista mentiin kolmikaarista kiemurauraa ravissa, niin että molemmilla suorilla kentän keskellä tehtiin siirtymiset käyntiin. Erityisesti alkutunnin järkyttävään kontrolloimattomuuteen verrattuna kiemuraura siirtymisineen sujui melkoisen hyvin. Olin ihan mielettömän iloinen ja tyytyväinen itseeni ja Vauhti-Nalleen. Oujee!
Istuntaa pitää vielä kommentoida sen verran, että yritin kovasti löytää sen asennon, johon Annika minua maanantaina ohjasi, mutta epäilen, etten ihan onnistunut. Silti tuntui, että jotain oli vähän toisin ja onnistuin pitämään reidet ison osan ajasta selkeästi aiempaa rennompina.
Huomasin myös uuden kehonhallintaongelman, johon täytyy vastedes paneutua. Pakarat tuppaavat jännittymään todella helposti samalla, kun jollain muulla lihasryhmällä pitäisi tehdä jotain. Taitaa olla heppaparalle melko ristiriitaista viestintää, jos pohkeilla pyytää ravia ja pakaroilla jarruttaa. Olisi niin kiva oppia nopeasti, ettei aiheuttaisi niin paljon harmia viattomille luontokappaleille. (Toisaalta, jos tuommoisia alkaa miettiä, niin ehkä ei pitäisi ratsastaa lainkaan. Sille ajatukselle en kuitenkaan voi nyt antaa tilaa. Olen vihdoin löytänyt harrastuksen, joka on vienyt minut ihan mennessään - en hennoisi päästää irti.)
*****
Maanantain istuntatunnilla koin ja opin istunnan lisäksi muutakin uutta. Istuntaopettajan, Annika Schulmanin tallilla Inkoossa hevosten annetaan elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Sihen kuuluu muun muassa kengättömyys ja laumaelämä pihattotallissa. Annika kirjoittaa ajatuksistaan erityisesti kengättömyyteen liittyen Kian heppablogissa. Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt kengätöntä hevosta ja yllätys oli suuri, kun hevonen nosti kavion puhdistettavaksi.
Kannattaa myös tutustua Annikan tallin nettisivuihin, jossa enemmän asiaa luonnonmukaiseen hevosenpitoon liittyen.
Jos Nalle kirjaisi blogimerkinnän tunnista, kuuluisi se varmasti jotenkin näin: "Huhhuh! Olihan semmoinen tunti, että välillä korpesi ja välillä nauratti oikein kunnolla. Sain vietäväkseni vässykän aloittelijan, jota kuljetinkin enimmäkseen oman makuni mukaan pitkin kenttää. Kipakka pakkassää laukaisi minussa tuon tuostakin hillittömän halun kirmata oikein kunnolla ja karauttelin kunnon laukkaa pitkin poikin kenttää. Onnen tunnetta hieman hillitsi ikävästi ohjissa roikkuva vässykkä."
No, höpinät ja mielikuvittelut sikseen, mutta kyllä alkutunnista homma meni selkeästi niin, että Nalle vei ja minä vikisin. Totesin (jälleen), että tunnin ensimmäisen vartin puristan ohjia niin tiukasti, ettei veri kierrä sormissa; siksi aina aluksi tuntuu, ettei hanskoista ole mitään hyötyä. Rentoutuminen olisi avainsana niin moneen asiaan - miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Kärsivällisyys, se on toinen avainsana.
Massiivisten alkuvaikeuksien jälkeen yhteistyö Nallen kanssa alkoi sujua vähän paremmin ja sain vauhtiakin hillittyä ajoittain ihan mukavaksi ja rauhalliseksi. Jännästi vaan ratsastaessakin tulee vauhtisokeaksi: kun Nalle oli paahtanut suurimman osan alkutunnista ihan järkyttävää vauhtia, kuvittelin monesti meidän menevän ihan rentoa ravia, ja vasta opettajan huomautuksen jälkeen huomasin, että hidastamisen varaa oli vieläkin ihan reilusti.
Lopputunnista mentiin kolmikaarista kiemurauraa ravissa, niin että molemmilla suorilla kentän keskellä tehtiin siirtymiset käyntiin. Erityisesti alkutunnin järkyttävään kontrolloimattomuuteen verrattuna kiemuraura siirtymisineen sujui melkoisen hyvin. Olin ihan mielettömän iloinen ja tyytyväinen itseeni ja Vauhti-Nalleen. Oujee!
Istuntaa pitää vielä kommentoida sen verran, että yritin kovasti löytää sen asennon, johon Annika minua maanantaina ohjasi, mutta epäilen, etten ihan onnistunut. Silti tuntui, että jotain oli vähän toisin ja onnistuin pitämään reidet ison osan ajasta selkeästi aiempaa rennompina.
Huomasin myös uuden kehonhallintaongelman, johon täytyy vastedes paneutua. Pakarat tuppaavat jännittymään todella helposti samalla, kun jollain muulla lihasryhmällä pitäisi tehdä jotain. Taitaa olla heppaparalle melko ristiriitaista viestintää, jos pohkeilla pyytää ravia ja pakaroilla jarruttaa. Olisi niin kiva oppia nopeasti, ettei aiheuttaisi niin paljon harmia viattomille luontokappaleille. (Toisaalta, jos tuommoisia alkaa miettiä, niin ehkä ei pitäisi ratsastaa lainkaan. Sille ajatukselle en kuitenkaan voi nyt antaa tilaa. Olen vihdoin löytänyt harrastuksen, joka on vienyt minut ihan mennessään - en hennoisi päästää irti.)
*****
Maanantain istuntatunnilla koin ja opin istunnan lisäksi muutakin uutta. Istuntaopettajan, Annika Schulmanin tallilla Inkoossa hevosten annetaan elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Sihen kuuluu muun muassa kengättömyys ja laumaelämä pihattotallissa. Annika kirjoittaa ajatuksistaan erityisesti kengättömyyteen liittyen Kian heppablogissa. Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt kengätöntä hevosta ja yllätys oli suuri, kun hevonen nosti kavion puhdistettavaksi.
Kannattaa myös tutustua Annikan tallin nettisivuihin, jossa enemmän asiaa luonnonmukaiseen hevosenpitoon liittyen.
maanantai 14. joulukuuta 2009
87 tapaa istua väärin
Kuten ennakkoon uumoilin ja toivoin, oli istuntatunti avartava kokemus. Opettaja korjasi asennostani suurimpia virheitä asettelemalla jalat ja lantion kohdalleen. Uusi asento tuntui omituiselta, mutta toimivalta ja lopputunnista jo lähes luontevalta.
Ikävä kyllä, olen satavarma siitä, että keskiviikon tunnilla en enää samaa asentoa onnistu löytämään. Sen verran oudolta uusi asento alkuun tuntui. Jos olisi pitänyt kuvailla sitä, millaisessa asennossa kuvittelin olevani, olisin väittänyt, että polveni olisivat olleet todella reilusti koukussa ja kantapää hurjan takana. En usko, että oikean asennon löytäminen onnistuu vielä omin avuin.
Olen aiemminkin huomannut, että minulle rentoutuminen on haasteellista. Hevosen selässä vaikeus korostuu. Syvät vatsalihakset pitäisi olla käytössä ja jalkojen kuitenkin pysyä rentoina. Jos hartiani eivät ole lähtökohtaisesti jännittyneet, nousevat ne korviin viimeistään siinä vaiheessa, kun yrittää pyytää hevoselta mitään. Rentouteen ei taida olla oikotietä, mutta välillä mietin, onko siihen ylipäätään mitään tietä? Mitä jos olen perimältäni jäkittäjä eikä vaivaan olekaan korjausta?
Oli jännä huomata, kuinka sitä välillä kuvitteli olevansa jo ihan rento ja sitten, yhden syvän uloshengityksen mukana rentoutui selkeästi enemmän. Mitenköhän paljon sitä rentoutumisen varaa vielä olisi ollutkaan?
Rentoutta haettiin muun muassa ratsastamalla kaksi palloa takamuksen alla. Mielenkiintoinen harjoitus, jonka jälkeen olin ehkä eniten tietoinen takamuksestani ikinä.
Tunnin merkittävin oivallus taisi olla se, että istuntatunteja täytyy saada keväällä lisää =)
Ikävä kyllä, olen satavarma siitä, että keskiviikon tunnilla en enää samaa asentoa onnistu löytämään. Sen verran oudolta uusi asento alkuun tuntui. Jos olisi pitänyt kuvailla sitä, millaisessa asennossa kuvittelin olevani, olisin väittänyt, että polveni olisivat olleet todella reilusti koukussa ja kantapää hurjan takana. En usko, että oikean asennon löytäminen onnistuu vielä omin avuin.
Olen aiemminkin huomannut, että minulle rentoutuminen on haasteellista. Hevosen selässä vaikeus korostuu. Syvät vatsalihakset pitäisi olla käytössä ja jalkojen kuitenkin pysyä rentoina. Jos hartiani eivät ole lähtökohtaisesti jännittyneet, nousevat ne korviin viimeistään siinä vaiheessa, kun yrittää pyytää hevoselta mitään. Rentouteen ei taida olla oikotietä, mutta välillä mietin, onko siihen ylipäätään mitään tietä? Mitä jos olen perimältäni jäkittäjä eikä vaivaan olekaan korjausta?
Oli jännä huomata, kuinka sitä välillä kuvitteli olevansa jo ihan rento ja sitten, yhden syvän uloshengityksen mukana rentoutui selkeästi enemmän. Mitenköhän paljon sitä rentoutumisen varaa vielä olisi ollutkaan?
Rentoutta haettiin muun muassa ratsastamalla kaksi palloa takamuksen alla. Mielenkiintoinen harjoitus, jonka jälkeen olin ehkä eniten tietoinen takamuksestani ikinä.
Tunnin merkittävin oivallus taisi olla se, että istuntatunteja täytyy saada keväällä lisää =)
In my face
Ajoin ihan itse aamuruuhkassa autolla Töölöön ja parkkeerasin. Ei ongelmia. Että siitäs sain, minä ite, epäilijä ja ikuinen jännittäjä. Kyllä minä pärjään.
Tänään on vuorossa se kauan odotettu Centered riding -istuntatunti Inkoossa. Yritän vähän himmailla itseäni, etteivät odotukset kasvaisi liian suuriksi, sillä yhden tunnin aikana ei varmasti vielä maailma mullistu. En silti voi väittää, ettenkö odottaisi kokevani melkoisia ahaa-elämyksiä ja ehkä jopa löytäväni toisenlaisen näkökulman ratsastukseen.
Raportoin muutoksen tuulista jo tänä iltana. Paitsi jos olen umpijäässä.
Tänään on vuorossa se kauan odotettu Centered riding -istuntatunti Inkoossa. Yritän vähän himmailla itseäni, etteivät odotukset kasvaisi liian suuriksi, sillä yhden tunnin aikana ei varmasti vielä maailma mullistu. En silti voi väittää, ettenkö odottaisi kokevani melkoisia ahaa-elämyksiä ja ehkä jopa löytäväni toisenlaisen näkökulman ratsastukseen.
Raportoin muutoksen tuulista jo tänä iltana. Paitsi jos olen umpijäässä.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Pomppuravia
Sen verran ollut ohjelmaa, että kerkiän vasta nyt raportoimaan perjantain ratsastustunnista. Tai perjantaina olisi tietysti ehtinyt, mutta olin niiiiiiin väsynyt tunnin jälkeen, etten yksinkertaisesti jaksanut.
Pikkuisen alkoi jännittää, kun huomasin, että minulle oli arvottu tunnille kaveriksi jälleen hyvä ystäväni Koijari. Tulemme siis ihan oikeastikin mainiosti toimeen keskenämme, mutta taisin jo aiemminkin valitella Koijarin poikkeuksellisen pomputtavasta ravista.
Tunti alkoi ja ensimmäisen ravin kohdalla valkeni, että aika oli kullannut muistot: ravi oli vielä hurjempaa kuin muistinkaan. Kevennetynkin ravin kanssa oli hankalaa, mutta harjoitusravi oli lähestulkoon mahdotonta. Opettaja huikkaili ohjeita rentoutua ja kokeilla vaikka ilman jalustimia, mutta myönnettävä se on, ettei rohkeus riittänyt. Tuntui, että parin kymmenen metrin pätkä harjoitusravia oli ihan ehdoton maksimi, jonka pystyi kerralla sinnittelemään. Tunnin puolivälissä oikein pisti vatsaan - niin vahvasti urheilun puolelle tämänkertainen tunti meni.
Tunti jatkui laukkaharjoituksilla, jotka sujuivat tosi kivasti. Sain nostaa laukan käynnistä (mikä erityisesti Koijarin kanssa olikin minulle ihan ehdoton onnistumisen edellytys), ja ensimmäistä lukuunottamatta kaikki yritykset onnistuivat ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla meidän vuorollamme Koijari oli niin innoissaan, että lähti raviin ennen kuin olin edes ehtinyt miettiä laukannostoa enkä saanut kaveria rauhoittumaan käyntiin ennen kuin pitkä sivu oli jo lähes loppuun kuljettu.
Mutta seuraavat laukannostot onnistuivat siis hienosti ja ensimmäistä kertaa harjoiteltiin myös pääty-ympyröitä laukassa eli piti kyydissä pysymisen lisäksi keskittyä myös ohjaamiseen. Onnistuttiin Koijarin kanssa tekemään yksi ihan kunnollinen ympyrä ja toinen puolikas. Kieltämättä tasapainon säilyttäminen ympyryllä tuntui haasteelliselta, mutta ensimmäisen putoamisen aika ei ollut vielä :)
Laukkojen jälkeen otettiin vielä vähän ravia ja yllätyin iloisesti, että pomppuravi tuntui laukkojen jälkeen vähän helpommalta istua. Ehkä laukat jollain tavalla laukaisivat jännitystäni, en tiedä? Kaiken kaikkiaan älyttömän mukava ja innostava tunti!
Meidän jälkeemme tunnille tuli vielä kaksi alkeisryhmäläistä, ja jäin heistä toiselle vielä taluttajaksi. Urheilullinen tunti jatkui urheilullisena talutuksena, sillä ratsastajat pääsivät myös ravaamaan aika tavalla. Tallin kenttä on ratsastamisen kannalta ihanan pehmeä, mutta tekee kyllä ravaavan hevosen rinnalla juoksemisesta ihan totista urheilua :) - hiki tuli!
Pikkuisen alkoi jännittää, kun huomasin, että minulle oli arvottu tunnille kaveriksi jälleen hyvä ystäväni Koijari. Tulemme siis ihan oikeastikin mainiosti toimeen keskenämme, mutta taisin jo aiemminkin valitella Koijarin poikkeuksellisen pomputtavasta ravista.
Tunti alkoi ja ensimmäisen ravin kohdalla valkeni, että aika oli kullannut muistot: ravi oli vielä hurjempaa kuin muistinkaan. Kevennetynkin ravin kanssa oli hankalaa, mutta harjoitusravi oli lähestulkoon mahdotonta. Opettaja huikkaili ohjeita rentoutua ja kokeilla vaikka ilman jalustimia, mutta myönnettävä se on, ettei rohkeus riittänyt. Tuntui, että parin kymmenen metrin pätkä harjoitusravia oli ihan ehdoton maksimi, jonka pystyi kerralla sinnittelemään. Tunnin puolivälissä oikein pisti vatsaan - niin vahvasti urheilun puolelle tämänkertainen tunti meni.
Tunti jatkui laukkaharjoituksilla, jotka sujuivat tosi kivasti. Sain nostaa laukan käynnistä (mikä erityisesti Koijarin kanssa olikin minulle ihan ehdoton onnistumisen edellytys), ja ensimmäistä lukuunottamatta kaikki yritykset onnistuivat ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla meidän vuorollamme Koijari oli niin innoissaan, että lähti raviin ennen kuin olin edes ehtinyt miettiä laukannostoa enkä saanut kaveria rauhoittumaan käyntiin ennen kuin pitkä sivu oli jo lähes loppuun kuljettu.
Mutta seuraavat laukannostot onnistuivat siis hienosti ja ensimmäistä kertaa harjoiteltiin myös pääty-ympyröitä laukassa eli piti kyydissä pysymisen lisäksi keskittyä myös ohjaamiseen. Onnistuttiin Koijarin kanssa tekemään yksi ihan kunnollinen ympyrä ja toinen puolikas. Kieltämättä tasapainon säilyttäminen ympyryllä tuntui haasteelliselta, mutta ensimmäisen putoamisen aika ei ollut vielä :)
Laukkojen jälkeen otettiin vielä vähän ravia ja yllätyin iloisesti, että pomppuravi tuntui laukkojen jälkeen vähän helpommalta istua. Ehkä laukat jollain tavalla laukaisivat jännitystäni, en tiedä? Kaiken kaikkiaan älyttömän mukava ja innostava tunti!
Meidän jälkeemme tunnille tuli vielä kaksi alkeisryhmäläistä, ja jäin heistä toiselle vielä taluttajaksi. Urheilullinen tunti jatkui urheilullisena talutuksena, sillä ratsastajat pääsivät myös ravaamaan aika tavalla. Tallin kenttä on ratsastamisen kannalta ihanan pehmeä, mutta tekee kyllä ravaavan hevosen rinnalla juoksemisesta ihan totista urheilua :) - hiki tuli!
torstai 10. joulukuuta 2009
Söpö Köpö!
Optimismi palkittiin ja pääsin kuin pääsinkin ratsastamaan tänään. Köpön omistaja otti toisen hevosen itselleen ratsastettavaksi, ja minä sain siis ratsastaa reilun tunnin Köpöllä omaan tahtiin, toki omistajan valvovan silmän alla.Maneesiin meneminen ja siellä toimiminen jännitti hieman enkä ihan tunaroimatta liikennesäännöistä suoriutunutkaan. Onneksi ei tapahtunut mitään sellaista, mihin anteeksipyyntö ei olisi riittänyt.
Päästyäni selkään tassutteli Köpö suorinta tietä ulos maneesista. Alku ei luvannut paljoa, mutta en masentunut lainkaan, sillä sama oli hetkeä aiemmin tapahtunut Köpön omistajalle toisen hevosen kanssa, joten tuumin, että sattuu sitä huipputaitajillekin :) Köpö onnistui tekemään muutaman metrin matkasta takaisin maneesin sisälle melko haastavan, mutta lopulta päästiin perille.
Loppu sujuikin sitten paremmin kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa. Askellajit vaihtuivat 90-prosenttisesti minun pyynnöstäni ja melko pienillä avuilla, varsinkin ensimmäisen ravin jälkeen (viisaana ponina Köpö tietysti ensin kokeilee, että miten vietävissä olen). Sain myös luvan kokeilla laukkaa, ja suureksi yllätyksekseni (ja ehkä myös Köpön omistajan yllätykseksi) laukannostot sujuivat tosi hyvin.
Tasapainon kanssa ei tänään ollut minkäänlaisia ongelmia. Köpöllä on tosi tasainen ravi ja erittäin miellyttävä laukka - näillä saattaa olla osuutta tasapainokokemukseeni :)
Haasteellisinta tämän päivän ratsastuksessa oli pitää tempo riittävän hitaana, ettei Köpö kolauttelisi itseään omiin jalkoihinsa. Se on kuitenkin melko ovela ja hivuttaa vauhtia pikkuhiljaa kovemmaksi, jolloin tahdin tiuhenemista on vaikeampi huomata ajoissa. Viekas poni, vaikkakaan en ihan ymmärrä, mitä kivaa voi olla omien jalkojen potkimisessa.
Tiukka yhteenveto: Suloinen, sympaattinen, kärsivällinen pikku-Köpö! <3 Ja osasin jo paljon enemmän kuin edellisellä kerralla Köpön kanssa, oujee!
*****
Ratsastuksen jälkeen lähdin Leevin kanssa metsään. Satoi valtavan kokoisia könttejä lunta ja oli ihan tyyntä. Yksi iso hiutale osui nenääni eikä sulanut ihan heti pois. Se nauratti. Elämä tuntui kovin onnelliselta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)