Taas paukkuu

Alkuun varoitus: Jos olet kyllästynyt lukemaan leijumista, kannattaa oikeastaan skipata tämä postaus ihan kokonaan :)

Niin olen ollut ylpeä itsestäni ja edistymisestäni, että henkselit ovat paukkuneet oikein urakalla. Kehitystä on tapahtunut sekä teknisellä että henkisellä puolella. Ja vaikka ensimmäinenkin on tärkeää, niin jälkimmäinen se vasta tärkeää ja merkityksellistä onkin! Oon ollut oikein reipas ratsastaja!

Maastossa oon käynyt usein ja erilaisilla kokoonpanoilla. Erityisistä rohkeuden puuskista mainittakoon reissu, jolla kaverin heppaa vähän jännitti pariinkin otteeseen, mutta onnistuin siitä huolimatta pysymään itse rentona ja luottavaisena siihen, että D kyllä käyttäytyy. Ohjat pysyivät pitkinä ihan koko taipaleen ajan.

Tuolla reissulla vastaan tuli myös ravihevo kärreineen. Väistettiin kyllä vähän sivuun, mutta tuskin olisi tarvinnut, niin rentona pysyi molemmat hepat. Sitä paitsi ohjastaja oli todella mukava mies, joka ohitti meidät asiallisesti käynnissä ja vielä mukavia jutellen.

Myös sänkkärillä on käyty kävelemässä ja nauttimassa useampaan otteeseen.

Eikä ihan pelkästään kävelemässä vaan jopa:




Tuo tuossa videolla on siis elämäni toinen laukkapätkä sänkkärillä. Ensimmäinen tapahtui noin 45 sekuntia ennen tuon videon alkua ja oli ihan yhtä rauhallinen. Mian piti kyllä tuohon kokeiluun usuttaa, mutta Rouva Ei taisi kerrankin olla lomalla oikeaan aikaan, ja tein reippaasti työtä käskettyä. Hymy tuossa lopussa kertonee kaiken tarvittavan fiiliksistä :) No, siltä varalta, että suttuinen kuva hämää, niin ehkä vielä yksi: JEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!

****

Tänäänkin oltiin sänkkärillä, mutta tunnelma ei ollut ihan yhtä seesteinen. Jokaisen piti vuorollaan ottaa vähän ravia ja laukkaa. En ollut vielä ehtinyt kuin ravata puoli ympyrää, niin sain tällaista kyytiä: 






No ei ollut niin kamalaa sitten videolta katsottuna, mutta siinä hetkessä tuntui kyllä ihan kunnon pompuilta. Olisin myös voinut istua siellä satulassa ja käyttää vähän vatsalihaksia, niin ei välttis olis tuntunut niin hurjalta ;)

Onneksi oli taas mukana Mia, joka komensi ratsastamaan eteenpäin, ja kyllähän se D siitä asettui. Ja taas tuli myös aihetta olla itseeni tyytyväinen, kun ilman kenenkään ulkopuolisen painostusta otin laukkaa vielä toiseenkin suuntaan. Ei ehkä välttämättä olisi tehnyt mieli, mutta halusin lähteä pellolta tilanne kaikin puolin hanskassa – ja niin myös tein! Eihän tätä opi eikä rohkeus kasva muulla kuin yhdellä tavalla: tekemällä. 



*****

Kentälläkin on treenattu. Esimerkiksi sitä, miten se oikea käsi pysyisi paikallaan eikä aina seilaisi eteenpäin ja/tai sään yli. Piti ottaa kiinni jalustinhihnan hännästä, ja kyllä tuntui haasteelliselta ratsastaa. Meinattiin mennä päin estetolppia, kun en yhtäkkiä osannutkaan ohjata :)



Aika paljon on myös harjoiteltu vastalaukkaa. Sehän on ollut mulle aina aika vaikeaa, on tuntunut, että homma ei oo ollenkaan mun hanskassa, että kaahotetaan ihan holtittomasti tai että ihan just tippuu raviin. Nyt on harjoiteltu jopa vastalaukkoja ympyrällä niin, että aina joka toinen kerta piti nostaa myötä- ja joka toinen kerta vastalaukka.



Siihen nähden, miten meidät ongelmat ovat monta vuotta pyörineet lähinnä sen vasemman laukan löytymisen ympärillä, on aika yllättävää löytää itsensä tilanteesta, jossa vasemmassa kierroksessa ympyrällä ei yhtäkkiä nousekaan oikea laukka :)

Kaikkiaan vastalaukankin osalta on menty iiiiso harppaus eteenpäin, ja ajoittain vastalaukan ratsastaminen on jo tuntunut lähes yhtä mukavalta kuin myötälaukankin ratsastaminen. Ja ihan varmasti ollaan tultu todella pitkälle siitä kaahottamisfiiliksestä ja tunteesta, että laukka menisi rikki pienestä liikkeestä.



*****


Kaiken muun ylpeyden lisäksi olen myös todella ylpeä mun valmentajasta, joka on ihan itse kouluttanut estesukuisen hevosen siihen pisteeseen, että tänä kesänä pääsivät starttaamaan ensimmäisen Pyhän Yrjön ja viikko sitten tekivät molemmat ensimmäistä kertaa elämässään vaihtoja joka askeleella. En ymmärrä, miten se on edes mahdollista? Siis opettaa hevoselle jotain sellaista, mitä ei itsekään ole koskaan päässyt aiemmin kokeilemaan, mutta näköjään joillain meistä on vain riittävän vahva intuitio, että sen kanssa pääsee vaikka mihin!

Tässä vähän videota, kait tokalta kerralta. Ja klassisesti parhaat sarjat meni tietysti ennen kuin nauhoitus alkoi, mutta todistajia oli onneksi livenä paikalla runsaasti :) Go Mia ja Rampe!




*****

Valmentajalta tuli ukaasia, ettei saisi kirjoittaa mitään muuta kuin positiivista, mutta meinasin sitä kuitenkin vähän uhmata. On meidän taivaalla nimittäin yksi pilvikin: kenkiä on taas lähtenyt enemmän kuin jaksaisin laskea. Vai miltä kuulostaa se, että kaksi viikkoa kengityksen jälkeen (jihuu, sentään pääsi seppä kerran kengittämään ympäri asti), lähtee toinen etukenkä ja toisesta kaikki sisäpuolen naulat.

No sitten perjantaina tulee seppä ja joutuu laittamaan paikka-aineen molempien etusten sisäsyrjään, että on joku kohta, mihin naulata. Sunnuntaina (!) lähtee toinen etukenkä ja samalla meinaa lähteä tulppa sieltä surullistenkyyneltenkanavasta (onnellistenkyyneltenkanavahan on auki tuon tuostakin).

Seppäkin melkein itki, kun laittoi tiistaina uudet paikka-aineet. Painotti jälleen, että nyt ei kyllä saisi enää irrota...No mitä mä nyt sit voin tehdä, pidän peukkuja? Tilaan niitä superhyviä Cavallon bootseja vielä kolme lisää, että on sitten tarvittaessa jokaiseen jalkaan?

*****

Mut kun tuolle kenkäasialle en voi tehdä enempää kuin voitavani, niin olen päättänyt keskittää energiani näihin hehkutuksiin ja leijumiseen. Meillä oli nimittäin myös rataharjoitus eilen, eikä muuten mennyt huonosti! Mutta siitä teen oman postauksensa, jottei tämä veny ihan kohtuuttoman mittaiseksi.

Loppuun vielä yksi suloisuus:

Mini-Rianna muutti tallille. Durtsin mielestä se oli aluksi toooosi epäilyttävä.

Kuinka monta kertaa voi rakastua samaan mieheen?

On se vaan niin suloinen se minun heppani, että usein kun sitä katsoo meinaa ihan sydän pakahtua ja silmät menee sillain idioottimaisesti sirriin. Mut ei mua haittaa, idiootilta näyttäminen on pieni hinta isosta onnesta :)

Paitsi suloinen, Durando on edelleen ollut myös oikein kiva ratsastaa. Sopivasti eteenpäin menevä ja hyväntuulinen.

Käynti on edelleen askellajeista vaikein, mutta kyllä siinäkin voi sentään jo nykyään yrittää jotain tehtäviä tehdä ilman, että energia hiipuu totaalisesti. Ravissa ja laukassa virtaa on enemmän (ajoittain jopa tällaisen vässykän mielestä vähän turhan paljon), ja jokaiseen ratsastuskertaan mahtuu niitä hetkiä, jolloin silmät on taas idioottisirrissä ja silmäkulmissa kimmeltää.

