Kouluratsastuksen säännöissä ja arvostelussa kummastuttaa monikin asia, mutta juuri nyt pinnalla on tämä:
Miksi maiskuttaminen vähentää pisteitä mutta kannuksilla tökkiminen ei? (Ainakaan, jos sen pystyy tekemään niin, ettei tuomari näe...)
Onko tavoitteena tosiaan vain pelkkä ulkoinen kimallus? Illuusio, joka on hyväksyttävämpää saada aikaan väkivallalla kuin ääntelemällä?
Minuun tekisi ainakin suuren vaikutuksen ratsastaja, joka saisi hevosen toimimaan pelkillä ääniavuilla. Ja mieluummin katselen (ja kuuntelen) maiskuttavaa ratsastajaa kuin sellaista, joka käyttää maiskutusten tilalla kannuksia.
Tottakai hienointa olisi varmaan, jos mitään ulospäin näkyvää tai kuuluvaa ei tarvittaisi, että yhteys ratsastajan ja hevosen välillä olisi vahva mutta näkymätön. Tähän kuitenkaan harva pystyy, mutta miksi kummassa yhteyden luomisessa halutaan enemmin suosia kannuksia kuin maiskutusta?
Eikä tämä nyt ole mikään yleistettävä puheenvuoro kannuksia vastaan tai maiskutusten puolesta - molemmille voi olla aikansa ja paikkansa. Ymmärrän hyvin, ettei valmentajani halua minun maiskuttavan, se ei nimittäin aiheuta hevosessani minkäänlaista reaktiota. Lisäksi olen aiempien haasteiden seurauksena henkisesti riippuvainen kannuksista, joten en todellakaan ole mikään upea esimerkki.
Kyseenalaistan silti kouluratsastuksen säännöt, jotka rankaisevat maiskuttamisesta, mutta sallivat kannusten käytön – ja itse asiassa edellyttävät kannuksia osana kilpailuasua.
Jossakin tämän vuoden Hippoksessa käsiteltiin hevosen hyvää elämää. Sieltä jäi mieleen, että hevonen on yksi harvoista eläimistä, joka ei juurikaan ääntele kivusta. Jutussa herätettiin miettimään, miten erilaisena (koulu)ratsastus näyttäytyisi, jos hevonen uikuttaisi tai vinkaisisi joka kerta, kun kannus osuu kylkeen tai kuolain satuttaa suuta.
Niinpä niin, mutta sääntöjen valossa on vain tärkeää olla maiskuttamatta...
Koulukisoissa hevosen vakiovaruste tulisi olla kylkiin asetetut pierutyynyt. Aina kun kannuksella kaivaisi tai tökkisi kuuluisi mojova törähdys. Tietäisi sitten tuomarikin sen mitä yleisö näkee,sillä kyllä radan ratsastus on nimenomaan tuomarin silmiltä nykimisen ja potkimisen peittelyä.
VastaaPoistaMerkillisenä pidän kisojen kannuspakkoa,ja myös sitä että kotitreeneissä kannukset kaivavat kylkiluita siinä missä kisoissakin,ja kylkien karvattomia aluita selitellään huonolaatuisella karvapeitteellä :(
Kouluratsastusta katsellessa tulee miettineeksi mihin herkkyys on kadonnut ?.
Kannukset kyllä kuuluu kilpailuasuun, mutta ei se tarkoita sitä, että niitä on pakko käyttää. Pohjeapu on edelleen käytössä, ihan ilman kannustakin, vaikka ne jalassa olisivatkin.
VastaaPoistaMitä tuohon maiskuttamiseen tulee, niin itse maiskutan tai käytän muita kehottavia ääniapuja myös kisoissa, tosin ne on yleensä varsin hillittyjä hop-tyyppisiä tokaisuja. Jatkuvaa hevoselle maiskuttamista (varsinkaan, jos siitä ei ole mitään hyötyä) en ymmärrä. Jotkut maiskuttaa ihan koko ajan eikä mitään tapahdu. Käytännössähän se tarkoittaa, että hevosta on käsketty eteen useaan otteeseen ja se ei tottele tätä eteenajavaa apua.
Ikävä kyllä joudun välillä ratsastamaan myös ratsukon kanssa, missä ratsastaja käyttää raippaa todella häiritsevästi. Viuh viuh... mutta mitään ei tapahdu. Oma hevoseni hermostuu tästä ja myös minä.
Ja tosiaan niin kuin edellä anonyymi kirjoitti, niin kummasti hevosella on huono karva juuri kyljissä...
Minuu naurattaa ihan hulvattomasti tuo pierutyynyajatus - niin hulvattomasti että saatoin hetkellisesti unohtaa, mitä olin vakavamielisenä tulossa kommentoimaan.
VastaaPoistaOlen kanssasi siinä määrin samaa mieltä, että on hiukan kummallista että kannukset ovat pakolliset, etenkin jo helpon C:n luokissa. Kun ne ovat juuri ne luokat, jossa startataan ekoja kertoja. Siellä ratsastaa ratsastusuran alkutaipaleella olevat henkilöt, joilla ei aina ole ihan koko kroppa hallussa joka askeleella. Joo, on olemassa valekannuksia ja niitä voi sitten käyttää jos ei oikeita osaa/halua, mutta onhan tuo kannussääntö sellaisenaan ihan älytön. Laita sitten pelkät remmit jalan ympärille kun niin kuuluu olla! Koskakohan kaikilla C:ta starttaavilla täytyy olla kanget?
Kannuspakko kisoissa pakottaa opettelemaan kannuksien käytön varhaisessa vaiheessa. Se on hyvä, jos opettelu tapahtuu ohjatusti ja todella tulee opittua se mitä Anu yllä kirjoitti: kannus on eri asia kuin pohjeapu, ja vaikka on kannus, ei sitä käytetä ennen kuin se pohjeapu vaatii vahvistuksen. Mutta hirmu monet ratsastavat suuren osan ajasta yksin, ilman ohjausta ja valvontaa. Miten siellä voi oppia käyttämään kannuksia oikein, etenkin jos ratsastaa hevosta joka "sallii" väärän käytön, kuopimisen ja kaivamisen? Mikäs siinä opetellessa jos ratsastaa herkkäkylkistä - rupeaa muuten jalka pysymään paikallaan kun virhekosketuksesta tulee spurtti loikka ja piruetti!
Maiskuttamisen kieltämisen kisoissa ymmärrän paremmin. Maiskuttaminen nyt vain on mielestäni aika rumaa, ja monesti myös tehotonta. Vetelät hevoset on maiskutettu pilalle, ja sitten kun maiskutus ei toimi niin siirrytään ties mihin suhinoihin ja puhinoihin. Pitäisikö nekin sallia? Entä sanalliset äänikäskyt? Tiedän ratsastajatyypin, jolta kärjistäen sanottuna loppuu kaikki "oikea ratsastaminen" kun suu aukeaa. Hevosta aletaan pyytää, uhkailla ja maanitella, ääneen kehuminen onkin oikeastaan ratsastajan itsensä vakuuttelua ja rauhoittelua. Kun mielestäni kouluratsastus on hiljaista ja eleetöntä, ja viestit välitetään kehosta kehoon. Ei se kannuksilla koukkiminenkaan mitään eleetöntä ratsastusta ole, mutta pitäisikö alkaa laajemmin kyseenalaistaa sitä, MIKSI hevonen ei halua liikkua eteenpäin niin että sille joutuu kaivamaan kaljut laikut kylkiin?
Hyvä kirjoitus, Amalia!
VastaaPoistaPierutyyny-ajatus naurattaa täälläkin. Olisi se vain hulvatonta.
Kouluratsastuksen kannuspakkoa olen itsekin usein ihmetellyt - eikö niistä voisi ehdä jotain samanlaista, ehkä vapaampaa sääntöä kuin kankikuolaimista? Uudet tuulet ei olisi mitenkään huono juttu tähän kaavoihin kangistuneeseen lajiin!
Mulla on äänellä toimiva hevonen ja se todellakin liikkuu paremmin, kun kehun sitä äänellä (se on hyvin ehdollistunyt "hyvä, hieno"-kehuun), se nostaa laukan äänellä ja siirtyy raviin sekä hidastaa sujuvasti. Pohkeistakin se asiat tekee, mutta sata kertaa hitaammin ja huonommin. Ja kun mikään muu ei saa siihen lisää vauhtia, sanon "jap!" ja taas mennään. ;)
VastaaPoistaOlen kyllä miettinyt ihan samaa kannuksista ja äänenkäytöstä kouluradalla. Harmillisn harvoin kouluratsastus on eleetöntä, koskien sekä kättä että jalkaa.. Muutenkin mielestäni kouluratsastus on mennyt jo pitkään ihan väärään suuntaan, eikä sillä ole enää mitään tekemista herkkyyden ja kauneuden kanssa.
Mä olen ottanut koirankoulutuksesta mallia, ja opettanut hevoselleni (!!kuukausi tuli juuri täyteen!!!) naksuttimen tapaan palkkioäänen, sellaisen pienen suhautuksen. Sitä seuraa myös aina nami. Aluksi käytin tätä vaan maastakäsitellessä, mutta nyt kokeilin samaa myös ratsain (käynnissä). Willihän oppi saman tien, että kannattaa kuunnella ratsastajaa, ja keskittyy muhun ihan eri tavalla! Toinen korva on koko ajan käännetty muhun päin, kun muuten se on usein pällistellyt maneesin nurkkia korvat eteenpäin töttöröllä. Uskon myös että hevosen hölmöillessä pieni tyytymättömyyttä kuvaava ääni ja sen jälkeen uusi apu on parempi korjaus kun äkkinäisesti tehty jalalla napautus tai muu fyysinen kosketus, edellyttäen tietysti että hevonen ymmärtää äänen tarkoituksen. Mutta koira ainakin oppi tämän "korjausäänimerkin" ihan itsestään, joten uskon että hevonenkin sen oppii aika vaivattomasti. Kouluradalla niitä ei voi käyttää, mutta sehän ei olekaan enää koulutustilaisuus, kuten muuten kaikki hevosen käsittely. Tai sitten jos haluaa käyttää kisatilannettakin koulutustilaisuutena, on kisatulos toisarvoinen seikka, ja silloin ääniapujen aiheuttamat pistevähennykset eivät ole merkityksellisiä.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, taas!
VastaaPoistaTuo ääniapuasia on tosiaan vähän kaksipiippuinen, sillä tiedän monia ratsastajia jotka esim. naksuttaa aivan jatkuvasti, koko sen ajan kuin ratsastavat. Tämä ei ole millään lailla hyödyllistä kenellekään (ennemmin häiritsevää) joten ihan hyvä ettei sitä saa tehdä kisoissa. Toisaalta taas itse käytän pieniä ääniapuja kouluradalla (varsinkin kesällä, kun tuomarit istuu autossa ;)). Niin pieniä kuitenkin ettei niitä ulkopuolinen kuule, hevoseni kyllä kuulee.
Kannuspakosta samaa mieltä, ainakin HeC (ja ehkä jopa myös HeB) luokissa saisi olla vapaaehtoiset siitä huolimatta, että niitä voi käyttää nätistikin. Monesti ne helppoa Ceetä ratsastavat aloittelijat eivät ole vielä millään lailla valmiita käyttämään kannuksia oikein, mutta ne on laitettava jotta kisoihin pääsee.
Tähän postaukseen kommentointia on oikein pitänyt miettiä, vaikka kirjoituksen jo aikaa sitten luinkin. Mietteitä on monia, mutta päädyin pienessä mielessäni kuitenkin siihen, että en sallisi ääniapuja kouluradalla vastaisuudessakaan, mutta kannuspakko voisi olla hieman toisin asetettu; lapsiratsastajilla ja he c kilpailijoilla kannukset voisivat olla kielletty. Raipan kanssa sen sijaan nämä radat saisi ratsastaa. Raipat olisivat minusta sallittuja aina myös nuorten hevosten luokissa ja seurakilpailutkin voitaisiin asettaa he a tasolle asti raipan kanssa ratsastettaviksi.
VastaaPoistaMiksi suosin raippaa: Aivan liian moni hevonen tässä maassa juurtuu saveen kun ratsastus aloitetaan kouluaitojen sisäpuolella, eikä syy aina suinkaan ole ratsastajassa. Tai on tietyllä tavalla- eleettömyyteen tähtäävä kuski ei radalla uskalla vaatia asioita läpi ja lopputulos on alitempossa mummoravia jolkottava etupainoinen hevonen, eikä ylämäestä ole tietoakaan. Jos hevosten kilpaura aloitettaisiin ratsastamalla aina raipan kanssa, saataisiin valkoisten aitojen kiro poistettua varmasti valtaosalta.
Kannusten käyttö voisi olla kielletyä lapsilta ja suht. Kokemattomilta kisaajilta juurikin siksi, että se istunta harvemmin jännityksessä ainakaan paranee.
Ääniavut kieltäisin edelleen, koska mikäli ne sallitaan, voidaan hevonen ehdollistaa tekemään asiat vaikka katsomosta käsin. Näin oleen myös kanssakilpailijoilla olisi mahdollisuus sabotoida jonkun rataa. Toisekseen, pitäisin erittäin epäsiistinä, kun ratsastajan suu kävisi jatkuvasti radan aikana, maiskuttaen, käskyttäen, tms. Kuten yllä on todettukin, "pikku-oravien konsertit" ovat verrattaen tehottomia, koska niitä harvemmin vaaditaan läpi kuitenkaan, vaan ratsastaja vain jää lakonisesti maiskuttamaan, kenties omaksi lohdukseen.
Kannukset sallisin ja pitäisin pakollisina ainakin he a luokista eteen päin, juurikin sen takia, että jokainen ratsastus on hevoselle koulutustilanne. Jos pohje ei radalla mene läpi jännittyneisyyden tai kurittomuuden vuoksi, onko syytä antaa hevosen uskoa, että tämä on ok? Parantaisiko kannusten poisto hevosten ratsastettavuutta ylipäätään?
Vertaan vielä westerniin: sekä kannukset että ääniavut ovat käytössä. Hevoset on hyvin ehdollistettu eteen käskeviin apuihin, mutta kannus kulkee mukana kisoissakin. En tarkkaan tiedä, miten sillä puolella arvostellaan kannuksen tai ääniapujen käyttöä, mutta mitään pikkuorava konserttiahan emme sielä kuule?
Tuo raippaidea olisi loistava! Voi, kuinka monta kertaa olisin edellisen ponin kanssa sitä raippaa alkuaikoina kaivannut. Se hyytyi radalla totaalisesti, ei "osannut" nostaa edes laukkaa. ;)
PoistaMinusta taas raippa ja kannukset eivät ole varsinaisesti rinnastettavia apuja. Ymmärrän, että raippa on monesti tarpeen ja että sen käytön salliminen voisi auttaa juuri näihin totaalijämähtämisiin, mutta pohjeavun tehosteena raippa ei mielestäni ratsastuksellisesti ole parhain vaihtoehto. Raippa on niin erilainen apu kuin pohje, hevonen oppii siihen onko raippa mukana vai ei, ja sen huomaa juuri näistä että on opittu ettei ilman raippaa tartte mitään.
VastaaPoistaRaippaa käytetään aivan eri paikkaan kuin pohjetta, lisäksi (kuten kannuksiakin) raippaa voidaan käyttää monella tapaa väärin ja ristiriitaisesti. Raipankäytössä on minun mielestäni aivan liian suuri viive jotta se todella tehostaisi eteenpäinvievää apua. Kannus on tarkempi ja täsmällisempi, ja lisäksi se nimenomaan tehostaa POHJEapua. Yhtä lailla kuin kokematon ratsastaja antaa kannuksella epäselviä merkkejä, voidaan raipalla olla epämääräisiä. Raippaahan tulisi käyttää aina yhdellä kädellä siten että ohjat on kokonaan toisessa, ettei tule samaan aikaan nykäisyä ohjasta. Ja kun tätä säätöä aletaan suorittaa, on tilanne josta raippaa piti antaa mennyt jo aikoja sitten. Tai vaihtoehto on huiskia raipalla ja samaan aikaan vetää suusta. Ei tarkoituksenmukaista tämäkään. Miksei sitten samantien opetella oikeaa istuntaa, pohkeenkäyttöä ja kannustekniikkaa kuin oikeaa raipankäyttöä?
Kannuksista olen täsmälleen samaa mieltä kuin esim Laura: ne pitäisi kieltää esim HeC:ssa ja lapsilta. Valekannuksiin ei moni halua investoida - ehkä sellaiset olisi hyvä olla talleilla kollektiivikäytössä...
VastaaPoistaRaippa sen sijaan, hmmm. Jos saa ratsastaa raipan kanssa radalle, niin joskus siitä pitää kuitenkin luopua, ja mielummin ennemmin kuin myöhemmin, sillä mummoraviin ehdollistunut ja vain raipalla toimiva hevonen ei voi muutenkaan toimia hyvin, edes kotioloissa! Tosin tässä kohta tunnen piston sydämessäni, pitäisi joskus kotioloissa jättää se raippa sinne katsomon laidalle...
Ääniavuille ehdoton ei, monestakin syystä joita moni muu täällä jo on kuvaillut. Esim oma hevoseni vaihtaa laukan pelkästään kun sanon (ihan hiljaa) "nem jó" (unkaria, tarkoittaa "ei hyvä" tai "ei oikea"), en ole tätä sille opettanut, mutta näin vain on käynyt kun se on kuullut muutaman kerran nämä sanat ja yhtäaikaa saanut laukanvaihtoavut, tätä käytän myös juoksuttaessa jos se nostaa väärän laukan. Olisi todella epäreilua muille, jos minulla olisi tällainen kilpailuetu mutta todellisuudessa en osaisi ratsastamalla vaihtaa laukkaa, vaan ynähtämällä jotakin kielellä, jota muut eivät edes ymmärrä. Pieni eleetön sisäkädellä taputus on minusta ainoa oikea tapa kiittää hevosta kesken radan, radan jälkeen voi sitten kehua vaikka millä ylisanoilla ja millä kielellä.
