keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Vuokraheppa - ihan totta!

Iltataivas 13.4.2010

Kävi siis niin älyttömän hyvä tuuri ja onnellinen ajoitus, että juuri kun olin ehtinyt tutustua Toscaan ja intoilla loistavasta opetuksesta, tarjoutui mahdollisuus vuokrata Tosca kuukaudeksi vakituisen vuokraajan matkan ajaksi.

Käytännössä vuokraus tarkoittaa sitä, että Tosca on heppani mun keskiviikkoisin ja lauantaisin, jolloin minulla on siis sekä hoito- että liikutusvastuu ja -(etu)oikeus. Keskiviikkoisin saan osallistua Mian tunnille yhdessä kahden nuoren tytön kanssa. Siis huippuosaava ja -suloinen heppa ja aivan loistavaa opetusta. Varo vaan Kyra, täältä tullaan ja lujaa =)

Samaan aikaan jatkuu tietysti vakkaritunnit Rauhalassa perjantaisin ja joka kolmas launtai, joten seuraavan kuukauden aikana heppailua on kalenterissa ihanan paljon!

*****

Hepparintamalta myös toinen iloinen uutinen: muistatteko Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta -kirjan, jonka yritin ostaa jo 3.3., mutta jota sitten erinäisten ärsyttävien ja turhauttavien käänteiden jälkeen en lainkaan saanut?

No tilasin sen nyt reilu viikko takaperin Adlibriksestä, missä ihan oikeasti oli tätä kirjaa varastossa! Olen ehtinyt lukea Mielekästä ratsastusta puolen välin paikkeille ja vaikuttaa kyllä erittäin järkevältä opukselta. Strategiani on lukea ensi kirja kokonaan läpi kokonaiskuvan muodostamisen vuoksi ja sitten aloittaa alusta ja panostaa pitkäjänteiseen harjoitteluun. Kirjassa on paljon istuntaan ja oman kehon hallintaan liittyviä käytännön harjoituksia, joita on nimenomaan tarkoitus tehdä ilman heppaa.

*****

Lenkitkin ovat sujuneet. Vaikkei ihan joka ilta ole huvittanut, olen kuin ihmeen kaupalla vielä toistaiseksi saanut itseni liikkeelle. (En siis tietenkään joka ilta, vaan jokaisena sellaisena iltana, kun juoksuohjelman mukaan on pitänyt juosta.) Ja vaikka lähteminen tuntuu vaikelta, niin lenkkeily tuntuu silti mukavalta ja lenkin puolivälin jälkeen olo on välillä jopa euforinen. Voin lämpimästi suositella kaikille.

Vähän tähän liittyen Julianan Hevostelua-blogissa oli tänään hyvä muistutus siitä, että niin mukavaa kuin juokseminen onkin, ei sillä kannata korvata kaikkea kävelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti