Mikä fiilis!

Mitämitämitä? Jätin reissusta kotiutumisen jälkeen pitkät kalsongit ratsastushousujen alta pois, koska oli niin ihanan lämmintä. Se puolialastomana juoksentelu jäi sitten vähän päälle ja tänään oli aika kylmä. Ihan karmean kelin sitten lykkäsikin: pakkasta ja hurjan tuulen. Selvisin kuitenkin tunnille, niin että jäsenissä oli vielä tunto jäljellä. Se sijaan pää oli taas ihan tavalliseen tapaan jäässä.

Mia onneksi herätti mut jäästäni jo heti alkutunnista, ja siitä syystä tästä keskiviikosta muodostui melkoista oivaltamisen juhlaa. Ongelma oli se, että kun Jade muuttaa raviaan yhtään (kiihdyttää, kasvattaa askelta tmv), niin täti selässä jäätyy. Ajatus ei automaattisesti kulje siihen suuntaan, että mitä pitäisi tehdä, jotta saisin hevosen liikkumaan toivomallani tavalla, vaan jäätyessä kaikki energia suuntautuu siihen, että millä osalla kandeis puristaa tai jäkittää, että parhaiten pysyisi satulassa (kun ilmeisesti mitään ei ole enää pelastettavissa).

Sain siis heti alkuun lempeät (oikeasti) huudot tyyliin: "Tee jotain! Sulla on jarrut, käytä niitä!" On se jännä, miten hurja apu on siitä, että joku tulee ja herättää oikealla hetkellä, sanoo sen mikä on normaalitilanteessa kaikille ihan ilmeistä, mutta jäätyneelle ei tule pieneen mieleenkään.

Lopputunti sujui paremmin kuin yksikään aiempi tunti. Taisin välillä ihan oikeasti ratsastaa enkä pelkästään matkustanut. Mukaan mahtui mukavia pätkiä, jolloin käsi pysyi vakaana, mutta elastisena ja pomppu hallussa. Ja sellaisia laukannostoja, jolloin en heittänyt laukka-apujen aikana ohjia pois. Ja sellaisia laukka-ravi-siirtymiä, joilla pomppu pysyi jotenkuten hallussa ja Jade pidätteistä huolimatta ravissa. Kyllä tätiä hymyilytti!

Avotaivutuksia tehtiin ravissa, ja niistäkin yrityksistä osa sujui ihan kelvollisesti, vaikka haastetta olikin miettiä samalla sekä istuntaa, että avon ratsastamista. Onneksi Jade on niin taitava, että taivuttelee melkein pelkästä ajatuksesta.

Nyt kun tarkkailun painopiste on käsissä, niin jaloissa on havaittavissa semmoista vähän ylimääräistä ja vääränsuuntaista hölskymistä, mutta täytyy tarttua siihen sitten, kun käsiä ei tarvitse ajatella ihan koko ajan.

Ei millään meinasi malttaa odottaa seuraavaa tuntia!