No nyt on vaan yritettävä pärjätä. Mutta sehän on selvää, että jos täti joskus aikoo lomailla, niin sitä on sitten lomailtava samaan aikaan valmentajan kanssa. Niin ettei tule liikaa taukoja valmennuksiin. Nyt ei sitten joudu pärjäämään kuin 5 + 1-3 päivää omin avuin. Sen voin sanoa, että ei ole tädin miehellä helppoa, kun loma vaimon kanssa pitää kalenteroida vaimon heppavalkun perheloman mukaan.
On mulla pitkämielinen mies.
Sunnuntain tunti (vähän videotakin)
Ruinasin Mian pitämään vielä yhden piiskauksen, muutamaa tuntia ennen kuin lähtivät lentokentälle :)
Agendalla oli taas vahvistaa asennepuolta ja muistuttaa jokaisen askeleen ratsastamisen tärkeydestä. Taisin jossain kohdin onnistuakin, sillä kuulemma jossain hetkissä näytti siltä kuin olisin jo vähän ratsastanut hevostani. Ou jee!
Harjoituksina oli siirtymisiä, tällä kertaa erityisesti askellajien sisällä. Ravissa koin välillä ihan huippuhienoja hetkiä. Varsinkin vasempaan kierrokseen onnistuin pienentämään ja suurentamaan askelta paikoin niin, että eron varmasti huomasi muuallakin kuin mun pään sisällä. Oikeassa kierroksessa Mian kaivettua kameran esiin, homma ei tietenkään enää toiminut yhtän hyvin, mutta tuli siinäkin hienoja hetkiä (jos ne osuivat noiden videoiden kohdille, niin sitten täytyy sanoa, että olivat kyllä enemmän pääni sisällä.)
Laukassa piti lisätä pitkillä sivuilla ja koota lyhyillä. Iloista oli huomata, että vauhti ei ehkä pelota ihan niin paljoa kuin vielä joitakin kuukausiai takaperin, jolloin samaisessa tehtävässä Mian palaute oli järjestään, ettei mitään lisäyksiä eikä edes niiden yrityksiä näkynyt.
Nyt sen sijaan kokoamisen kanssa tarvitsi enemmän rohkeutta. Mikä kumma se on, joka siinä jännittää? Pelko epäonnistumisesta? Siitä, että D rikkoisi raville? Juuri tällaisista asioista pitäisi todella opetella olemaan välittämättä, ja sen sijaan yrittää rohkeasti, epäonnistumisenkin uhalla, niistä oppien ja vaikka välillä vähän nauttienkin siitä rohkeudesta, joka epäonnistumista edelsi!
*****
Ja näistä videoista sitten. Harjoituksen ideana oli:
1. säätää ravia ympyrällä – no tätä ei nyt kyllä tästä oikein huomaisi, jollei sitten laske noita muutamaa nuukahdusta säätelyksi ;)
2. ohjata – ei huono suoritus ollenkaan
3. pitää hevonen tasapainossa – en ole niin taitava, että osaisin kovin hyvin sitä näistä videoista arvioida, mutta ainakin yhdessä videossa vasemmassa reunassa kaartaessa oli aika kallistuva ratsu. Sen sijaan positiviista oli se, että sukeltelu kutakuinkin loisti poissaolollaan - itse asiassa koko tunnin ajan!
4. istua vahvalla keskivartalolla – onnistuu parin askeleen pätkissä. Inhottavan paljon näkyy kuitenkin notkoa selkää ja heiluvia käsiä. Ailahtelevasta ja paikoitellen luokattomasta keskivartalon käytöstä kertovat myös ne parit nuukahdusta, joissa heilahdin reilusti nenälleni. Mutta silti lopuksi pakko olla iloinen, että siellä on niitä hyviäkin askeleita :)
*****
Itsenäinen ratsastus tänään ei ollut ihan katastrofi, mutta miksi sitä vasta satulavyön löysäämisen jälkeen tajuaa, mitä oikeasti olisi pitänyt tehdä ja miten siinäkään ei olisi pitänyt antaa periksi tai hyväksyä puolinaista tekemistä siinä toisessakaan jnejne?
Hienosti menee,kyllä sä pärjäät !
VastaaPoistaJoskus muutamia vuosia takaperin mua välillä jopa pelotti ratsastaa yksin, ilman valmentajan silmää. Pelkäsin, että pilaan ponin. Siksipä me maastoiltiin neljä kertaa viikossa ja kaksi kertaa oli tunti, noin kutakuinkin muisteltuna. Siitä se kuitenkin pikkuhiljaa hävisi, ja hyvä niin. Tunne siitä, että pitäisi ratsastaa itsenäisesti oli nimittäin mitä kammottavin. Ja ei mua aikaisemmin oo tälläiset fiilikset häirinnyt, todellakaan, mutta silloin oltiin otettu Torstenin kanssa niin paljon takapakkia, etten enempää uskaltanut ottaa.
Mielestäni kuitenkin lasken normaaliksi fiilikseksi sen, että kaipaan Anttia ja Makea juuri ennen kuin ne tulevat taas ohjeistamaan ja opettamaan. Tietysti jos on kovin pitkä väli, Maken viime käynnistäkin on nyt kuukausi, ja vasta loppu kuussa tulossa uudestaan, mutta sitten on vaan pärjättävä omillaan. Mitään mullistavia uusien asioiden harjoittelua en tee, jos mieli on epävarma, vaan sitten poni saa jumppailla, maastoilla ja hypätä. Ja tietysti tehdä niitä vanhoja "temppuja". Uudet jutut sitten aina valvovan silmän alla :)
Saikohan tästä mitään selvää? Pointtini on siis, että been there done that, mutta kyllä se vielä helpottaa, ajan kuluessa ja itsevarmuuden kasvaessa! :)
Kiitos Jilla tsemppauksesta! Mutta kun te taitavat, kokeneet ja rohkeat ratsastajat ootte ihan oma lukunne, kun Mia on mulle myös (ennen kaikkea?) se rohkeuden lähde. Mäkin pelkään pilaavani hevon yksin ratsastaessani, mutta vielä enemmän pelottaisi lähteä maastoon. No, ainahan sitä voi viikon verran käydä talutuslenkeillä...jos uskaltaa ;)
PoistaEi vaan, kyllä mun varmaan kanssa alkaisi olla korkea aika löytää sen verran rohkeutta ja luottamusta itsestäni, että pärjäisin muutaman päivän ilman, että maailma romahtaa. Ehkä tämä pitäisikin nähdä lahjana, mahdollisuutena. Olishan se hienoa, jos pystyisi tarvittaessa pärjäämään viikon ilman valmentajaa :)
Mutta luotan suhun, kun sanot, että ajan kanssa helpottaa. Voisitkohan vielä vihjaista, mistä sitä itsevarmuuden pikakasvatuseliksiiriä saikaan tilata? ;)
Hahaa, mä sanoisin itseäni lähinnä tyhmänrohkeaksi, en miksikään muuksi. Ajattelutapa viikko ilman valkkua mahdollisuutena on kuitenkin hyvä - teet kerran tehtäviä enemmän, muuten katsot oman fiiliksen mukaan? Käynnissä jumppailet, keventelet, laukkaan kevyessä istunnassa. Ei siitä stressiä kannata ottaa! :)
PoistaNiin, se aika. Sitä kyllä tarvitsi ihan kunnolla. Mulla meni varmaan vuoden päivät? Tsemppiä treeniin!
Kiitos Jilla! Mulla jäi jotenkin tää sun kommentti mieleen (jonka siis luin jo aiemmin kännystä, mutten laiskana siitä jaksanut näpytellä vastausta) ja eilinen ratsastus meni ihmeen hyvin. Osasin olla - jos en nyt ihan huoleton - niin ainakin aika rento :). KIITOS!
PoistaHienolta meno näyttää! Ihanan kevyttä ja tasapainoisen näköistä ravia. Me ei olla paljon päästy pitkälle mummoravivaiheesta...
VastaaPoistaTuttu tunne tuo, että juuri satulavyön löysäämisen jälkeen iskee kaikenlaisia ajatuksia, että olisi pitänyt tehdä niin ja näin ja miksen tehnyt sitä ja tätä. Hmm, miksei niitä asioita voisi tulla mieleen selässä ollessa. Hassua. No, ehkä se on sama asia, kun illalla miettii mitä kaikkea hurjaa huomenna tekee, kun pääsee hevosen selkään, mutta sitten ei tehdäkään mitään hurjaa. :D
Kiitos, kyllähän tuossa on kehitystä tapahtunut niistä meidän hiihtoajoista, jolloin siis tuli palautetta kentän pohjaan jääneistä laduista :D
PoistaHahaa, tunnistan niin ton iltarohkeudenpuuskan: huomenna vaan hyppään selkään ja sitten viiletetään! Tai sitten ei...
Hyvältä näyttää ja istut siististi! :)
VastaaPoistaKiitos Elina! Paljon on silti vielä matkaa, että hyvät hetket ovat se normi, josta vahingossa lipsuu. Nyt näyttää enemmän siltä, että vahingossa lipsuu välillä paremmalle puolelle. Mutta eihän se ole se päämäärä vaan se matka, ja innostava matka onkin!
PoistaHienolta näyttää! Kyllä Durde on vaan hieno heppa ja sun ratsastus todella siistiä. Ei uskois, että olet kuitenkin aloittanut aikuisena ja ratsastanut oikeasti vasta tosi lyhyen aikaa!
VastaaPoistaSulla taitaa olla liian hyvä valmentaja :) Meinaan vaan sitä, että mulle tuli se yksinratsastuksen ahaa-elämys aikalailla vuosi sitten, kun tajusin, että saan hevosen menemään paremmin ilman tunneilla käymistä. Ja niin aloin ratsastaa enemmän yksin ja etsiä sitä hyvää fiilistä itse. Ja rohkaistuin sitä kautta testaamaan eri juttuja omalla tavalla. Tarvitsen kyllä tasaisin väliajoin jonkun valvovaa silmää ja tsemppausta, sillä yksin jää aivan liian helposti sinne mukavuusalueelle :)
En muista olitko jo kokeillut, mutta oon kuullut tosi paljon hyvää Katri Syvärisestä ja suunnitellut itsekin meneväni kurssille: http://www.tenho.fi/valmennus/valmennus.html
Kiitos Heli kehuista, ne kyllä lämmittää mieltä, vaikka videoilla näkeekin vaikka mitä korjattavaa.
PoistaOon itsekin toisaalta tyytyväinen mun edistymisen tahtiin, mutta sitten ne kaikki henkisen puolen haasteet vie kyllä välillä tekemistä valtavasti taaksepäin. Mutta kyllä mä elättelen toiveita, että saan psyykestänikin vielä niskalenkin joku päivä.
Mulla on tosiaan ilmeisesti liian hyvä valmentaja, koska mä löydän sen hyvän fiiliksen ihan jokaisella tunnilla - välillä lyhyemmäksi ja välillä pidemmäksi aikaa. Yksin ratsastaessa hyvin harvoin. Tai joo, siis on yksin ratsastaessa monesti ihan hyvä fiilis, mutta sitä yhdessä tekemisen fiilistä hevosen kanssa en ole vielä onnistunut itsenäisesti tavoittamaan. Siis tunnetta siitä, että D on siinä mun kanssa, kuuntelee ja on valmiina tekemään mitä pyydän. Se on se hyvä fiilis, jota metsästän, ja jonka toivottavasti vielä löydän joskus itseksenikin.
Katria on testattu juu, eikä ole pahaa sanottavaa. Kävin sekä luennolla että yksilövalmennuksessa. Tässäkin kohden vaan mun huipputaitava Mia vetää pidemmän korren; se on ihan huippua saada sitä henkistä valmennusta _samaan aikaan_, kun ratsastaa.
Onni on mahtava valmentaja!
PoistaJa kyllä se fiilis yksinkin tulee ajan kanssa. Niin se aina menee, että pää seuraa perässä. Nyt oot mennyty fyysisesti huimin harppauksin eteenpäin, henkisesti huimat harppaukset tulee ihan pian! :)
Mutta hyvältähän tuo näyttää! Rentoa ja kaunista ravia! Olen itsekin tällainen tätiratsastaja - tai pikemminkin ratsastelija:). Lupauduin kuitenkin aikoinaan liikuttamaan ystäväni hevosta säännöllisesti. Hevonen oli uudella tallilla ja minulla oli ollut tosi pitkä tauko ratsastuksessa. Tarkoitus oli, että veisin hevosta nimenomaan maastoilemaan. Ensimmäiselä kerralla päästiin kai 100 m tallin pihasta ja peruutettiin 200 metriä, sitten edettiin jo 200 metriä ja siitä sitten päivä päivältä enemmän. Lopulta saatettiin seikkailla metsissä useita tunteja. Ja kyseessä oli maneesissa pyörimään tottunut kouluhevonen, joka halutessaan hallitsi kaikki pukituksen ja hysteriakohtausten salat. Mutta lopulta meistä tuli tosi ystäviä ja kavereita ja kaikista metsäseikkailuistamme voisi kirjoittaa kirjan. Enkä onnistunut pilaamaan hevosta - pikemminkin päin vastoin ja hyvin se eteni kilpaurallaankin. Joten rohkeasti vain! Pikkuhiljaa ja huumorilla! Ja oman kokemukseni mukaan yksinäiset metsälenkit olivat paljon turvallisempia ja rauhallisempia kuin isommalla porukalla tehdyt.
VastaaPoistaKiitos Hanne! Ja jos et asuisi niin kaukana, niin ruinaisin sut heti Durandon maastokaveriksi :)
PoistaMiten sulla riitti aikoinaan rohkeus vai oliko heppa sellainen, että ainoastaan pysähtyi eikä suostunut liikkumaan?
Durandohan lähtee maastoon todella mielellään, siis TODELLA mielellään. Ja se on se osuus, mikä mulle on vähän vaikeaa. Kun se kävelee energisesti ja reippaasti, niin se on mun mielessä muka koko ajan sinkoamassa johonkin. Pitäisi vaan jotenkin oppia luottamaan ja elämään hetkessä: ei se ole singonnut ennen kuin se on singonnut :)
Mä myös meen maastoon mieluummin yksin, koska tuntuu, että se toinen hevonen vaan tuplaa kaikki mahdollisesti pelottavat asiat ja sitä kautta sinkoilun todennäköisyyden.
Pelotti alussa ihan hemmetisti, mutta kun oli pakko. Kun olin luvannut:). Tuossa kaverissani oli se epämiellyttävä puoli, että siitä ei koskaan tiennyt. Toisinaan se oli aivan ihana ja joskus ihan hysteerinen. Mutta koska olen sitä mieltä, että hevosella on aina syy käyttäytymiseensä, niin nuo hysteriapäivät selittyi varmaankin jollain ravitsemuksellisella virheellä - liikaa jotain. Tosin oli se kyllä tosi huumorintajuinen hevonen ja teki joskus ihan jäynääkin. Tai hyppi ilopukkeja ja ihmetteli sitten, mihin oikein jäin (istuin hangessa), ja palasi hakemaan ratsastajaansa vähän nolona:). Kokeile joskus ratsastamista ihan umpimetsässä ja umpihangessa (pitää tietenkin vähän tietää, että ei mene ihan suolle tai louhikkoon). Ainakin Calle nautti kun sai painaa puiden ja mustikanvarpujen seassa pitkillä ohjilla ja valita itse reittinsä. Kuvittteli kai olevansa hirvi :). Mutta maastoilu tekee tosi hyvää hevosen mielelle, omalle istunnalle ja teidän väliselle suhteelle. Suosittelen kyllä, vaikka kuinka pelottaisi. Mutta pellolla ratsastaminen houkuttelee hevostakin menemään lujaa, joten ratsasta mielummin ihan metsässä jos suinkin mahdollista.
PoistaSiis hevoskaverissa oli epämiellyttävä puoli - en puhunut omistajasta :D - niinkin tuon voisi käsittää...
PoistaSä oot ollut ihan hurjan rohkea ja sinnikäs!!!
PoistaKävin kerran ihan metsässä Durandon kanssa, silloin ensimmäisten viikkojen aikana. Aika äkkiä kävi ilmi, ettei ollut D tainnut paljon ryteikössä kulkea: reppana kompasteli melkein joka toisella askeleella. Mielelläni sinne silti menisin, mutta jostain syystä tuntuu vielä pelottavammalta, koska jos sitten ryteikössä jotain tapahtuu, niin sitten tosiaan rytisee. Mä oon tällä tavalla hölmö, etten mieti niinkään sitä tapahtumisen ehkäisyä, jota pitäisi miettiä, vaan sitä vahinkojen minimointia sitten, KUN tapahtuu. Ihan väärä ajattelumalli, mutta tuolla logiikalla pelto tuntuu turvalliselta, kun siinä on tilaa rymistellä ja pehmeä tasainen pohja, jolle muksahtaa :)
Moi, seuraan sun blogia epäsäännöllisen säännöllisesti. Hienonnäköisiä pätkiä videoissa. Sulla on hyvä valmentaja in deed. Näin hänen omaa ratsastusta viime syksynä klinikalla ja olin todella vaikuttunut, niin keskittynyttä ja vaivattoman näköistä, eleetöntä...
VastaaPoistaMukavia ratsastuksia sinulle!
t.Irina
Kiiots Irina! :) Olen samaa mieltä, että Mian ratsastusta on ilo katsoa. Kivoja ratsastuksia sullekin ja toivottavasti vierailet täällä jatkossakin :)
Poista