Tänään on Uuden Elämän ensimmäinen päivä. Olen siis ensimmäistä kertaa 12 vuoteen vailla työsopimusta. Koska yrityskään ei vielä ole virallisesti perustettu, olen siis virallisesti kai työtön?
Perjantain läksiäiset olivat ihanat ja muistuttivat monin tavoin niistä syistä, jotka saivat viihtymään noin pitkään samassa työyhteisössä. Itkupillipiiparien jäsenenä kyyneleitä oli tietysti odotettavissa, mutta loppujen lopuksi itsekin yllätyin tunnekuohun voimasta. Ei lähteminen helppoa ollut.
Onneksi tässä ei jää väliin mitään pehmeän laskun ja loputtoman voivottelun aikaa vaan uudet kuviot vaativat tiukkaa tekemiseen tarttumista heti tästä aamusta lähtien =)
*****
Itsenäisen elämän hyvistä puolista pääsin nauttimaan jo tänään, kun reilun viikon tauon jälkeen karkasin ratsastustunnille keskellä työpäivää. Ja mikä tunti! Mia on kyllä ihan huippuhyvä opettaja!
Koko yksityistunti oli pelkkää istunnan harjoittelua eli sitä kaikkein olennaisinta. Keskityttiin erityisesti akilleen kantapäähäni, joka ei siis ole pelkkä kantapää ;) vaan koko jäykistelemään taipuvainen jalka.
Supertunti huipentui oivaltamisen iloon, kun jossain vaiheessa ravi alkoi sujua jo vähän paremmin ja tajusin, miten hyvältä voi tuntua se, että pomppii, kunhan pomppii kontrolloidusti ja samassa rytmissä hevosen kanssa.
Tavallaan tuntee, että pomppii, vaikkei tunnukaan siltä, että pomppii. Siinä kai se oivallus nimenomaan onkin: minä valitsen pomppia mukana ja minä päätän, miten minä pompin. Sen sijaan, että yritän vastustaa pomppimista, jolloin tuntuu siltä, että pomppii. Tiedän, kuulostaa aika sekavalta. Jotenkin kai yritän selittää sitä, että yritän olla sen pomppimisen subjekti enemmän kuin objekti - ja se ero on oikeasti todella merkittävä.
Kalle oli ihana, ja minäkin sille todennäköisesti vähän kivempi kuskattava tällä kertaa =) On kyllä etuoikeus saada olla Mian opissa! Ja ratsastaa Kallella! Ja olla oman elämänsä toimitusjohtaja ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti