sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Puskajussit

Kuulkaa se on tämä maastomeininki melekeen lähtenyt käsistä :)

Loppukäynnit tallitiellä itekseen ei oo enää mikään juttu (joo, onhan se vähän noloa, että se jossain vaiheessa oli ;D):



Sänkkärilläkin käytiin. Meitä oli kolme ratsukkoa ja kolme koiraa. Juuri siihen sänkkärin reunaan päästyämme paikalle juoksi vielä pari vierasta koiraa räkyttämään. Koiria sinkoili joka suuntaan, ja niin sinkos lopulta Durtsikin vähän.

Loppumatka oli aika jännittynyttä ja puhisevaa käyntiä. D kyttäs koko ajan niitä koiria, että mistä ojasta ne kohta singahtaa esille - vähän liikaa liikkuvia osia ekalla sänkkärireissulle? Ehkä ens kerralla sit sitä laukkaakin, jos kelit on suopeat ja heppa lähtökohtaisesti rennompi.

Niin paljoa ei D:n sinkoaminen alkanut jännittää, ettäkö olisin halunnut jättää leikin kesken, mutta kyllä nämä kuvat kertovat siitä, että kropassa on vähän muutakin jännitystä kuin se tarpeellinen jäntevyys.





Eilen olin houkutellut tallikaverin maastoon mukaan, mutta lopulta aikataulumme eivät osuneet yksiin.

Maastoilun sijasta tarjoilin Durpalle laatuaikaa omistajan kanssa: huolellinen harjaus. No se nyt ei tietenkään olisi ollut ukolle muuten yhtään mieleen, mutta kun se suoritettiin vihreän äärellä, ei D antanut harjoilla hinkkaamisen haitata syömistä.

Ihan vähän käytiin kentällä tekemässä temppuja porkkanapalkalla ja se taisi olla Durtsin mielestä taas ihan kivaa. Ei silti varmaan meinannut uskoa hyvää onneaan, kun pääsi takaisin tarhaan, ilman että joutui edes näkemään satulaa tai suitsia.

Durandolla on muuten tällä hetkellä aivan mahtava tarha, jossa ukkeli viihtyy superhyvin.

Koskaan ei ole ollut portilla odottamassa vaan aina on jossain jotain tonkimassa, tutkimassa ja nuuskimassa. Tulee kuitenkin myös mielellään mun kanssa puuhailemaan, välillä maaston haastellisuuden huomioon ottaen vähän liiankin innokkaasti, niin että mamma seisoo portilla ihan sydänsyrjällään. Tässä videolla hillitty, toivottu lähestyminen:



Ai ettäkö muka lässytän hevoselleni? Mitään en myönnä. En se minä ollut.

Sunnuntaina oli jo pakko päästä maastoon. Kas hirveä hätä, kun pelottaa, että kohta nää kivat kelit loppuu. Seuran varmistamiseksi buukkasin mukaan kaksi kaveria. Se oli viisaasti tehty, sillä kun yksi  perui, niin vielä toinen jäi :)

Mentiin peruslenkki. Ekaa kertaa oltiin liikkeessä tällä kokoonpanolla: kaksi entistä jännittäjää keskenään – mutta hyvin pärjättiin. Huomasin, että musta tuli jopa inasen verran tavallista urheampi, kun huomasin toisen hepan jännittyvän. Siis sen sijaan, että olisin mennyt mukaan siihen, aattelin että nyt meidän pitää olla ihan rauhallisia, niin annetaan hyvää esimerkkiä. D oli enimmän osan matkaa niin rento, että normaalisti alle tunnin mittaiseen lenkki taisi mennä reilusti yli tunti. Vauhdin huumaa.


Ja olihan mulla joku päivä ihan vakavasti otettava valmennuskin.

Taas oli työn alla vastalaukka, ja täytyy sanoa, että on hienoa huomata siinäkin niin isoa kehitystä. Tosin tässä tapauksessa suurin kehitys on tapahtunut mun mielessä ja asenteessa. Vastalaukka itsessään ei kuulemma ole kovin erilaisemman näköistä, mutta mulla ei ole yhtään sitä aiempaa epävarmuuden fiilistä, että hevo ei voisi kääntyä tai olisi rikkomassa ravissa heti, jos yhtään kosken ohjiin. Itse asiassa mulla oli tehtävä vaihdella asetusta ja taivutusta eri suuntiin eikä sen vaikutus laukkaan ollut mitenkään merkittävä.

Edelleen jään liikaa punkemaan vastalaukassa enkä uskalla luottaa siihen, että D laukkaisi itsekseen, mutta ehkä jo ens kerralla?

8 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että kaikenlaista hurjaa olette tehneet hyvällä fiiliksellä. :) Itsellä on kyllä paljon vähemmän rohkeutta, kun ratsastus tapahtuu aina yksin. Onneksi oli se ajanjakso, kun oli rohkeaa maastoiluseuraa. Muuten ei oltaisi vielä koskaan kauempana maastoiltukaan. :D
    Oikein hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annemari! Tiedätkö, voin ihan rehellisesti ja suoraselkäisesti myöntää, että ilman Miaa nämä edistysaskeleet ja -harppaukset olisivat jääneet ottamatta. Hyvää syksyä teillekin ja toivottavasti löydätte taas pian mukavaa ja rohkeaa ratsastusseuraa!

      Poista
  2. Durtsi on kuin satuhevonen kävellessään luoksesi tarhassa. Torstenin unelmatarha, kyllä tuolla riittää puuhattavaa!

    Maastoilusta ei voi kun nosta sulle hattua ! :) Olemme myös sänkkäreistä täällä Torstenin kanssa hieman kateellisia... Ottakaa ilo irti meidän muidenkin puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D osaa välillä olla kovin suloinen <3 Juu, tarha on mahtava - toivon, että Durppa saa elellä vähintään tuommoisessa tarhassa loppuelämänsä. Vaikka juuri eilen tarha näyttikin vähän niitä huonoja puoliaan, kun toinen etukenkä oli irti ja toinenkin ihan viittä vaille... toisaalta eniten kenkiä irtosi laidunkauden aikana silloin, kun oli se pitkä kuiva jakso -> aina taitaa olla jotain, mikä aiheuttaa/selittää kenkien lähdön, kai se vaan välillä kuuluu asiaan :)

      En ole sänkkäreille päässyt tuon yhden kerran jälkeen, kun vähän on ollut heikosti maastoseuraa tarjolla. Toivottavasti vielä ehtisin. Tosin täytyy valita hyvin tarkkaan kenen kanssa sinne edes uskaltaisin, kun vaikka miten tahtoisin, en usko, että rohkeus riittäisi vielä täysiä rallittamiseen... ehkä ens kesänä? :)

      Poista
  3. Ihanaa tarinaa, kun muistan miten joitakin vuosia sitten olit ihan kauhuissaan pelkästä maastoilun ajatuksestakin. Aika totaalinen muutos :D
    Maastoilusta ei tee vähemmän jännää mikään muu kuin .... maastoilu. Oma (maastoilusta ei-niin-tykkäävä) heppa oli epämääräisen "kipeä" viime keväänä, ilmeni kentällä stoppailuna, mutta maastossa oli ok. "Pakon edessä" sitten maastoiltiin pari kuukautta, samalla kun selviteltiin mikä hepoa vaivaa. Pakko-maastokuurin jälkeen ei nykyisin ole enää ongelmaa poistua pihasta :) (ja se terveysongelmakin selvisi, luojan kiitos.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä onneksi voi ihminen muuttua, kun löytää itselleen sopivan piiskurin :) No en väitä, että vielä olen ongelman ohi, nytkin huolettaa, kun on taas mennyt viikko ilman maastoilua, ettei vaan tulisi liian pitkää taukoa - siis nimenomaan oman pään kannalta. Toivottavasti jo vuoden päästä homma on niin hyvin hanskassa, että maastoilu on ihan normaali osa arkea eikä sitä tarvitse mitenkään erityisesti "pitää yllä". Olet nimittäin niin oikeassa siinä, että tähän vaivaan ei auta mikään muu kuin tekeminen!

      Kivaa, että teillä ikävästä tilanteesta seurasi myös suurta hyvää - ja onneksi myös terveysongelma selvisi!

      Poista
  4. Durtsin uusi tarha on upea! Tuommoisissa luonnontarhoissa riittää varmasti tutkittavaa ja tasapainoilua, ei tule hepalle aika tarhassa pitkäksi.

    Ja maastoilu - se vie kyllä mennessään, nyt on ollut niin upeat kelitkin! Mulla on vähän päinvastainen tilanne kuin sulla oli maastoilun suhteen, koulusta pitäisi nimittäin innostua enemmän. Yhteiseloa oman hevosen kanssa on takana viikko ja pellot, rinteet ja maastoreitit jo rymytty läpi, mutta kentällä kävin viimeksi tiistaina ja silloinkin valmennustunnin asettamasta pakosta. No, onneksi valmennustunteja on joka viikko, niin pysyy joku roti tässä hommassa ja ehkä herää se innostuskin suunnitelmalliuuden myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikös ookin ihan mahtava tarha, ja Durtsi tosiaan tykkää siellä tohottaa ja tutkia.

      Niin, kyllä mä aina olen maastoilusta ajatuksena tykännyt, mutta Durtsin kanssa ajauduttiin jotenkin harhapoluille ja yhtäkkiä se olikin muka valtavan pelottavaa. Mut mä tykkään kyllä myös valtavasti valmentautua, koska mun mielestä se ratsastustaidon kehittyminen tekee hyvää kokonaisuudelle ja mun mielessä se menee myös niin, että parempi hallinta kentällä tarkoittaa parempaa hallintaa maastossa. Ja lisäksi mä selkeästi motivoidun siitä, kun huomaan kehitystä, vaikkei mulla mitään kunnianhimoisia suunnitelmia olekaan - noin niinkuin kisamielessä. Niin, ja sitten on tietysti vielä se kaikkein tärkein pointti, jonka vuoksi mun on pakko opetella paremmaksi ratsastajaksi: kun on vaivainen hevonen, niin pitää saada se liikkumaan biomekaanisesti mahdollisimman oikein, etteivät vaivat pahene tai uusia synny. Mutta toisaalta kaikkeahan voi harjoitella myös maastossa, jos kenttä tökkii. Tosin valmentajaa voi olla vaikea saada maastoon juoksemaan rinnalle ;D

      Miten teillä menee? Oon kovasti odottanut uutisia sun blogiin :)

      Poista