maanantai 27. helmikuuta 2012

Laukkaa ja muita ihania asioita

Olen ollut vähän flunssassa, mutta siitä viis, sillä lähipäivinä on tapahtunut kaikenlaista ihanaa:
  • Durtsin satula sai uudet upeat toppaukset. Eron todella tuntee, joten uskon, että D:kin on iloinen. Olemme jättikiitollisia ihanalle, supertehokkaalle toppaajalle, joka mitä luultavimmin ahkeroi läpi yön pimeiden tuntien, sillä mikä muu selittäisi sen, että emme ehtineet edes kaivata satulaa ennen kuin se jo kiikutettiin takaisin huomattavasti entistä ehompana.
     
  • Olen päässyt ratsaille, ja tänään laukkasin pitkään – ihanaa! (No, oikeasti joitakin minuutteja, mutta viime viikkojen valossa se tuntui pitkältä. Ja flunssan vuoksi olin vartin ratsastuksen jälkeen ihan pökräyskunnossa, siis oikeasti.)
     
  • Sari kävi hieromassa ja hänenkin mielestään selkä oli taas vähän parempi. Nyt vasenta puoltakin pystyi jo hieromaan normaalisti kutakuinkin normaalisti.
     
  • Olen pysynyt jämptinä Durtsin kanssa. Se näkyy huomattavasti parempana käytöksenä. Hyvä minä!
     
  • Tallilla on kivoja heppoja ja kivoja ihmisiä – siellä on välillä vähän liiankin helppo viihtyä =)
     
  • Olenkohan muistanut pitkään aikaan sanoa, että Durando on ihana <3

 *****

Lauantaina olin vaklaamassa kisoja Primus-tallilla. Järjestelyt olivat moitteettomat, maneesi hulppea ja ratsukot taitavia. Muutaman kohdalla kävi harmillisesti niin, että parhaat esitykset (ja fiilis) nähtiin verkassa. Ei sillä, että lähimainkaan kaikkia hienouksia ja nyansseja ymmärtäisin. Tänään juuri mietin, että pitäisi selvittää, mikä ero on keskiravilla ja harjoitusravilla :)

GP-rataharjoituksen (?) palkintojen jako. Osallistujia oli juurikin noiden kahden ratsukon verran :)

Ja koska kisaradat odottavat meitäkin jo ihan nurkan takana (jep), oli tänään aika harjoitella sykeröiden tekoa Sannin johdolla. Durtsin otsis on kyllä melko vaatimaton.

Ei ollut ihan helppo saada korvia pystyyn.
Tyttöjen kampausleikit taisivat hieman syödä miehistä itsetuntoa.

8 kommenttia:

  1. Olipa nopea toppaus! Pitääkin muuten soitella oman satulani perään, ollut levityksessä jo kaksi viikkoa. Tämä on näitä periferiassa asumisen huonoja puolia ;), kun satula pitää lähettää muokattavaksi ja siinä aina kestää.

    Kiva kuulla että Durando on kaikin puolin menossa parempaan suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tehokasta toimintaa oli! Postitellessa toki menee päiviä hukkaan, mutta kyllä oman tuntuman mukaan viikkoja saattaa mennä, vaikkei tarttis postitellakaan. Ilmeisesti osa toppaajista vie satulan mukanaan tietäen, ettei ehdi työtä aloittaa ennen kuin n päivän kuluttua.

      Tänään mennään Durden kanssa vaan talutuslenkille, niin saa väliin yhden satulattoman päivän. Yritän nyt parhaani, että selän kanssa mentäisiin tästä lähin vain parempaan suuntaan.

      Poista
  2. Voi ei miten säälittävä pikku nuttura :D
    Raasu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on vielä ihan tuuhee nuttura.. omalla tammalla ei edes ole puolta harjaa kaulassa ja otsis on semmonen pikkunen siima. On varmaan siisti tulevissa kisoissa. :D

      Jollen aikaisemmin ole maininnut niin mukava blogi ja tätä on kiva seurailla! :)

      Poista
    2. Varmaan hepoillekin saa jotain lisäkkeitä? Jos ei täältä, niin Jenkeistä tilaamalla varmaan ainakin :) Durtsin harjaa en kehtaa edes kuvata, se on ihan ylipitkä, paitsi niistä kohdista, joista loimet on hanganneet sen olemattomiin.

      Kiitos kivasta palautteesta ja kiitos samoin! Sulla on myös tosi kivoja videoita, erityisesti mieleen jäänyt se yksi lämminhenkinen ja vauhdikas peltolaukka :)

      Poista
  3. Hyvä Durando! Kevättä kohti tuunatuin vermein ja uudessa frisyyrissä! Satulan päivittämisellä voi saada ihmeitä aikaan hevosen selälle ja liikkumiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällä hetkellä ainakin näyttää lupaavalta. Eilen myös vihdoin raaskin vähän leikata kaverin liuhulettiä – ei se nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukainen ratsuharja ole vieläkään, mutta ainakin hitusen siistimpi :) Selkeästi keväyyä ilmassa!

      Poista