sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Iloinen sydän

Kesäkuun loppupuoli on mennyt ihan yhtä euforisissa fiiliksissä kuin alkupuolikin. On vaan jotenkin niin ihanaa, kun asiat menee oikeaan suuntaan. Nyt ne ovat jopa menneet sinne vauhdilla, mutta ei mulla edes olisi kiire, kunhan vaan mennään kohti terveempää, rohkeampaa ja kaverimpaa (joo, ihan oma sana :))  tulevaisuutta.

Tunneilla on jatkettu Science of motion -meiningeissä ja vahvistettu itseluottamusta ja rohkeutta muun muassa ratsastamalla kamalan myräkän aikaan maneesissa, jossa samaan aikaan 5 lasta hyppi esteitä (ilman hevoja), kaksi koiraa juoksi muuten vaan ympäriinsä ja sitten mukana oli vielä yksi poni, jonka selässä oli ehkä maailman pienin ratsastaja. Ja selvisin. Uskalsin jopa laukata, vaikka Mia ehti sanoa, ettei ole pakko. Ajoittain mä oon melkein uhkarohkea :D

Tässä harvinaisena herkkuna (?) tunnilta video, jossa myös puheet mukana. Itse tykkään katsoa muiden valmennuksista nimenomaan semmoisia, jotta tietää vähän, mitä on tarkoitus tehdä. Monesti vaan videoille tulleista pätkistä ei tule minkäänlaista kokonaiskuvaa tilanteesta, jolloin puheet voivat antaa ihan väärän käsityksen tekemisestä. Ja tietysti se, että mulle pitää välillä sanoa aika täpäkästi ;) No, viime aikoina on kyllä kuulunut aika paljon kehujakin!



Laitumelle!









Hevot pääsi laitumelle ennen juhannusta. Olen niin onnellinen, että oma rakas sosiopaattinikin pääsi laitumelle, vaikka joutuukin siellä olemaan yksin. Tallilla ei ole loputtomasti laidunta, joten vähän aikaa sain jännätä, että järjestyykö Durpalle paikkaa. Jos ei olisi järjestynyt, niin varmaan sitten olisin lähtenyt lakkikourassa lähialueen talleista kyselemään laidunpaikkaa edes viikoksi tai kahdeksi. En jotenkin voi kestää ajatusta, ettei D saisi lainkaan laiduntaa. 

Kuka nyt heppakavereista välittäisi, kun voi leikkiä kissan kanssa?

No nyt on saanut, sillä D asuu laitumella 24/7. Ensimmäisen laidunyön jälkeen poika oli vähän väsynyt, mutta hiljalleen on siitä tasaantunut normaalimmaksi. Ratsastaessa on ekaa päivää lukuunottamatta ollut oikein kiva, ja muutenkin ihanan hyväntuulinen ukko (no, paitsi silloin, kun se väläyttelee sitä sosiopaatin puoltaan vaikkapa maastokaverille).



Juu, ollaan tosiaan oltu maastossakin pari kertaa. Sopivia kelejä on ollut harmillisen harvoin, mutta onneksi on sentään muutama kerta päästy. 

Juhannuksena käytiin ekan kerran sellainen autotielenkki. Durppa oli alusta lähtien jännittyneen oloinen eikä mun reaktioni siihen ainakaan vapauttanut tunnelmaa. Jännitti ihan mahottomasti. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Pahin tilanne koettiin, kun D yhdessä kohtaa säikähti jotain edessä ja kääntyi ympäri. Ja jäi niille sijoilleen, kunnes Rampe the Rohkea meni edeltä. Eli mitään ei siis tapahtunut. Itse onnistuin silti relaamaan vasta viimeiset 10 minuuttia. Kyllä siellä henkiselläkin puolella siis vielä tekemistä riittää. 

Eilen mentiin taas se pidempi kiipeilyreitti. Mian ja Rampen lisäksi saatiin seuraksi toinenkin ratsukko. Siitähän sitä saikin taas ihan uuden jännittämisen aiheen :) Hyvä puoli on kuitenkin se, että kiipeilyreitillä Durpalla taitaa olla etenemisessä ihan riittävästi tekemistä – kytätä ei kerkii. Keskivaiheilla reittiä on pidempi pätkä hyvää metsätietä ja siellä otettiin ravia. Heti sen jälkeen, kun mä olin ensin vastannut ehdotukseen jyrkän EI:n :) Suostuin kuitenkin, mutta halusin mennä ekana, ettei D ala kisaamaan. Ravipätkä sujui todella rauhallisesti ja D ravasi mukavaa, pehmeää ravia. 

Kun päästiin metsästä viimeiselle tieosuudelle, niin Mia ehdotti laukkaa ylämäessä. En ehtinyt kunnolla EI:täni huutaa ilmoille, kun jo mentiin. Vasen käsi puristi rystyset valkoisina satulahuovan reunaa, ja muuten yritin vain jotenkin hilata itseni johonkin kevyen istunnan tapaiseen siinä jyrkässä ylämäessä. D rikkoi yhden kerran raville ja uuden noston aikaan meinasi äityä pukittelemaan, mutta unohti sen sitten onneksi. 

Ihanaa oli, vaikka hirvittikin välillä aivan järkkypaljon :) Ja minkä takia mun eka vastaus on aina EI!? Sitten kun suostuu, on kuitenkin aina mennyt ihan kivasti. Ehkä mä voisin jo alkaa päästää siitä EI:stäni irti...




Kehnosta kelistä huolimatta tänäänkin suunnattiin maastoon, samalle lenkille. Käytin kyllä kaikki sade- ja tuulikortit, mutta turhaan...

Matka alkoi huomattavasti jännittyneemmässä tunnelmassa kuin eilen. Oliko syy sitten säässä vai siinä, että mä olin jo etukäteen päättänyt, että D reagoi tuuleen. Metsään päästyä unohtui onneksi ylimääräiset jännitykset, kun piti taas keskittyä askeliin. Ekassa laskeutumisessa D teki sitten semmoisen todella erikoisen hypyn ja sen seurauksena saatiin sanoa heipat toiselle takakengälle.

Sitä seuranneet todella järkyt ylämäet kiivettiin tänään laukaten - en tykännyt! Siis miten siinä jyrkässä ylämäessä on tarkoitus pysyä kyydissä, kun heppa ponnistaa ihan hillittömiä laukka-askeleita? Sanoinko jo, etten tykännyt! Mutta jostain syystä en tajunnut jarruttakaan :) vaan puristin vaan hysteerisesti sitä rakasta satulahuopaani, mun pelastusrangasta.

Kiipeilyjen jälkeen niillä rauhallisilla tienpätkillä ohjelmaan sisältyi vastusteluistani (erittäin kovaäänisistä sekä säälittävän ruikuttavista - kaikki keinot pitää kokeilla) paljon enemmän laukkaa kuin eilen. Pelotti kyllä, vaikka D olikin kiltti.

Ihaninta oli kuitenkin huomata, ettei Durtsi lähtenyt laukkaamaan Rampen perässä, vaan odotti mun pyyntöä. Ja mistäkö voin olla varma? Siitä, että ekat pari sataa metriä me vaan ravattiin laukkaavan Rampen perässä, kun mä olin niin kakat housussa, etten muistanut millä avulla mulla on tapana nostaa laukka ja onnistuin vaan puristamaan :)

Sitten kun sain pääni kasaan, nousivat laukat kivasti ja D pysyi hyvin hanskassa. Vähän se tuntui ajoittain siltä, että olisi halunnut pukittaa, ja meinasi välillä jäädä pomppimaan. Se saattoi kyllä johtua siitä, että kun lopulta uskalsin irrottaa satulahuovasta, niin vaihtarina otin kiinni harjasta ja taisin pitää ohjat aivan liian tiukalla. Ihan vikan laukkapätkän uskalsin jo mennä ilman missään roikkumista (toisin aika napakalla ohjalla), mutta se oli kuitenkin ehdottomasti paras pätkä.

Tänään mukana oli meidän lisäksi kolme ratsukkoa. Ihanan kannustavasti suhtautuivat mun pelkoihin ja jarrutteluyrityksiin – onneksi :) On mahtavaa, ettei tartte teeskennellä olevansa rohkeampi kuin on.


Olenko muistanut mainita, miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että mulla on valmentaja, joka haluaa tehdä musta ratsastajan. Ja kyllä musta vielä sellainen tulee! Ja matkalla sinne on niin ihanaa!!!

22 kommenttia:

  1. Oi, iloitsen sun onnistumisista! Ehkä siitä EIstä luopuminen olisi juuri sitä kevyttä hivuttautumista yli mukavuusalueen. Jos vaikka vaihdat EIn napakkaan EHKÄän ;)

    Kiitos ääniraidasta videolla, mäkin tykkään katsoa videoita joissa kuulen opettajan ohjeet ja kommentit (silläkin riskillä, että ne jäisivät irrallisiksi). Etenkin kun tuo science of motion kiinnostaa mua ihan tosi paljon. Mistäköhän löytäisin jonkun ihmisen katsomaan meitä sillä silmällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Ilo mun sydämessä vaan kasvaa, kun muutkin iloitsevat mun kanssa! :) Ja oot oikeassa, että voisin kyllä alkaa harkita siirtymistä napakkaan EHKÄään :)

      Taisivat olla kaikki nyt klinikalla ratsastaneet valmentajat täältä ihan eteläisestä Suomesta, jos en nyt ihan väärässä ole. Mutta kyllä ainakin Mia ja Mini ovat molemmat pitäneet välillä kursseja kaukanakin kotoa, että aina kannattaa kysyä. Siis ainakin jos on mahdollista saada kasaan isompi ryhmä parille päivälle.

      Poista
  2. Oot sä kyllä rohkea. Se vaatii aivan käsittämättömän paljon tahdon voimaa kohdata jännittäviä asioita !!

    Ja kivan näköistä menoa videolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jilla! Pikkuhiljaa se rohkeus kasvaa, kun päivä toisensa jälkeen pusketaan aina piirun verran pidemmälle :)

      Poista
  3. Tätähän oli mukava lukea, suorastaan hieman komediallisia piirteitä teidän maastoilussa. Osaat nauraa omalla kustannuksellasi ja se on hyvä alku, vaikka tilanne sillä hetkellä oliskin pelottava. Ja sisälläsi asuu näköjään piilossa tiikeri, jota olet yrittänyt piilotella. Olen ihan kateellinen, ne on hienoja hetkiä kun on kohdannut ne suurimmat pelkonsa, mitkä on omassa päässä ja hienosti Durtsi toimii maastossa. Se on hevoselle parasta terapiaa antaa mennä ylämäki ihan täpöllä sitä vauhtia kuin ne itse tahtoo. Ja ensimmäiset tunteet kun ponnistavat laukkaan. Hurjan hienosti olet edistynyt maastoilussa.

    Se on iso saavutus mennä porukalla, sillä mitä enemmän heppoja mukana, aina enemmän mahdollisuuksia yllättäviin tilanteisiin, mutta hienosti olet selvinnyt. Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! En mä kyllä siitä tiikeristä tiedä, mutta kovasti mä yritän kasvaa ihmisenä ;)

      Noista ylämäistä mitä kauhistelin, niin ne oli siis siellä metsän keskellä semmoisia tosi jyrkkiä, kivisiä, kuoppaisia ja paikoin kapeitakin. On mulla siis ihan tielläkin vaikeaa, mutta toi oli jo ehkä vähän liikaa - meni vähän semmoisella silmätkiinnijatoivotaanparasta-meiningillä :D

      Poista
  4. Ihania itsensä ylittämisiä :)

    Tuo huopa on hirveän vaikea puristaa, suosittelen lämpimästi pikalukoilla kiinnitettävää kauhukahvaa - oheisessa linkissä se ei valitettavasti ole pikalukoilla, mutta niitä kyllä on myynnissä... http://www.loesdau.de/Sattelanfassriemen.htm?websale7=loesdau&pi=5392&ci=05-sattelzubehoer

    Siitä ja ohjasta saa yhdessä tukevan otteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura vinkistä, pitänee joku tuommoinen hankkia. Ja kuulemma niissä ylämäissä olis parempi tarttua harjasta, jos on tämmöinen kun minä, että tuntuu siltä, että kaatuu taaksepäin :)

      Poista
  5. Voi mikä tötteröhäntä! Mä oon vähän kade. Willillä kyllä harja kasvaa (ja olen antanut nyt kesällä kasvaakin, näyttää kohta ylisuurelta ravurilta), mutta häntä ja otsatukka sillä on semmoset kolme karvaa ristissä. Ja oon vähän kade myös tosta teidän kentällä pompottelusta, se näyttää hienolta, mäkin haluun jo! Satula tule jo pian kotiin...

    Laitumelle päästettyjä hevosia on niin ihana katsella! Vaikka Willi on ollut laitumella jo monta viikkoa, ja suhtautuu sinne vientiin jo hyvin tyynen viileästi,mä jään aina pitkäksi aikaa katselemaan kun se lampsii eteenpäin vihreälle, ja pysähtyy hetkeksi katselemaan ja kuuntelemaan (ja välillä huutelemaankin) missä päin muut hevoset on. (Pääportilta keskeltä laidunta ei näe kumpaakaan laitumen päätä, ja isolla laitumella hevoset voi olla kaukanakin näkymättömissä portilta.) Sitten se lähtee määrätietoisesti marssimaan jompaan kumpaan suuntaan, ja mä katselen niin kauan kun se on hävinnyt näköpiiristä. Välillä tekis mieli lähteä perään seuraamaan niiden touhuja, mutta eiköhän ne ole siellä onnellisempia ilman ihmisiä, kun saavat olla vaan hevosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi Durppakaan otsiksellaan leuhkia, ja harjasta puolet on loimien vuoksi nirhautunut pois. Häntääkin se yrittää tehokkaasti karsia hinkuttamalla sitä jokaikiseen mahdolliseen paikkaan, ja minä meen epätoivoisena perässä Pharman Summer Reliefin kanssa (ei maksettu mainos).

