On nimittäin tapahtunut kamalia valmennusrintamalla: sain potkut. Harvemmin kai menee näin päin, että valmennettava saa potkut, mutta ei se näemmä mahdotonta ole.
Vakavissaan, tähän ei liity mitään henkilöiden välistä dramatiikkaa, mutta tilanne on todella se, ettei Mia tällä hetkellä valmenna mua. Kirjoitin tällä hetkellä, koska toivon, että vielä joskus...
Totuttelu hevosteluun ilman Miaa ei alkanut hyvin: palasin saman tien lähtötilanteeseen eli esimerkiksi puristamaan vasemmalla jalalla niin paljon, että sain Durtsin kyljen taas auki. Nyt pitää sitten pärjätä paitsi ilman Miaa, myös ilman kannuksia, kunnes opin taas olemaan puristamatta.
 |
| ;( |
Ihan järkyttävää :( Eikä pelkästään hevosen vuoksi. Onhan se nyt aika hurja tilanne, etten pärjää henkisesti päivääkään ilman Miaa ilman, että palaan taas kaikkiin vanhoihin huonoihin tapoihini.
Riippuvuus kauhistuttaa ja niin kauhistuttaa taantuminenkin. Samalla yritän kuitenkin ajatella, että ehkä – ehkä – tämä on minulle arvokas mahdollisuus rakentaa itseluottamusta, joka ei perustu toisen ihmisen uskoon pärjäämisestäni vaan siihen, että itse uskon itseeni.
En tiedä. En tiedä, koska mulla ei ole hajuakaan siitä, miten se tehdään. Välillä melkein henkeä ahdistaa, kun tuntuu, että oon niin hukassa. Tätäkin kirjoittaessa itkettää. Itsesäälistä. Miksi mä en osaa itsevarma? Miksi mä en voi vaan tehdä ratkaisuja ja luottaa siihen, että ne on oikeita? Miksi kaikkea värittää mutta entä jos...?
Miten itsevarmaksi tullaan?
*****
Vaikka juuri nyt ryvenkin kokolailla pohjamudissa, niin toivottavasti päivä vielä joskus paistaa tähänkin risukasaan yhtä upeasti kuin se tässä kuvassa paistaa rakkaan Durtsin yllä.
Edit:
Näköjään surun ja epätoivonkin hetkellä pitää yrittää hauskuutta ja dramatisoida juttuja, jopa sillä kustannuksella että varsinainen viesti välittyy väärin. Vastasin jo Maukan kommenttiin, mutta lisään nyt vielä vastauksen tähän, jottei enää muille tule väärää kuvaa:
Painotan nyt siis tässä vielä, että valmennusyhteistyö loppui Mian tahdosta, mutta hyvillä perusteilla eikä minua ole millään tavalla kohdeltu kaltoin – eikä siis missään nimessä ainakaan Mian taholta. Se, että olen itse tehnyt itsestäni riippuvaisen Miasta, on vain ja ainoastaan minun ansiotani, tiedän Mian pyrkineen nimenomaan kasvattamaan omaa itseluottamustani.
Olen ikuisesti kiitollinen Mialle kaikesta siitä, mitä olen häneltä vuosien varrella saanut. Samanlaista panostusta tulen tuskin koskaan keneltäkään valmentajalta saamaan. Ystävyys jatkuu joka tapauksessa, mutta toivon, että myös jonain päivänä voimme jatkaa valmennussuhdetta.
Kuule, mina olen 5-kymppinen tatiratsastaja ja tiedostan hyvin ongelmani, kroppa ei taivu jne jne jne. Valilla olen oman tyopaivan jalkeen jo niin poikki etta hyva kun en putoa hevosen selasta. Mutta motivaatio ratsastuksen parantamiseen on kova. Ma olen antanut jo kahdelle valmentajalle potkut tai siis lopettanut yhteistyon. Toinen arvosteli hevostani ja ehdotti hevosen vaihtoa ja sanoi etten ikina opi silla ratsastamaan. Lahdin tallilta. Toinen tapahtui hiljattain. Nuori valmentaja huutaa 15 ohjetta kerralla ja mina kamppailen hevosen kanssa kun traktorit ajaa ohi. Totesin etta minulle riitti, jalkeenpain minua haukuttiin kuuroksi, tyhmaksi jne. Taisi paattya tamakin valmennussuhde. Harrastelijoiden ja aikuisratsastajien ohjaaminen on taiteenlaji sinansa. Aivan varmasti sinakin loydat valmentajan joka sopii juuri sinulle. Ja jos alat pelata ja hermoilla ratsastustunteja onko siinakaan enaa mitaan jarkea. Kayta aika hyvaksesi ja mieti mita haluat valmennuksilta. Aseta realistinen tavoite ja sitten eikun treenia. Jos ei yhtena paivana suju niin toisena parannetaan. Minusta muuten on torkeaa antaa jollekulle potkut, voisitte varmaan keskustella asiasta jarkevasti ja miettia miksi tahan tilanteeseen paadyttiin. Monilla hevosihmisilla vain ei ole kauheasti karsivallisyyta. Ja ala missaan nimessa kuvittele, etta olet jotenkin toivoton tapaus, meilla kaikilla on joskus vaikeaa, koska ratsastus on niin vaikea urheilulaji. Tsemppia, minakin loysin jo uuden valmentajan joka koettaa auttaa minua, ehka jo 10 vuodessa saan pahimmat virheet karsittua :-) Ja ratsastusta harrastetaan rakkaudesta hevosiin ja ratsastukseen, ei siksi, etta joku paasee lyttaamaan itsetuntoasi.
VastaaPoistaOi apua, tein kaikkeni muotoillakseni tekstin niin, ettei jäisi väärinymmärrykselle tilaa, mutta näemmä epäonnistuin.
PoistaPainotan nyt siis tässä vielä, että valmennusyhteys loppui Mian tahdosta, mutta hyvillä perusteilla eikä minua ole millään tavalla kohdeltu kaltoin – eikä siis missään nimessä ainakaan Mian taholta. Se, että olen itse tehnyt itsestäni riippuvaisen Miasta, on vain ja ainoastaan minun ansiotani, tiedän Mian pyrkineen nimenomaan kasvattamaan omaa itseluottamustani.
Olen ikuisesti kiitollinen Mialle kaikesta siitä, mitä olen häneltä vuosien varrella saanut. Samanlaista panostusta tulen tuskin koskaan keneltäkään valmentajalta saamaan. Ystävyys jatkuu joka tapauksessa, mutta toivon, että myös jonain päivänä voimme jatkaa valmennussuhdetta.
Ja kiitos Maukka tsemppauksesta! Olen samaa mieltä, että tämä on harrastus ja sen pitää olla enimmäkseen kivaa. Näin minulla on onneksi ollutkin. Muutos on vaan aina raskasta, melkeinpä riippumatta siitä, mikä osuus itsellä on sen aikaansaamisessa.
PoistaToivottavasti sinulla tämä nykyinen valmentaja on sellainen, jonka kanssa löydätte hyvän yhteisen sävelen.
No sehän on hyvä asia. Halusin vain sanoa, että aina esimerkiksi eivät kemiat käy yhteen, tai asioista on erilaisia näkemyksiä, ja silloin onkin parasta lopettaa yhteistyo. Edellisen valmentajani kanssa aloin pelätä tunteja niin että menetin lähes youneni, kun lopetin valmennukset, ratsastus alkoi mennä paremmin. Minäkin oli riippuvainen tuosta valmentajasta, mutta tajusin että osaan sentään itsekin jotain. Valmennuksessa on paljon psykologiaa ja siksi se on niin vaativa laji. Olen edelleenkin sitä mieltä että valmentajan kanssa voi välillä tulla erimielisyyksiä, mutta se on normaalia. On toinen juttu, jos ratsastajan itsetuntoa aletaan todella tuhota, näin kävi minulle ja paikkailen sitä vieläkin. Joka tapauksessa, hyvä että olette vielä kavereita, ja toivottavasti loydät uuden valmentajan joka auttaa eteenpäin.
PoistaKauhistuttaa pelkkä ajatuskin siitä, että törmäisin valmentajaan, joka haluaisi tuhota mun vähäistä itsetuntoa. Valmentajan auktoriteettia on monissa tapauksissa helppo käyttää myös väärin :(
PoistaEi voi muuta toivottaa kuin tsemppiä teille! Uskon, että varmasti vielä löydät itseluottamuksesi (jopa ilman Miaa). Yksin treenatessa kannattaa nyt ainakin hetki pysytellä ihan puhtaasti siellä omalla ja hevosen mukavuusalueella, jotta niitä onnistumisia pääsee kertymään. Nyt ei ainakaan välttämättä ole otollisin aika uusien juttujen opettelulle.
VastaaPoistaKun saat rauhaksiin kerättyä itseluottamusta, uskaltaudu kokeilemaan jotain toista valmentajaa! Mene vaikka johonkin ratsastuskouluun normaalille ratsastustunnille tuntihevosella. Näin saat tuntua muiden opettajien ja valmentajien tyyleistä ja pystyisit vielä joku päivä löytämään Mialle mieleisen seuraajan.
Voithan varmasti kysyä myös häneltä ketä suosittelisi teidän valmentajaksi.
Kiitos Anu! Joo ei tässä tosiaan tartte mitään uusia juttuja opetella. Ihan on nyt ollut fokus tuossa ohjaamisessa, että jos edes saisi hevosen kääntymään ennen kentän aitaa :( Jo mä oon tässä kuukauden päivät ollut tuuliajolla ja ehtinyt jo käydä pari kertaa toisen valmentajan tunnilla ja ihan tykkäsin. Kukaan ei vaan ole vielä toistaiseksi päässyt mun pään sisään niinkuin Mia, joka tuntui aina tietävän, mistä narusta vetää, jotta epävarmuus väistyi.
PoistaSainkin Mialta suosituksen, mutta siinä vaihtoehdossa on muutama mutta. Katsotaan...
Mutta miten ja mistä sitä itseluottamusta kerätään?
Anulla hyvia vinkkeja valmentajista. Mistako itseluottamusta ? Mulla on kanssa ollut itseluottamuksen puutetta ratsastuksessa, mutta olen koettanut purkaa ratsastusta osiin ja ajatella, etta kaiken ei tarvitse aina menna hyvin. Jonain paivana kaynti menee hyvin, jonain ravi ja jonain laukka. Joinain harvinaisina paivina kaikki menee hyvin...mulla oli pahimpina kausina vaikeuksia myoskin saada hevonen edes menemaan oikeaan suuntaan joten tiedan tunteen. Koetan itse aina tyoskennella perusratsastuksen kanssa ja jos sekaan ei suju en yritakaan mitaan sen kummempaa. Jos on oikein huono paiva menen kavelylle maastoon. Auttaa paljon ottaa filmeja omasta ratsastuksesta, katsoa muiden tunteja, ja vaikka kayda ryhmatunnilla. Siina nimittain huomaa, ettei itse ole vallan toivoton. JOkaisella on heikkoutensa ja pitaa valilla keskittya myos vahvuuksiin, jos aina ajattelee vain heikkouksia ja keskittyy niihin, siina menee helposti itsetunto aika matalalle. Ja ratsastavien kavereiden kanssa jutteleminen helpottaa. Itsellani on istunnan kanssa ongelmia ja nyt olenkin menossa ratsastusleirille, jannaa....
PoistaHmmm...mä luulen, että mun tarttee tarttua tähän itseluottamus asiaan ihan erillisessä postauksessa... siinä olisi niin paljon puitavaa.
PoistaHei mahtavaa, ratsastusleiri kuulostaa kivalta! :)
Mua ainakin itse ratsastaessa ongelmatilanteen ja paskapaniikkiahdistuskohtauksen uhatessa auttaa se, kun vedän henkeä ja mietin ihan tosissani, että mitä se mua pitkään coachannut ope tässä tilanteessa sanoisi. Yleensä jo se hengen vetäminen auttaa, rentoutuu itse joten ratsukin rentoutuu. Sit kun vähän pohtii, niin keksii ainakin kokeilla jotain mitä ope voisi sanoa.
VastaaPoistaItse sinuna ihan nyt mennä nönnöttelisin eteenpäin välittämättä kaikesta muusta paitsi siitä, että et purista, ja hevonen liikkuu pienestä avusta reippaasti eteen. Käytännössä itse toteuttaisin tän uskomattomalla itsevahdinnalla sekä siirtymisillä. Ei oo aina helppoo tää itse touhuaminen, mutta toisaalta, siinä sitä vasta lopunviimein oppii, kun joutuu itse tekemään päätöksiä ja elämään niiden aiheuttamien reaktioiden kanssa. Pikkuhiljaa alkaa tekemään enemmän niitä hyviä päätöksiä siellä selässä, kuin huonoja :)
Tsemppiä, ja eiköhän sieltä sun nurkilta löydy pätevä opettaja sullekin :)
Kiitos pahokas :) Hyviä neuvoja! Siihen pyritään, että pikkuhiljaa tulisi tehtyä enenmän hyviä kuin huonoja päätöksiä.
PoistaP.S. Saako samalla toivoa sun blogiin tuota lukijat-vimpaita, että voisi rekisteröityä ja saisi sitten aina tiedon uusista postauksista?
Ohhoh, toki saa! Mä itse käytän sitä vaan niin harvoin (lisään suoraan bloggerin kautta seuraamani blogit), mutta jos kerran noin ihan pyydetään, niin toki järjestyy :)
PoistaHuokaisin (melkein) tätä lukien helpotuksesta - pelkäsin niin kovasti, että Durtsilla on jotain pahasti hätänä! En tiedä yhtään, mitä syitä ja perusteluja päätökseen on liittynyt, mutta perustelut ovat varmaan olleet hyvät. Onhan Mia perustellut minullekin tarpeen toisen valmentajan tunneille, ja ihan syystä. Eri opettajilta kun oppii aina eri asioita. Ja välillä vain pelkkä vaihtelu voi tehdä jotain hyvää ja uutta ratsastukselle.
VastaaPoistaPidä siitä ystävyydestä kuitenkin kiinni, se on aina tärkeää:) Vaikka ehkä joskus voi olla jopa valmennukselle haitallista (ei ehkä tässä tapauksessa, mutta noin yleisesti). Hyviä ratsastusneuvoja tuli jo muilta. Mutta minäkin lisäisin vielä sen, että välillä tarvitsee tosiaan sitä rohkeutta tehdä itse päätöksiä ja kokeilla asioita. Minunkin on niin helppo juosta itkemään apua, kun joku mietityttää - nyt olen tietoisesti opetellut ensin korjaamaan ja kokeilemaan itse, ja useammankin kerran, ennen kuin alan tarkistelemaan, mitä oikeasti olisi pitänyt tehdä.
No oikeastaan arvasit ihan oikein, sillä onhan Durtsilla tavallaan jotain pahasti hätätä: raasulla on superepävarma omistaja :( Onneksi terveysasiat tällä hetkellä muuten vähän paremmalla mallilla.
PoistaJuu, eri opettajilta oppii eri asioita ja tosiaan onhan tässä se mahdollisuus, että oikeasti voisin kasvattaa sellaista vähän kestävämällä pohjalla olevaa itsevarmuutta, jos niitä pilven hopeareunuksia oikein tarkkaan tähyää :)
Ja oon samaa mieltä, että välillä tosiaan tarttee rohkeutta tehdä itse päätöksiä, mutta mulle ei oo vielä selvinnyt, mistä verkkokaupasta sitä voi tilata...
X-Valmentajana haluan nyt kommentoida tähän postaukseen. Olen valmentajana sellainen, että jos koen etten pysty auttamaan (ja se ei tapahtu usein) niin en halua olla se valmentaja joka "ottaa rahat pois" ja vaan tulee neuovomaan "kuvioita" kerran viikossa kentänlaidalle. Jos ei panosteta puolin ja toisin 110 niin mielestäni ei ole syytä jatkaa siinä valmennussuhteessa.
VastaaPoista/Mia Kainulainen
Ja juuri siksi ootkin niin super! :)
PoistaMä kyllä näen tässä uuden mahtavan alun! Musta tuntuu, että sä oot aivan liikaa luottanut siihen, että valkku pelastaa sut :)
VastaaPoistaEn toki sano, että itsekseen ratsastaminen on pitkässä juoksussa hyvä asia, mutta oon tainnut täälläkin jo joskus kommentoida, että mulle se on avannut aivan uusia näkökulmia ratsastukseeni. Siis se, että olen joutunut ihan itse etsimään ne onnistumisen tunteet ja keinot selvitä eri tilanteista. Kun pilkkoo oman ratsastuksen tosi pieniin osiin ja on niistä onnistumisista tyytyväinen, niin menee koko ajan edes jonkin verran eteenpäin. Mieti joku teema jokaiselle ratsastuskerralle ja koita saada jokin pieni juttu silloin onnistumaan. Jos vaikka haluat saada hyvän pysähdyksen, ole tyytyväinen kun se onnistuu, vaikka muuten tunti olis seiniä päin laukkaamista ja kaahotusta :) Älä koita hallita liian suuria juttuja kerralla, en usko sen vievän kokonaisuutta pitkällä aikavälillä eteenpäin.
Niiden videoiden perusteella mitä olet tänne laittanut sä oot oikeasti todella taitava ratsastaja! Kyllä sä pärjäät!
Kiitos Heli! Oot ihan oikeassa, että oon varmasti rakentanut ihan liiaksi itseluottamustani sen varaan, että "koska valmentaja uskoo mun selviytyvän tästä, niin selviydyn".
PoistaMä luulen, ettei ongelma ole niinkään se ratsastuksen "tekninen puoli" vaan asenne ja sen puute. Ja se asennevamma sitten tietysti konkretisoituu "teknisinä ongelmina".
Mutta ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...
Kyllä se muuttuu! Tuo Hannen neuvo oli todella hyvä, ota sellainen aikalisä ja keskity todella pieniin juttuihin ja vaan olemaan Durtsin kanssa. Älä koita suorittaa liikaa vaan ole tyytyväinen pieniin askeliin. Anna hevosen toimia nyt sun valmentajana :)
Poistap.s. ihan yhtä alkutaipaleella olen minäkin ;)
Taisi muutamalla kirjoituksen lukeneella tulla väärä kuva valmennussuhteen päättymisestä - minusta kuullostaa siltä, että asianomaiset itse on ihan sujut asian kanssa - Saija ehkä pikku paniikissa, kuten kuka tahansa kun valmentaja "julmasti hylkää" oppilaansa kohtaamaan maailman. Omakin koutsi, itseasiassa molemmat ovat ajoittain poissa pitkiä aikoja ulkomailla, ja silloin on vain etsittävä omasta mielestä ne perusharjoitukset ja työstettävö niitä ja tietenkin pidetävä silmät ja korvat auki uusien valmennustuttavuuksien varalta. Valmentajat ovat kuitenkin käytössämme rajallisen ajan, ja jokaisen elämäntilanteet ja työtilanteet muuttuvat, jolloin on pakko priorisoida.
VastaaPoistaTsemppiä Saijalle ja Durtsille uuden koutsin kartoittamisessa ja Mialle valmennustehtävissä
Juu, näin ikävä kyllä kävi ja syy on minun, kun piti tunkea ilmeisen huonoa huumoria tähänkin postaukseen :( Lupaan oppia tästä!
PoistaMä luulen, että mun täytyy kirjoittaa seuraavan postauksena joku Oodi Mialle ;), jottei jää epäselväksi se, kuinka suunnattoman paljon häntä arvostan ja kuinka loputtoman kiitollinen olen kaikesta ja miten mulla ei välttämättä olisi enää edes hevosta ilman Miaa. Ja ettei mua ole julmasti hylätty, vaikka koenkin olevani tuuliajolla.
Kiitos Laura tsemppauksesta!
"Jossain vaiheessa on lakattava etsimästä vahvistusta ulkopuolelta, vanhemmilta, ystäviltä tai yhteiskunnasta, jos haluamme elää vapaata elämää. Jonakin hetkenä on otettava valtava loikka todelliseen voimaantumiseen, mikä merkitsee sitä, että todella uskot itseesi ja todella kunnioitat luontaisia taipumuksiasi ja sisäistä tietämystäsi sekä toimit niiden pohjalta." - Pamela Kribbe
VastaaPoistaKiitos <3 Hieno lainaus, josta olen ihan samaa mieltä. Hukassa olen juurikin siksi, kun en tiedä, miten se valtava loikka otetaan... Pitääkö vaan päättää? Ja mitä jos ei onnistu vaikka kuinka päättää?
Poista""Jossain vaiheessa on lakattava etsimästä vahvistusta ulkopuolelta"
PoistaOh, osui.
PoistaKomppaan Helia, helpottaa kun miettii teeman jokaiselle ratsastuskerralle. Itsellani on talla hetkella valitettavasti mahdollisuus kayda tunneilla vain 2-3 viikon valein, mutta ehka sekin tulevaisuudessa muuttuu. Koetan harjoitella tunneilla kasiteltavia asioita itsekseni. Ja minusta on rikkaus myos kokeilla erilaisia valmentajia, kaikilta oppii jotain, en koskaan ole ollut tunnilla, jolla en olisi oppinut mitaan. Sehan on juuri taman lajin rikkaus, ei ole vain yhta tapaa ratsastaa. Pitaa loytaa se tapa, joka sopii itselle ja hevoselle.
VastaaPoistaVoin kuvitella, että sitten, kun on tietyllä tasolla, on suurta rikkautta voida ammentaa oppia useammasta suunnasta. Oma kokemukseni kuitenkin on, että tällä alkutaipaleella helpottaa kummasti, jos ei ole liikaa vaihtoehtoja tyrkyllä; mieluummin yksi selkeä linja. Kun ei se tällä taitotasolla ole se yhdenkään linjan toteuttaminen mitenkään helppoa :) Ei mulle ainakaan :)
PoistaEn ehkä miettisi hirveän paljon sitä miten voit yksin saada kaiken toimimaan. Olen itse ratsastanut koko ikäni ja olen entistä riippuvaisempi omien valmentajien tuesta. On ihanaa kun joku sparraa kentän laidalla epävarmoina ja varmoina hetkinä (ja jotenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee mielen hetket ovat entistä useammin epävarmoja). Tottakai pitäisi pärjätä myös ilman valmentajaa, mutta jotenkin saan ainakin henkkohtaisesti paljon enemmän irti tunteilusta, kun joku seuraa meitä.
VastaaPoistaTiedän niin tuon tunteen, kun oikeata valmentajaa ei löydy tai todella hyvää valmentajaa ei saa toiselle paikkakunnalle (omat guruni jäivät Australiaan enkä mitenkään saanut heitä houkuteltua Suomeen:). Eli ei kun kokeilemaan muiden valmentajien tunteja ja tosiaan varmaan Miankin kanssa pääsette taas treenailemaan jossain vaiheessa. Tsemppiä sinne ja terkkuja Durtsille!
Tässä tällainen luomuohje, jota itse noudatan yhä enemmän. Nyt kun sulla ei ole valmentajaa, anna hevosen valmentaa. Kuuntele sitä. Tee sen kanssa yhdessä. Simppeleitä juttuja, että ehdit opetella kuuntelemaan sen vastauksia ja sen kieltä. Kannukset ja muut turhat härpäkkeet pois nyt alussa. Ratsastustaito kehittyy hitaasti ja ajan kanssa. Pelko ja jännittäminen ovat ihan luonnollisia asioita aikuisratsastajilla. Nuoret, ikänsä ratsastaneet huimapäät ovat juttu erikseen, eikä sellaisiin kannata vertailla.
VastaaPoistaTe olettte nyt pari, opettele luottamaan hevoseesi ja se luottaa sinuun heti kun saa mahdollisuuden. En oikein ymmärrä, miten muuten sitä itseluottamusta näissä hevosasioissa voi kasvattaa kuin nimenomaan sen hevosen kanssa. Hyvä valmentaja voi tietysti auttaa ratsastustaidon kehittämisessä, mutta sen itseluottamuksen voit löytää vain yhdessä hevosesi kanssa.
Ja niin kuin joku neuvoikin: käy ratsastustunnilla kokeilemassa myös eri hevosia tai lähde pitkälle maastovaellukselle. Kun istuu hevosen selässä seitsemän tuntia lähes putkeen, niin siinä ei paljon enää jaksa jännittää - teki ihmeitä ainakin omalle istunnalleni.
Nyt kun ei ole valmentajaa, niin rentoudu, nauti ja ota rennosti. Kyllä se siitä. Ihan varmasti!
Samaa mieltä edellisen kanssa, testaa teidän välistä uottamsta a kunnioitusta, esim päästä dee irti maneesiin a tsekkaa mitä se tekee, seuraako siua kiinnostuneena esim tolppia pujotellen, pystytkö päättämään sen vahhdin ja suunnan ilman liinaa jne? Jos hevonen pitää sinua kaverina, ja hahmona jota antsii kuunnella on paljon helpompi työstääluottamusta selästä!
VastaaPoistaValmentajasi on tehnyt aivan oikean ratkaisun ja samoin toimisin itsekin. "Iltasatujen" aika on ohi, nyt kun olet oppinut lukemaan itse, et enää tarvitse valmiiksi luettua iltasatua. :D
VastaaPoistaHanne kiteyttikin ajatukseni samoin. Ratsastuksessa on niin eri tasoja, mitä kukin haluaa painottaa. Tärkeintä on kuitenkin se suhde siihen omaan hevoseen. Itsekin maastoarkailijana ja yleensäkin arkana ratsastajana lähtisin tekemään asioita, mitkä ovat tuttuja ja alussa helppoja molemmille.
Sänkipellolle taluttelemaan, katselemaan miten pelto kylpee auringossa tai kastuu pienestä tihkusateesta. Se mikä pelottaa, pitää kohdata. Itsenäistyminen on välillä tuskallista, mutta sitä sisua pitää löytyä, mennä tavoitetta kohti, veipä se aikaa, mutta ripustautuminen toisen ihmisen varaan ei auta omaa kehitystä. Teknistä osaamista tulee, mutta ensiarvoisena pitäisi sitä suhdetta omaan hevoseen, sen jälkeen tulee muu.
Minusta näyttäisi siltä, että sinun täytyy vain löytää se oma sisäinen tahtosi ja halusi jatkaa eteenpäin, itsenäistyä ja sitä kautta oivaltaa hevosesi kanssa yhdessätekemistä. Pikkuhiljaa, hyväksyä omat rajoitteesi ja löytää niistä huolimatta väylä eteenpäin. Ehkäpä sitten on vuoro valmennustuntien. Keskity tässä vaiheessa hevoseesi ja yhdessä olemiseen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinua auttoi pelosta eroon pääsemisessä suuresti se, että rupesin pohtimaan miksi tätä hommaa oikeasti teen. Tajusin vihdoin kokevani syvää kiitollisuutta siitä, että minulla on niin hieno hevonen ja saan sen kanssa kulkea tätä matkaa yhdessä. Ratsastus on kuin paritanssi, ratsukon molemmat osapuolet tukevat toinen toisiaan, välillä tiukoissakin tilanteissa. Älä purista mailaa niin kovaa ;) (Sori, oli pakko laittaa tähän yksi jääkiekko-termi). Hengitä, nauti ja ole kiitollinen :) Kuten hyvin tiedät kamppailin itsekin valtavien pelkotilojen kanssa vielä hetki sitten. Oman pään kuntoon laittaminen ja itseensä luottaminen vievät aikaa, mutta sinä olet vasta matkasi alussa. Sain arvostamaltani taholta erinomaisen neuvon, jota välillä edelleenkin hoen mantramaisesti. Siitä voi olla käyttöä sinullekin:
VastaaPoistaLuota hevoseen <3
Komppaan myos Hannen ajatusta. Haluaisin myos heittaa uuden ajatuksen : olemmeko me senioriratsastajat liian suorituskeskeisia, yritamme liikaa ? viimeksi kun kavin ratsastustunnilla opettaja sanoi etta lakkaa touhuamasta niin paljon, johan tuosta hevonenkin hermostuu. Kun katsoo parhaita ratsastajia, he voivat istua hiljaa ja vaikuttaa hevoseen pienilla avuilla. Monesti ainakin minusta tuntuu silta, etta tyoelamasta tuttu suorituskeskeisyys siirretaan myos hevosteluun. Mika on ratsastuksessa parasta, on monesti sellaista mika ei valttamatta liity suorittamiseen, kuten monet sanovatkin. Liika suorittaminen voi myos olla este oppimiselle, koska sita yrittaa ja yrittaa mutta pitaisi tajuta muuttaa omaa toimintatapaa, jos se ei toimi - tama on kaikista vaikeinta. No menipa filosofiaksi mutta monet senioriratsastajat varmaan ymmartavat mita tarkoita n...
VastaaPoistaIhan ehdottomasti samaa mieltä! :)
PoistaOsasitpa hyvin pukea sanoiksi meidän seniroiden ongelmat :D, juurikin tuota liikaa touhuamista. Kun menen kentälle, alkaa ongelmat, ei niinkään ponista johtuen vaan siitä, että yliyrittäminen alkaa, alan touhuamaan liikaa itsekin. Ja vaikka tiedostan tämän, niin maneereita on vaikea poistaa. Mutta maastossa olen löytänyt rentouden, siellä jää ylisuoritus ja rentous on tilalla.
PoistaMitä jos ottaisit nyt tavoitteeksi maastoratsastuksen? Askel askeleelta, aluksi ihan pieniä lenkkejä, sitten pidempiä...itse olen löytänyt sen itsevarmuuden sieltä maastopoluilta. Usko pois, pelkäsin joskus maastoilua niin että en saanut edes hengitettyä. Sitten jouduin oloduhteiden pakosta, hevosta kuntouttaessani kävelemään paljon hevosen kanssa maastossa ilman seuraa, joka päivä. Nyt rakastan maastoilua, nopea laukka on ihan huumaavaa. Tuntuu, että vasta kun olen maastoillut hevosen kanssa nimenomaan ilman seuraa, opin tuntemaan sen ja saan täyden itsevarmuuden ja rentouden sen kanssa myös kentällä.
VastaaPoistaKiitos teille kaikille rakkaille kannustavista kommenteista ja ohjeista ja neuvoista. Ne ovat varmasti sinällään hyviä, mutten usko niiden ratkaisevan tässä tilanteessa ongelmaani, ainakaan sitä kaikkein perimmäisintä.
VastaaPoistaOlin siinä uskossa, että olen kirjoituksillani onnistunut hyvin tuomaan esille asioita sellaisina kuin ne oikeasti koen, mutta huomaan näistä kommenteista, etten ehkä sittenkään ole onnistunut. Luin myös tämän postauksen uudelleen ja huomasin, että se mikä minun mielestäni siinä on niin ilmeistä, onkin itse asiassa aikalailla rivien väliin jemmattu. Eikä löytäminen ehkä onnistu, ellei tunne minua vähän paremmin.
Suurin ongelmani ei siis ole pelko, ei ainakaan tapahtumien pelko (tippuminen, kaahaaminen, pukitus tmv.) eikä se, että kärsisin suunnatonta tuskaa siitä, jos ratsastamani voltti ei ole pyöreä tai laukka ei nouse siinä pisteessä kuin halusin tai ettei istuntani ole täydellinen.
Luulenpa, että anonyymi kommentoija, joka lainasi Pamela Kribbeä, osui lähimmäksi totuutta.
Palaan tähän aiheeseen vielä, kun olen vähän kerännyt voimia...ellei tunnu siltä, että lipsuu liian henkilökohtaiseksi...
Vielä pitää vähän lisätä. Näissä jutuissa väärinkäsityksen vaara on aika suuri, kun ei tunne ihmistä mmuuten kuin blogin ja kirjoitusten kautta. Mutta tuosta alkuperäisestä postauksestasi sai sellaisen kuvan, että sinä ja valmentaja olette se pari, vaikka ratsastuksessa se kumppanisi on se hevonen. Valmentaja on vain ulkopuolinen avustaja vaikka tärkeä onkin.
VastaaPoistaItselläni oli aikoinaan ongelmana se, että opetuksessa edettiin liian nopeasti. Jouduin ja "osasin" tehdä vaikeitakin juttuja, vaikka se kaiken perusta, eli istunta, oli pielessä. Ja sen olen saanut (jossain määrin)korjattua maastossa pitkillä vaelluksilla. Omasta mielestäni ratsastus perustuu oikeastaan vain kahteen juttuun: luottamukseen hevosen ja ihmisen välillä, sekä rentoon ja luontevaan istuntaan. Ne on kaiken muuun perusta. Mieti vaikkapa intiaaneja?
Esim. kannukset ovat mielestäni "hifistelyä" ja ainoastaan tosi taitavan ratsastajan juttu. Silloin jos istunta ei ole kunnossa, ei kannuksista ole muuta kuin haittaa. Ne eivät korjaa istunnan puutteita eivätkä rakenna sitä luottamusta hevosen ja ratsastajan välillä.
Ylitä löytää se ilo ja rentous tähän juttuun, hampaat irvessä tekemisestä kun ei tule yleensä mitään. Itseluottamuskaan ei löydy, jos sitä hampaat irvessä etsii :). Ei ratsastuksen pitäisi olla itkun asia _vaikka_ välillä onkin päiviä, että itkettää ja raivostuttaa kun ei osaa tai kaikki menee pieleen :). Mutta sitä suurempi ilo, kun sitten taas kaikki meneekin tosi hyvin.
Komppaan Hannea. Toki jokainen valilla miettii syntyja syvia mutta totuus on etta harrastuksesta pitaa nauttia myos. Jokainen varmasti haluaa kehittya paremmaksi ratsastajaksi mutta siihen ei edes elama riita. Jokainen hevonen opettaa jotain. Se on juuri lajin rikkaus etta se kumppani on elava olento. Eilen iso pv ruunani katsoi minua niin kiltisti ratsastukseen jalkeen isoilla silmillaan etta ajattelin etta onpa se viisas olento, ei veda herneita nokkaan vaan aina yrittaa parhaansa. Niihan se on kaikessa tiimityoskentelyssa, vaikkei aina ymmarra ohjeita pitaa aina yrittaa parhaansa. Olen itse aloittanut ratsastuksen 70 luvulla jolloin ratsastuksenopettaja oli suurinpiirtein jumala, hirvean ankara hahmo jota pelattiin, ja ratsastustunneilla oli armeijan meininki, mentiin osastossa ja hevosetkin olivat armeijan jaamistoa, on kestanyt tosi kauan paasta tasta mentaliteetista eroon.
VastaaPoistaTarkoitatko rivien välissä sitä, että pelkäät ns. pilaavasi hevosen, jos joku ei ole kertomassa sinulle jatkuvasti, oletko menossa oikeaan suuntaan? Se tunne on tuttu. Jos sitä terkoitat, niin voin kyllä sinua tuntemattakin lohduttaa...et varmasti pilaa, sinulla on varmasti taitoa kuunnella hevosta herkällä korvalla (sen on näistä kirjoituksista voinut huomata), anna hevosen kertoa missä olet menossa. Kokeile erilaisia asioita, opettele yhdessä hevosen kanssa ja anna sen kertoa sinulle, mikä on hyvin ja mikä huonosti! Osaat varmasti <3
VastaaPoistaeaseltraining.fi
VastaaPoistavoisi auttaa? Kurssi käynnissä Uudellamaalla.Keskittyy nimenomaan hevostaitoon, sellaiseen jossa oikeasti opit ymmärtämään hevostasi, ja parantamaan suhdettanne. Ilman mitään showta tai välineitä...
Kiitos tästä vinkistä! Tutustuin sivuihin ja tämä voisi hyvinkin olla juuri sitä, mitä tarvitsisin. Tuo kurssi on vaan valitettavasti alkanut jo elokuussa, joten sille tuskin enää pääsee...
PoistaTuo sinun päänsisäinen taistelusi kaipaisi juuri tätä, yritä päästä mukaan.Jos haluat mukaan kysy rohkeasti. Ehkä onnistuu?
PoistaTosi mielenkiintoista keskustelua! Mulle tulee tästä vaan sellainen ajatus että ehkä tämä on sulle ja Durandolle eräänlainen uusi alku, jossa kaikki on mahdollista? Ymmärrän todella hyvin että pelottaa, jännittää, mietityttää jne., mutta toivon että asiat loksahtavat jotain kautta kohdalleen. Mitä kautta, sitä en kyllä osaa sanoa ;)
VastaaPoistaVoiii, harmi, että luottovalmentaja jäi nyt muihin hommiin. Varmasti hetken päästä menet jo ihan samalla tavalla itseksesikin, etkä enää muista millaista oli valmentautua (jos siis et meinaa ottaa jotakin toista valmentajaa tilalle).
VastaaPoistaÄlä ota liian isoja paineita yksinratsastuksesta. Päätä tehdä vain jokin superhelppo asia, kunnes luotto palaa. Tai ota joku henkiseksi tueksi mukaan katsomaan miten sujuu.
Toivottavasti pääset kohta taas raiteillesi. :) Tsemppiä kovasti!