Leppoisan istuntatunnin jälkeen oli maanantaina vuorossa vaihteeksi puomeja ja pikkuinen kavaletti. Ratsuna rentoakin rennommin kaikenmoisiin keppeihin suhtautuva Jade.
Ravipuomit sujuivat selkeästi edelliskertaa paremmin. Silti en edelleenkään voi väittää osaavani arvioida askelten pituutta niin, että osaisin auttaa hevosen ensimmäiselle puomille oikein. Oikein menneet kerrat ovat joko tuurin tai tunteen ansiota. Tai molempien.
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että vaikka ratsastaessa pitääkin ajatella, niin mun tapauksessa ajattelua voisi välillä kääntää vähän pienemmälle ja antaa sillä tavalla tuntemiselle enemmän tilaa. Korostuu esim. pohkeenväistöissä, jotka saattaa mennä ihan hyvin, jos en ajattele, mutta heti, kun alan miettimään rytmiä pidäte-pohje-pidäte-pohje, niin ajattelu hidastaa tekemistä ja yhtäkkiä pidäte ja pohje tapahtuukin samaan aikaan :/
No mutta takaisin maaantain tuntiin. Suhteellisen leppoisasti sujuneiden ravipuomien jälkeen lähdettiin ratsastamaan tällaista kuviota:
1. laukka pitkän sivun lopussa.
2. lyhyelle sivulle voltti laukassa
3. pitkälle sivulle laukassa, jossa kaksi maapuomia
4. maapuomien jälkeen siirtyminen raviin
5. lyhyen sivun keskeltä laukka
6. iso pääty-ympyrä laukassa, ympyrällä yksi pieni kavaletti
7. ympyrän jälkeen siirtyminen raviin ja sitten taas kohtaan 1.
Sykkeet huiteli taivaissa ja pöksyissä tutisi. Alkoi jo hävettää, että joka kerta pelottaa tuollaiset pienet tikut yhtä paljon. Tarvittava rohkeus löytyy ainoastaan siitä luottamuksesta, ettei Mia pistäisi mua tekemään sellaista, mistä ei uskoisi mun todennäköisemmin selviytyvän.
Enimmäkseen kaikkien tikkujen ylitykset sujuivat ihan kivasti. Vasempaan kierrokseen ohjasin Jaden kaksi kertaa niin huonosti kavaletin yli, että tuli ristilaukassa alas. Ei tuntunut kivalta, mutta opettaapa ohjamaan paremmin.
Jännittävän este(!)osuuden jälkeen rentouduttiin harjoittelemalla siirtymisiä isolla keskiympyrällä: ravi-käynti-ravi ja laukka-käynti-laukka tai laukka-ravi-laukka. Aikamme siinä tahkottua ratsukon molemmat tädit alkoivat rentoutua ja loppua kohden myös laukka-ravi-siirtymiset tuntuivat mukavilta ja niissä pystyi istumaan.
*****
 |
| Sikurin Sissi oli joutunut muuttamaan tilapäisen vuokralaisen tieltä uuteen karsinaan ja taisi olla vähän ihmeissään, kun uudessa karsinassa oli oven yläpuolella avointa kuikuilutilaa :) |
Koettelemukset jatkuivat tiistain tunnilla Rauhalassa: tädit pistettiin ratsaille ilman satulaa! Jos en taas tässä kohden luottaisi opettajan arvostelukykyyn, olisin kipittänyt häntä koipien välissä kotiin. Mutta en siis paennut paikalta vaan täristen ja hikoillen talutin Sissin puoliksi jäiselle ja puoliksi rapaiselle kentälle miettien, olisiko siihen tippuminen enemmän kivuliasta vai ainoastaan nöyryttävää :)
Käynnissä meno ei tuntunut ihan niin huteralta kuin pelkäsin. Sissin selkäranka painoi kyllä jo tässä vaiheessa ikävästi takamusta.
Ravi olikin sitten ihan toinen juttu. Joku ulkopuolinen tarkkailija olisi saattanut luulla, että Sissin selkään olisi ihmisen sijasta laitettu patsas. Rento mikä rento.
Väliin mahtui vähän parempiakin pätkiä, mutta ylpeys oli käydä lankeemuksen edellä: juuri ehdin olla vähän tyytyväinen, kun tuntui meno niin tasaiselta ja onnistuin vähän rentoutumaan. Sitten pieni horjahdus, paniikkitarraus harjasta ulkokädellä ja epätoivoinen jarrutusyritys sisäohjalla, ihan niinkuin aina on opetettu(!).
Harjoitusravissa onnistuin tosiaan välillä ihan vähän rentoutumaan, mutta sitten kun piti keventää, niin kauas katosi taas sekin vähäinen rentous. Keventämistä kyllä haittasi sekin, että en taidot ei kertakaikkiaan enää riittäneet samaan aikaan tempon säätelyyn, joten keventäessä vauhti kiihtyi aika tavalla. Ihmettelen, että pysyin selässä. Muilla tuli ilmeisesti hiki siitä, kun keventäminen oli fyysisesti niin raskasta. Mulla hien nosti pintaan silkka pelko :)
*****
Olen kiitollinen siitä, että on opettajia, jotka "pakottavat" ylittämään niitä omia henkisiä rajoja, kokeilemaan erilaisia tapoja tehdä asioita ja auttavat oppimaan rohkeammaksi. Vaikka aina valitan ja suureen ääneen julistan pelkojani ja osaamattomuuttani, niin toivon, että nämä väsymättömät tätiratsastajan sankarittaret jaksavat puskea minua urotekoihin jatkossakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti