Kesälomaraportti osa 3: istuntakurssi

Heppaleiriltä palatessani aloin jo järjestellä itselleni lisää heppaohjelmaa. Kalenterimerkintöjen sijasta sain rutkasti itkun aihetta: rakas, ihana Nortti on jalkavamman vuoksi sairaslomalla vuoden ja Toscan jalatkaan eivät ole enää parhaassa mahdollisessa kunnossa, joten tällä elopainolla en enää halua Toscaa ratsastaa.

Viimeisellä lomaviikolla kävin sitten yhdellä irtotunnilla Rauhalassa. Ratsastin Retulla ja tunti meni muistaakseni ihan mukavasti ainakin laukka-ravi-siirtymisiä pääty-ympyröillä treenaten. Tunnin yhteydessä päätin ilmoittautua istuntakurssille.

Sitten otsikon aiheeseen: istuntakurssi käsitti opetusta kolmena perättäisenä päivänä, aina kaksi tuntia kerrallaan.

Ensimmäisenä päivänä työskenneltiin pareittain liinassa. Ensin venyteltiin lonkkia nousemalla jalustimille ja siirtämällä lantio reilusti satulan etukaaren yli. Siinä piti sitten tasapainoilla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kädet piti pyrkiä pitämään ojennetuina sivuille, kämmenet ylöspäin. Sitten tasapainoiltiin vielä laukassa, mutta nyt sai jo sentään istua satulassa.

Toisena päivänä jatkettiin liinatyöskentelyä pareittain, mutta aloitettiin ensin venytyksillä tasamaalla. Ja kyllä muuten tuntui! Hevosen selässä jatkettiin myös ensin alkuun verryttelemällä (mm. pyöräilyä, askellusta ja polvien nostelua)

Toisen päivän harjoitukset tehtiin ilman jalustimia. Haettiin hyvää istuntaa sekä ravissa että laukassa, mikä minun kohdallani tarkoitus tietysti ensisijaisesti jalan oikeaa paikkaa ja rentoutta. Venyteltiin eteen ja taakse. Välillä sain etsiä rentoutta ja liikkeeseen mukautumista silmät kiinni.

Jännä havainto oli se, että silmät kiinni ratsastamisen ei juurikaan vaikuttanut tasapainooni. Oma selitykseni tälle on se, että koska keskittyessäni pysymään selässä ilman jalustimia, katson eteeni enimmäkseen mitään näkemättömin silmin, ei näköaisti siinä vaiheessa oikeastaan auta tasapainon löytämisessä, joten yhtä hyvin voi olla silmät kiinni.

Laukassa harjoittelin sisäjalan rentouttamista lonkasta kääntämällä yläkroppaa ympyrältä poispäin - tämä kikka toimi ja auttoi muuten ihan valtavasti myös hyvän ympyrän säilyttämisessä.

Kolmantena päivänä ratsastettiin itsenäisesti. Ensin etsittiin oikeaa asentoa sekä jaloille että ylävartalolle. Tämä tehtiin ääriasentojen kautta: jalka liian eteen, liian taakse ja sitten keskelle; ylävartalo liian eteen, liian taakse ja sitten keskelle. Näitä harjoituksia toistettiin sekä käynnissä että ravissa.

Kolmannelle päivälle osui kurssin mullistavin havainto: sain tehtäväksi ottaa oikein etukenon asennon kevyessä ravissa ja keskittyä siihen, että keventäessä liikkuisin lonkista alaspäin. Aika huisi ero oli tässä ja siinä tavallisessa ylösponnahduksessani (ei nimittäin ole tuoli-istunnasta ihan hirmuisen helppoa keventää hallitusti ja vain vähän).

Lopuksi tehtiin kolmikaarista kiemuraa ensin käynnissä pysähtyen aina suorilla pätkillä, sitten ravissa käyntisiirtymin ja lopuksi kiemura kokonaan ravissa ja laukalla uran pitkän sivut.

Viimeisen puolen tunnin aikana olin jo aika väsynyt eivätkä voimat tahtoneet enää riittää oikean asennon ylläpitämiseen. Väsymys ei ehkä ollut niinkään fyysistä kuin psyykkistä - uuden opettelu on raskasta.

Kolme tärkeintä oivallusta kurssilta:

1. Lonkkiin pitää saada liikkuvuutta, jotta jalka voi pysyä oikealla paikallaan. Kiemuranilkkojeni vuoksi jalkaterän suuntaa pitää vahtia haukan lailla.

2. Keventäessä jalka liikkuu lonkasta alaspäin.

3. Ylävartalo pitää pysyä pystyssä. Jalat siirtyvät liian eteen viimeistään siinä vaiheessa, kun ylävartalo kaatuu liikaa taakse - ja päinvastoin.

Tosi hyvä kurssi, jonka jälkeen mietin, että estekurssin sijaan olisi järkevämpää käydä toinen istuntakurssi. Niin kauan kuin istunta on näin retuperällä, ei mitään muutakaan pysty kovin hyvin tekemään. Seuraavaksi kuitenkin rapsaa estekurssista...

(Tätä kirjoittaessa on istuntatunnista jo sen verran aikaa, että päivien sisällöt ovat saattaneet mennä hieman sekaisin, mutta tältä se tällä hetkellä minun päässäni näytti ;))

Kuvassa ihanan tasaravinen ruuna Nasta, joka oli harjoituskaverini toisena ja kolmantena päivänä.

Kesälomaraportti osa 2: Maastoratsastusleiri Luomajärven hevoskievarissa

Olin odottanut heppaleiriä todella hartaasti. Jännitin kaikkea mahdollista: pysyisinkö mukana, alkaisiko vauhti hirvittää, tippuisinko, saisinko nukuttua yhteismajoituksessa, minkä hepan saisin?

Saavuimme kievariin suunnitellusti lounasaikaan maanantaina. Majoituimme sympaattiseen vanhaan tupaan ja pääsimme heti sen perään nauttimaan herkullisesta lounaasta. Meitä leiriläisiä oli kaikkiaan kuusi. Minä olin ratsastajana porukan juniori; muilla kokemusta oli ehtinyt karttua jo useiden vuosien ajan, mikä ei alkuvaiheessa ainakaan jännitystä lievittänyt.

Lounaan jälkeen tutustuttiin tiluksiin ja sitten suunnattiin tallille. Hepaksi minulle valikoitui tallin toiseksi suurin hevonen, suokkitamma Minttu (kuvassa).


Ensimmäiselle maastolenkille lähdettiin lämpötilan hivutellessa kolmenkympin paikkeilla. Ikävä kyllä retki lähes tyssäsi ensimmäiseen ravipätkään, sillä yksi hevosista liikkua epäpuhtaasti. Loppulenkin jatkoimme käynnissä.

Seuraavana aamuna lähdimme maastoon heti aamiaisen jälkeen. Teimme noin tunnin mittaisen lenkin, johon sisältyi myös muutama reippaampi laukkapätkä. Satulassa pysyin kivasti. Suurin haaste oli väistellä etujoukkojen kavioiden lennättämiä kiviä.

Iltapäivällä harjoiteltiin temppurataa kentällä: sillan ylitystä, labyrinttia, L-muotoista peruutusta, lätäkköön astumista, pujottelua ja tavaran siirtämistä paikasta toiseen. Muut jutut sujuivat melko hyvin, mutta peruuttamisessa jäi kyllä roimasti parantamisen varaa, vaikka yksi onnistunut suoritus saatiinkin.

Illalla matkattiin läheiselle laavulle iltapalalle jättikokoisen Aukustin kyydissä. Ohjelman mukaan laavulla oli tarkoitus paistaa yhdessä lettuja, mutta jostain syystä tällä kertaa letut olivatkin valmiiksi mukana ja mallia "eineshyllystä", joten laavulla oleilu jäi vähän tyngäksi. Aukustin kyydissä oli kuitenkin ilo matkata.



Kolmantena päivänä vuorossa oli pidempi vaellus Hämekankaalle. Matkaan lähdettiin heti aikaisin aamusta ja takaisin palattiin vasta myöhään iltapäivällä (tarkkoja kellonaikoja en osaa sanoa, kun ei tullut juuri kelloon vilkuiltua muutoin kuin aamuisin).

Pitkä vaellus taittui enimmäkseen käynnissä, mutta mukaan mahtui useampia vauhdikas laukkapätkä ja jonkin verran ravia. Välillä pysähdyttiin laavulle lounastamaan. Oli tosi idyllistä lounastaa metsän keskellä ja katsella heppoja, jotka tyytyväisenä mututtivat heinäannoksiaan puihin sidottuina.

Pitkän päivän ilta huipentui mallassaunaan ja kylpypaljuun. Tunnelmallinen saunakokemus hieman lässähti, kun kävi ilmi, että saunanlämmittäjä oli unohtanut pellin auki, ja huomasimme jossain vaiheessa istuvamme lähes kylmässä saunassa.


Neljännelle päivälle ohjelmaan oli merkitty leirikisat, mutta yksimielisellä päätöksellä se vaihdettiin vielä viimeiseen maastolenkkiin. Päätöstä emme joutuneet katumaan, sillä pääsimme laukkaamaan pellolle!

Peltolaukasta puhutaan niin hurjaan sävyyn, että tässä vaiheessa vähän jännitti, miten näin vähäisellä kokemuksella haasteesta selviäisin, mutta pelko osoittautui turhaksi: huikea kokemus, ja pelkästään positiivisessa mielessä! Jotain vauhdista kertonee se, että vaikka ilma oli täysin tyyni, viuhui tuuli korvissa oikein kunnolla. Jiihaa, lisää tätä!

Leiri päättyi lounaaseen torstaina, jonka jälkeen startattiin kotimatkalle hieman haikeissa tunnelmissa.

Kaikkiaan leiri oli kiva kokemus ja maastoratsastus ihan huippua. Tässä leirin plussat ja miinukset:

+ Upeat ja vaihtelevat maastot perinteisestä maalaismaisemasta kapeisiin metsäpolkuihin ja kangasmetsässä polveileviin hyväpohjaisiin teihin, joilla ei ole moottoriliikennettä.

+ Kievarin hevoset olivat hyvin hoidettuja, helppoja käsitellä ja erittäin luotettavan oloisia maastossa.

+ Tallimestari oli tosi mukava ja erittäin hyvin tehtävänsä tasalla.

+ Kaunis miljöö.


- Hevostelua olisi voinut olla ohjelmassa mielellään vähän enemmänkin.

- Lyhyeen lopahtanut mallassaunailta.

- Eineslätyt laavuretkellä, jolla nimenomaan piti paistaa lättyjä.

- Majoitustilassa ei ollut hyttysverkkoja, joten kärpäset ja hyttyset häiritsivät unta (helteiden vuoksi ovet ja ikkunat oli pakko pitää auki).

- Leiristä ei kerätty palautetta.

Pääasia eli heppailu oli siis kunnossa, mutta muuten ohjelma jätti vielä parantamisen varaa. Ehkä olen liian kriittinen :)

Luomajärven hevoskievarin sivut

Kesälomaraportti osa 1: Maastoilua Pyreneillä

Ranskan reissulla ehdin heppailemaan kahdesti. Ensimmäiselle maastoratsastukselle minun oli alun perin tarkoitus lähteä vuokraisäntämme Emily-tyttären kanssa, mutta hänen peruttuaan viime tingassa, lähdin matkaan yksin. Talli sijaitsi ihan Pyreneiden tuntumassa reilun tunnin ajomatkan päässä majapaikastamme.

Saavuin paikalle lähes puoli tuntia ennen sovittua treffiaikaa, ja kun oppaani oli myöhässä reilut puoli tuntia, jäi orientoitumisaikaa ihan mukavasti :) Lopulta paikalle kuitenkin kurvasi Eric-niminen opas, jonka ohjauksessa aloin laittamaan kuntoon Calin-nimistä heppaa (kuvassa alla). Eric ei puhunut lainkaan englantia ja koska oma ranskan taitoni ei ole kaksinen, jäivät keskustelut melko lyhykäisiksi.



Matkaan päästiin ja alkupätkä kuljettiin maantien reunaa. Hevoset ovat niin tottuneet maastoiluun ja liikenteeseen, etteivät satasta ohi paahtaneet rekatkaan aiheuttaneet minkäänlaista reaktiota.

Kolmen tunnin retkeen sisältyi tosi vaihtelevia maastoja; jyrkkiä, kapeita ja kivikkoisia metsäpolkuja, peltoa ja peltoteitä, metsäteitä sekä sympaattisia kivettyjä teitä vanhojen kivikylien keskellä, joissa käytiin useampaan kertaan juottamassa hevoset suurista kivialtaista. Mukaan mahtui useita ihanan vauhdikkaita laukkaosuuksia hyväpohjaisilla hiekka- ja peltoteillä.

Retkeen sisältyi myös juomatauko jossain tienvarsikuppilassa Ericin espanjalaisen tuttavaperheen kanssa, joka yllättäen pölähti paikalle autolla - melko outoa. No, olin ainoa asiakas eikä normaalisti retkiä edes järjestetä, jos ei ole vähintään kahta asiakasta, joten hyväksyin tämän ja muutamat muutkin outoudet mukisematta :)

*****

Toiselle retkelle lähdin yhdessä Emilyn, hänen espanjalaisen ystävänsä Claudian sekä Emilyn kanadalaisten serkkujen Amelien ja Marien kanssa. Heistä osa oli ratsastanut enemmän ja osa vain muutaman kerran. Ratsastuksellisesti retki oli ryhmän sekalaisen kokemuksen vuoksi vähemmän vauhdikas, mutta maisemallisesti ihan huikea, sillä tämä talli sijaitsi korkealla Pyreneillä. Laukkapätkien sijaan haastetta tarjosivat jyrkät ja kivikkoiset ylä- ja alamäet.

Hevosia ei täällä laitettu itse kuntoon, joten ratsuni Monoi jäi minulle vähän vieraammaksi. Opas kertoi vuorista ja luonnosta tosi paljon - hieman harmitti, että ymmärsin vain noin joka seitsemännen sanan.

*****

Kaikkiaan maastoheppailu Ranskassa oli hieno kokemus, ja kehnollakin ranskan taidolla pärjäsi. Asiakashevoset olivat poikkeuksetta tosi kilttejä ja helppoja käsitellä, ja kulkevat kauniisti jonossa. Hepat ovat maastoiluun tottuneita, eivät säiky ja ovat erittäin varmajalkaisia hyvinkin haasteellisissa maastoissa.

Säät heinäkuun alussa olivat vähän turhankin lämpimät, 36 astetta tuntui välillä melko tuskaiselta. Onneksi osa poluista ja teistä kulki metsiköissä, joissa oli huomattavasti viileämpää.

Retket olivat erittäin kohtuuhintaisia: Kolmen tunnin retki ensimmäisellä tallilla maksoi 42 euroa (tosin olisi pitänyt olla minimissään kaksi osallistujaa) ja jälkimmäinen kahden tunnin retki Pyreneillä maksoi 28 euroa (Les Chevaux du Lacin hinnasto kuvassa alla).

Kampäkki kesälaitumilta

Niin pientä puhetta, ettei sitä edes kuule...

Valtaisat pahoittelut ihan liian pitkästä hiljaisuudesta!

Loma meni yhdessä hujauksessa ja nyt on jo takana yksi päivä toimistokuukkelina. Tarkoitus oli bloggailla harvakseen lomankin aikana, mutta huono muisti puuttui peliin; ensimmäiseen yritykseen mennessä oli koneen salasana jo autuaasti unohtunut ja pääsin koneelle vasta tänään. Kai se on onnistuneen lomailun merkki?

Kuluneina viikkoina ehdin nähdä Ranskaa ja Espanjaa, valloittaa vuoria (jos ihan vähän liiotellaan), tonkia multaa ja roudata selkä väärällä erilaisia maa-aineksia sekä tietysti heppailla sekä Suomessa että Ranskassa.

Ranskassa osallistuin kahdelle hepparetkelle, Suomessa olin neljän päivän maastoratsastusleirillä Luomajärven Hevoskievarissa ja lisäksi ilmoittauduin vielä viime tipassa Rauhalan tallilla järjestetylle istuntakurssille, joka pidettiin viime viikolla.

Yritän ehtiä kirjoittelemaan näistä kaikista vähän enemmän lähiviikkoina. Aikatauluhaasteita on, sillä tämän viikon illat kuluvat suurimmaksi osaksi estealkeiskursilla - jiihaa! Ja loppuaika sitten pihaa tonkiessa - ihan jiihaa sekin, oikeasti!



Ylemmässä kuvassa kesälaitumista nautiskelee ihana Nortti. Alempi kuva on Ranskasta, uskomattoman kauniista Gavarniesta.

Pökkelöjalan parempi päivä

Muutaman päivän ajan on flunssa vihjaillut tulostaan ja olo ei aamulla ollut kovin kaksinen. Ajattelin kuitenkin, että tallille lähteminen saattaisi piristää.

En sitten tiedä, jos puolikuntoisuus on jollakin tavalla eduksi tekemiselleni, mutta tunnilla Nortin kanssa sain hämmästellä sitä, että yleisesti pökkelöinä tunnetut jalkani olivat jopa pitkiäkin pätkiä aika rentoina.

Uskon, että tähän edistysaskeleeseen vaikutti isosti se, että vihdoin jotenkin keskityin ajattelemaan Mian ohjetta takajalkojen päällä istumisesta, ja sen mielikuvan onnistunut toteuttaminen johti melkein automaattisesti jalkojen rentoutumiseen. Tai sitten ne asiat vain sattuivat tapahtumaan samaan aikaan. Niin tai näin, on kertakaikkisen riemastuttavaa huomata, että johonkin asiaan panostaminen alkaa tuottaa tulosta.

Rentous auttoi sitten kaikessa muussakin tekemisessä ja tehtiin Nortin kanssa onnistuneita ravipohkeenväistöjä ja avotaivutuksessakin aloin jo vähän saada ideasta kiinni ja oikeanlaisiakin askeleita osui joukkoon.

Laukannostoja sain harjoitella urakalla; laukattiin pääty-ympyrällä ja tehtiin aina tietystti kohdassa siirtyminen raviin viiden askeleen ajaksi ja sitten taas laukkaan. Nostoista jäi aika kahtiajakoinen fiilis: osa osui ihan nappiin ja osa oli taas sitä onnetonta räpistelyä. Taidan pelätä vauhdin hyytymistä niin paljon, etten uskalla tehdä kunnollista pidätettä. Ja tietysti olen aika arka käyttämään ohjia muutenkaan.

Ohjien käytön suhteen piti ylittää rajoja tänään, kun harjoiteltiin siirtymisiä laukasta suoraan käyntiin. Riittävästi ponnekkuutta löytyi vasta ehkä neljännellä yrityksellä ja sitten piti vielä keskittyä oman tasapainon säilymiseen siirtymisessä. Lopulta sitten kaksi viimeistä yritystä taisivat olla (tälle tasolle) kutakuinkin kelvolliset.

Loppuraveissa Nortti oli jälleen tosi kivan tuntuinen ja kaiken kaikkiaan tunnista jäi mielettömän kiva fiilis.


Ruohobuffan jälkeen vein Nortin takaisin tarhaan. Neiti tallusteli suoraan vesiastialle, ja huomattuaan sen tyhjäksi alkoi tuijottaa syyttävästi. Takaisin talliin ja kaksi ämpäriä täyteen vettä. Sitten hikinen, yskän ja niiskuttelun täyttämä taival toiseksi taaimmaiseen tarhaan. Ja niin palkitsevaa nähdä tyytyväisiä heppoja juoma-astialla =)

Flunssalle ponnistelu ei kuitenkaan tainnut tehdä hyvää ja yskä on nyt iltaa kohti pahentunut melko piinaavaksi. Toivottavasti tämä menee pian ohi! Tajusin juuri, että loman alkuun on enää neljä päivää. San Sebastian, Cabrerets, Carcassonne ja Pau - tulossa ollaan!

Lämpimiä tunteita

Perjantaina Rauhalan tallilla ihan huipputunti Virman kanssa. Tehtävinä paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä ja lopuksi laukkaa ympyrällä. Yhteistyö Virman kanssa sujui kuin unelma, kaasu ja jarru toimivat melkein pelkällä ajatuksen voimalla ja tamma oli reipas, muttei kaahottava. Ihan upea kokemus ja tuntui, että Virmallakin oli kivaa.

En tiedä, mikä vaikutus sillä oli, että Virmalla oli nyt käytössä kuolaimettomat suitset. Joku sanoi niitä pelhameiksi, mutta kun googlasin pelhameita, niin eivät näyttäneet samoilta. Enemmänkin systeemi näytti tältä, joskin turvan alta meni nahkahihnan sijasta ketju. Koko hässäkkä oli Virmalle toooosi löysä, joten arvelin vähän ennen tuntia, että saisinkohan ponia lainkaan toimimaan, mutta tällä kertaa pelko oli täysin turhaa.

Tunnin jälkeen Virma oli oikein hellittelytuulella, rapsittiin ja halittiin niin, että täti jo ihan herkistyi. Suloinen!

Itsenäistä maastoilua

Tänään rohkaistiin mielelemme ja lähdettiin Jennin kanssa maastoon Toscalla ja Nortilla. Jenni otti Toscan, joka on näistä kahdesta daamista se vaativa maastoratsu. Ensimmäisen risteyksen postilaatikkojen kohdalla Tosca vähän jännittyi, mutta ei onneksi kauaa jaksanut spennata.

Nortti oli lähes koko reissun ihan rauhallinen. Ainoastaan lentokoneen ääni sai neidin hetkeksi huolestumaan. Ihana maastolenkki, jolle varmasti seuraa jatkoa.

Alan olla aika kiintynyt Norttiin. Toivottavasti saan vielä olla sen elämässä pitkään.




Kuvissa Nortti

Kurinpalautus

Huomasin tänään tunnilla Nortin kanssa saman kuin eilen - kyynärpäiden paikka on alkanut taas lipsua eteenpäin ja erityisesti laukassa yritän kompensoida sitä nojaamalla ylävartalolla taaksepäin. Saan itseni tästä kiinni, yritän korjata, ja huomaan taas hetken päästä olevani samassa takakenossa. Olen siis kyynärpääkurinpalautuksen tarpeessa.

Tunnilla oli tänään paljon tehtäviä: pohkeenväistöjä sekä kevyessä ravissa pitkällä sivulla että harjoitusravissa pieneltä ympyrältä isommalle ja takaisin, avotaivutuksia ja muita taivutuksia (kai?) ympyrällä, laukkaa kahdeksikolla ja laukanvaihdot kasin keskellä välillä ravin ja välillä käynnin kautta.

Noista hienoista liikkeistä en kyllä tainnut kovinkaan paljoa ymmärtävää, mutta itsestään ja omasta ratsastuksestaan oppii kyllä koko ajan jotain, vaikkei niin taivutuksia taitaisikaan.

Tänään huomasin taas olevani tosi arka. Taivutuksien kohdalla oli valtavia vaikeuksia uskaltaa käyttää ohjia edes likimainkaan riittävästi. Teen jotain ja vaikka huomaan, että se ei johda mihinkään muutoksen hevosen liikkeessä, en silti oikein osaa tai uskalla tehdä enempää. Enkä järjellä ymmärrä, että mikä estää?!

Surkeilin jälleen tänään laukannostoissa. Miten oppisi tekemään pidätteen, joka menee läpi? Ja miten oppisi, että jos pidäte ei mene läpi, on ainoa järkevä vaihtoehto tehdä uusi pidäte? Muutamat kerrat kävi taas Norttia sääliksi, kun täti selässä sählää ja sählää.

Pökkelöjalat oli tänään ehkä vähän vähemmän pökkelöt, mutta en nyt mitään fanfaareja soittaisi vielä =)

Nortti oli taas kaikin puolin ihana, kuuliainen ja anteeksiantava ja loppuraveissa jo ihan hurjan kiva ratsastaa. Ja kaikista surkeiluista huolimatta, tunneilla ja tallilla on aina ihan superkivaa - hetkeäkään en vaihtaisi pois!

Kehittämisaluelistaus

Oman osaamisen kehittymisen kannalta mietin, että kun ei kuitenkaan kaikkea pysty oppimaan kerralla, niin listaisin tämän hetken tärkeimmät kehittämiskohteet. Päätin rajata kehittämiskohteiden määrän kolmeen, mutta pohdintojen jälkeen lista paisui. Kiersin omaa sääntöäni jakamalla kehittämiskohteet fyysisiin ja psyykkisiin:

Fyysiset:

* Kyynärpäät. Tässä olen mielestäni ollut jo pitkään matkalla hyvään suuntaan enkä haluaisi taantua. Sitä paitsi kyynärpäiden oikea paikka on olennainen vatsalihasten kunnollisen hyödyntämisenkin kannalta.

* Pökkelöjalat. Niih, jotain niille pitäisi tehdä, ja koska amputaatio ei taida olla ratsastuksen kannalta toimiva vaihtoehto, on kai ratkaisu vaan harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Muistaa keskittyä pökkelöiden rentouttamiseen.

* Puolipidäte. Opetella tekemään ja uskaltaa tehdä riittävä pidäte ja toimia sen jälkeen hevosen reaktion mukaan: jos ei reaktiota, niin uusi pidäte ja vasta sitten seuraava pyyntö.

Psyykkiset:

* Nopeus. On hämmentävää, kun on koko elämänsä ollut oikeastaan kaikessa nopea ja nyt yhtäkkiä liikkuu - ja ennen kaikkea - ajattelee kuin hidastettuna. En tiedä, voiko tätä mitenkään opetella, ehkä kehittyy vain kokemuksen myötä?
* Rohkeus. Pitää alkaa tietoisesti kokeilemaan joka kerta jotain vähän enemmän tai vähän isommin.


Taimivarkaissa

Tänään en ehtinyt tarjota Nortille apila- ja voikukkabuffaa, kun oli kiire ryöstää taimia Mian ja Lilon puutarhoista. Ja mikä saalis! Kaksi lihalaatikollista täynnä kaikkia kauniita kukkia, joista tosin puoliakaan en enää osaisi nimetä.

Istutin osan jo lopulliselle sijoituspaikalleen (ylempi kuva), osan väliaikaisesti penkkiin (alempi kuva), jossa on pohjatyöt vielä tekemättä ja osa jäi vielä huomiselle. Se aika, mikä viikonloppuna heppailulta jää taitaa mennä multaa tonkiessa. Ei huono juttu ollenkaan!

Laukkaa ilman jalustimia!

Kyllä jännitti! Yritin vakuutella itselleni, että kyyneleet silmiin tulivat kovan tuulen vuoksi, mutta ei se tainnut ihan ainoa syy olla.

Tunnilla siis Nortin kanssa ja alkulämmittelyjen jälkeen kuului käsky nostaa jalustimet kaulalle ja ratsastaa kahdeksikkoa ravissa. Ei ollut helppoa! Tasapaino meinasi mennä kerran jos toisenkin. Mutta väitän, että 80 prosenttia siitä tasapainon järkkymisestä syntyy korvien välissä. Niin no siellä kai ne tasapainoelimet muutenkin on, mutta nyt siis viittaan mieleen ja sen voimaan. Tai pitäisikö sanoa voimattomuuteen?

Jos vain riittää tahdonvoimaa istua suorana, jalat rentoina ja vatsalihakset aktiivisina, siellä selässä kyllä pysyy ilman jalustimiakin. Mutta sitten tulee se yksi pieni horjahdus ja luontainen pelastautumismalli on reilu etunoja, järkyttävä jännitys kaikkiin mahdollisiin lihaksiin ja totaalinen jumi ajatteluun. Pelkkä käyntiin siirtyminen tuntuu siinä kaikin voimin puristaessa lähes ylitsepääsemättömän haasteelliselta.

Joka tapauksessa iloistakin kerrottavaa on: ratsastin yhden kokonaisen kahdeksikon ravissa ja olen siitä ihan mielettömän ylpeä!

Tämän onnistumisen jälkeen elättelin toiveita, että saataisiin jalustimet takaisin käyttöön, mutta mitä vielä - luulin Mian ensin vitsailevan, kun alkoi puhua laukasta ilman jalustimia. Iski samanlainen älytön pelko kuin silloin ennen ensimmäistä estehyppyä enkä nähnyt mitään mahdollisuuksia suorittaa tehtävää kunnialla.

Uikutin Mialle, että en usko vielä olevani valmis kokeilemaan laukkaa ilman jalustimia, mutta onneksi uikutukseni kaikui kuuroille korville. Laukka ilman jalustimia oli selkeästi helpompaa kuin ravi ilman jalustimia. Haasteellisinta oli siirtyä laukasta takaisin raviin, ja yksi siirtymistä olikin melko huolestuttava. Mutta ei ollut ensimmäisen tippumisen aika vielä tänäänkään.

Yritin nyt tsempata ja rentouttaa jalkojani laukassa, mutta jostain syystä se on kyllä tosi vaikeaa. Ilman jalustimia sujui paremmin kuin jalustinten kanssa, mutta tässä kyllä sarkaa riittää. Tunnin jälkeen takareidet oli aika väsyneet ja se ei kai ihan niin kuuluisi mennä?

No, harjoitukset jatkuvat huomenna, kun tarjoutui mahdollisuus ylimääräiselle tunnille. Eihän semmoiselle voi sanoa ei.

Tunnin jälkeen tehtiin vielä Jennin ja Toscan kanssa pieni kierros lähiympäristössä. Ihan mielettömän kivaa! Lauantaina lähdetään ehkä (uhka)rohkeasti pidemmällekin maastolenkille nelisin - toivottavasti sää suosii suunnitelmia.

*****

Pakko vielä rintaa röyhistellen esitellä kätteni jälkiä - The Nurtsi:







Huomiota kannattaa kiinnittää myös miehen huippunopealla aikataululla rakentamiin terasseihin - niistä tuli hurjan hienot! Asumismukavuus parani viikossa ihan valtavasti. Nyt pitää mennä siirtämään sadettajaa, että nurtsi pysyisi kaiken sen vaivan jälkeen hengissä edes viikon...