Voin vilpittömästi sanoa, että viimeisen parin kolmen kuukauden aikana hevostelu on tuntunut kaikin tavoin pelkästään mukavalta. (Joulukuun kirjoittelutauko johtui siitä, että käytiin viimein kesälomareissussa - ei siis tällä kertaa mistään pohtimista vaativista suurista kysymyksistä :)).

Tänään Durtsi raspattiin ja rokotettiin, joten ainakin huominen on lepopäivä. Siitä sitten pikkuhiljaa palaillaan toivottavasti normaaliin päiväjärjestykseen.

Muutamissa suosikkiblogeissani on listattu tavoitteita tulevalle vuodelle. Minulla on hevosteluun liittyviä isoja tavoitteita tasan kaksi. Tässä ne ovat tärkeysjärjestyksessä:

1. Pysyä tiukasti tällä hyväntuulisen harrastamisen polulla. 

 Tämä ei tarkoita, etteikö hepan pitäisi tehdä oikeasti hommia vaan päinvastoin sitä, että mun on muistettava johdonmukaisuus aina ja kaikessa, jotta itsestäänselvistä asioista ei tarvitse riidellä. Ja yhtä paljon tämä tarkoittaa sitä, että mun on pidettävä kirkkaana mielessäni se, miksi tämä on minulle rakas harrastus ja oltava uskollinen omille arvoilleni – aina.

2. Lähteä viimeistään kesällä ihan oikeasti maastoon.

Tällä hetkellä pohjaa maastoilulle rakentaa Erikeeper-Ella, jota ei pienet hötkyilyt ja pukittelut paljon hetkauta. Elättelen toiveita, että kun maastoiluista tulee Durtsille arkisempaa, ei sen tartte enää hötkyillä niin paljon. Varmuuden vuoksi taidan kuitenkin odotella vuoroani laidunkauteen, sellaisen sopivan laiskanpulskean ratsun toivossa :) ...ellei sitten joku mielenhäiriö iske jo aiemmin.

Erilaisia pienempiä tavoitteita voisi listata vaikka kuinka, mutta jotta itselläni pysyy kirkkaana mielessä se, mikä on olennaista, tyydyn nyt kirjaamaan virallisiksi ainoastaan nämä kaksi. Minut saa laittaa jalkapuuhun Veikkolan torille, jos en näistä tavoitteista pyri kaikin keinoin pitämään kiinni.

On aika mahtista...

...että

• just mun heppa on Maailman Söpöin ja välillä me nuuskutetaan toistemme sieraimia tosi pitkään (hepo ehkä miettii, että minkä ihmeen eukon elämä on sen tielle viskannut ;)).
• mun hevo kääntyy. Mihin mä haluun ja kun mä haluun.
• en muista, milloin viimeksi olis ollut sellainen ratsastuskerta, ettei olisi tullut edes niitä muutamaa huippuaskelta. Ja mulle riittäis, vaikkei niitä tulis kuin kerran viikossa, joten mua on nyt kertakaikkiaan hemmoteltu!

Yhden jutun haluaisin jakaa

Täällä vähän tiirailen kengänkärkiäni ja vaihtelen painoa jalalta toiselle, heijailen ja kurkkailen kulmien alta.

Vähän ujostuttaa, mutta silti tekee mieli kertoa ja itselle muistiinmerkitä tämä tärkeä asia:tänään tunnilla sain kehuja. Enkä nimittäin mistään pikkujutusta vaan täpäkästä asenteesta, jonka jollain ihmeen taikatempulla loihdin esille ihan omatoimisesti heti tunnin aluksi. En tiedä, mistä Hän tuli, mutta Hän on varsin lämpimästi tervetullut toistekin.

Asenteesta tietysti seurasi se, että Durtsi liikkui heti alusta lähtien reippaasti, ja itse sain hymyillä jo verkkaravien aikana. Saatiin aikaiseksi jopa melko nätti nelikaarinen kiemura, jollaista en ole tainnut kovin montaa kertaa ratsastaa.

Laukassa tehtiin samaa kasia kuin edelliselläkin tunnilla. Ero omassa ratsastuksessa oli perjantain tuntiin verrattuna iso: nyt onnistuin keskittymään muuhunkin kuin vain seuraavan laukannoston murehtimiseen. Ratsastin parempaa laukkaa ja keskityin siirtymisiin – ja se palkittiin.

Tosin... vasemman laukan esille kaivamisen kanssa on edelleen vaihtelevasti ongelmia. Tässä tehtävässä haaste kilpistyy siihen, että kun yrittää oikean laukan jälkeen suoristaa kaulaa – puhumattakaan siitä, että saisi edes pientä asetusta vasemmalle –, nostaa D laukan jo sillä hetkellä, kun tuntee edes pienen liikkeen sisäohjassa. Ja se laukka on silloin lähes järjestään oikea eli väärä.

Toisaalta, joskus nousee oikea laukka, vaikka D tuntuisi olevan kaikin puolin kropastaan ihan optimaalisessa asennossa vasempaa laukkaa ajatellen – ja välillä nousee vasen, vaikka palaset eivät ole sinnepäinkään paikoillaan...että yritä siinä sitten analysoida, mistä mikäkin johtuu. Ehkä pitäiskin vähemmän analysoida ja yrittää vaan entistä vahvemmin itse ajatella sitä vasenta laukkaa ja sitä, miltä siihen ponnistaminen tuntuu.

Vaikka laukat vasemmalle eivät ihan täydellisesti onnistuneetkaan, oli Durtsi laukkatehtävän jälkeen kuitenkin ihan superkiva! Mentiin niin ihanaa, energistä mutta tasapainoista ravia (ja kuulemma hyvässä muodossa) - sain taas nauraa ja kyynelehtiä yhtäaikaa.

Sitten tokat välikäynnit, joiden aikana päätettiin lopettaa taas hyvän sään aikaan. Ja se jos mikä palkitsee paitsi hevosen, myös ratsastajan. D lähti raviin ensimmäisestä, pienestä pyynnöstä tosi innokkaasti eikä ilo ainakaan yhtään laantunut, kun se huomasi mun keventävän :) Muutamat kierrokset ilmavaa, rentoa ravia molempiin suuntiin. Sitten loppukäynnit talutellen ja vähän temppuja maasta käsin. I-ha-naa!!!

P.S. Maastoilun sarallakin yritetään edistyä. Toissaviikonloppuna oltiin maastossa niin, että Durtsin vuokraaja meni Durtsilla ja itse sain lainata tallikaverin heppaa. Oli ihana päivä ja ihana maastoreissu, mutta olin varsin kiitollinen, etten ollut oman höyrypääni selässä – kaivannee vielä hieman totuttelua ;D

Jotain ihan muuta

Heti kärkeen rohkea lupaus: tänään en valita. Haastan itseni kirjoittamaan yhden postauksen, joka ei sisällä mitään nurkumista, valitusta, voivottelua eikä tuskailua, edes rivien välissä.

Tässä tulee lista sekalaisista heppailun huippuhetkistä, hyvistä fiiliksistä, edistysaskelista viime kuukausilta.

• Durandon Adequan-kuurin seitsemästä injektiosta, hoidin itse viimeiset viisi. Siis ihan yksinäni, ilman että edes kukaan oli paikalla neuvomassa. Olin ja olen hurjan ylpeä itsestäni!
• Tänään ja eilen ratsastin yksinäni hyvällä fiiliksellä. Oli ihanaa, kun sai kehua heppaa oikein urakalla. Ratsastuksen jälkeen tehtiin vähän maastakäsin juttuja ja D vaikutti iloiselta ja tyytyväiseltä. Sellaiselta, että sillä oli kivaa mun kanssa.
• Kääntyminen vasemmalle on alkanut sujua huomattavasti paremmin.
• Olen muistanut hoitaa Durtsin riviä päivittäin ja se on jo melkein kadonnut. Luulen myös keksineeni aiheuttajan ja eliminoineeni sen.
• Olen onnistuneesti komentanut Durtsia ilman että minun on tarvinnut korottaa ääntäni tai koskea.
• Olen onnistunut paremmin keskittymään hevoseen ja hyvään fiilikseen kuin uhkakuvien miettimiseen. Esimerkiksi tuulisillakin keleillä ollaan kävelty hyvin seesteisessä tunnelmassa maneesiin.
• Tänään mietin, että pitäisi taas joku päivä pakata hevo autoon ja mennä ratsastamaan jonnekin kotiympyröiden ulkopuolelle - aika rohkea ajatus!
• D hörisee joka päivä, kun kävelen tarhaan sitä hakemaan.

Ja vielä lopuksi selvyyden vuoksi lisättävä, ettei näistä asioista suurin osa ole mitenkään ainutkertaisia, muta ne ovat niitä, jotka tällä hetkellä ovat pinnalla siellä myönteisellä puolella. Ja siihen halusin nyt vaihteeksi keskittyä. 

Henkistä edistystä, mutta muuten luokaton esitys

Hellurei kuulkaas, niin sitä vaan ihan reippain mielin kiipesin satulaan tänään =) Voin ihan rehellisesti sanoa, että ei pelottanut yhtään enempää kuin edellisenäkään päivänä, joskaan en ehkä tuntenut ihan yhtä voimallista riemuakaan. Mutta ei siis pelkoa - ja se on minusta aika hemmetin suuri edistysaskel! Olen ylpeä itsestäsi!

Tunnilla suoriutuminen muuten ei juuri antanut aihetta ylpeyteen. Aloitettiin käynti-pysähdys-harjoituksilla, jotka eivät todellakaan menneet sinnepäinkään. Sähläys ja epävarmuus kasvoivat yritys yritykseltä ja lopulta vaan hävetti enkä edes itse uskonut voivani onnistua missään. Durando varmasti aisti paskan fiilikseni ja paineli menemään turpa maassa melkein koko tunnin. Ja se taas ei millään tavalla parantanut omaa fiilistäni.

Tähän ristiriitaiseen päivään mahtui siis suuren suuri ilon ja ylpeyden aihe ja fiilismielessä ehkä paskin suoriutuminen piiiiiiitkään aikaan.

Halusin loppuun jotain positiivista, joten hämärtyvää iltaa uhmaten suuntasin pellolle ja kapusin selkään. Siinä lämpöisen viltin päällä istuessa pimenevällä pellolla hevosen liikkeet tuntuivat rauhoittavilta. Durde oli levollisen oloinen, vaikka kotiinpäin tullessa kävikin välillä vähän viima. Eikä mua pelottanut. Tallin piha-alueelle palattuamme tosin jalkauduin nopeasti, kun hepat tarhoissa spurttailivat vähän – uhkarohkea mä en sentään ole ;)

Parasta pitkään aikaan

Huolimatta siitä, että maneesissa oli muitakin, oli tämän päivän ratsastus paras todella pitkään aikaan. Fiilis on katossa!

Olin päättänyt, että tänään mua ei vedätetä. Että eteenpäin mennään oli mikä hyvänsä.

Alku oli pikkuisen tahmeaa ja pari kierrosta piti vähän puskea, mutta sitten löytyi Durden oma moottori. Siitä eteenpäin sainkin sitten nauttia ratsastuksesta. Durando oli reipas ja kuuliainen. Välillä meinasi vähän yrittää liirailua, mutta uskoi korjausta melko nopeasti. Pohkeenväistöt oikealle eivät ravissa oikein onnistuneet, mutta mentiin sitten käynnissä, että tuli kuitenkin kunnollisia väistöaskelia.

Tein paljon nopeita ravi-käynti-ravi-siirtymiä ja oli ihana huomata, miten aina pienempi ja pienempi pohje riitti raviin siirtymiseen. Itse asiassa loppua kohden alkoi olla enemmän tekemistä käyntiin siirtymisissä – ja se on kyllä mulla Durden kanssa vähän harvinaisempi tilanne.

Fiilis oli niin hyvä, että päätin kokeilla laukkaakin. Nostot onnistuivat tosi hyvin. Kerran D rikkoi oikeassa kierroksessa raville ja meni hetki, että sain laukan takaisin. Itse asiassa jouduin ottamaan noston uudelleen käynnin kautta, mutta mielestäni kuitenkin selvisin tilanteesta jossain määrin voittajana, ja olin supertyytyväinen itseeni, etten luovuttanut, kun ensimmäinen korjausyritys ei toiminut.

Eteen-alas-ravi suuntautui tänään turhan vähän taakse ja muutenkin sain aika taajaan muistuttaa ohjille painamisesta ja luotiviivan takana roikkumisesta. Mutta kokonaisuudessaan – ja ennen kaikkea fiiliksen puolesta – en muista, milloin viimeksi olisi ollut näin hyvä ratsastuskerta.

Valokuvia ei tältä päivältä ole, kun kaikki filmi meni myönteisiin mielikuviin :)