Takaosakäännöksen alkeita

Marrasmuotia

Durde the Teddy

Heräsin tänä aamuna päänsärkyyn. Tunnille mennessäni suunnittelin pyytäväni Miaa ratsastamaan ainakin osan tunnista, mutta sattuikin niin surullisesti, etten ollut ainoa päänsärkyinen tänään. Mia kuitenkin armahti minua ja verkkaravien jälkeen menin vain muutaman kierroksen harjoitusravia, jonka jälkeen lopputunnin askellaji oli käynti.

Harkkaravipätkistä pitää kuitenkin sanoa, että luulen päässeeni jälleen kiinni siihen oikeaan pomppufiilikseen, jossa tuntuu kuin takamuksen alla olisi vieterit ja jalat heiluvat (tai ainakin tuntuvat heiluvan) ainoastaan ylös-alas-suunnassa, eivät kohti hevosen kylkiä. Muutamaan pääty-ympyrään ehti mahtua sekä hyviä hetkiä, että niitä hetkiä, jolloin ohjaustehostin meni rikki.

Sain muuten jumppailla Mian hankkimalla Anky Free Rider -tuolilla ja jotain se teki, koska niiden jumppien jälkeen ravi-istunta on löytynyt huomattavasti paremmin. Ehkä olen pikkuhiljaa oppimassa sen, miten aktivoidaan vatsalihakset ilman että jalat jännittyvät?

Helpotusta tehtävään

Valmentajan suunnitelma oli alun perin se, että tehtäisiin laukannostoja takaosakäännöksistä, mutta sen verran kehnoja olivat mun käännökset, että se suunnitelma piti hylätä aika pian.

Paljon puhetta, analysointia ja yritystä selittää tuntemuksia. Lopulta päädyin siihen, että haaste ei ole siinä, ettenkö hahmottaisi, mitä liikkeessä kuuluu tehdä vaan mulla ei yksinkertaisesti vaan ole vielä sitä oikean liikkeen tunnetta omassa kehomuistissa.  Koska ajatukseni ei satulassa leikkaa liian nopeasti saattaa homma mennä esimerkiksi niin, että kun Durden peppu lähtee liikkumaan, en välttämättä heti tunnista onko se menossa oikeaan vai väärään suuntaan ja sitten jos ja kun sen vihdoin keksin, menee vielä aikaa miettiä, että millä sen korjaisin.

Aika monta käännöstä meni niin, että alkuun tuli huonoja askelia, sitten sain yhden onnistuneen ja sen perään useampia, kun taas tajusin, että ai niin, tätähän mä hain. Lopuksi taisi tulla jo oikeaan yksi tai kaksi käännöstä, jotka lähtivät ekasta askeleesta lähtien suunnilleen niin kuin pitäisi.

Tää suunnilleen niin kuin pitäisi tulee siitä, että jotta saisin edes kiinni siitä, mitä haetaan, piti tehtävää  helpottaa aika paljon: asetuksen kanssa ei ollut niin tarkkaa ja takajalatkin saivat mennä ristiin.

Oli taas jännä huomata sama tuttu ilmiö: kun on vielä niin vähän kokemusta, tunnistaa epäkelvot suoritukset yleensä vasta sitten, kun onnistuu ottamaan muutaman onnistuneen askeleen. Tämähän pätee mulla kaikkeen ratsastamisessa: tahtiin, energiaan, taivutuksiin jne. Olen usein hyvin tyytyväinen itseeni, kunnes joku tulee ja sanoo: Ratsasta! :)

Murinaa ja kavereita

Kun pari postausta sitten kirjoittelin luottamuksesta ja huumorista, unohdin kokonaan mainita yhden tärkeän elementin, nimittäin murinan. Olen alkanut murahdella Durdelle, jos meinaa keskittyä johonkin muuhun kuin muhun. En väitä, että sitä välttämättä kiinnostaisi tippaakaan, mitä mä siellä selässä murahtelen, mutta ehkä saan sillä murinalla itseni skarppaamaan – joka tapauksessa on tuntunut toimivan. Mia aikoinaan neuvoikin mua korvaamaan pelkoa vaikka tarvittaessa pienellä suuttumisella (ei siis hevoseen kohdistuvalla vaan semmoisella asenteella), niin onks tää murina nyt sitten vähän sitä? Räyh vaan!

*****

Durando oli alkuviikosta vähän tahmeampi, mutta tänään taas oikein mulle sopivan reipas ja myönteinen. Meillä on kyllä ollut kivaa viime aikoina!

Durdella on onneksi mun lisäksi muutama muukin kaveri, tässä heistä yksi: