Väliin mahtui tasan se yksi pirteämpi päivä. Lauantaina Durtsi oli taas loikonut tarhassa ihan pitkin pituuttaan eikä kävelykään oikein tahtonut maistua. Huomattavasti hauskempaa tuntui olevan riimun pyydystäminen suuhun. Tai sitten D vaan totesi sen oivalliseksi keinoksi häiritä keskittymistäni ja saada vauhti hetkellisesti hidastumaan. Mistä noista tietää, kun eivät mitään puhu...
Kävin eilen ostamassa oikein pienireikäisen heinäverkon, jonka ystävällisen tallikaverin avustuksella väkersin kaltereista roikkumaan. Nyt on ainakin sisällä ollessa evästä ja tekemistä tarjolla – toivon, että tramppaaminen karsinassa loppuu tai ainakin vähenee.
Saat minulta haasteen, ihana blogi! :)
VastaaPoistaPena & Otto, iso kiitos - vastaan siihen ihan lähipäivinä :)
VastaaPoista