Mielipuolta, valmennuksia, onnettomuus ja jännitys

Olisi niin paljon, mistä tekisi mieli kirjoittaa. Niin paljon, että tuntuu työmuisti kuormittuvan, kun edes vähän sivuaa kaikkia aiheita, joista olisi sanottavaa. Jostain on lähdettävä liikkeelle, ja päädyin nyt kirjaamaan muistiin itseä lähinnä olevat havainnot ja tapahtumat viime päiviltä.

Mielipuolta

Se on käsittämätöntä, miten joinain päivinä tietää jo tallissa, että tänään jännittää ratsastaa. Sitä ajatusta kun sitten oikein vaalii ja ruokkii koko matkan maneesille, on saanut mahtavasti jo hevosenkin mukaan jännittämiseen.

Se on tavallaan jopa surullista, että neljän perättäisen, onnistuneen valmennuspäivän jälkeen, romahdan heti itsenäisesti ratsastaessani epävarmuusakselilla jonnekin todella alas.

Onneksi yksi Mian tunti korjaa tilanteen taas ennalleen. Välillä hävettää, että vähintään joka kolmas Mian tunti alkaa mun selostuksella siitä, miten on taas alkanut jännittää. Onneksi Mia ei turhaudu vaan pistää mut joka kerta hommiin niin, ettei mulle jää aikaa miettiä jännittämisiä. Ja koskaan se ei ole kiivennyt selkään, jos olen pyytänyt sitä oman jännitykseni vuoksi. Kyllä mä vilpittömästi uskon, että tällä metodilla ajan mittaan musta tulee rohkeampi, itsevarmempi ja luottavaisempi. Ja sitkeämpi.

Valmennuksia

Viikonloppu meni ihanasti hevostellessa. Mari oli jälleen valmentamassa, ja tällä kertaa osallistuin kaikikkina kolmena päivänä sekä katsoin muiden tunteja niin paljon kuin muu elämä antoi myöden.

Marin kanssa harjoiteltiin etuosakäännöksiä, pohkeenväistöjä, vastalaukkaa monilla eri kuvioilla, laukasta käyntiin siirtymisiä, laukkaympyrän pienentämistä ja tietysti hyvää perusratsastusta eli ohjaamista, hevosen suoristamista, pysähdyksiä ja siirtymisiä, hevosen saamista rennoksi.

Viikonloppuun mahtui paljon hienoja hetkiä. Erityisesti laukkaympyrän pienentämisessä ja vastalaukkaharjoituksissa koin hienoja hetkiä, kun sain sellaisia juttuja onnistumaan, joiden en olisi edes uskaltanut kuvitella onnistuvan.

Laukka-käynti-siirtymät tuntuivat haasteellisilta, varsinkin kun ehdimme harjoittelemaan niitä ainoastaan vasemmassa kierroksessa, joka kuitenkin on Durdelle se vaikeampi laukka koota.

Näissä laukka-känyti-siirtymissä taitaa olla osittain sama ongelma kuin aikoinaan laukannostovaikeuksissa, että en osaa tehdä selkeää päätöstä siitä hetkestä, jolloin siirtymän pitäisi tapahtua. Kokoan laukkaa ja ehdin ajatella, että nyt, mutta sitten viime hetkellä epäröin, että onkohan sittenkään vielä tarpeeksi lyhyt askel ja ratsastan vielä pari kolme askelta, jolloin hevopoloinen on jo ihan hämmentynyt. Sitten kun lopulta jotain pyydän, tuskin tiedän itsekään, mitä pyydän.

Näihin pitäisi keskittyä:

• Ohjaaminen: tarvittaessa lavat voi siirtää sisälle siirtämällä molempia käsiä hetkellisesti sisälle päin. Durandon tapauksessa pieni liike riittää; iso korjaus menee ojasta allikkoon. 
• Omien hartioiden kääntäminen kulmissa ja ympyrällä. 
• Sisäjalan pitäminen pitkänä ja paikoillaan, silloin kun sillä pitää esimerkiksi taivuttaa.
• Irti sisäohjasta, erityisesti vasemmassa kierroksessa.
• Hevosen tasapaino.
• Säilytä taivutus ja asetus myös siirtymissä alaspäin, jolloin siirtymästä tulee helpommin pehmeämpi.
• Hevonen ei saa tukeutua kuolaimeen vaan sen pitää löytää oma tasapaino. Esimerkiksi laukassa ympyrää pienentäessä tuntuman keveyden tärkeys on sitä tärkeämpää mitä pienemmäksi ympyrä menee.

*****

Tiistaina Mian kanssa siis alkuun palauteltiin taas mun itseluottamusta, jonka olin ehtinyt maanantaina kadottaa. Sitten jatkettiin  siirtymillä: ravi-laukka-ravi ja laukka-käynti. Maneesissa oli samaan aikaan kaksi muuta ratsukkoa ja valehtelisin jos väittäisin, ettei osa keskittymisestä mennyt liikennestressiin. Väliin mahtui kuitenkin niitäkin pätkiä, jolloin keskityin hevoseen.

Oikea laukka oli helposti kivan oloista, mutta vasemman kanssa sain tehdä ympyrän toisensa jälkeen töitä ennen kuin Mia oli tyytyväinen. Ja ennen kuin itse olin tyytyväinen. Huomaan oman kehitykseni myös siinä, että olen vähän alkanut ymmärtää jo askellajien laadunkin päälle. Vielä ei itseluottamus riitä itsenäiseen korjaamiseen, mutta tunnen kyllä useimmiten, milloin laukataan menemään liian pitkänä ja holtittomasti. (Sen sijaan sellainen rauhallinen nelitahtiseen taittuva saattaa vielä mennä läpi.)

Laukka-käynti-siirtymiä tehtiin vasemmasta laukasta ja oliskohan ollut kuudes tai seitsemäs yritys, joka oli mun tasolle oikein kelpo :) Tulin superiloiseksi!

Onnettomuus

Heinälaatikko oli tarhassa nurinniskoin ja tarhan toisessa reunassa seisoi hevonen, jonka toisella poskella vilahti jotain tummaa roikkuvaa. Mielessä vilahti ajatus, että siellä roikkuu posken riekaleita, että Durde on jäänyt kiinni heinälaatikkoon ja repinyt poskensa rikki siihen metalliverkkoon.

Helpotus oli valtava, kun musta riekale oli vain rikkinäinen riimu. Durando tosiaan oli jäänyt riimustaan kiinni heinälaatikkoon ja irtautuessaan kaatanut koko laatikon nurin. Vasemmassa takasessa oli haava ja varmaan oli jotain lihaskipua, muuten selvittiin onneksi säikähdyksellä.

Durandon säikähdyksestä en ole edes ihan varma, koska huolettomasti aterioi laatikosta jälleen seuraavana päivänä. Se on joko minun ihana urhea heppa tai minun ihana hölmö heppa <3 p="p">
Laatikko on nyt timpurilla tuunattavana, ja toivottavasti versio 3.0 täyttää kaikki odotuksemme.

Jännitys

Huomenna on Durden raspaus Vermossa. Traikun vetäminen jännittää eikä sääennusteet ainakaan paranna tilannetta. Pitäkää peukkuja!