Rakkautta, luottamusta ja huumoria

Tällä hetkellä tuntuu, että katselen maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi: näen toki kehitysalueet ja puutteeni, mutta fiilis on sellainen, että kaikki on mahdollista, mikään ei ole ulottumattomissa.

Durandon kanssa tuntuu, että ollaan tultu vähän tutummiksi. Ehkä luotetaan toisiimme hitusen enemmän. Minä olen tietysti ihan rakastanut, Durtsi ottaa vähän maltillisemmin ;)

Olen löytänyt itseluottamuksen siemenen ja onnistunut siitä jo jonkinlaisen hennon verson kasvattamaankin. Sen ansiosta Durando käyttäytyy enimmäkseen hyvin ja kaidalle polulle palauttamiseen riittää yleensä pieni murahdus (no, käytävällä kuopimisesta pitää välillä sanoa aika isosti silloin, kun oon hakemassa porkkanoita). Olen myös oppinut murahtelemaan selässä ollessani; en enää hyväksy ihan mitä tahansa haahuilua ja osaan välillä reagoida suht nopeastikin ei-toivottuihin aloitteisiin tai niiden aihioihin.

Itseluottamuksen verso on myös tuonut yhteiseen olemiseen enemmän hyväntuulisuutta ja huumoria: kun ei koko ajan jännitä ja pelota, jää tilaa vähän muillekin fiiliksille. Ja kun ei koko ajan jännitä ja pelota, osaa niihin jännittäviinkin asioihin suhtautua välillä vähän enemmän nauraen kuin jäykistyen.

Olen toki tietoinen siitä, ettei se välttämättä vaadi kovin kummoista välikohtausta, kun tämä fiilis murenee, mutta uskon myös, että koko ajan kehityksen myötä itseluottamuksen palauttaminen nopeutuu ja sitä pystyy aina rakentamaan pikkuisen vahvemmaksi, kestämään pikkuisen isompia välikohtauksia.

Kuluneelle viikolle on mahtunut todella paljon hyvää eikä mitään mainitsemisen arvoista huonoa. Mia oli reissussa, joten olin tähän päivään asti oman onneni nojassa ja pärjäsin ihmeen hyvin. Ratsastuksellisesti viikko oli kevyt, koska olen päättänyt, että viivyn selässä vain sen aikaa, kun pystyn siellä tekemään asioita keskittyneesti. Maksimissaan olen ratsastanut puolisen tuntia, mutta sen lisäksi on sitten kävelty ja harkkailtu maastakäsin perusjuttuja. 

Tässä kuluneen viikon kohokohdat:

1. Olen useampaan otteeseen ratsastanut maneesissa muiden ratsukoiden kanssa. Myös yhden entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa. 
2. Selviydyimme toisen ratsukon ohittamisesta hyvin lähietäisyydeltä ja vielä niin, että oltiin seinän vieressä. Pidin katseeni eteenpäin ja mitään pahaa ei tapahtunut :) 
3. Uskalsin jatkaa laukassa, vaikka maneesin ovi aukesi ja sisään tuli peräti kolmas ratsukko. Olin niin ylpeä itsestäni, että melkein tuli kyyneleet silmiin.
4. En mennyt ainakaan hirmuisesti takapakkia vaikka muutama valmennustunti jäi väliin. Verrattuna taannoiseen suunnilleen saman mittaiseen taukoon, edistys on merkittävä.
5. Olen onnistunut vakauttamaan istuntaani ja sitä kautta rauhoittamaan kättäni, tuntenut sen Durden tasaisuutena ja nähnyt peilin kautta, että Durden suu on välillä ollut kiinni (eli ei siis pelkästään tasaisesti auki :)). Sukeltelu ei ole ollut ongelma mitenkään merkittävässä määrin.
6. Olen hymyillyt, nauranut, päässyt kehumaan itseäni ja ihanaa heppaani. 

Tänään oli sitten tunti pitkästä aikaa ja jatkettiin samoilla linjoilla kuin viimeksikin: energiaa, ylöspäin suuntautuvaa liikettä, pomppimista, säännöllistä tahtia sekä huolellisia teitä ja siirtymisiä. Varsinkin oikeassa laukassa tuli muutamia pätkiä, joissa onnenkyyneleet eivät olleet kaukana. (On ihan mahtava tunne, kun tuntee, että hevonen haluaisi kulman jälkeen pitkällä sivulla kiihdyttää tahtia, mutta pieni korsetin tiivistäminen riittää kertomaan, että eipäs kiihdytetäkään.) Vasemmassa ravissa oli myös yksi aika mainion tuntuinen pätkä, samoin loppuraveissa fiilis oli aika hyvä.

Haasteosastolla jatkui myös sama teema kuin viimeksi: vasemmassa laukassa lävistäjälle, kulma vastalaukassa ja lyhyen sivun keskellä hallittu siirtymä raviin. Muutama huono suoritus, joissa loppui oma usko kesken ja D rikkoi raviin joko kulmassa tai heti sen jälkeen. Lopulta kuitenkin kaksi kelvollista esitystä. Vielä jäi parantamisen varaa sekä siirtymiin että tahdin ja tasapainon säilymiseen myös vastalaukassa. Olin kuitenkin tyytyväinen itseeni.

Kaikkein eniten kuitenkin lämmitti mieltä Mian kehut kohentuneesta asenteesta ja itseluottamuksesta – kyllä musta vielä ratsastaja ja hevosnainen tulee! :)