Mutta mahtuipa joukkoon myös pari sammiollista katkerampia kyyneleitä. Vaan ei auta itku, ei hampaiden kiristely eikä edes irronneilla ripsillä toivominen. On vain hyväksyttävä se surullinen tosiasia, että minun hevoseni on sosiopaatti. Ihan viittä vaille kuukauden päivät sujui yhteiselo kutakuinkin rauhaisasti, mutta sitten alkoi Durandon todellinen luonto paljastua (onneksi ei ehtinyt sattua mitään vakavaa) – ja niinpä Durtsi tarhaa jälleen yksinään.
Tiedän, etten pysty asiaan itse vaikuttamaan, mutta on todella vaikeaa hyväksyä sitä, etten pysty tarjoamaan hevoselleni mahdollisuutta elää laumassa ja rapsutella kaverin kanssa. Sydän särkyy.
Pari päivää olin ihan maassa, mutta nyt olen koonnut itseni ja päättänyt keskittyä myönteisiin asioihin ja ylipäätään asioihin, joihin voin vaikuttaa.
Durpalla on sentään välillä ollut yksinäänkin tarhassa ihan kivaa:
*****
Onnistumisia on tullut monella rintamalla. Kuvat ja videot kertonevat siitä paremmin.
 |
| Maastossa oltu jo kolmannenkin kerran. Ja uudestaan se ihan kamala reitti. Pelotti ihan yhtä paljon ku ekakerralla – ja siis nimenomaan se reitti :) Durtsi käyttäytyi hyvin, tietty! |
Maneesissa on harkkailtu laukannostoja sulkutaivutuksesta – no joo, mut hei edes ajatus sinnepäin :)
Ja sit on harkkailtu ihan viimeisillä kerroilla tehokkaampaa istunnan käyttöä siirtymisissä. Lantio pitäis saada ihan liikkumattomaksi ja istua ikään kuin liikettä vastaan. Toimii todella hyvin silloin, kun onnistun. Tulee sen tuntuisia siirtymisiä, että voin väittää ratsastavani jokaisen askeleen.
Useamman tunnin aikana on tullut hihkuttua ja tiristetty ilon kyyneleitä. Se on vaan niin hieno fiilis, kun välillä löytyy yhteys, tasapaino ja pehmeät siirtymiset.
Ja sit on tosiaan yks Iso Haaste jälleen taklattu. Mulla on ollut pakkomielle, että pitäisi joskus kokeilla ratsastaa Durtsilla ilman satulaa. No nyt on kokeiltu. Ja seuraavan kerran kokeilen sitten, jos joskus onnistun saamaan Durpan siihen kuntoon, että selässä olisi oikein lihaksiakin. Nyt istuminen oli...no, elämys.
Durtsilla ei tietääkseni ole juuri menty ilman satulaa. Apuni taisivat olla melko epäselviä, sillä muutamaa raviaskelta tehtiin useamman ympyrän ajan. Yritin sekä pohkeella että istunnalla, ja askel kyllä kiihtyi, mutta todella pitkään meni ennen kuin tuli ravia. Mutta nyt se on tehty ja selvisin hengissä!
Ja ei muuten olisi tullut tätäkään tehtyä ilman Mian
Kiva lueskella blogiasi ja ajatuksiasi. Aloitin itse ratsastamisen vasta parisen vuotta sitten 28-vuotiaana. Onneksi ei koskaan ole liian myöhäistä. :)
VastaaPoistaKiva että viihdyt! Ei tosiaan ole liian myöhäistä, mä olin 33, kun menin alkeiskurssille talutettavaksi :) Toivottavasti oot löytänyt hyvän ja innostavan valmentajan/opettajan!
PoistaJoo me siskon kanssa löydettiin ihana pieni talli, jossa käymme ja tunnilla on kerrallaan ollut maksimissaan 3 henkilöä. Usein olemme kaksin. Ja todella mahtava opettaja. :)
PoistaKuulostaa ihan täysosumalta! Mukavia ratsastuksia :)
PoistaMainiota, sustahan on tullu ihan yltiöpäinen! Ilman satulaa on hauska mennä, kun saa rytmistä kiinni niin siellä pysyykin ihmeen hyvin. Kantsii jatkaa nyt kun oot päässyt makuun! Durtsi näyttää kyllä tosi hyvältä ja sä kanssa. Ja hei, sullakin on näköjään toi Horse Comfort -kypärä, jollen väärin näe? (Kyselin omassa blogissa mielipiteitä näistä kevytkypäristä).
VastaaPoistaJoo, varsinainen hurjapää :D Mä kyllä sillä entisellä vuokrahepallani menin aikoinaan olosuhteiden pakosta paljonkin ilman satulaa, mutta se oli semmoinen luotettava tamma, joka ei juuri äkkiliikkeillä yllättänyt. Durtsin kanssa ei valitettavasti ole vielä sellainen suhde, että luottaisen sen tasaisuuteen. Ja sitten oikeasti, toi selkä oli ihan kamala istua jo käynnissä -> konkretisoi kyllä lihasten rakennuksen aiheellisuuden todella hyvin.
PoistaKiitos kauniista sanoista, me molemmat yritetään kovasti :)
Joo, mulla on myös se kypärä, ja olinkin jo ehtinyt käydä sun blogiin siitä kommentoimassa. Tosiaan suippo on pää meikäläiselläkin, ja vähän tuossakin jää sivuille tyhjää ja välillä tuntuu, että kypärä tahtoo tulla vähän silmille - toki voi säätää, mutta herkästi tuntuu sit taas puristavan... ei nyt mitenkään mahdoton kuitenkaan, ei ainakaan niin mahdoton, että jaksaisin etsiä uutta :)
Haha, toiset meistä viihtyvät vain parhaassa seurassa ;)
VastaaPoistaTeillä vaikuttaa olevan ihan sellainen unelmaheppakesä, valmennuksia ja maastoilua ja ilman satulaa humppailua :))
No mut kas kun siitä se kenkä vähän puristaakin, että eihän herra sit tahdo aina niin oman itsensäkään kanssa viihtyä :( Mutta se täytynee nyt vaan hyväksyä.
PoistaJoo, ihanaa on kyllä ollut ja aina vaan paranee, kun lämpötila kohoaa :)
juuri maastoilu, satulatta ratsastaminen ja itsensä ylittäminen kohentaa hevosmiestaitoja. ei pelkästään maneesin seinien sisällä pyöriskely. jatka vaan rohkeella linjalla kohti uusia seikkailuja
VastaaPoistaKiitos kannustavasta kommentista! Yritän olla rohkea jatkossakin :)
PoistaHei Durpan selkä ei ees oo pahimmasta päästä ;) En mä tosin väitä että se super mukavakaan olis.. :D Hienolta näyttää <3 T. Ella
VastaaPoistaNo juu, oon mäkin yhdessä pahemmassa istunut, mutta silloin tulikin kyyneleet silmään jo alkutunnista :)
PoistaKiitos Eltsu <3
Hahaa, tervetuloa bare back-tiimiin! Hyvältä näyttää teidän meno myös satulan kanssa, mä tykkään Durtsin letkeästä ravista!
VastaaPoistaHarmi että laumaelämä ei teillä toiminut, mutta tiedätpä että olet ainakin kokeillut ja tarjonnut tätä vaihtoehtoa hevoselle. Willin laumaelo näyttää sujuvan ihan mukavasti neljän muun ruunan kanssa, tosin jotain ehkä kertoo se, että Willi on viidestä ruunasta ainoa, jolla EI ole puremajälkiä kaulassa ja kropassa... :D
Kiitos Piitu! Ehkei me ihan täysivaltaisiksi bare back -tiimin jäseniksi vielä tällä yhdellä lyhyellä kokeilulla päästä. Palaan anomaan jäsenyyttä sitten, kun oon ensin kasvattanut Durpalle muhkeat selkälihakset :)
PoistaKiva kuulla, että Willin laumautuminen on sujunut hyvin! Kyllä mä niin kaihoisasti katselen tallilla hevoja, jotka siellä kavereiden kanssa toisiaan rapsuttelevat...mutta minkäs teet, kun on tyyppi ei osaa olla asiallisesti :/ Ja kyllä, helpottaa ainakin tietää, että mahdollisuutta on tarjottu. Ehkä vaikka sitten pappaiässä luonne pehmenee...
Jep, Willi on _todella_ laumautunut, jopa siinä määrin että sillä esiintyy pienimuotoista eroahdistusta jos se joutuu olemaan erossa muista hevosista, mikä on hiukan rasittavaa... Ollaan käyty mm. erinäisiä keskusteluja siitä, jatketaanko lenkkiä laitumen ohi, vai jäädäänkö kavereiden kanssa juttelemaan laitumen laidalle.
PoistaHeh, tervetuloa testaamaan maailman mukavin selkä (=Willi), se on niin leveä että vaikka siitäkin on lihasta tippunut, on siinä edelleen tosi mukava istua. Ratsastin viikonloppuna ihan satulan kanssa toisella hevosella, ja se tuntui aluksi ihan onnettoman kapealta, kun on tuohon omaan tynnyriin (joka tosin on vähän jo laihtunut!) tottunut.
Varmaan tuo eroahdistuskin ajan mittaan hellittää. Durtsilla ainakin meni niin, että ekat päivät huutelivat toistensa perään, mutta parin viikon jälkeen jo hellitti. Tietysti se saattoi johtua siitäkin, että Rampe huomasi, ettei D niin kiva kaveri ollutkaan... ;)
PoistaNo mutta toihan on parempi noin päin, että tottuu leveään, siitä on kuitenkin helpompi vaihtaa kapeaan kuin päinvastoin. Durtsi on malliltaan aikamoinen silakka, ja ne harvat kerrat kun oon viime vuosina käynyt jonkun muun selässä, niin kyllä on välillä ollut lonkilla kestämistä :)
Huomennako nähdään? :)
Olen lukenut blogiasi hetken enkä ymmärtänytkään, että hevosesi liikutus on ollut niin yksipuolista! Ei ihme jos sillä on ollut sitätätätota vaivaa mikäli ainoa liikutus on hipsutellen ja "kouluratsastaen" kentällä tai maneesissa! Hevonen tarttee fysiikalleen myös maastoilua, irrottelua ja monipuolista tekemistä. Lisäksi isomman ja virikkeellisen tarhan, mieluusti kaverin kanssa. Teillä se laumaelämä ei onnistu ja sille ei voi mitään, mutta toivottavasti saat liikutuspuolen kuntoon. Innostuin lukemaan vanhempia kirjotuksiasi tän perusteella ja jo siitä voi päätellä että hevonen prakaa ennemmin tai myöhemmin, kerta ratsastaja onnistuu kaivamaan kyljet verille kannuksilla. Ei hyvinvointia vaan pahoinvointia siinä kohtaa. Liikaa yrittämistä omiin taitoihin nähden? Sillon se hevonenkin kipeytyy ihan jo fyysisestikin.
VastaaPoistaKiitos Janna palautteesta ja viiltävän terävästä analyysistä (kyllä, tässä oli vähän tarkoituksellista ivaa, enkä edes pyydä anteeksi). En tiedä, etkö sitten lukenut tai ymmärtänyt lukemaasi, mutta kutakuinkin koko hevosen omistamisen ajan olen tuskaillut sen kanssa, etten ole pystynyt tarjoamaan sille sellaista elämää kuin haluaisin - ja olen sen mielestäni aika yksiselitteisesti ja rehellisesit tuonut esille kirjoituksissani.
PoistaValitettavasti olen ratsastajana melko aloittelija ja sen lisäksi rohkeuspuolellakin on rurkasti puutteita. Minä kuitenkin yritän koko ajan tehdä parhaani ja kehittyä paremmaksi - ja se riittää, mihin se riittää. Ainoa tavoitteeni on tulla taitavammaksi ja rohkeammaksi, jotta voisin pitää hevoseni paremmassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. Jos se on "liikaa yrittämistä omiin taitoihin nähden", niin se tuntuu minusta aika oudolta.
Jos sinä Janna uskot voivasi tarjota hevoselleni paremman loppuelämän, niin että sinulla on siihen tarvittavat raha-, aika- ja taitoresurssit, ole ystävällinen ja ota yhteyttä. Ja tässä ei ole mitään ivaa tai sarkasmia. Minä todella olisi valmis vaikka lahjoittamaan Durandon jollekulle, joka voisi taata, että se saisi onnellisen, tasapainoisen ja mahdollisimman terveen elämän. Fakta taitaa vain olla se, ettei sellaista ottajaa ole. Enimmäkseen ne ihmiset, jotka ovat valmiita sijoittamaan tarpeeksi rahaa ja aikaa ja joilla on osaamista, ovat ammattilaisia tai erittäin tavoittellisia ratsastajia, joilla ei nivelrikkopotilaalle ole mitään käyttöä. Näin järkeillen arvelen, että olen Durandon paras mahdollisuus hyvään elämään. Jos jollain on tarjota parempaa, pyydän vilpittömästi ottamaan yhteyttä, niin keskustellaan!
Luulen tunnistavani sen tunteen, jonka rivien välistä luettuna aistin Amalian vastauksesta; jatkuva takaraivossa koputteleva pienenpieni huono omatunto ja epäilys siitä, että olenko minä tarpeeksi hyvä ratsastaja/omistaja/ihminen hevoselleni. Sen tunteen kanssa painii ihan saletisti jokainen meistä ns. pikkuvikaisten hevosten omistajista. Kutsukaa meitä tätiratsastajiksi jos haluatte, kukkahatulla tai ilman. Mutta voin vilpittömästi yhtyä Amalian vastaukseen sen suhteen että me todellakin teemme kaikkemme, resurssit ja realiteetit huomioon ottaen, hevostemme hyvinvoinnin lisäämiseksi! Ja se on minusta jo aika paljon, enempää ei oikeastaan voi edes vaatia. Aina löytyy arvostelijoita, joiden mielestä se ei riitä, mutta onneksi läheltä löytyy aina myös se paras (ja ainoa merkityksellinen!) peili, joka ei arvostele, vaan antaa jokaisen virheen jälkeen uuden mahdollisuuden korjata virheemme, ja joka on aidosti rehellinen palautteessaan. Tässä tapauksessa se peili on musta, ja sillä on tähti otsassa.
PoistaP.S. Mä bongasin teidät molemmat tänään, mutta en vielä rohjennut tulla esittelemään itseäni. Mut löytää sieltä ylähyllyltä, punavalkoiseen vilttiin kääriytyneenä koko viikonlopun ajan, kynä sauhuten kun yritän kirjoittaa muistiin kaiken, minkä JLC kertoo!
Miksi olet käyttänyt kannuksia jos et kuitenkaan osaa käyttää niitä tai onnistut vain kaivamaan hevosen kylkiin jäljet? Eikö oma järki sano mitään? Aloittelija ei tee kannuksilla mitään vaan opettelee ratsastamaan ilman kunnes perusratsastus, tasapaino ja kehonhallinta on riittävän hyvää apuvälineisiin. Jos ope on niin paska, että ei kiellä kannuksia, luulisi edes sen oman järjen kolkuttelevan? Moni ratsastaja kyllä kärsii itsekritiikin puutteesta, sen näkee jo ratsastuskoulutunteja seuratessa, opettajien ammattitaidottomuudesta ja selkärangan puutteesta puhumattakaan! Minulla ei ole tarjota kuin kahdelle hevoselle hyvä elämä, tarpeellisine aktiviteetteineen ja kiintiö on täysi mutta kiitos tarjouksesta. Lopuille ei ole tarjota kuin sympatiaa tai 9mm buranaa tapauksesta riippuen. Toivottavasti selviät jatkossa yhden hevosesi kanssa ja onnistut tarjoamaan sille mielekkäämmän elämän. Laita ajoissa pois mikäli et jaksa elää vaivaisen hevosen kanssa. Hevonen ei kärsi lopetuksesta.
PoistaKiitos huolenpidosta Janna. Jaksan ihan varmasti vaivaisen hevoseni kanssa, mutta vaivaisten ihmisten kanssa minulla on usein vähän vaikeuksia. En osaa päättää, oletko yksinkertainen vai haluatko oikeuttaa ilkeytesi ymmärtämällä tahallasi asioita väärin - kumpi hyvänsä on syy, niin tilanne on kuitenkin se, etten aio enempää käyttää aikaani sinuun. Keskityn tärkeämpiin asioihin. Kaikkea hyvää jatkoon! Toivottavasti saat angstiasi liennytettyä, ja opit myös arvostamaan elämää.
Poista