On ratsastamista – ja sitten on Ratsastamista

Siitä on nyt suunnilleen vuoden päivät, kun ratsuväki (=supervalmentaja Mia) karautti tallinpihaan pelastamaan tätiä pahasta pulasta. Monien muiden ongelmien ohella hyvin nopeasti kävi ilmeiseksi, että yksi este täysipainoiselle harjoittelulle oli surkea kunto.

Niin kuin moni muukin asia, on myös kunto kohentunut vuoden aikana, mutta samaa tahtia on kasvanut myös vaatimustaso – lopputulema on se, että jokaisella tunnilla meinaa loppuu kunto kesken, sekä minulta että Durandolta. Tilannetta ei varmasti ole parantanut pyrkimykseni onnistuneisiin ratsastuskertoihin, mikä on tarkoittanut käytännössä noin 15–20 minuutin ratsastuksia. No päätin viime viikolla, että on ryhtiliikkeen aika!

Mutta voi hyvänen aika, miten vaikea on Ratsastaa itsekseen! Sykemittari on tämänkin sluibailun todentamisessa aika armoton kaveri:

Valmennustunnin lukemat

sykealue 3 (korkein) – 13:23
sykealue 2 – 18:30

Itsekseen ratsastaessa

sykealue 3 – 0 min
sykealue 2 – 3:26

Ja minä muka ihan tosissani yritin!!! 

No nyt tuon herätyksen jälkeen olen tsempannut entistä enemmän ja eilistä itsenäiseltä ratsastukselta kirjautui reilut 13 minuuttia sykealueelle 2 ja 3-sykealueelle jopa 20 sekuntia :)

Enkä nyt siis yritäkään väittää, että ratsastuksen kuuluisi aina olla sellaista, että syke nousee hurjaksi – sehän riippuu aina ratsukon tasosta, päivän kunnosta ja siitä, mitä harjoitellaan. Selvää kuitenkin on, että samalla hevosella näin suuret erot valmennustuntien ja itsekseen ratsastusten välillä kertovat karua kieltä siitä, että itsekseen tekeminen ei ole Ratsastamista nähnytkään, ei aina edes ratsastamista vaan ehkä pikemminkin jonkinlaista ratsastelua.

Haastan siis itseni muokkaamaan sekä valmennustuntien että itsenäisten ratsastustuntien sykealuelukemia lähemmäs toisiaan. Valmennustuntien lukemat saisivat kunnon kohentamisen myötä mielellään vähän laskea ja itsenäisen ratsastuksen lukemat tsemppaamiseen ja keskittymisen myötä vähän kasvaa.

Kuntokuurilaiset :)