      Jaan samat fiilikset kanssasi, että laitumella olevia hevosia on ihana seurailla. Mulla on tässä epäonnessa se onni, että kun Durppa on yksinään, en pilaa sen kaveribileitä, vaikka änkisin laitumelle :)

      Pidän peukkuja, että kauan odotettu satula saapuu aikataulussa!

      Poista
  6. Oon ihan varma, että muutaman kerran kun vielä menet, niin et huuda enää EI, vaan LISÄÄ! Oon niin ilonen sun puolestas, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Mäkin luotan tohon, ja mun mielikuvissa mä jo hingunkin laukkaamaan, nyt pitäis enää tuoda mielikuvat todellisuuteen :)

      Poista
  7. Olen niin iloinen puolestasi ! Sä olet niiiin Hyvä !
    Tuntuu ja näyttää sille että kaikki maastohurjastelut on tuonut myös teidän sileän työskentelyyn aivan uuden sykkeen. Kyllä näitä treenivideoita katselis vaikka kuinka ja paljon lisää. Hieno ratsukko !

    VastaaPoista
  8. Mua nauratti tuossa videolla se "halvaantunut"-kommentti :D Vitsit, olet kyllä ihan superrohkea kun maastossa laukkailet ja kaikkea! Hienoa Saija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Mia käyttää värikästä kieltä - ei ainakaan jää useimmiten arvailujen varaan, onko joku hyvä vai huono :)

      Poista
  9. Tiedän niin tuon lähes halvaannuttavan pelontunteen - ja siitä huolimatta sä oot laukannut, se on huikeaa! Oletko kokeillut huijata itseäsi turvaliivillä? Musta tulee ainakin kertaheitolla paljon rohkeampi ja huisin paljon taitavampi ratsastaja tän itsepetosvälineen ansiosta :D Toinen mikä voisi auttaa, on riimunnaru hepan kaulan ympärillä, jolloin kevyt istunta suuntautuu ehkä vielä enemmän eteen päin kuin perinteisen kauhukahvan kanssa, jossa kädet jää ehkä vähän "taakse".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Santtu! Mulla on vaan semmoinen vanha, todella tönkkö turvaliivi, jonka kanssa koko ratsastus menee ihan jäykistelyksi, mutta tuo kaulanaru voisi oikeasti olla kaikkein paras vaihtoehto juuri siksi, kun se auttaisi könöttää vähän paremmin siellä edessä niissä ylämäissä.

      Poista
  10. Vau, tuo tallinvaihdos taisi olla kyllä kaikin puolin loistava ratkaisu ja olet ollut ihan mielettömän rohkea maastossa! Mulle oli aikoinaan järkytys tajuta, että eihän hevoset hiiviskelekään rinteitä ylös hillityn rauhallisesti, vaan niidenhän pitää ihan kunnolla spurtata tiensä alhaalta ylös. Siinä oli kyllä ekalla kerralla kauhukahvasta pitelemistä rystyset valkeina.

    Ja jopas nuo teidän laukat tuossa videossa muuten nousi nätisti. Mieleen tuli heti se viimesyksyinen räpellykseni Durtsin kanssa, kun en saanut nousemaan koko laukkaa. Vähän on erinäköistä tuo teidän meno siihen verrattuna.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Joo, on kyllä tosi hyvä mieli kaikesta tällä hetkellä :)

      Mulla ei se ylämäkituska kyllä hellittänyt vielä kolmannellakaan reissulla. Ja sitä mä jäin miettimään, että tottakai heppa mieluummin spurttaa vähän vauhtia, mutta jos mä _yrittäisin_ niin kai mä siinä voisin vähän yrittää siihen vauhtiin vaikuttaa :D

      Ja mitä tulee noihin laukannostoihin, niin Durtsilla on nyt ylipäätään niin eri asenne, että kaikki on paljon helpompaa. Ja on mullakin aika eri asenne, sekin auttaa :)

      Poista