Oma valmentajani vieroitti minut pikkuoravista ensitapaamisella, se oli heti kategorisesti kielletty, joten tapa jäi pois tehokkaasti kun siihen puututtiin heti ja joka kerta kun maiskautus huuliltani pääsi. Myös kanssaratsastajien taukoamaton naksutus on käsittämättömän ärsyttävää.
Kiitos kaikista mahtavista kommenteista! Olen hurjan iloinen ja otettu, että näin moni kommentoi tätä – ajatuksella ja perustellen.
VastaaPoistaEn tiedä, josko onnistuin alkuperäisessä postauksessa riittävästi korostamaan sitä mielestäni tärkeintä pointtia, että millaisen kuvan lajista tämäkin täti ratsastaja saa nykyisillä säännöillä. Itselleni tulee väkisin se tunne, että tärkeintä on luoda vaikutelma keveydestä ja eleettömyydestä, vaikka se sitten perustuisikin harhaan – siis siihen, että tikataan kannuksella aina, kun ollaan sellaisessa kohdassa ettei tuomari näe.
Mitä tulee kannusten käyttöpakkoon kisoissa, niin olen kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä, että ehdottomasti niiden ei pitäisi olla pakolliset helpoimmissa luokissa. Samalla kuitenkin kysyisin, miksi niiden pitää olla _pakolliset_ missään luokassa? Onko se joltakulta jotain pois, jos joku pystyy ratsastamaan hevosensa ohjelman läpi vähäeleisesti jopa ilman kannuksia? Tai siitäkö se juuri kiikastaakin, ettei haluta nähdä, että joku voi päästä samaan lopputulokseen myös ihan oikeasti kevein avuin? (Enkä tällä nyt missään nimessä tarkoita, että jokainen jolla on kannukset, käyttää niitä koko ajan ja väärin, mutta olen kyllä ominkin silmin nähnyt niitä käytettävän välillä todella rumasti ja syyllistynyt siihen ihan epäilemättä itsekin.)
Ääniapujen vastaisista kommenteista mieleeni jäivät erityisesti nämä:
- Joku voisi sabotoida rataa katsomosta -> Tätä logiikkaa en oikein ymmärtänyt, sillä miksei samalla tavalla voisi sabotoida nytkin?
- Maiskuttaminen on epäsiistiä -> ei varmasti todellakaan se elegantein tapa ratsastaa, mutta kannuksella tikkaaminen pesee mielestäni maiskuttamisen epäsiisteydessä mennen tullen.
- Ääniavuilla ratsastaminen ei ole oikeaa ratsastamista -> Tämä oli kiinnostava ajatus, joka pisti oikein pohtimaan. Ymmärrän pointin, mutta en ehkä kuitenkaan ole samaa mieltä. Minusta ratsastus on sitä, että saa hevoseen yhteyden ja sitä kautta hevosen toimimaan kanssaan yhteistyössä, tahtomaan samoja asioita. Jos sen voi saavuttaa ilman, että tarvitsee kertaakaan nipistää, tönäistä, puristaa, vetää, kiskaista tai repiä, niin en pysty näkemään siinä mitään väärää.
Mitä sitten tulee siihen itsellenikin niin tyypilliseen, jatkuvaan pikkuoravien esiintymiseen, niin (kuten jo alkuperäisessä postauksessakin kirjoitin) olen tietysti kanssanne samaa mieltä: jos naksuttelu, maiskuttelu ja muu ääntely ei millään tavalla vaikuta hevoseen ja on siitä syystä jatkuvaa, on se tietysti ärsyttävää ja tarpeetonta. Yhtälailla tarpeettomia ja joskus myös ärsyttäviä ovat myös pohje- ja raippa-avut silloin, kun niillä ei ole mitään vaikutusta. Ero on siinä, että maiskuttamista ei voi kategorioida väkivallaksi, ei ainakaan hevosta kohtaan. Kanssaratsastajat ovat sitten kokonaan eri asia :D
Kirjoituksen ei ollut tarkoitus olla puolustus- tai lobbauspuheenvuoro maiskuttamisen puolesta vaan enemmän kummastelua siitä, että kun se on niin kovin kiellettyä ja samaan aikaan kannukset, joita voi kuitenkin voi ja käytetään kovin monin eri tavoin, ovat pakollinen osa kisa-asua. Minusta tässä asetelmassa on jotain mätää.
Kilpailusäännöissähän on sanottu, että minkäänlainen avustus radan ulkopuolelta on kielletty. Katsomosta huutelu on kielletty, mutta keskustelu sallittu ;) JOS kuitenkin tiedetään, että hevonen X tekee vaikkapa peruutuksen käskystä "back" voi katsomosta joku sopivalta etäisyydeltä vaikka alkutervehdyksessä kantavalla äänellä sanoo "back" ja ratsastaja sitten voimattomana istuu kyydissä.
PoistaTuomareiden tulee arvostella jatkuva kannuksella käyttö, ja yleensä se löytyykin kahdesta arvostelukohdasta; kuuliaisuus (avut eivät mene läpi) ja ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttö (vaikutus hevoseen huono/ei ollenkaan. Vitonen kuuliaisuudesta ja istunnasta ei ole mikään ylistyslause, ja harvoin siellä yli vitosen on sitten erillisetkään arvostelukohdat.
Laura selittikin jo, itsellekin tuli mieleen, että joku katsomosta voisi halutessaan vaihtaa hevoseni laukan, jos tietäisi, että se vaihtaa, kun kuulee sanat "nem jó".
PoistaYmmärsin ihan täysin pointtisi, mutta olen silti eri mieltä, koska kovasta tai liiallisesta kannuksen käytöstä tulee rankaista arvostelussa, kuten maiskutuksestakin. Silloinkin kun harrastelija starttaa, kyseessä on kilpaurheilu, jossa on säännöt. Maiskutuksen kieltäminen on sikäli loogista, jos ajatellaan, mistä maiskutus todennäköisesti on tuloksena: siitä, että hevonen ei liiku eteen, ja silloin vika on ratsastuksessa. Oma kokemukseni on, että maiskutuksesta ei edes ole merkittävää hyötyä silloin, kun hevonen on muutenkin avuilla, ja se toimii ilmankin. Silloin kun hevonen ei ole avuilla, saattaa se maiskuttamalla vähäsen kovempaa mennä ;)
Ääniavuista: tavallaan on toki näin, että mikä tahansa toimiva yhteys ratsukon välillä on hyvä. Muistaakseni vammaisratsastuksessa ääniavut on sallittukin, ja se on täysin ymmärrettävää, kun siten kompensoidaan puuttuvia muita apuja. Väitän, että hevosen ehdollistaminen ääniavuille on kuitenkin mielettömän paljon helpompaa kuin paino-, jalka- ja ohjasavuilla kouluttaminen. Eräänlainen oikotie siis. Voi tietysti olla, että olen tätä mieltä siksi, että juuri minun hevoseni tuntuu ymmärtävän puhetta (unkaria tosin vain) erittäin hyvin.
Mutta tosiaan, kannukset laittaisin vapaaehtoiseksi helpoissa luokissa - tosin miksei kaikissakin, vallankumouksellinen idea, mutta mikä ettei ;) Lapsiratsastajilta ne kieltäisin kokonaan. Siitä voisi tulla sellainen kasvatuksellinen bonus, että lapset oppisivat, että kannukset täytyy "ansaita".
Miksi lupa ratsastaa rajujen välineiden kanssa pitää ansaita ja olla palkinto ? Asiahan pitäisi olla juuri päinvastoin. Mitä taitavampi ratsastaja sitä vähemmän barbaarisia ratsastustaidon korvikkeita luulisi olevan käytössä.
VastaaPoistaTosiasia kun on että niitä kannuksia käytetään,törkeästikin, silloin kun tuomari ei näe, jolloin rajukin kannuksella kaivaminen ei laske pisteitä, tämän tietää jokainen joka on edes muutaman kouluradan vaivautunut katsomaan.
Tähän varmasti pätee se, mikä täällä oli jo aikaisemmin esillä: yksikään väline itsessään ei ole barbaarinen tapa korvata puutteellista ratasastustaitoa, vaan kyse on siitä, miten välinettä käytetään.
PoistaJos ratsastajalla on kaivava kannus, heiluva pohje, ja hevonen ravaa silti mummoravia, ollaan pahasti pielessä. Kun kannukset otetaan käytttöön ohjatusti, ne saattavat jopa auttaa ratsastajan pois heiluvasta, kaivavan pohkeen käytöstä: kun hevonen liikkuu herkemmin eteen, ratsastaja voi keskittyä istumiseen ja eleettömyyteen sen sijaan, että lyykkii, nyhtää, maiskuttaa ja raipoittaa hevosta eteen. Raipan käyttökin vaatii opettelua, jotta tasainen ohjastuntuma ei siitä häiriinny.
Mutta edelleen, kannus ei ole oikotie onneen, mutta mielestäni jokaisen ratsastajan pitäisi saada ohjattu mahdollisuus ponnistella kohti niin eleetöntä ratsastamista, ettei kannus ole sen barbaarisempi välinen kuin jotain, millä hiukan kutitetaan hevosen kylkeä. Ja se on myös jokaisen hevosen oikeus. Aivan kuten saada ratsastajakseen kädestään vakaa ja miellyttävä ratsastaja.
Jos eläisimme ihannemaailmassa, jokainen hevonen liikkuisi jokaisella ratsastajalla itse eteenpäin kevyesti ja harmonisesti, eikä kenenkään koskaan tarvitsisi käyttää "barbaarisia ratsastustaidon korvikkeita". Mutta jokainen joka on tavannut riittävän laajalla otannalla erilaisia, eritaustaisia hevosia tietää, että ei ne kaikki vain mene kevyesti ja nätisti ja yhdellä pyynnöllä ja hengityksellä. Ja jos menevätkin, niin saattaa olla että eivät sitten pysähdy pelkällä hengityksellä.
VastaaPoistaJos kannukset pitää "ansaita", kertyy yleensä siinä niitä ansaitsessa ikääkin sen verran enemmän, että voidaan jo toivoa ymmärrystä sitä hevoseläintä kohtaan. Kaikkia meitä ei ole luotu tähän lajiin, mutta ilman kannuksiakin voi ratsastaa ikävästi ja rumasti. Väline itsessään ei tee hallaa vaan ihminen joka sitä käyttää taitamattomasti tai väärin. Pahimmat väärinkäytökset tehdään ihan jossain muualla kuin tuomarin silmän alla. Jos yleinen asenne kannusten käyttöön olisi se, että ne eivät kuulu jokaisen jalkaan aina ja automaattisesti, vaan vasta kun ollaan oikeasti riittävän taitavia hallitsemaan jalkaa AINA (pätee muuten myös esteratsastukseen, monenko jalka on aina läpi kaikkien hyppyjen hallinnassa?), voitaisiin ehkä päästä siihen, että kynnys kannusten käyttöönottoon nousisi ja käyttö olisi nykyistä harkitumpaa?
Kiitos taas kaikille kommenteista.
VastaaPoistaEn ajatellut tämän otsikon alle lähteä keskusteluun, kuka saa käyttää kannuksia, missä, miten tai saako ylipäätään. Se kääntyy helposti niin henkilökohtaiseksi ja osoittelevaksi enkä minä nyt varmaan rissakannuksineni ole muutenkaan se oikea ihminen heittämään niitä ensimmäisiä kiviä – oikeastaanhan niitä kiviä saa viskoa tähän suuntaan! Tuohon kannusten käyttöön yleisesti tuli paljonkin hyviä pointteja, mm. se että pahimmat väärinkäytökset tapahtunevat varmasti ihan muualla kuin tuomarin silmien alla ja että jossain tapauksessa kannus voi jopa auttaa rauhoittamaan levottoman jalan tai että toisaalta voisi vaatia jonkinlaista ratsastustaitoa ennen niiden käyttöönottoa.
Pointtini ei kuitenkaan ollut kannusten käyttö sinänsä vaan se, mitä nykyinen säännöstö lajistamme kertoo ja millaista (arvo)maailmaa sen kautta luodaan.
Kuten joku tuolla kommentoikin, kannuksia voi helposti käyttää väärin myös kilpailutilanteissa ja itsekin olen kuullut ratsastajien suunnittelevan rataa sitä silmällä pitäen, että missä kohden voi käyttää vähän reilummin kannusta ilman että tuomari näkee. Eikä tämä ole käsittääkseni mitenkään poikkeuksellista ajattelua.
Kummastelen myös edelleen kommenttia siitä, että jos ääniavuille kouluttaminen on helpompaa, miksi sitä ei saisi tehdä ja miksi emme itse asiassa tee sitä enemmän? Eikö kaiken eläinten kanssa harrastamisen tavoite pitäisi olla tehdä asioita mahdollisimman kevyellä/lempeällä/vähän fyysisellä tavalla? Tai toisaalta, jos kerran arvostetaan niin kovasti "vaikeita tapoja" kouluttaa ja ratsastaa hevosia, niin eikö siinä olisi kahta enemmän syytä luopua kisoissa kannuksista ja kangista? :) Siinähän sitä pääsisi näkemään kuka oikeasti osaa hienosäätää liikkeitä ilman järeitä apuväleineitä.
