keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tuppisuutunti ja kiiltävät kengät

Ehdotin tänään itse tunnin aluksi, että mitä jos minulta kiellettäisiin puhuminen tunneilla. Tipan mielestä idea oli hyvä – veikkaan, että ilmassa oli jopa pientä huojennusta siitä, että tajusin tarttua tähän itse ;).

Saan toki vastata kysyttäessä ja kysyä, mikäli jokin jää epäselväksi, mutta turhanpäiväinen jauhaminen, selittely, analysointi ja lörpöttely saa nyt jäädä. Ei niin, etteikö juttelu olisi kivaa ja jossain määrin hyödyllistäkin, mutta koskapa en kertakaikkiaan pysty samaan aikaan keskittymään myös ratsastamiseen, on parempi keskittyä vain ratsastamiseen. Kuka tietää, saattaahan näin toimimalla vaikka vahingossa edistyäkin ;)

Tänään harjoiteltiin taas pohkeen ja reaktioiden nopeutta, suoraan ratsastamista, punkemisen estämistä ja laukannostoja. Kaksi tärkeintä havaintoa pohkeen nopeuteen ja punkemisen estämiseen liittyen:

1) Kun on koko ajan skarppina, niin pääsee puuttumaan punkemiseen ennen kuin tilanne on päässyt karkaamaan käsistä.

2) Nopeus pohkeen käytössä tarkoittaa sekä fyysisen tekemisen faktista nopeutta, että reagointinopeutta molempiin suuntiin. Ei riitä, että käyttää pohjetta, kun tahtoo hevosen siirtyvän jonnekin päin vaan ihan yhtä tärkeää on tajuta hellittää heti, kun hevonen vastaa pyyntöön. Tai vaikkei vastaisi, on parempi hetkeksi hellittää ja pyytää sitten heti uudelleen vähän terävämmin kuin jäädä sitkeästi itse punkemaan, jolla vain tarjoaa hevoselle mukavan tuen, jota vasten punkea.

Käännöksissä sain tsempata ulkoapujen kanssa ja erityisesti oikeassa kierroksessa ympyrällä sisäpohkeen kanssa. Käsien oikeaa paikkaa korjailtiin myös useaan otteeseen. Vasemmassa kierroksessa sisäkäsi meinaa jäädä vetämään liian taakse ja oikeassa kierroksessa taas päinvastoin myötää liikaakin – näiden korjaamisessa auttoi jalustinhihnan päästä kiinni pitäminen.

Laukannostoja harjoiteltiin sekä pohkeenväistöistä että ympyrällä. Jälkimmäinen sujui tänään paremmin. Jälleen kerran huomasin, että kunhan pidäte menee läpi, niin laukka nousee erittäin helposti. Miksi sitten niin usein teen kuitenkin pidätteen, joka on vain onneton sinnepäinroiskaisu, suljen silmäni ja toivon parasta? Miksi en tee kunnolla, kun kerran ymmärrän, että se on enimmäkseen siitä pidätteestä kiinni?

Tunnin lopuksi tuli haaste (vai ukaasi? ;)), että seuraavalla tunnilla Durandon ei tarvitsisi kertaakaan punkea oikea lapa edellä minnekään. Ei ole epäselvyyttä siitä, mitä harjoitellaan lähipäivinä...

****

Sovituskopissa.


Durtsi-mussu sai tänään uudet kengät. Ajatella, että viisi viikkoa on kulunut ilman irtokenkiä ja ontumisia – ihan mahtavaa! En voi kuin kiittää onneani siitä, että päästiin huippukokeneen ja -taitavan kengittäjän asiakkaiksi.

Huomenna mennään maastoon kävelylle; Durando on taatusti ansainnut leppoisan päivän, ja täti herkuttelullaan useammankin kävelylenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti