maanantai 22. syyskuuta 2014

Taas paukkuu

Alkuun varoitus: Jos olet kyllästynyt lukemaan leijumista, kannattaa oikeastaan skipata tämä postaus ihan kokonaan :)

Niin olen ollut ylpeä itsestäni ja edistymisestäni, että henkselit ovat paukkuneet oikein urakalla. Kehitystä on tapahtunut sekä teknisellä että henkisellä puolella. Ja vaikka ensimmäinenkin on tärkeää, niin jälkimmäinen se vasta tärkeää ja merkityksellistä onkin! Oon ollut oikein reipas ratsastaja!

Maastossa oon käynyt usein ja erilaisilla kokoonpanoilla. Erityisistä rohkeuden puuskista mainittakoon reissu, jolla kaverin heppaa vähän jännitti pariinkin otteeseen, mutta onnistuin siitä huolimatta pysymään itse rentona ja luottavaisena siihen, että D kyllä käyttäytyy. Ohjat pysyivät pitkinä ihan koko taipaleen ajan.



Tuolla reissulla vastaan tuli myös ravihevo kärreineen. Väistettiin kyllä vähän sivuun, mutta tuskin olisi tarvinnut, niin rentona pysyi molemmat hepat. Sitä paitsi ohjastaja oli todella mukava mies, joka ohitti meidät asiallisesti käynnissä ja vielä mukavia jutellen.

Myös sänkkärillä on käyty kävelemässä ja nauttimassa useampaan otteeseen.






Eikä ihan pelkästään kävelemässä vaan jopa:




Tuo tuossa videolla on siis elämäni toinen laukkapätkä sänkkärillä. Ensimmäinen tapahtui noin 45 sekuntia ennen tuon videon alkua ja oli ihan yhtä rauhallinen. Mian piti kyllä tuohon kokeiluun usuttaa, mutta Rouva Ei taisi kerrankin olla lomalla oikeaan aikaan, ja tein reippaasti työtä käskettyä. Hymy tuossa lopussa kertonee kaiken tarvittavan fiiliksistä :) No, siltä varalta, että suttuinen kuva hämää, niin ehkä vielä yksi: JEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!

****

Tänäänkin oltiin sänkkärillä, mutta tunnelma ei ollut ihan yhtä seesteinen. Jokaisen piti vuorollaan ottaa vähän ravia ja laukkaa. En ollut vielä ehtinyt kuin ravata puoli ympyrää, niin sain tällaista kyytiä: 






No ei ollut niin kamalaa sitten videolta katsottuna, mutta siinä hetkessä tuntui kyllä ihan kunnon pompuilta. Olisin myös voinut istua siellä satulassa ja käyttää vähän vatsalihaksia, niin ei välttis olis tuntunut niin hurjalta ;)

Onneksi oli taas mukana Mia, joka komensi ratsastamaan eteenpäin, ja kyllähän se D siitä asettui. Ja taas tuli myös aihetta olla itseeni tyytyväinen, kun ilman kenenkään ulkopuolisen painostusta otin laukkaa vielä toiseenkin suuntaan. Ei ehkä välttämättä olisi tehnyt mieli, mutta halusin lähteä pellolta tilanne kaikin puolin hanskassa – ja niin myös tein! Eihän tätä opi eikä rohkeus kasva muulla kuin yhdellä tavalla: tekemällä. 



*****

Kentälläkin on treenattu. Esimerkiksi sitä, miten se oikea käsi pysyisi paikallaan eikä aina seilaisi eteenpäin ja/tai sään yli. Piti ottaa kiinni jalustinhihnan hännästä, ja kyllä tuntui haasteelliselta ratsastaa. Meinattiin mennä päin estetolppia, kun en yhtäkkiä osannutkaan ohjata :)



Aika paljon on myös harjoiteltu vastalaukkaa. Sehän on ollut mulle aina aika vaikeaa, on tuntunut, että homma ei oo ollenkaan mun hanskassa, että kaahotetaan ihan holtittomasti tai että ihan just tippuu raviin. Nyt on harjoiteltu jopa vastalaukkoja ympyrällä niin, että aina joka toinen kerta piti nostaa myötä- ja joka toinen kerta vastalaukka.



Siihen nähden, miten meidät ongelmat ovat monta vuotta pyörineet lähinnä sen vasemman laukan löytymisen ympärillä, on aika yllättävää löytää itsensä tilanteesta, jossa vasemmassa kierroksessa ympyrällä ei yhtäkkiä nousekaan oikea laukka :)

Kaikkiaan vastalaukankin osalta on menty iiiiso harppaus eteenpäin, ja ajoittain vastalaukan ratsastaminen on jo tuntunut lähes yhtä mukavalta kuin myötälaukankin ratsastaminen. Ja ihan varmasti ollaan tultu todella pitkälle siitä kaahottamisfiiliksestä ja tunteesta, että laukka menisi rikki pienestä liikkeestä.



*****


Kaiken muun ylpeyden lisäksi olen myös todella ylpeä mun valmentajasta, joka on ihan itse kouluttanut estesukuisen hevosen siihen pisteeseen, että tänä kesänä pääsivät starttaamaan ensimmäisen Pyhän Yrjön ja viikko sitten tekivät molemmat ensimmäistä kertaa elämässään vaihtoja joka askeleella. En ymmärrä, miten se on edes mahdollista? Siis opettaa hevoselle jotain sellaista, mitä ei itsekään ole koskaan päässyt aiemmin kokeilemaan, mutta näköjään joillain meistä on vain riittävän vahva intuitio, että sen kanssa pääsee vaikka mihin!

Tässä vähän videota, kait tokalta kerralta. Ja klassisesti parhaat sarjat meni tietysti ennen kuin nauhoitus alkoi, mutta todistajia oli onneksi livenä paikalla runsaasti :) Go Mia ja Rampe!




*****

Valmentajalta tuli ukaasia, ettei saisi kirjoittaa mitään muuta kuin positiivista, mutta meinasin sitä kuitenkin vähän uhmata. On meidän taivaalla nimittäin yksi pilvikin: kenkiä on taas lähtenyt enemmän kuin jaksaisin laskea. Vai miltä kuulostaa se, että kaksi viikkoa kengityksen jälkeen (jihuu, sentään pääsi seppä kerran kengittämään ympäri asti), lähtee toinen etukenkä ja toisesta kaikki sisäpuolen naulat.

No sitten perjantaina tulee seppä ja joutuu laittamaan paikka-aineen molempien etusten sisäsyrjään, että on joku kohta, mihin naulata. Sunnuntaina (!) lähtee toinen etukenkä ja samalla meinaa lähteä tulppa sieltä surullistenkyyneltenkanavasta (onnellistenkyyneltenkanavahan on auki tuon tuostakin).

Seppäkin melkein itki, kun laittoi tiistaina uudet paikka-aineet. Painotti jälleen, että nyt ei kyllä saisi enää irrota...No mitä mä nyt sit voin tehdä, pidän peukkuja? Tilaan niitä superhyviä Cavallon bootseja vielä kolme lisää, että on sitten tarvittaessa jokaiseen jalkaan?

*****

Mut kun tuolle kenkäasialle en voi tehdä enempää kuin voitavani, niin olen päättänyt keskittää energiani näihin hehkutuksiin ja leijumiseen. Meillä oli nimittäin myös rataharjoitus eilen, eikä muuten mennyt huonosti! Mutta siitä teen oman postauksensa, jottei tämä veny ihan kohtuuttoman mittaiseksi.

Loppuun vielä yksi suloisuus:

Mini-Rianna muutti tallille. Durtsin mielestä se oli aluksi toooosi epäilyttävä.


21 kommenttia:

  1. Olipa ihanan positiivinen postaus ja paljon hyviä kuulumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura - kun valmentaja komentaa, on pakko ees yrittää ;)

      Poista
  2. Jes ! huippua. Ikava tuo kenka-asia. Olisiko kavioaines huonoa, oletko kokeillut biotiinia ? ainakin auttoi tuolla minun ruunallani joka jai elakkeelle, silla kun oli vahan huonot kaviot. Kengat pysyivat paljon paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toki Durtsi on syönyt biotiinia koko ajan, kun on mulla ollut, paitsi nyt viimeiset 5 kk, kun kokeilussa on ollut paljon kehuttu Formula4feet - pidän edelleen peukkuja, että se osoittautuu ihan ihmeaineeksi!

      Poista
  3. Kyllä nuo D:n pomput mun silmään näytti isoilta, mutta hyvin sait sen hanskaan ja jatkoit menoa. Nuo irtokenkäjutut ja rikkinäiset kaviot on kyllä ikäviä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne kyllä _tuntui_ niin isoilta, että sitten, kun katsoin videon, olin ensin ihan pettynyt, kun oli niin vaatimattomat ;)

      Kenkien suhteen on tylsää tietysti se, että menee aikaa ja rahaa kengittäjän käynteihin ihan liikaaa, mutta senkin vielä jotenkin kestäisi, ellei seppäkin alkaisi olla jo ihan huolissaan, että miten sinne kohta enää mitään kiinnittää :( Mut pidän nyt peukkuja, että jospa tää irtoamiskierre katkeais nyt tähän!

      Poista
  4. Mä oon NIIN ylpeä susta! Ihan mielettömän mahtavaa!

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus! Niin mukavaa seurata tätä teidän edistymistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Aivan ihana saada kannustavia ja myötäeläviä kommentteja myös myötämäessä :)

      Poista
  6. Huuuuiii, mikä pomppu, ihan mieletöntä että pysyit ja vaan jatkoit menoa, oon ihan superiloinen sun puolesta. Sänkkärilaukka on niin parasta (mitä voi tehdä housut jalassa, sanois yks valmentaja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no en olis ehkä jatkanut, jollei Mia olis ollut siinä pitämässä jöötä :) Tai eihän sitä koskaan tiiä, nyt kun oon ollut niin reipas muutenkin. Mä toivon, että ens kesänä oon jo tuolla fiiliksellä, että sänkkärilaukka on ihan parasta, ja uskallan päästää Durtsin vähän laukkaamaankin - se olis niin ihanaa!

      Poista
  7. Mukava lukea kuulumisianne! Olet kyllä yhdessä asiassa mm meikäläistä rohkeampi - vaikka oon aina lähtenyt mielelläni ja pelotta maastoon, pitkin ohjin en uskalla mennä askeltakaan :( mutta tämä on lähinnä kantapään (tai itse asiassa takaraivon ja takapuolen) kautta opittu pakko. Irtokengät on kyllä masentavia - olikos niin että Durtsi tarhaa yksin? Mun sankari paimensi kesällä laitumella laumaansa niin pontevasti, eli kulki perskärpäsenä muiden perässä ja asetteli niitä haluamiinsa paikkoihin, että pariltakin kaverilta irtoili takakenkiä kun "joku" oli astunut kannoille. Herralta itseltään sen sijaan katosi etukenkiä ;) jossain vaiheessa hoksattiin miten niitä kenkiä jää peltoon koko ajan koko porukalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla sinusta! Blogissasi on ollut kovin hiljaista, toivottavasti teillä on kaikki hyvin? :)

      Mä oon Durtsin kanssa oppinut sen, että varmin tapa saada D puhisemaan ja steppaamaan, on lyhentää ohjat :)

      Joo, oikein muistit, että Durtsi tarhaa yksin elin kenkien irtoamista ei pystytä nyt sälyttämään kenenkään muun niskoille :) Durtsihan ei tavallaan tartte perskärpästä astumaan kannoilleen, kun se on niin kamalan kapea, että astuu itse ihan tehokkaasti omien etustensa sisäsyrjille. Bootsit jeesaa vähän, mutta niistä tulee hankaumia ja niihin sit taas riviä, että jei.

      Ihanaa, että sun D on päässyt porukassa laiduntaa - vaikka siinä nyt sitten kenkä tai pari onkin sivutuotteena jäänyt peltoon :)

      Poista
    2. Blogin hiljaiseloon taitaa olla syynä enimmäkseen ajanpuute, kun elämään on tullut hurmaavan hevosherran lisäksi myös hurmaava ihmisherra ;) Ison Deen kanssa kaikki sujuu, joten ei ole mitään, mistä purnata, kuten Unkarin aikoina kun tuli jatkuvasti uutta kummasteltavaa sikäläisestä hevosenpidosta... Kisataan semi-aktiivisesti sekä koulua että esteitä ja huomenna päätetään kausi esteillä :)

      Poista
  8. Onnittelut, olet edistynyt hurjasti ja rohkeutta tullut sinulle lisää. Vielä taidan haastaa sinut sänkkärille painattelemaan lujaa ja kuvaamaan sen. Minullekin on ollut melkoinen rimanylitys sänkkärillä painattelu, vaikka muutoin maastossa tykkäänkin mennä vauhdikkaasti.

    Ja oma blogipaasto päättyi ja tarinamme alkaa uudessa osoitteessa: http://tahtivarma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi ja kiitos myös haasteesta :) Nyt on pakko todeta, että vielä ei rohkeus riitä täysillä menemiseen, toivottavasti jo ensi kesänä.

      Kiva, että päästään taas lukemaan sinunkin kuulumisiasi :)

      Poista
  9. Mahtavan näköistä menoa sänkkärillä - Durtsikin selkeästi tykkäsi ;) Hienosti sait homman takaisin haltuun!

    Irtokengät on niin ärsyttäviä - meillä tippui Torstenin kengityksen jälkeen kahten iikon sisään kolme kertaa sama etukenkä ... Onneksi aina siististi ilman lohkeiluja, mutta silti! Ja onneksi nyt on taas pysynyt kenkä jalassa.

    Suloinen pieni poni - jotka ovat kyllä yllättävän usein hevosenten mielestä vähän jännittäviä! Torsten tuijottaa shetlanninponeja aina silmät varren päässä - mutta toisaalta, T onkin joskus saanut oikein huolella turpiin eräältä shettisorilta ...

    Kommentoin tähän myös tuosta megavaikeasta rataharjoitusradastanne; hienosti meni!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jilla!

      Toivon, että pian koittaa sellainenkin päivä, että osataan Durtsin kanssa iloita yhdessä :)

      Uuh, noi irtokengät! Kiva jos Torstenilla on nyt pysyneet kengät paremmin. Durtisilta on edelleen irronnut vähintään kenkä viikossa :(

      Miten T on voinut ottaa turpiinsa shettikseltä? :D On ne suloisia, mutta monesti kyllä tosi tulisiakin. D on nyt tottunut tuohon miniin eikä enää jäykisty kauhusta :)

      Poista