Tyhjän päälle

Jännittää! Olen viimeisiä viikkoja nykyisen työnantajani palveluksessa, jossa olen ollut liki 12 vuotta. Useassa eri tehtävässä tosin, mutta silti samassa työyhteisössä piiiiitkään; yli kolmanneksen koko elämästäni ja 80 prosenttia työvuosistani. Irrottautuminen on vaikeaa. Yhtään helpommaksi tilannetta ei tee se, että olen aloittamassa jotain sellaista, johon minun ei koskaan pitänyt ryhtyä. Minusta tulee yrittäjä.

Itse asiassa olin nuoruudessa ja vielä varhaisaikuisenakin niin yrittäjyysvastainen, että se oli suunnilleen ainoa ammatti, jossa en itseäni missään nimessä voinut kuvitella. Ja painokkaasti korostin viestiäni vielä sanomalla, etten suostuisi edes elämään yrittäjän kanssa. No, mies on ollut yrittäjänä nyt reilut viisi vuotta ja juuri tälläkin hetkellä minun pitäisi kyhätä kokoon omaa liiketoimintasuunnitelmaa. Joku on tainnut sanoa, että juuri ne ei koskaan -asiat  toteutuvat varmimmin. Jos nyt siis sanon, etten koskaan saa liiketoimintasuunnitelmaa valmiiksi, voinko olla varma, että se valmistuu ajoissa ensi torstaiksi?

Jos yrittämisen polulla käy hyvin, kuulette siitä varmasti vielä jossain vaiheessa jotain. Jos taas epäonnistun, vaikenen koko yrityksen olemattomiin, kuten kävi taannoin erään puolimaratonprojektinkin =)

Sateenkaarisillalle

Tosca IV 16.6.1989-7.9.2010

Tosca oli ensimmäinen hevonen, jonka sain yksin hakea laitumelta. Ensimmäinen kerta jännitti valtavasti, ja jouduin talliin päästyämme varmistamaan, että olinhan tuonut mukani oikean hevosen. Sen jälkeen sujui paremmin, vaikka välillä Tosca tosiaan pisti hakemaan itsensä mutaisen tarhan äärimmäisestä päädystä. Mutta toisinaan ihana rouva tuli kutsusta portille ja täytti sydämeni lapsellisella ilolla, sai minut tuntemaan itseni erityiseksi.

Kärsivällinen, lempeä, viisas, taitava ja kaunis.  

Until one has loved an animal, 

a part of one´s soul remains unawakened. 

Anatole France

Tavoitteellisesti talvikaudelle

The Puu

Yksi talvikauden tavoitteista voisi tietysti olla se, ettei kroppa enää keväällä näyttäisi samalta kuin tänään metsässä hämmästelemäni puu (kuvassa).

Mutta varsinaisesti tässä postauksessa oli tarkoitus puhua ratsastukseen liittyvistä tavoitteista, joista puhuttiin tänään tunnin lopuksi. Jokainen asetti itselleen jonkin tavoitteen, johon erityisesti keskittyy. Minun piti tietysti ahneena ja päätöksiin kykenemättömänä hamstrata itselleni kaksi:

1. Fyysinen tavoite: lonkkien vetreyttäminen ja sitä kautta parempi istunta.

2. Mentaalinen tavoite: vähemmän löperyyttä ja enemmän keskittymistä.

Jos näissä molemmissa edistyy edes jonkin verran, niin keväällä olen jo paljon parempi ratsastaja, ja siis hepoille mukavampi ja reilumpi kaveri. Mutta ilmaiseksihan noista ei tule kumpikaan, joten töitä pitää tehdä.

Tänään tunnilla menin Retulla. Alkuverkat sujuivat kivasti ja varsinaisiin tehtäviin lähdin positiivisin odotuksin. Tehtiin jyrkkää loivaa kaarevaa eli niin, että kaari ulottui jotakuinkin halkaisijalle asti. Tavoitteena tietysti taivuttaa (se on nyt tosiaan tainnut tulla jäädäkseen :), ks Taipuu, taipuu). Hetken päästä lisättiin kuvioon vielä voltit kaarien keskelle.

No, ei ollut helppoa. Homma meni niin, että jos liikuttiin, ei taivuttu ja jos taivuttiin, ei liikuttu. Tähän liikkumattomuuteen yritin sitten vielä oivaltavasti vaikuttaa nytkyttämällä itseäni satulassa - sehän se on se eteenpäinvievä avu, jota jo alkeiskurssista lähtien on opeteltu. Nyt se ei kuitenkaan jostain syystä toiminut. En ymmärrä, miten voi olla niin vaikeaa yrittää miettiä useampaa asiaa samanaikaisesti? Alan tuntea yllättävää sympatiaa miestäni kohtaan ;)

Seuraavaksi jatkettiin kaaria ravissa, jollon vauhti ei hyytynyt, mutta en kyllä päässyt taivutuksillakaan loistamaan. Joskin kyllä sinne taisi muutamia hyviäkin hetkiä mahtua joukkoon. Sitten jätettiin toiselta pitkältä sivulta kaari pois ja otettiin sinne laukka. Laukat nousivat sujuvasti ja hieman pyytämällä niihin löytyi vähän ponnekkuuttakin. Tässä vaiheessa oli kiva fiilis.

Viimeisenä tehtävänä mentiin uraa pitkin niin, että aina pitkällä sivulla otettiin laukkaa, siirryttiin vielä pitkän sivun puolella raviin ja ratsastettiin hyvä kulma ja taas seuraavalle pitkälle sivulle laukka. Yksinkertaisen kuuloinen tehtävä, mutta tässä vaiheessa paketti hajosi ja Retu päätti, että yhteenkään kulmaan ei enää mennä.

Naputin pohkeella, yritin ohjeella ja siirtelin painoani holtittomasti puolelta toiselle,  mutta en kertakaikkiaan (tai ehkä juuri siksi) löytänyt tapaa saada Retua takaisin toivotulle reitille. Tämän seurauksena tietysti myös suurin osa laukoista oli vääriä, kun paino oli missä sattuu ja keskittyminen meni siihen, että saisi ratsun edes suunnilleen jonnekin uran tuntumaan. Olin taas liian hidas ja jäin puristamaan pohkeella sen sijaan, että olisin ollut nopea ja terävä. Raippakin oli kädessä, mutta enpä sitäkään älynnyt käyttää. Plörinäksi meni.

Sitten yllättäen loppuraveissa Retu oli taas aivan ihana. Meni nätisti kulmiin ja toimi muutenkin kuin unelma. Harmi, että tuohon väliin osui tuommoinen ylikuumeneminen ja harmi, etten osannut toimia siinä yhtään paremmin. Siitä huolimatta jälleen erittäin kiva tunti! (Onko muunlaisia?)

Seuraavan tunnin ratsukot ihanassa ilta-auringossa.

*****

Sain palautetta aiemmasta postauksesta, jossa kirjoitin näin:

Sain jo alkulämmittelyravien aikana käskyn tehdä tunnin raviharjoitukset ilman jalustimia. Kovasti kun olisi tämän tädin istunnassa korjaamista. Opettaja kuvasi sitä niin, että minä istun enemmänkin hevosen yläpuolella kuin sen selässä.

Oikeasti opettajan kuvaus oli tietysti se, että minä istun enemmän hevosen selässä kuin sen ympärillä. Tuo selässä ja yläpuolellahan on sama asia. Tämän ilmauksen kyllä aikoinaan ymmärsin oikein, mutta sen kirjalliseen muottoon saattaminen olikin sitten ontunut pahemman kerran. Joka tapauksessa tuosta päällä istumisesta pyrin siis pois ja yksi tärkeä askel sillä tiellä on jo alussa tavoitteisiin listattu lonkkien vetreyttäminen.

Tuoksuja

Virolainen on ajanut oravan puuhun.

Metsässä tuoksuu syksy. Vaikken muuten olekaan syksyihminen, niin syksyinen metsä on kyllä ihana. Ja Leevikin tykkää. Yllä oleva kuva on otettu muutama minuutti sen jälkeen, kun Suuri Metsästäjä oli ajanut oravan puuhun. Kai se yrittää tuossa tuijotuksellaan varmistaa, että kurre pysyykin pakopaikassaan.

Perjantaina tallin eteisessä nuuskutin tallin tuoksua. Tuntui, että edellisestä kerrasta oli liian pitkä aika, vaikka olinkin siis ollut tiistaina tunnilla. Tallin eteinen on ihana paikka; siinä on sellainen näkymätön narikka, johon on pakko jättää kaikki huolet, murheet ja stressi.

Tunti Sissin kanssa alkoi huonosti. Tamma oli niin rauhaton, että ensimmäistä kertaa koko valtavan pitkän ratsastusurani aikana en päässyt omin avuin selkään. Harmitti ja vähän hävettikin, etten saanut Sissiä pidettyä paikoillaan ja pelkäsin, että alun huono fiilis pilaa koko tunnin.

Onneksi pelkoni oli turha. Verkkailuissa oli vielä vähän semmoista epävarmuutta ja opettaja kommentoikin, että näytin kovin tasapainottomalta. (Jäin miettimään, että tarkoittaakohan tuo kommentti sitä, että edes joskus onnistun näyttämään tasapainoiselta? :))

Tunnin aiheena oli keskivartalon ja ennen kaikkea syvien vatsalihasten hallinta. Harjoiteltiin pysähdyksiä ja peruutuksia ja lopulta laukannostoa suoraan peruutuksesta. Olin tosi tyytyväinen suoritukseeni, vaikka tottakai parantamisen varaakin jäi.

Pysähdykset onnistuivat hyvin, osa pelkällä istunnalla. Peruutukset sujuivat myös, joskin muutaman kerran Sissi oli lähdössä eteenpäin jo kahden peruutusaskeleen jälkeen, vaikka oma ajatukseni oli peruuttaa aina vähintään neljä askelta. Vain yhden kerran peruutuksessa unohdin omat vatsalihakseni ja kaaduin vähän etunojaan.

Laukannostot peruutuksesta onnistuivat joka kerta, joskin ainoastaan kaksi oli sellaisia, joissa itse olin ensimmäisestä askeleesta lähtien mukana. Pitäisi vielä enemmän keskittyä tuntemaan hevosen liikettä eikä keskittyä niin paljon itseensä.

Loppuraveissa Sissi meni tosi kivasti eikä minkäänlaista kaahotusta ollut ilmassa. Kiva tunti alun hapuilun jälkeen!

*****

Lauantain tunnille sain pitkästä aikaa Helmin. Tallin vanhimmalla rouvalla on ikää jo kunnioitettavat 18-vuotta, mutta vanhus ei Helmi ei todellakaan ole! Tamma oli oikein pirteä ja enimmäkseen ihan vauhdikas. Taivutusten aikana vauhti meinasi välillä hyytyä, mutta kyllähän se vertyminen kestää nuoremmillakin.

Tehtiin alkulämmittelyiksi kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä ja sitten ravissa, niin että uralla otettiin laukkaa. Helmiä oli tosi vaikea saada taipumaan, mutta sitkeä yritys (ja venyttely) palkittiin ja lopputunnista Helmi taipui jo paremmin. En edelleenkään ole kovin kaksinen taivuttelija :)

Varsinaisessa tehtävässä jatkettiin taivutteluja tekemällä ravissa toiseen päätyyn iso ympyrä, jonka sisälle tehtiin vielä ravivoltti. Ympyrän jälkeen palattiin uralle ja nostettiin laukka pitkän sivun keskeltä ja tehtiin toiseen päättyyn laukkaympyrä.

Oikeaan kierrokseen tehtävä sujui hyvin, mutta vasempaan kierrokseen myötälaukan löytäminen oli haasteellista. Lisäksi vasemmassa kierroksessa Helmi karkasi suoraan kahdesti siinä kohden, kun olisi pitänyt kääntyä laukkaympyrälle. Molemmilla kerroilla syy oli ilmeinen: keskityin selittämään jotain muuta. Mitään ogelmaa ei ollut niillä kerroilla,  kun keskityin ratsastamaan ja suunnittelin ympyrälle kääntymisen hyvissä ajoin. Toistan usean kuukauden takaisin havaintoni siitä, että olennaista on ehtiä itse valmistautua siihen, mitä on tekemässä. Jos ei siinä onnistu, on aika kohtuutonta vaatia kummoistakaan suoritusta hevoselta.

Tunnin jälkeen talutettiin tammat laitumelle. Ihana oli katsoa, kun ilopukittelivat ja ottivat pieniä spurtteja. Laitumella oli tarjolla myös erikoisherkkuja: ihanan tuoksuisia, punaposkisia omenoita. Harvoin on aikuisena omppuvarkaus houkuttanut yhtä paljon, mutta onnistuin pitämään näppini kurissa :)

*****

En taas muistanut tallilla kuvata,  joten hyvityksenä tarjoilen koirulin ja syysmetsän kuvia.

Leevi Petteri Virolainen

Traktoritie syysmetsässä

Löperö

Havainto tiistain tunnilta: olen löperö. Toinen havainto: ratsastus on maailman vaativimpia lajeja.

Ensimmäisen havainnon ovat rakkaat lukijani tehneet jo monta kymmentä postausta sitten. Itselleni se vasta nyt iskostui tajuntaan oikein kunnolla. Ihan liian usein annan hevosen mennä omia polkujaan, omalla tavallaan ja suljen silmäni todellisuudelta. Semmoinen henkinen silmät kiinni ja korvat lukkoon. Ai, eikö se mennytkään niinkuin piti?

Jälkimmäinen havainto kaivannee perusteluita ja ne ovat tässä:

1. Ratsastustunti on todellakin ratsastustunti. Keskittyä pitää jokaikisen minuutin jokaikisenä sekuntina. Ei ole taukoja, syötönvaihtoja tai mitään sellaista, jonka aikana voisi hetkeksikään herpaantua.


2. Jokainen hevonen on erilainen ja jokaisella hevosella on erilaisia päiviä. Niin on tietysti jokaisella ihmiselläkin. Onnistuminen edellyttää siis sitä, että sekä ratsastajalle että hevoselle sattuu se hyvä päivä samaan aikaan.

Tiistaina sain taas ratsastaa Retulla (kuvassa etummaisena seuraavan tunnin ratsastajan kanssa). Kaveri oli onneksi tällä kertaa huomattavasti puhtaampi, joten periaatteessa meillä oli kaikki mahdollisuudet olla ajoissa valmiina. Sitten huomasin Retun leuassa suurehkon haavan, jonka putsaamiseen menikin sen verran aikaa, että johan se taas kiireen tunnun lykkäsi. Leppoisampi tunnelma silti kuin edellisenä tiistaina.

Tehtiin samaa harjoitusta kuin edellisen perjantain tunnilla eli lyhyen sivun keskeltä käännyttiin pituushalkaisijalle ja tavoitteena oli tulla halkaisija mahdollisimman suoraan suoralla hevosella. Toisin kuin perjantaina, nyt harkkailtiin vain ravissa, mutta ilman jalustimia. Onneksi Retun ravista löytyy myös se melkeinkäyntiä-vaihde, jossa istuu ihan mukavasti ;)

Taivutukset meni taas melko penkin alle, ja erityisesti näissä tuo alussa mainostamni löperyys näkyy oikein urakalla.

Toisena harjoituksena oli ravi-laukka-siirtymät isolla keskiympyrällä. Puoli kierrosta ravia ja puoli laukkaa ja pikkuhiljaa pidennettiin laukkapätkiä niin, että lopulta mentiin useampi kierros laukassa. Oikeaan kierrokseen homma toimi hyvin, mutta vasempaan kierrokseen ravipuolikkaalla Retu oikoi kierros kierrokselta aina pahemmin ja pahemmin, eikä yrityksilläni pitää herraa ympyrällä tuntunut olevan mitään merkitystä.

Sama ongelma jatkui myös siinä vaiheessa, kun ympyrää mentiin pelkästään laukassa, joten kyse ei pelkästään voinut olla siirtymän jälkeisestä istunnan romahtamisesta tai muusta vastaavasta. Tuntui hassulta, että puolikas ympyrää meni oikein kauniisti ja sitten toisesta puolikkaasta tuli lähinnä kaksi janaa, jotka ehkä kattoivat hädin tuskin puolet tavoitellusta matkasta. En ymmärrä.

******

Ja ihan vähän piha-asiaa. Hullu kesä on saanut kasvitkin hullaantumaan. Moni ihanuus jaksaa kukkia vieläkin ja osa jo toista kertaa:

Leevi Petteri Virolainen 10 v!

Hävettää. Unohdin koirulin synttärit ihan kokonaan. Ei meillä nyt yleensäkään ole niitä juhlittu, mutta kai pyöreistä vuosista olisi voinut muistaa edes vähän paremmalla makkaralla. Onnea ihana Piipoo!

*****

Laukkaharkkailu meni tänään vähän penkin alle Sissin kanssa. Tultiin kentän poikki pituushalkaisijalla ja tarkoitus oli  puolivälissä nostaa aina vuorotellen oikean ja vasemman puoleinen laukka. Vasemmat meni ihan oikein, mutta oikeaa laukkaa ei meinannut löytyä sitten millään. Syy täytyy kai olla painossa, mutta en ymmärrä, että vaikka kuinka yritän ja keskityn, niin noin kymmenestä yrityksestä vain kaksi onnistui.

Ympyrällä oikea laukka sujui paremmin, mutta vasen vei pisteet tässäkin ihan heittämällä.

Tunnin varsinainen teema oli suoruus ja siinä onnistuttiin yllättävän hyvin. Sissi oli kyllä taas aika vauhdikkaalla päällä ja välillä tuntui jo vähän ikävältä, kun piti aika kovasti ottaa, että sai neidin pysähtymään.

Ihana tamma ja kiva tunti!

Syksyn tulo tarkoittaa sitä, että taidetaan nauttia nyt kutakuinkin viimeisistä kerroista, kun tunnin aikaan vielä on luonnonvaloa. Tuntuu, että viime syksystä on piiiitkä aika. Se on kai hyvä.

What Dreams Are Made Of

Taipuu, taipuu

Tiistain tunnilla vaihteeksi taivuteltiin. Onko nyt kyse siitä, että on saavutettu jokin rajapyykki, jonka jälkeen taivutus on olennainen osa harkkailua joka tunnilla vai onko tallilla menossa joku hepat notkeiksi -kampanja?

Ratsuksi sain Retun ja olo olikin kuin lottovoittajalla, kun karsinasta löytyi ihan yltä päältä kurainen poika ja tunnin alkuun oli aikaa puolisen tuntia. No, parhaani tein ja tuntikavereilta sain onneksi vähän apua, mutta kieltämättä hävetti tunnin jälkeen luovuttaa Retu seuraavalle ratsastajalle.

Ja sitten kentälle taivuttelemaan. Ensin mentiin käynnissä niin, että taivulteltiin molemmille pitkille sivuille kaksi kaunista kaarta ja sitten yritettiin samaa ravissa. Sain jo alkulämmittelyravien aikana käskyn tehdä tunnin raviharjoitukset ilman jalustimia. Kovasti kun olisi tämän tädin istunnassa korjaamista. Opettaja kuvasi sitä niin, että minä istun enemmänkin hevosen yläpuolella kuin sen selässä.

Kurvailin kaaria siis ilman jalustimia ja olin salaa kiitollinen siitä, että ratsuna oli Retu, jonka luontaisesti tykkää ravailla lähes kävelyvauhtista ravia - siinä on kehnommankin melko mukava matkustaa ;)

Lonkkia olen venytellyt päivittäin, mutta en ole kyllä mitään kehitystä huomannut. Onkohan mulla väärät venytykset?

Kaaret sujuivat kuitenkin enimmäkseen melko hyvin, joskin välillä paino lipsahti väärälle puolelle ja taivutus jäi olemattomaksi, mutta mukaan mahtui minusta myös muutama ihan muodokas suoritus.

Laukkatehtävä oli tänään yksinkertainen: Pitkän sivun alusta laukka ja vastakkaiseen päätyyn laukkaympyrä, jonka jälkeen ravissa yksi kaari pitkälle sivulle ja taas sama alusta. En oikein saanut Retua laukkaamaan. Siis nostot kyllä periaatteessa onnistuivat, mutta hirmuisella viiveellä ja jotenkin tosi jähmeästi. Missään vaiheessa laukka ei tuntunut kovin jouhevalta eikä se synnyttänyt sellaista liikkeen riemun tunnetta kuin yleensä. En tiedä, missä mätti enkä muistanut taas tunnin jälkeen kysyäkään.

Pitäisi kyllä saada vielä kolmas ratsastuskerta viikkoon - sitten sitä ehkä voisi jo toivoa kehittyvänsä =)

Kuvassa Rauhalan ruunat laitumella. Etualalla lauman pomo Iksu pitää vahtia, jotta muut voivat aterioida rauhassa.