Eilisellä tunnilla harjoiteltiin täsmällisiä siirtymisiä sekä ravista käyntiin ja takaisin että laukasta raviin ja takaisin. Erityisesti ravista käyntiin siirtymisissä tuli uusia ahaa-elämyksiä, kun Mia painotti sitä, että siirtymisessäkin pitää yrittää saada hevonen pysymään takajaloillaan ja säilyttää eteenpäinpyrkimys.
Uskon, että mielikuvien voima on tässä valtava, ja itselläni ainakin tuntui toimivan se, etten miettinyt siirtymistä niinkään hidastamisena ravista käyntiin vaan nimenomaan eteenpäin menemisenä, mutta eri askellajissa. Muutaman kerran onnistuttiin ihan kivasti ja vieläpä täsmälleen oikean kirjaimen kohdalla. Luonnollisesti mukaan mahtui paljon niitäkin kertoja, jotka eivät anna aihetta henkseleiden paukutteluun.
Laukka-ravi-siirtymisiä harkkailtiin niin, että pitkän sivun lopusta (oisko E?) nostettiin laukka ja laukattiin pääty-ympyrä, jolla yritettiin lisätä laukkaa, lyhyen sivun keskellä otettiin vähän kiinni ja pitkän sivun alussa siirtyminen raviin. Aluksi varsinkin laukannostot osuivat ihan mihin sattuu ja laukka nousi enemmän ylös kuin eteenpäin. Ja vaikka kuinka yritin lisätä, niin ei kyllä kovinkaan liitelevään lopputulokseen päästy.
Sitten Mia ohjeisti miettimään jo hyvässä vaiheessa pitkää sivua ravin lisäämistä, jonka jälkeen laukka nousi huomattavasti vaivattomammin ja jo vähän enemmän eteenpäin. Samalla kuitenkin romahti sitten toisesta päästä eli laukan kokoaminen ja edes suhteellisen hallittu siirtyminen raviin olivat enää kaukainen muisto. Jotenkin meni pasmat sekaisin; taisi olla taas vähän liikaa ajateltavaa.
Iloista oli se, että Quasimodo-asento alkaa lantion osalta tuntua jo melko kotoisalta, vaikka toki välillä palaan vanhaan. Ylävartalon suhteen on enemmän töitä. Yritän aina välillä muistaa hengittää ulos niillä Airan ohjeilla (lantio alle, napa sisään, vatsalihakset käyttöön ja kylkikaaret venyvät alas) ja sitten vielä yrittää saada pään siihen pakettiin jotenkin luontevasti.
Huomaan, että hartiat nousevat kuin varkain korviin ja niitä pitää sieltä tasaisin väliajoin palauttaa oikealle paikalleen. Kylkikaarien alaspäin venymisen ajattelu auttaa tähänkin. Luulen, että saan muutenkin vatsalihaksia ajoittain vähän paremmin käyttöön. Heppailu on kivaa eikä riemua ainakaan yhtään vähennä se, että huomaa välillä kehittyvänsä :)
(Tosin iloa kehittymisestä ihan vähän himmentää se, että itseensä niin kovin tyytyväinen tätiratsastaja saapui tunnille chapsit väärissä jaloissa. Nolotusmittari tikitti punaisella, kun täti kampesi itsensä alas hevosen selästä ja pukeutui uudelleen ;D)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti