En tiedä, saiko syyllisyydentunto yrittämään entistä enemmän, mutta nyt on kyllä ratsastuksessa tapahtunut selkeää edistystä. Tälle päivälle voi kaiken muun kivan lisäksi kirjata onnistuneita pohkeenväistöjä sekä laukassa että ravissa (oikealle paremmin kuin vasemmalle).
Suurin riemu kumpuaa kuitenkin harjoitusravissa tapahtuneesta edistyksestä. Tänään ratsastin pitkiä pätkiä sekä jalkkareilla että ilman. Välillä pakka meinasi levitä, mutta hetkellisestä herpaantumisesta huolimatta onnistuin usein saamaan pompun ja hevosen haltuun ravissa. Vielä kuukausi takaperin ratkaisu oli melkein poikkeuksetta siirtyminen käyntiin.
Mahtavaa on myös, että energia ei mene enää sataprosenttisesti pelkän oman itsen tarkkailuun, vaan onnistun välillä myös harjoitusravissa muistamaan, että allani on hevonen. Tämän päivän onnistumisiin mahtui myös hallituin laukka-ravi-siirtymä Jadella ikinä. Ihana tunti, ihana taitava heppa <3
Ja kun nyt kehumisen alkuun päästiin, niin oonkohan muistanut vielä koskaan kehua huipputaitavaa, kärsivällistä, kannustavaa ja mukavaa valmentajaani Mia Kainulaista? En ole ihan varma, onko näin tätiratsastajana lupaa puhua valmentajasta, mutta opettaja-sana ei riittäisi lähimainkaan kuvaamaan sitä omistautuneisuutta, jonka seurauksena saan hihkua onnistumisiani täällä blogissa. Olen onnekas.
*****
Ai niin, kohennettavaa on kehosta löytynyt lisää. Tuppaan vähän valahtamaan satulassa oikealle ja sen seurauksena vasen jalka touhuaa ihan omiaan ja päätyy yleensä parikymmentä senttiä liian eteen. Arvaus on, että jostain jännityksestä se johtuu. Huomisaamuna on treffit osteopaatin kanssa, joka toivoakseni osaa muutakin kuin arvailla. Pidän peukkuja, että löytyisi joku korjaus, sillä näillä viimeaikaisilla ratsastusmäärillä tuo toispuoleinen kenotus on jo ehtinyt aiheuttaa vähän ihotuhoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti