Tehoputket

Tarjoutui tänään yllätysmahdollisuus päästä maastoilemaan Rauhalan tallilla. En hukannut aikaa miettimiseen :)

Sain maastokaveriksi hyvän ystäväni Kuvan. Joukkoa johti Retu, jota seurasivat Sissi, Siina, Leisku (kuvassa yllä) ja peränpitäjinä minä ja Kuva. Lähdettiin matkaan tarkoituksena nauttia tyynestä, hiljaisesta kesäillasta ja kauniista maisemista.

Ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen alkoi edestäpäin kuulua ihan hillitöntä pörinää. Mitään ei vielä näkynyt, mutta äänestä pystyi päättelemään, että mopoilla ei ihan sunnuntaiajeluvauhtia tultaisi. Ehdin miettiä, että toivottavasti tajuavat hidastaa heti, kun näkevät meidät. No, eivät hidastaneet, ja sitten tapahtumat etenenivätkin vauhdilla.

Minulla ei ihan tarkkaa käsitystä ole siitä, mitä kaikkea ehti tapahtua. Hevosten reaktiot onneksi laimenivat jonon hännille tultaessa, joten Kuva otti tilanteen melko rauhallisesti. Se halusi kääntyä takaisin päin enkä yrittänyt sitä estää, koska Leisku edellä oli myös kääntymässä sen verran lähellä, etten halunnut jäädä jalkoihin. Kuva kuitenkin oli kuulolla ja sain sen pysähtymään tosi kivasti. Ei ehtinyt tulla minkäänlaista katastrofitunnetta.

Joidenkin satojen metrien jälkeen toinen mopoista tuli takaisinpäin tietä, ja oli edellisestä kohtaamisesta ottanut opikseen, sillä nyt ohitus tapahtui hyvin rauhallisesti vapaalla rullaten ja siis lähes äänettömästi. Kuulin myöhemmin (asiaa parmemmin tuntevilta), että tavalliset mopot eivät yleensä säikytä näitä heppoja, mutta näissä mopoissa oli kuulemma tehoputket ja niiden vuoksi aivan järkyttävän kova ääni. Kyllä kai maailman ääntä melua mahtuu, mutta joitain asioita on vain kovin vaikea käsittää.

Tämän kokemuksen jälkeen taas muistaa toivoa, että kaikille tienkäyttäjille opettaisiin huomaavaisuutta kanssaliikkujia kohtaan. Siinä on mopoilijakin melkoisessa vaarassa, kun monta sataa kiloa hevosta päättää tosissaan säikähtää :( Nyt oli onni matkassa, kun kenellekään ei sattunut mitään.

Suokit ovat onneksi niin ihanan leppoisia, että toipuivat kokemuksesta tosi nopeasti, ja loppumatka sujui suuremmitta kommelluksitta. Tosin Kuva vei minut kyllä yhden ojan yli taas niin omituisella hypyllä, että vähän oli tekemistä selässä pysymisen kanssa. Mutta pysyinpäs!

Metsässä oli hurjan kaunista ja rauhallista, ja ehdin hehkuttaa, kuinka kiva on maastoilla nyt, kun ei ole paarmoja eikä hyttysiä. Ja sitten tulivat hirvikärpäset. Tässä kohtaa jonon hännillä olemisessa oli puolensa (tuli mieleen sademetsäreissu Malesiassa, jossa jonon loppupään paikoista lähes tapeltiin, sillä alkupää keräsi itseensä valtaosan iilimadoista).

Maastoilu oli taas kivaa, ja hevosetkin tuntuivat puhkuvan tyytyväisyydestä. Ilta oli kaunis ja - tehoputkia lukuunottamatta - rauhallinen.

*****

Pihan puolelta on pakko hämmästellä vähän: helteet ovat tainneet saada kasvitkin sekaisin. Rusokuusama, jonka kukinta-aika on kesäkuu, näyttää tänään tältä:

Ja jo kesäkuussa kertaalleen kukkinut nuokkusyreeni tänään:

Ja sitten vielä visailukysymys: tunnistatteko tämän kaverin?

Taitaa olla syreenikiitäjän toukka. Kaunis kuin mikä!