Pöllityt vatsalihakset

Siis en käsitä kuka ne on vienyt ja miten en ole huomannut mitään. Mutta kadoksissa ne joka tapauksessa ovat. (Sairastelulla ja jo pidempään jatkuneella sohvaperunoimisella ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä.

Ihanaa oli päästä eilen piiiiitkästä aikaa ratsastamaan. Arvonnassa kohdalleni osui Retu, jolla olen muistaakseni ratsastanut vasta kerran aiemmin.

Yhteinen ilta ei eilen alkanut kovin hyvin. Retu aloitti luimistelun jo ennen kuin ehdin raottaa karsinan ovea, ja oven raotuksen jälkeen yritti purra sormiani ja teki sellaisia hämäyshyökkäyksiä. En ole vastaavaa aiemmin kohdannut enkä oikein tiennyt, miten pitäisi suhtautua. Jäin sitten siihen ovenrakoon tönöttämään ja yritin jutella Retulle rauhallisesti. Ehkä viiden minuutin jälkeen Retu oli sen verran rauhoittunut, että uskalsin mennä sisään ja sain Retun kiinni.

Alkukähinän jälkeen kaikki sujui enimmäkseen ihan hyvässä yhteisymmärryksessä, ja onnistuin jopa saamaan pintelit ihan fiksun näköisesti paikoilleen (miten kaikki suojat voikin olla niin monimutkaisia?).

Alkukäyntien jälkeen mentiin kevyttä ravia uralla ja tehtiin pääty-ympyryitä tuomaan tahtiin. Tässä kohtaa aloinkin ikävöimään niitä vatsalihaksia. Ei niin, että tässä lyhyen ratsastusuran aikana olisivat koskaan huippukunnossa olleet, mutta on niillä sentään aiemmin jotain virkaa ollut. Nyt ei ollut. Vaikka Retun ravi oli maltillista ja tasaista, oli minulla ihan hurjia vaikeuksia pitää oma tasapaino. Haastetta lisäsi se, että ensimmäistä kertaa sain opettajalta ohjeita kevennykseen ja niinhän se on, että jos valmiiksi huojuvaan korttitaloon yrittää änkeä uuden kortin, niin harvemmin se siitä tukevammaksi muuttuu :)

Tunnin varsinainen harjoituskuvio kuulosti ensimmäisellä selityksellä todella monimutkaiselta, mutta osoittautui ihan toteuttamiskelpoiseksi ja hurjan kivaksi harjoitukseksi.

Tavoitteena oli tehdä lyhyeltä sivulta täyskaarto, jonka jälkeen väistättämällä siirtyä takaisin lähemmäksi uraa. Kentän puolivälin jälkeen uran paikkeilta nostettiin laukka ja laukattiin pääty-ympyrä. Retun kanssa ensimmäiset yritykset meni ihan toivottoman huonosti. Retulla oli todella kova vauhti päällä ja pidättämällä ei löytynyt käyntiä vaan sellainen paikallaan sipsuttava ravi. Laukkaan Retu pyrki aina edellisen perässä, minkä vuoksi meidän laukannostot olivat enemmänkin minun jarrutteluani, kun tavoitteena kuitenkin oli, että ratsastaja päättäisi siitä, milloin laukkaan lähdetään.

Muutaman kerran saatiin mennä letkan ensimmäisenä ja silloin onnistuttiin selkeästi paremmin. Haasteita oli erityisesti pääty-ympyrän pitämisessä riittävän suurena sekä siinä, että muistaa katsoa minne on menossa.

Sain opettajalta tosi paljon palautetta istunnasta. Olin kuulemma koko ajan etukenossa. Joillakin tunneilla olen saanut palautetta siitä, että istun liian takakenossa. Tulee mieleen, että voivatko esimerkiksi erilaiset satulat vaikuttaa asentoon, jos itsellä ei vielä lihasmuisti tue oikean asennon löytämistä? Toisaalta voihan olla niinkin, että liioittelen yrittäessäni korjata takakenoa, ja päädyn ojasta allikkoon?


Rauhalan talli

Heppaunelmia

Koska viime perjantain tunti jäi väliin, on hinku ratsastamaan entistäkin kovempi. Odotus on ollut tooooooosi pitkä. Pahimpaan tuskaani aloin selailla viime syksyn tunnilta otettuja kuvia.

Ei tarvitse osata katsoa kuvia ammattilaisen silmin huomatakseen, että istunnassani on tosi paljon korjattavaa. Ehkä kirjoittelin tästä jo syksylläkin, mutta jalka pitäisi saada selkeästi taaemmas. Ratsastaessa olisi tarkoitus olla sellaisessa asennossa, jossa pysyy pystyssä maassakin, ja tuossa mun ratsastusasennossa ei kyllä olisi mitään toiveita seistä pystyssä sekuntiakaan. Harjoitukset onneksi pääsevät jatkumaan perjantaina. Siis enää kaksi yötä!

(Kuvaksi valitsin kuitenkin sellaisen, jossa istunnan kauheus ei kunnolla näy, ettei hävettäisi niin paljoa =))

Harrastusvälineet vaihtoon?

Aina välillä kuulee tahtomattaankin juttuja, joista tulee paha mieli.

Jos ihminen ei näe hevosessa (tai missä tahansa muussa harraste-eläimessä) mitään muuta kuin välinearvoa, niin eikö silloin voisi reiluuden nimissä vaihtaa johonkin sellaiseen lajiin, jossa harrastusvälineet ovat elottomia?!?!

Suunnitelmia

Olen hieman sairastellut ja jouduin siksi jättämään viimeisimmän ratsastustunnin väliin. Siitä sisuuntuneena päätin alkaa jo hyvissä ajoin suunnitella tulevan kesän ratsastusaktiviteetteja.

Mietinnässä on tällä hetkellä maastoleiri ja istuntakurssi Suomessa sekä ratsastusloma joko Espanjassa tai Irlannissa. Nämä maat rajautuivat vaihtoehdoiksi, koska matkaseuralle pitää kohteesta löytyä hyviä golfkenttiä. Molempien maiden kohdalla olen hieman epäileväinen ilmaston suhteen, joskin eri syistä. Irlanti saattaa olla liian vetinen ja Espanja taas heinäkuussa ehkä liian kuuma ratsastusta ajatellen. Espanjan puolesta toisaalta puhuu hurjasti houkuttelevampi ruokakulttuuri. Irlannissa taas ...no saahan sielläkin syödäkseen.

Suunnittelusurffailujen ohessa löysin heppavideon, joka mykisti kauneudellaan. Jos saisin yhtä ominaisuutta itselleni toivoa, olisi se ehdottomasti kyky puhua muitakin kuin ihmisten kieliä.

Kiitolaukkaa satumetsässä

Issikkavaelluksella Ankin tallilla Kirkkonummen Lapinkylässä. Pakkasta ei onneksi ollut kuin aste tai pari ja suurin osa vaelluksesta mentiin sen verran metsässä, että aukeilla käynyt viima ei juurikaan päässyt meihin käsiksi. Sääolosuhteet siis siinä mielessä kunnossa. Yöllä ja aamulla tosin oli satanut toistakymmentä senttiä lunta entisten päälle, joten reittivaihtoehdot vähenivät selkeästi.

Saimme aluksi pienen issikkaperehdytyksen kentällä ja lähdimme sitten matkaan kaikkiaan seitsemän ratsukon voimin. Reitti kulki enimmäkseen metsäautoteillä (tai sellaisiksi veikkaisin) ja umpimetsässä. Lumi lisäsi haastetasoa hieman, sillä koko ajan piti olla skarppina ja väistellä oksia, jotka lumen painosta roikkuivat huomattavasti tavallista matalammalla.

Paremmilla poluilla päästiin kokemaan vauhdinhurmaa. Hangessa ei töltti oikein onnistunut, mutta hepat intoutuivat laukkamaan tosi riemukkaasti- issikat ovat elementissään lumessa ja pakkasessa. Tuntui, että ratsastamani ruuna Jörvi löysi aina vielä hieman edellistä suuremman vaihteen. Kiitolaukka satumaisessa maisemassa oli huikea kokemus!

Muutamilla paremmin auratuilla pätkillä päästiin myös kokeilemaan tölttiä. Matkustusmukavuus tuossa askellajissa oli huippuluokkaa. Tosin issikoiden kohdalla kaikki askellajit ovat selkeästi helpompia istuttavia, kun liike on huomattavasti pienempää.

Aika lensi vielä nopeammin kuin Jörvin laukka, ja kahden tunnin retki loppui turhan pian. Iloksemme saimme vielä kentällä vähän treenailla tasapainoa ratsastamalla naistensatulassa sekä takaperin. Jännää ja hyödyllistä!

Kaikki retkellä mukana olleet hepat olivat todella ystävällisiä ja helppoja käsitellä. Ja sitä paitsi mahottoman söpöjä heviletteineen! Ankin tallilla oli mukavaa ja osaavaa ohjausta ja hevosilla erittäin hyvät oltavat. Oli lähellä, ettei jo varattu uutta retkeä ensi viikonlopulle, mutta ymmärsin sentään malttaa mieleni ja neuvotella asiasta ensin kotona :)

(Kuvan talvimaisema ei ole tämän päivän retkeltä vaan kuluneelta viikolta. Kuvan ottamisen jälkeen lunta on ehtinyt tuprutella lisää useampaankin otteeseen! Ai niin, ja tänään iltapäiväpulkkailun loppumetreillä saatiin ihastella muutamaa hurjaa tuulenpuuskaa, jotka tiputtivat puista nyrkin kokoisia lumiklönttejä. Leevi-koiraa hirvitti, ja se yritti juosta putoilevia klönttejä karkuun =) Puuskat pöllyttivät niin paljon lunta, että välillä näkyvyys oli vain muutamia metrejä - melko arktista!)

Ou jee!

Olenkohan jo käyttänyt tuota otsikkoa aiemmin? Nimittäin tähän mennessä kaikki hevosaiheiset kirjoitukset olisi helposti voinut otsikoida samoin. Mutta ehkä tässä kerrassa oli jotain erityistä.

Viiden viikon tauon jälkeen ehdin jo pelätä, että olenkohan romantisoinut mielessä ratsastuksen ihanuuden epärealistisen korkealle. Pelko oli aiheeton: ratsastaminen olikin vielä hurjan paljon ihanampaa kuin muistinkaan!

Sain kaveriksi vanhan tutun Nastan, joka oli jälleen ihanan vauhdikas, kuitenkin rauhallisella ja turvallisella tavalla. Alkulämmittelyjen jälkeen mentiin harjoitusravissa kolmea ympyrää niin, että pääty-ympyrältä siirryttiin keskikentän suoristuksen jälkeen keskiympyrälle, josta taas puolentoista kierroksen jälkeen seuraavalle pääty-ympyrälle ja samaa reittiä takaisin. Tosi kiva harjoitus! Nastan ravi on melko tasaista, joten harjoitusravikaan ei tuntunut mahdottomalta.

Toisena ja viimeisenä harjoituksena tehtiin laukannostoja pääty-ympyrällä. Aluksi laukattiin vain puoli kierrosta kerrallaan, mutta pikkuhiljaa pidennettiin laukkapätkää ja lopuksi laukattiinkin kierros toisensa perään. Ihan mahtavaa! (Siitäkin huolimatta, että jotakuinkin puolet laukoista nousi Nastan omalla päätöksellä, yleensä edellä menevää kaveria matkien. Pääasia, että päästiin laukkaamaan! ...tiedän kyllä, että pitäisi olla johdonmukainen eikä päästää heppaa itse tekemään siirtymispäätöksiä, mutta minkäs teet, kun oon tämmöinen rutjake.)

Onneksi tätä lähes pitelemätöntä intoa pääsee tyydyttämään sunnuntaina parin tunnin issikkavaelluksella, mikäli vain pakkaset pysyvät kohtuullisissa lukemissa.

Reissukuulumiset kirjoitan jonakin toisena iltana, jos heppavimmaltani maltan ;)

Déjà vu

Ihan viimeinen ratsastustunti ennen lomaa. Nyyyyyyyyh! Ratsastukseen tulee nyt sitten väkisinkin yli neljän viikon tauko, ja se surettaa kyllä (vaikka reissuun on tietysti kiva lähteä).

Tämän päivän tunnille sain Jehverin. Tämän kirjoituksen otsikko liittyy siihen, että meillä meni Jehverin kanssa kutakuinkin samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla - Jehveri vei ja minä yritin epätoivoisesti siihen punkemisen väliin kertoa pohkeillani jotain omista ajatuksistani ja reittisuunnitelmista. Huonolla menestyksellä.

Jehveri on skarppi herra eikä tee mitään turhaa. Jos se ei tykkäisi konikavereistaan niin paljoa, saisin sitä tuskin edes liikahtamaan. Onneksi Jehveri tykkää edes kulkea kavereiden jalanjäljissä.

Nyt voisi helposti erehtyä luulemaan, että sittenhän kaikki on ihan helppoa; valitaan vain reipas kaveri seurattavaksi ja mennään perässä. Mutta ei. Jos pitäisi mennä vaikka kentän lyhyeltä sivulta kääntyä kentän keskelle päin, niin ilman taitavaa ratsastusta Jehveri kääntyy keskelle siinä vaiheessa, kun edellä menevä kaveri on kääntynyt eli monesti ennen kuin ollaan edes ennätetty lyhyttä sivua edeltävään kulmaan. Jos jossain voi oikaista, niin Jehveri yrittää sitä varmasti :)

Yritin tänään kaikkeni, mutta ratsastuksellisesti tulos ei kyllä ollut kummoinen. Mukavaa oli silti! On ihanaa huomata, että tässä lajissa ei hermo kiristy, vaikkei aina sujuisikaan.

Nyt sitten ratsastuksen osalta vain mielikuvaharjoittelua seuraavat viitisen viikkoa.

Pikkuhiljaa pitäisi alkaa orientoitua sukellusmaailmaan. Aina tauon jälkeen jännittää, että osaako ja muistaako enää mitään ja - erityisesti - onko nosteenhallinta ihan kadoksissa. No, on tai ei, niin kyllä se sieltä enemmin tai myöhemmin löytyy. Koska kuitenkin startataan Similan-safarilla, olisi kiva, että tuntuma palautuisi melko nopsaan, ettei mene huippusukelluksista nauttiminen tekniikkaharjoitteluksi.

Hassua ajatella, että lähtöön on enää neljä yötä ja että viikon päästä ollaan jo sukeltamassa. Nyt kun täällä Etelä-Suomessakin on kerrankin kunnolla lunta, tuntuu melkein haikealta lähteä. Metsässä on juuri nyt Maailman Kauneinta. Ihan kuin olisi astunut vaatekaapin kautta Narniaan Jadiksen valtakaudelle. Paitsi että ihan kohta on joulu.

Volttityöskentelyä

Jännäksi meni, kun auton lämpötilamittari näyttää matkalla tallille pahimmillaan -18. Tallin pihassa onneksi enää -14, joten tunti pidettiin. Ryhmässä oli minun ja kaverini lisäksi neljä todella kokenutta ratsastajaa, joten etukäteen vähän hermoilin, onnistuisinko pysymään poissa jaloista.

Sain ratsastattevakseni ensimmäistä kertaa Helmin, pienen mutta pippurisen suokkitamman. Helmin kanssa valmistelut sujuivat enimmäkseen hyvässä yhteisymmärryksessä ja pysyimme aikataulussa. Nousin selkään ensimmäistä kertaa ilman kenenkään roikkumisapua. Helmi on onneksi niin matala, että ponnistusvoimani riitti helposti ja satulakin pysyi paikallaan.

Alkukäyntien jälkeen tehtiin vähän käännöksiä kahdella neliöllä. Pärjäsin mielestäni huonommin kuin aiemmilla kerroilla, mutta aina ei voi onnistua. Helmin kanssa oli ohjaamisessa muutenkin alussa poikkeuksellisia haasteita ja pari kertaa epäonnistuin kääntämään ravissa uralta ympyrälle. Harmitti kyllä, mutta kokosin itseni ja tein kaikkeni, jotta muistaisin hyödyntää ulko-ohjaa ja olla roikkumatta sisäohjassa ja lopputunti meni ohjauksen osalta paremmin.

Pienten ravien jälkeen oli vuorossa pohkeenväistöt pääty-ympyrällä. Tässä kohden ei voi kyllä oikein muuta sanoa kuin että aivan liian edistynyttä tekemistä minulle. En kertakaikkiaan onnistunut kertaakaan. Pelkkä ulospäin asetuksen pitäminen ja etupään kääntäminen ympyrän sisälle olisi ollut riittävän haastava harjoite.

Seuraavaksi oli tarkoitus nostaa laukka jostain tietysti pohkeenväistön vaiheesta. Tämä meni minulta vähän ohi, kun eivät ne väistötkään onnistuneet, niin tähtäsin vain siihen, että saisin edes laukan nostettua enkä jäisi jarruttamaan muita. Ja hiphei, kyllä ne nostot enimmäkseen onnistuivatkin.

Vähän hurjalta tuntui mennä monta kierrosta laukkaa pääty-ympyrällä, kun aiemmat laukkakokemukset olivat enimmäkseen pelkän pitkän sivun mittaisia. Ja edellisellä tunnilla se yksi kokonainen ympyrä, jonka onnistuin tekemään. Nyt siis monen monta ympyrää peräjälkeen. Välillä teki mieli pysäyttää, että voisi vähän hengähtää välillä, mutta onneksi rohkeus riitti laukata niin pitkään kuin annettiin. Sain roppakaupalla kokemusta.

Lopputunti keskityttiin voltteihin kevyessä ravissa. Sain paljon palautetta ulko-ohjan löperyydestä, mutta onnistuin loppua kohden tässä vähän tsemppaamaan, jolloin voltitkin sujuivat vähän paremmin.

Sain tästä tunnista vähän kuvia ja videoita itsestäni. Oli hieman masentavaa huomata, että istuntani näyttää selkeästi huonommalta kuin kuvittelin; selkä on notkolla ja jalat aivan liian edessä. Miten huonosti voi oman kehonsa tuntea, kun asento ei lainkaan tunnu siltä, miltä näyttää? Hyvä puoli tässä on se, että nytpä sentään tiedän, miten paljon korjattavaa on.