Keskiviikosta perjantaihin D sai vähän palautella mieleen ratsun hommia, hyvin rauhallisesti. Perjantaina oli rankimman liikunnan päivä, mikä tarkoitti noin 40 minuutin ratsastusta, jossa mukana reilut alku- ja loppukäynnit. Raviin Durtsi on lähtenyt kaikkina päivinä innokkaasti ja ollut kevyen tuntuinen.
Eilen kokeilin onnistuisiko jopa laukka, mutta se taisi olla vähän liian aikaista. Oikeaan kierrokseen nosto onnistui hyvin ja vajaan kierroksen jälkeen siirryttiin raviin ajatuksena kokeilla yhtä lyhyesti myös vasen kierros. Ensimmäiset yritykset kaikuivat kuuroille korville ja sen jälkeen Durando tarjosi neljä kertaa oikeaa laukkaa, vaikka yritin pitää asetuksesta huolta ja ajoittaa nostot kulmiin. Kun vasen laukka viimein nousi, huokaisin helpotuksesta ja siirryin loppukäynteihin.
Ei olisi vielä pitänyt yrittää noin paljoa, sillä nyt edellisen kahden päivän hyvä fiilis koki pienen kolauksen ilman, että siitä oli yhteistyölle oikeastaan mitään hyötyä. Kun toinen on vielä toipilas, ei mulla ollut sydäntä kauhean tiukasti pyytää mitään, jolloin laukannostoyritykset vasempaan tahtoivat taas lipsahtaa vähän enemmän sellaisen epämiellyttävän pusertamisen puolelle.
Tänään päätin yrittää nollata tilanteen virkistyslenkillä maastossa. Sain oikein houkuteltua miehenkin mukaan. Ikävä kyllä pakkanen oli jäädyttänyt tien pinnat sen verran liukkaiksi, ettei ilman hokkeja sitten kuitenkaan uskaltauduttu kenttää pidemmälle. Vähän harmitti, koska hokit olivat tyrkyllä siinä harjapakissa ja ystävällinen tallikaveri olisi lainannut työkalujakin. Miehellä oli kuitenkin tuli pyrstön alla, eikä varikkopysähdykseen siis ollut aikaa. Kukaan meistä ei ollut kovin virkistyneen oloinen kentällä kehän kiertämisen jälkeen, vaikka keli olikin kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti