tiistai 27. tammikuuta 2009

On niin mukavaa, kun on jotain mitä odottaa!

Siksi varattiin uudet lentoliput pari päivää kotiutumisen jälkeen!

Lähtö olisi 12.6. ja nyt mietitään, jatketaanko Bangkokista Malesiaan vai Indonesiaan vai molempiin vai jonnekin ihan muualle. Vaikuttaa siltä, että tästä on tulossa jälleen yksi reissu, johon sisältyy melko paljon matkustamista. Aikaa on onneksi neljä viikkoa.

Nyt pitäisi enää pystyä netin perusteella päättämään, missä on hinta-laatusuhteeltaan parhaat sukellukset. Jos raha ei olisi vaikuttava tekijä, niin valinta olisi varmaankin Wakatobi Indonesiassa...mutta realistisemmin mietitään sitten ehkä enemmänkin Borneon aluetta, Bunakenia ja Balia.

torstai 6. marraskuuta 2008

Kaamos.

Vaikea herätä. Vaikea innostua mistään tekemisestä. Onneksi on elämässä niin paljon hyviä asioita, joiden ansiosta jaksaa nämä pimeät jaksot. Parisuhde, ystäviä, työ. Jälkimmäinen usein kiukuttaakin, mutta kokonaisuus jää silti plussan puolelle.

Niin, ja lenkkeily - nyt kun siihen on päässyt sisälle - on enimmäkseen tosi kivaa. Pitäisi vaan jaksaa taas lähteä liikkeelle. Ehkä sitten ensi viikolla... Viikonloppu on jo ahdettu täyteen ohjelmaa, joten pääseepä vielä muutaman päivän sluibaamaan :)

Jotain ajankohtaista positiivistakin kyllä: Obaman voitto riemastuttaa!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Vaihtelevaa laatua

Markkinointiviestinnän viikon seminaarit Wanhassa Satamassa jatkuivat vielä tänään. Seminaaripuheenvuorojen taso oli todella vaihteleva: loistokkaista aina sellaisiin, joita kuunnellessa päällimmäisenä tunteena oli myötähäpeä.

Harmillisesti huonoa oli enemmän. Tai ehkä se vain tuntui siltä. Mutta kun käyttää kaksi päivää työaikaansa toisten kuuntelemiseen, niin rima taitaa olla aika korkealla, syystäkin. Ensi kerralla osallistun harkitummin.

Matkalla Wanhaan Satamaan ihastelin ratikkapysäkkiä ja ajokaistoja erottavaa seinäkettä ja siihen kiinnitettyjä keltaisia kylttejä, jotka kieltävät ilmoitusten kiinnittämisen seinäkkeeseen. Upeaa suunnittelua.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Mykistys.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen.
Toisaalta kovinkin spontaanisti.

Joka tapauksessa vihdoinkin oma blogi!

Ja mykistys.