Siis WUHUUUUU!
Ehkä muistatte, millaisen maanpinnallepalautuksen koin edellisellä tunnilla Jaden kanssa. En siitä mitenkään dramaattisesti masentunut, mutta odotukset omaa onnistumista kohtaan eivät olleet kuitenkaan tänään tunnin alussa mitenkään hurjan korkealla.
Siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa piti jäädä istumaan harjoitusraviin laukannostoa varten, taisin päästä suustani jonkun pienoista toivottomuutta ilmaisevan äännähdyksen. Siitä sain heti kuulla kunniani, ja hyvä niin! Jos ratsastuksen kuolemansyntejä pitäisi listata, olisi yksi niistä varmaan huono asenne. Jos on valmiiksi päättänyt, ettei tästä mitään tule, voi olla melko varma, että ei tosiaan tulekaan. Hevonenkin aistii ratsastajan toivottomuuden ja uskonpuutteen eikä epävarma ratsastaja ainakaan ole luotettavan ja turvallisen tuntuinen johtaja.
Oli siis hyvä, että sain heti alkuun muistutuksen siitä, miten pyyhettä ei saa heittää kehään ennen kuin erä on ehtinyt edes alkaa. Sen jälkeen tapahtui paljon hyviä asioita.
Jaden ravi on aika haasteellista, mutta nyt päätin, etten anna periksi vaan yritän koko tarmollani keskittyä oppimiseen. Asiaa auttoi se, että meitä oli tunnilla vain kaksi, joten olin tarkan valvovan silmän alla miltei koko ajan.
Alkuun otin vain pieniä pätkiä harjoitusravissa ja siirsin Jaden käyntiin heti, kun homma tuntui karkaavan lapasesta. Mentiin tosiaan vaan tyyliin kolmen askeleen pätkiä ravissa. Mia sanoi, että lysähdän eteenpäin aina ravin toisella askeleella, viimeistään. Hän neuvoi miettimään, että nojaisin reilummin taaksepäin. Tätä yritin ja se jo vähän kohensi tilannetta, mutta teki minulle ehkä vähän tasapainottoman olon.
Sitten Mia neuvoi miettimään, että lantio olisi se ylävartaloa, joka kulkee paketin etummaisena. Kuulostaa uskomattomalta, että vaikka lopputulos näissä kahdessa tekemisessä on fyysisesti varmaan kutakuinkin sama, niin tämä jälkimmäinen toimi mulle jotenkin paremmin. Sen pystyin tekemään ilman, että se vaikutti tasapainon tunteeseen samalla tavalla kuin ajatus taaksepäin nojautumisesta.
Ihan mahtavaa! Lantio edessä -mielikuvaan kun vielä onnistui hetkellisesti yhdistämään pyörivän lantion, rennot jalat, satulassa kiinni olevat (mutta ei puristavat) polvet, aktiiviset vatsalihakset, rennot hartiat ja painavat, elastiset kyynärpäät, niin oikeasti oli hetkiä, jolloin olisin voinut ihmetellä, että mikä Jaden ravissa muka on haastavaa.
Enkä nyt väitä, että tuota autuutta olisi koskaan kestänyt kovin pitkään kerralla, mutta huikeita oikein tekemisen tunteen ja helppouden välähdyksiä pääsin ainakin kokemaan. Ja sen verran sain pomppua haltuun, että pystyin lopputuntia kohden jo ravamaan ihana kokonaisia ympyröitä siirtymättä välillä käyntiin tai alkamatta keventää.
Laukassa istumisesta sain Mialta tosi positiivista palautetta - jee! Laukka tuntui itsestänikin tänään rennolta ja jotenkin luotevalta. Kun vielä lopuksi onnistuin (toki vasta neljännellä yrityksellä) tekemään hallitun siirtymisen laukasta raviin, oli se melkoinen kuorrutus tämän päivän ihanaan kakkuun.
Jade oli ihana ja Mia on taikuriope!
Kotimatkalla piti ihan tiristää pieni itku, kun oli niin hyvä mieli :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti