Kuvassa Rauhalan tallin Retu, Nasta, Koijari ja SiinaLuulin, että odotettavissa olisi ihan normiperjantaitunti, joskin pyhäpäivästä johtuen vähän aikaisemmin. Aluksi en ihan hurjasti riemastunut, kun Hanni ilmoitti, että olimme menossa maastoon. Mielessä kirkkaana oli vielä viime sunnuntain issikkamaastoilu, joka lumisohjon vuoksi meni vähän pipariksi.
Sain kaverikseni ensimmäistä kertaa Kuva-nimisen ruunan, jonka kanssa valmistelut sujuivat mutkattomasti ja olin jälleen ajoissa valmiina (tässähän ruvetaan jo kohta rikkomaan jotain ennätyksiä).
Heti tallin kulmalta kurvattiin kapean näköisestä kolosta metsään. Epäilykseni maastoilun mielekkyydestä haihtuivat melkein saman tien: kyllä suomenhevonen hangessa pärjää!!!
Metsälenkin jälkeen käytiin vielä tekemässä muutama ympyrä pellolla umpihangessa. Sekä hepat että ratsastajat vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ja rentoutuneilta.
Kuvassa Kuva, Retu ja KoijariMinun ja Kuvan viimeinen ojanylitys meinasi päättyä kaatumiseen Kuvan kompuroitua melko pahasti, mutta kuin ihmeen kaupalla heppa pysyi pystyssä ja ratsastajakin juuri ja juuri selässä. Mietin vaan, että tulisi se ensimmäinen tippuminen nyt, kun vielä on pehmeä maa ja vaatettakin päällä melko reilusti. Vaikka kai sitä ehtii...
Kotimatkalla kurvasin mutkan ja ajoin vielä tunniksi pitämään seuraa Tesellolle. Samalla sai talvikarva kyytiä. Kun harjailusessio oli ohi, näytti siltä kuin olisin ainoastaan siirtänyt Tesellon karvat itseeni, sen verran upean peitteen olin saanut.
*****
Kun sitten kaiken ihanan heppailun jälkeen kotiuduin kahdeksan aikaan illalla, ja taivas oli vielä niinkin myöhään huikean kaunis, oli tätiratsastajan mieli kovin iloinen. Siitä on hyvä ponnistaa huomiseen heppailupäivään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti