torstai 16. helmikuuta 2012

Penkkiharjoittelua

Kun ei kerran pääse satulaan, niin yritän tehdä parhaani kehittyäkseni – kotisohvalla. Posti toi harjoittelun tueksi tänään odotetun dvd:n, Anja Beranin Elegant Dressage Training. Ennen tilausta varmistin vielä, että Beranin metodit ovat yhteneväisiä Marin linjan kanssa. Nyt uskaltaa katsoa vastaanottavaisella mielellä (tosin omaa silmääni hieman häiritsee notkoselkä, mutta yritän keskittyä muuhun).


Durtsin kanssa ollaan tarvottu pellolla. Sinne on onneksi aurattu lenkki, umpihangessa ei jaksaisi muutamaa sataa metriä pidemmälle. Vähän olen myös juoksuttanut hangessa, mutta lunta on kyllä sen verran paljon, ettei kovin montaa kierrosta tarvitse mennä.

Vähän kovennettua linjaa olen jatkanut maasta käsittelyssä. Karkkia ei todellakaan tarjoilla eikä minua tarvitse tökkiä, nuolla eikä varsinkaan purra. Eikä tunkea mun kulkulinjalle. Selkeää parannusta on jo havaittavissa. Kysehän on ennen kaikkea omasta itsevarmuudesta. Sen kasvattamisessa on kyllä vielä roimasti tekemistä, mutta pääasia, että suunta on oikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti