Holtittomia laukanvaihtoja ja muita epäonnistumisia ;)

Oppimiskäyrää kutsutaan kai nimenomaan käyräksi siksi, ettei se ole suora. Eikä se myöskään mene koko ajan samaan suuntaan. Tämän tiedän ja periaatteessa muka varaudun siihen. Silti jossain ihan piilossa mielen perukoilla oli pienen pieni toivonkipinä, että onnistuisin toistamaan keskiviikon onnistumiset vähintään yhtä hyvin...tai ehkä jopa pikkuisen paremmin. Pitkässä juoksussa varmasti taas ihan hyvä, että tuli tyly palautus todellisuuteen - ei pääse kihahtamaan hattuun :)

Paukuttelin henkisesti henkseleitä vielä tunnin alussa, mutta se loppui viimeistään ensimmäiseen laukka-ravi-siirtymään. Laukanvaihtoharjoittelussa unohdin, että mulla oli koskaan ollutkaan mitään aihetta mihinkään paukutteluun. Siinä vaiheessa ei tainnut enää olla edes henkseleitä. 

Laukanvaihdoissa keskityin liikaa siihen, missä vaiheessa vaihtoavut pitäisi antaa ja unohdin, että ankarasta keskittymisestä huolimatta pitäisi muistaa ratsastaa hevonen myös ennen ja jälkeen vaihtohetken. Lopputulos oli se, että kun käänsin lävistäjälle, olivat ajatukseni jo ihan muualla ja Jade rynnisti hirmuiseen vauhtiin. Ensimmäisellä kerralla unohdin myös suoristaa hevosen käännöksen jälkeen, joten laukkakaan ei edes vahingossa vaihtunut. Seuraavilla kerroilla tsemppasin sentään suoristamisen kanssa, minkä vuoksi laukkakin vaihtui. Sen enempää osuutta vaihtoihin tädillä ei sitten ollutkaan. Energia meni siihen, että a) suoristin, b) yritin ennaltaehkäistä kaahailua ja c) mietin, missä vaiheessa ne avut pitäisi antaa (mutta siihen en siis koskaan kerinnyt). 

Jännä oli huomata taas se, että haasteelliselta ei tunnu löytää rytmiä ja tunnistaa sitä askelta, jolla avut pitäisi antaa. Ongelma on siinä, etten mielessäni tunnu saavan lihaksia toimimaan oikeaa aikaan ja sen vuoksi en tee mitään. Jäätyminenhän on kaikissa tilanteissa toimiva ratkaisu.

Lopputunnin ähersin taas harjoitusravissa. Paljon siirtymisiä ja eniten ajatusta käsissä. Huomasin kuitenkin, ettei pyörivä liike lantiossakaan tule vielä lainkaan itsestään, vaan sitäkin pitää koko ajan aktiivisesti miettiä. Kun sitten ympättiin kädet, pyörivä liike, jokaisen askeleen ratsastaminen siihen, että yritettiin löytää syy, miksi vasen jalka siirtyy helposti vähän liian eteen, alkoi tädin systeemi olla aika kuormitettu.

Tänään ei siis ollut ihan samanlaista oivaltamisen ja onnistumisen riemua kuin keskiviikkona, mutta hyvä tunti joka tapauksessa. On kai se niin, että kun tuota harkkaravia tarpeeksi tahkotaan ajatuksella ja tunteella tunnista ja viikosta toiseen, niin jossain vaiheessahan mun on opittava siellä istumaan? Ite ainakin uskon niin. Ja tahdon.

Jade oli tänään superherttainen. Tykkäsi olla lähellä ja nuuskutella <3