Ja mitä siihen kisasuoritusten sabotointiin tulee, niin kai ratsastamisen yksi määritelmä voisi kuitenkin olla se, että hevonen kuuntelee ratsastaa eikä satunnaista yleisöä, vaikka sieltä oikea komentosana tulisikin? Ja olenko ihan väärässä, jos arvelen, että keinoja toisten kisasuoritusten sabotoimiseen löytyy varmasti tälläkin hetkellä, jos vain tahtoa löytyy? En minä tiedä.
Sen tiedän, etten vielä paljoa tiedä. Mutta jotain pölyttynyttä ja ristiriitaista lajin säännöissä minusta on.
Olen tämän keskustelun myötä pohtinut, miksi oma kantani ääniapuja kohtaan on enemmän kielteinen kuin myönteinen, ja päätynyt kutakuinkin tähän: minulle hevonen edustaa voimakkaasti fyysistä olentoa, ja ihailen niiden laumakäytöstä ja tapaa kommunikoida lajitoveriensa kanssa, pääasiassa ääneti. Hevoset lukevat kehoa, asentoa, "energiaa", eivät ne tarvitse ääniä ymmärtääkseen mitä toinen tarkoittaa. Haluan pyrkiä tähän samaan, niin pitkälti kuin eri lajin edustajana pystyn. Siksi koen, että ääniavut ovat lähinnä meidän puhuvien olentojen tapa vakuuttaa oma kehomme siitä, mitä haluamme. Maiskuttava ihminen terästäytyy, samoin kuin sellainen joka sanoo napakasti laukannostoon HOP. Minun mielestäni saman viestin voi välittää ilman ääntä, ja näkemykseni on, että hevoselle luonnollisempaa on fyysinen töytäisy, jos pelkkä "energianvoimistaminen" ja haluamansa reaktion ajatteleminen ei vie viestiä perille saakka. En tykkää verrata ihmisen ja hevosen välistä kommunointia siihen miten hevoset keskenään kommunikoivat, mutta tässä asiassa mielestäni voidaan jäljitellä sitä miten hevoslauma toimii: ensin elehditään ja sitten töytäistään. Äänenkäyttö on lähinnä akuuttia tiedoitusluontoista asiaa varten. Täysin käsittelemätön hevonen lukee vain eleitä, ei sille maiskutukset merkitse mitään.
PoistaTämä oli mielessäni kun sanoin, että joillain oikein kovasti puheliailla persoonilla "todellinen ratsastaminen" loppuu kun suu aukeaa. Keskittyminen menee niin voimakkaasti siihen äänen tuottamiseen ja apujensa selittämiseen hevoselle ("mene nyt ravia, nyt menet, hopihopi ala mennä jo"), että itse asiassa keho lakkaa tuottamasta fyysisiä apuja ja myös vastaanottamasta niitä merkkejä, joita hevonen koittaa viestiä takaisin. Puhe ja äänikäskyt ovat tällöin vain ratsastajan oman mielen vakuuttelua ja/tai rauhoittelua. Me puhuvat olennot tarvitsemme äänen uskoaksemme itse siihen, mitä sanomme. En usko, että hevonen tarvitsee sitä, tai että äänen käyttö olisi hevoselle sen mukavampaa/luonnollisempaa kuin fyysinen merkin antaminen.
peukku tälle!
PoistaSanna osasi ilmaista asian paremmin kuin itse olisin osannut ;) Tätä juuri tarkoitin, kun pidän ääniapuja "oikotienä". Jotenkin tuntuu, että hevosen opettaminen ääniavuilla on mekaanista pavlovin reaktion hakemista, eikä niinkään energioiden ja syvällisen ymmärryksen välittämistä. Minulla on kokemusta siitäkin, kun mielestäni vain "ajattelin" laukannostoa, en suunnitellut minkään asian tekemistä tai käyttänyt ääniapuja, ja ohop, hevonen nostaa laukan.
PoistaJotkuthan ovat sitä mieltä, että myös me ihmiset kommunikoimme muinaisina aikoina äänettömästi ja sanattomasti (vrt Avatar-elokuva), mutta olemme unohtaneet sen puhekyvyn myötä. Olen vahvasti tätä mieltä, siksi puhun hevoselleni usein myös sanattomasti - valmentajani Unkarissa opetti, että hevosta pitää aina kiittää, jos haluaa, voi sanoa ääneen "köszönöm", koska silloin sitä pakosti myös ajattelee, mutta pelkkä ajatuskin riittää, koska hevonen lukee ajatuksiamme joka tapauksessa.
Kiitos Amalia ajatuksia ja keskustelua herättävistä postauksista!